Lumiukot kuumiksi taivaissaan?

OKA Paavo Nikula on oikeusturvaguru Erkki Vasaman mukaan todennut pari vuotta sitten tapaamilleen 7 oikeusmurhan uhreille: "Tämä on poliittinen ongelma." Tulkintani mukaan hän tällä selitti yleistä kyvyttömyyttä (-tään) puuttua niin sanotun riippumattoman tuomioistuinlaitoksen (TIL) mielivallan käyttöön.

Eduskunta on tässä asiassa toiminut viimeiset 30 vuotta kuten hyvät lumiukot toimivat: Seivovat aikansa porkkana päässä virkamiesten muovaamina, kyvyttöminä edes kääntämään selkää tuulelle, ja kevään tullen sulavat pois eivätkä koskaan palaa.

Tuomarimafia on loppaamiensa virkamiesten avulla saanyt eduskunnan hyväksynnän rajattomalle vallankäytölleen. Suomen lainsäädännöstä ei enää löydy selkeää säädöstä, jonka avulla tuomareiden mielivallan käyttöön voitaisiin varmalla otteella puuttua. Kun TIL tulkitsee 2 2 olevan 5, niin ei tuon ratkaisun oikeellisuutta vain saa tutkituksi, jollei Korkein oikeus (KKV) niin tahdo.

Tietysti ulkopuoliset voivat väittää, että tuomion oikeellisuuden tutkinnassa ilmenee, että oikea ratkaisu on 4. Muutetuksi ratkaisua ei saa kuin KKV:n tahdosta.

Maineensa KKV on tällä tavalla jo menettänyt naurettavuuteen asti. Ehkä tämän huomaavat jo sulaneet lumiukotkin taivaastaan.

OIREELLISTA on, että PeV:n puheenjohtaja varatuomari Kimmo Sasi on sähköpostiviestissään minulta maallikolta kysynyt mitä lainmuutoksia tarvittaisiin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tirapisu kirjoitti:

OKA Paavo Nikula on oikeusturvaguru Erkki Vasaman mukaan todennut pari vuotta sitten tapaamilleen 7 oikeusmurhan uhreille: "Tämä on poliittinen ongelma." Tulkintani mukaan hän tällä selitti yleistä kyvyttömyyttä (-tään) puuttua niin sanotun riippumattoman tuomioistuinlaitoksen (TIL) mielivallan käyttöön.

Eduskunta on tässä asiassa toiminut viimeiset 30 vuotta kuten hyvät lumiukot toimivat: Seivovat aikansa porkkana päässä virkamiesten muovaamina, kyvyttöminä edes kääntämään selkää tuulelle, ja kevään tullen sulavat pois eivätkä koskaan palaa.

Tuomarimafia on loppaamiensa virkamiesten avulla saanyt eduskunnan hyväksynnän rajattomalle vallankäytölleen. Suomen lainsäädännöstä ei enää löydy selkeää säädöstä, jonka avulla tuomareiden mielivallan käyttöön voitaisiin varmalla otteella puuttua. Kun TIL tulkitsee 2 2 olevan 5, niin ei tuon ratkaisun oikeellisuutta vain saa tutkituksi, jollei Korkein oikeus (KKV) niin tahdo.

Tietysti ulkopuoliset voivat väittää, että tuomion oikeellisuuden tutkinnassa ilmenee, että oikea ratkaisu on 4. Muutetuksi ratkaisua ei saa kuin KKV:n tahdosta.

Maineensa KKV on tällä tavalla jo menettänyt naurettavuuteen asti. Ehkä tämän huomaavat jo sulaneet lumiukotkin taivaastaan.

OIREELLISTA on, että PeV:n puheenjohtaja varatuomari Kimmo Sasi on sähköpostiviestissään minulta maallikolta kysynyt mitä lainmuutoksia tarvittaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu