Hallituksen työllistämistavoite

Ei onnistu ilman raippaa. Haatainen on tätä jo väläytellytkin.

10

70

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raippa ei toimi kuin diktatuureissa ja niissäkin vain niin kauan kunnes diktatuuri kukistetaan. Maamme työttömyys on pitkälti rakenteellista ja pysyykin hamaan lähitulevaisuuteen. Kenenkään, siis kenenkään, ei pitäisi vastaanottaa täysipäiväistä työtä alle 1600 euron palkalla. Palkkatyö ei ole itseisarvo, ja ihmisen kehityshistoriassa nykylaajuudessaan suhteellisen uusi ilmiö. Kaikille ei töitä riitä eikä tarvitsekaan riittää. Sinun vuodatustesi perusteella pidät selvästikin työntekijää työnantajan omaisuutena. Näin ei kuitenkaan ole, sillä orjayhteiskunta ei istu länsimaisen ihmisen pirtaan millään tavalla. Minimipalkaksi 10 € tunti ja tämän on pädettävä kaikkeen teetettyyn työhön siksikin, että näin estetään tiettyjen yritysten halajama halpatyöntekijöinen armadan valuminen maahamme maista, joissa eliontaso on alhainen.

      Eläkesäätiöiden varat tulevat kutistumaan koska ikärakenteemme muuttuu, tosin vain parin sukupolven ajaksi. Tämä korjataan sillä, että asetetaan maksimieläkkeeksi 1600€. Minimieläkkeen soisin olevan 1000€. Ottakaamme rikkailta ja antakaamme köyhille.

      Tonnin minimieläke ei olisi kustannuserä, sillä jokainen alle tonnin eläkettä nauttiva elää osin yhteiskunnan tukien varassa. Nyt kun köyhä itse pääsisi käyttämään tarkoituksenmukaisesti tonninsa, säästyisi runsaasti sosiaalisektorin käyttämää rahaa. Jopa vuokra-asuntojen hinnat laskisivat, sillä nykyinen asumistukijärjestelmä suosii ylisuuria vuokria.

      Köyhä elää keskimäärin huomattavasti eettisempää elämää kuin varakas, sillä hänen henkilökohtainen ympäristötaseensa on merkittävästi suotuisampi kuin varakkaan. Köyhyys kunniaan, orjuudelle stoppi !

      • Työnantaja omistaa työntekijän myymään ajan.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Työnantaja omistaa työntekijän myymään ajan.

        Höpö höpö höpö ;-)
        Ihmistä ei voi omistaa millään muotoa, jos ja kun noudatetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Ehdotan sinullekin Ihmisoikeusliitto ry:n jäsenyyttä.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Työnantaja omistaa työntekijän myymään ajan.

        Kyllä rakastava ja huolehtiva raippa on joskus paikallaan koska ihminen perusluonteeltaan antaa niin helposti periksi kuten suuresti arvostaminen Raimo Summanen on sanonut.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyllä rakastava ja huolehtiva raippa on joskus paikallaan koska ihminen perusluonteeltaan antaa niin helposti periksi kuten suuresti arvostaminen Raimo Summanen on sanonut.

        Siis arvostamani.


      • Silakkata kirjoitti:

        Höpö höpö höpö ;-)
        Ihmistä ei voi omistaa millään muotoa, jos ja kun noudatetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Ehdotan sinullekin Ihmisoikeusliitto ry:n jäsenyyttä.

        Työnantaja oikeastaan maksaa ostamastaan palvelusta eli ajasta joten kyllä työntekijä on työnantajan omaisuutta työaikana.


      • Anonyymi
        Silakkata kirjoitti:

        Höpö höpö höpö ;-)
        Ihmistä ei voi omistaa millään muotoa, jos ja kun noudatetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Ehdotan sinullekin Ihmisoikeusliitto ry:n jäsenyyttä.

        Ehdonankin maataloustuen leikkaamista vain todella tarvoåitseville.
        Pitk i en lomien lopettamisen talonpojilta nyt 8 kk.

        Yritystuen poistoa vain. Oikeille työllistäville yrittäjille.

        Nykyiset tuet vana veltostuttaa.


    • Anonyymi

      Koronavirus pelastus? oÓlisiko?

      • Ei ehkä pelasta mutta voi hyvinkin osaltaan auttaa rapauttamaan nykyisen ympäristötuhoja tehtailevan ahneitten ihmisten johtaman kerskakulutusyhteiskunnan.


      • Anonyymi

        Eihän hetken päästä kukaan uskalla töihin mennä, kun työpaikalta voi saada tappavan koronataudin. Eduskunnassa on jo kättelykielto, joten en ihmettelisi, vaikka se säätäisi valtakunnallisen työntekokiellon siihen asti, että tauti on harventanut väestöämme riittävästi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1423
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    5. 68
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      229
      644
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe