Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Halla-aho

Kolmessa kuukaudessa on Perussuomalaisten kannatus kääntynyt kiihtyvään laskuun ja syytkin löytyvät.

-Halla-ahon yhdessä Niikon kanssa tekemä perätön hälytys Al-Hol leiriltä tulevista isis-naisista ja lapsista.
-Halla-ahon maalitusyllytys persukannattajille kahden orpolapsen Al-Hol leiriltä tulosta lentoasemalle. Kannattajat striimasivat tulon suoraan nettiin.
-Halla-ahon kiinnijääminen "paskanpuheesta" suorassa teeveelähetyksessä energiapolitiikastamme.
-Halla-ahon puolueen useamman kansanedustajan vihapuheista eduskunnassamme, valtakunnansyyttäjä harkitsee rikossyytteen nostamista. Halla-aho hiljaa.
-Halla-ahon ihmisoikeuksia piittaamattomat lausunnot Kreikan/Turkin rajalla olevia sotapakolaisia vastaan.
-Halla-ahon puolueen nuorisojärjestön "silmänkääntötemppusiivous" fasismista, ei mitään muutosta käytännössä.

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miksi Halla-aho on ylivoimaisesti suurin epäonnistuja viime aikojen poliittisissa linjauksisaan.
5461291
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 546

Vanhimmat

härskiä toimintaa!

1Äänestä
  • Kyllä, noilla "meriiteillä" ei ylpeilemään pääse, päinvastoin voi työntää päänsä häpeissään pensaaseen...

    1Äänestä

  • No, persupopulistihan ei mitään osaa hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, persupopulistihan ei mitään osaa hävetä.

    Kun ymmärrys puuttuu, häpeäkin on hukassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ymmärrys puuttuu, häpeäkin on hukassa.

    kyllä, tästä juuri on kysymys persuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ymmärrys puuttuu, häpeäkin on hukassa.

    Herneeseen ei kovin paljon mahdu....

    Äänestä

  • Ja aina vain härskimmäksi on muuttunut.
    Mikä persujen päässä oikein sirittää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja aina vain härskimmäksi on muuttunut.
    Mikä persujen päässä oikein sirittää?

    kun ei opi, niin ei opi....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja aina vain härskimmäksi on muuttunut.
    Mikä persujen päässä oikein sirittää?

    Miten saataisiin persujen päähän taottua ymmärrystä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten saataisiin persujen päähän taottua ymmärrystä?

    Uppoaako umpiluuhun mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uppoaako umpiluuhun mitään?

    se ei ole vastaanottokykyinen.

    Äänestä

Höpötihöö , persuvastaisen punikki-suvakki-hörhön vaikerrusta .

1Äänestä
  • Missä vastauksesi perusteet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä vastauksesi perusteet?

    eivät pysty persut kekustelemaan...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eivät pysty persut kekustelemaan...

    No aika harva ihminen "kekustelee", vasuritko vain???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No aika harva ihminen "kekustelee", vasuritko vain???

    sulla sama kirjoitusvirhe

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sulla sama kirjoitusvirhe

    Et yksinkertainen vasuri huomannut "lainausmerkkejä" ;DDDDDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et yksinkertainen vasuri huomannut "lainausmerkkejä" ;DDDDDD

    niin, persuilla ei ole mitään omaa.
    natsismikin on lainattu 1930-luvun saksasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin, persuilla ei ole mitään omaa.
    natsismikin on lainattu 1930-luvun saksasta.

    Juu, vasurithan lainasivat sekä natsismin ja stalinismin ....

    Äänestä

  • persujen vastaukset viesteihin ovat juuri tätä höpötihöö-tasoa aiheesta riippumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persujen vastaukset viesteihin ovat juuri tätä höpötihöö-tasoa aiheesta riippumatta.

    Myös eduskunnassa Persukansanedustajilla höpötihöö-linja, ei koskaan mitään järkevää.

    Äänestä

Kuka linkittää ne sipilän tuhot suomelle?

Äänestä
  • persu pyytää apua kun itse ei osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persu pyytää apua kun itse ei osaa.

    Kyllähän Persujen pitäisi tietää mitä Sipilän hallituksessa tapahtui, kun itse olivat siinä mukana.

    Äänestä

Noilla meriiteillä ei ansaitse puoluejohtajien mittauksessa kuin viimeisen sijan. Jopa Hjalliskin on parempi.

1Äänestä
  • jos ja kun on hjallistakin surkeampi niin silloin on täyspaska.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jos ja kun on hjallistakin surkeampi niin silloin on täyspaska.

    häh! halla-aho hjallistakin surkeempi.
    kuinka persuilla on varaa pitää tuollaista puheenjohtajana? hullujako ne ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    häh! halla-aho hjallistakin surkeempi.
    kuinka persuilla on varaa pitää tuollaista puheenjohtajana? hullujako ne ovat?

    Onko vähäjärkinen persu ja hullu persu sama asia?
    Muita vaihtoehtoja ei persuissa ole havaittu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko vähäjärkinen persu ja hullu persu sama asia?
    Muita vaihtoehtoja ei persuissa ole havaittu.

    sama lippalakki mahtuu näihin molempiin päihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sama lippalakki mahtuu näihin molempiin päihin.

    Persujen lippalakin koko on omenan koko.
    Pienet ovat aivot...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen lippalakin koko on omenan koko.
    Pienet ovat aivot...

    Se omenakin on ontto...

    Äänestä

Missä Sipilän kommentit kreikan asiasta?

Missä Soinin kommentit kreikan asiasta?

Missä Kataisen kommentit kreikan asiasta?

Missä Stubidon kommentit kreikan asiasta?

Missää silmää tekevät nyt?

Äänestä
  • Jussi kiemurtelee, Soini pieree ja hykertelee.

    Äänestä

  • ståhlbergilta ja svinhufvudiltakin olisi kiva saada kommentit...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussi kiemurtelee, Soini pieree ja hykertelee.

    vasuri osaa tuon henkilöön käyvän vihapuheen.

    Mutta eikös hallitus kieltänyt sen??

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasuri osaa tuon henkilöön käyvän vihapuheen.

    Mutta eikös hallitus kieltänyt sen??

    persu ei voi loukkantua, koska itse on näyttänyt mallia muille.

    Äänestä

  • kysykää jari tervolta, hänhän tietää kaikesta kaiken ja kaiken lisäksi on omasta mielestään aina oikeassa.
    ihan niinkuin halla-ahokin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persu ei voi loukkantua, koska itse on näyttänyt mallia muille.

    Tottakai vihervassari ulisee kun kannatus on nollassa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai vihervassari ulisee kun kannatus on nollassa!

    persuparka ennustaa persuille synkkää tulevaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai vihervassari ulisee kun kannatus on nollassa!

    miten+alas+pelkäät+persujen+kannatuksen+nyt+vajoavan?6-8%+tasolle?+vieläkin+alemmaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persu ei voi loukkantua, koska itse on näyttänyt mallia muille.

    vasuri osaa edelleen tuon henkilöön käyvän vihapuheen.

    Mutta eikös hallitus kieltänyt sen??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasuri osaa edelleen tuon henkilöön käyvän vihapuheen.

    Mutta eikös hallitus kieltänyt sen??

    onko puolue henkilö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onko puolue henkilö?

    Persulle liian vaikea ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    miten+alas+pelkäät+persujen+kannatuksen+nyt+vajoavan?6-8%+tasolle?+vieläkin+alemmaksi?

    pelokkaimmat+persut+pelkäävät+jäävänsä+ärrkoopeen+taakse,+eli+alle+6%.kyllä+se+on+mahdollista+jos+halla-aho+jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pelokkaimmat+persut+pelkäävät+jäävänsä+ärrkoopeen+taakse,+eli+alle+6%.kyllä+se+on+mahdollista+jos+halla-aho+jatkaa.

    Se onkin sitten Ärkoopeen kuittailun paikka kun Persut taakse jäävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    miten+alas+pelkäät+persujen+kannatuksen+nyt+vajoavan?6-8%+tasolle?+vieläkin+alemmaksi?

    Tämä toteutuu vielä tänä vuonna

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussi kiemurtelee, Soini pieree ja hykertelee.

    jussilla on vieläkin vedonlyönnissä häviämänsä hatullinenpaskaa syömättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä toteutuu vielä tänä vuonna

    aijai, taas uusi mittaus...ja persuille näyttää entistä huonommalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persuparka ennustaa persuille synkkää tulevaisuutta.

    Ja se tulevaisuus on nyt synkistynyt todella huomattavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jussilla on vieläkin vedonlyönnissä häviämänsä hatullinenpaskaa syömättä.

    Jussi on hiirulainen niinkauan kun vedonlyönnissä häviöllä ansaittu hatullinenpaskaa on syöty.

    Äänestä

Joo, on se kiva nähdä mitä Vihrea-Kommarit sanoo, ku joku kadulla vähän väliä kysyy
propuska, harasoo !
Mitähän Putin ja Erdoan sopi Moskovassa. "Pannaas linja-autoja menee länteen päin.

Äänestä
  • sulla on ihan kiva oma pieni maailmasi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sulla on ihan kiva oma pieni maailmasi...

    Älä välitä vaikka pölhöpersut riehuvat ja pitävät hullujen älymölyä päällä.
    Se on suuri ihme, jos persu osaa kirjoittaa yhden virkkeen oikein tai osaa lukea paperista sanan "hiilidioksidi". Ei sellaista voi vaatia persuilta, ei sitä osaa edes persujen Euroedustaja Tollo Tenu Teukka Haahaa Hakkarainen.

    Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    en välitäkään, hämmästelen vaan kuinka yksinkertaisia persut ovat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    en välitäkään, hämmästelen vaan kuinka yksinkertaisia persut ovat.

    Ei kannata hämmästellä, sehän on fakta jonka itse ovat julkikuvakseen antaneet.

    Äänestä

Jokaikisen repliikkiviivan teksti on faktaa.
Sitä ei pysty yksikään Perussuomalainen kiistämään.

1Äänestä
  • Ne sriimajat olivet reformista, eivät olleet persuja, vasurisilakan olisi hyväjoskus pysyäpuhumaan edes totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne sriimajat olivet reformista, eivät olleet persuja, vasurisilakan olisi hyväjoskus pysyäpuhumaan edes totta.

    Persujen palstalla hehkutettiin striimaajia lähes hurmoksessa.
    Kukaan, ei kukaan Persu pannut striimaamista pahakseen.
    Mitä se kertoo striimaajista? Mitä se kertoo Persuista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen palstalla hehkutettiin striimaajia lähes hurmoksessa.
    Kukaan, ei kukaan Persu pannut striimaamista pahakseen.
    Mitä se kertoo striimaajista? Mitä se kertoo Persuista?

    Hurmoksessako? Lasehtiko henki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hurmoksessako? Lasehtiko henki?

    lasehtiko persukannatus, hämäläinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    lasehtiko persukannatus, hämäläinen?

    Hämäläinen on vielä viime vuosikymmenellä.
    Ootellaan josko jossain vaiheessa ehtisi mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hämäläinen on vielä viime vuosikymmenellä.
    Ootellaan josko jossain vaiheessa ehtisi mukaan.

    katotaan jos ehtii 2021?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    katotaan jos ehtii 2021?

    Meinaatko että noinkin nopeasti hämäläiset tajuavat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaatko että noinkin nopeasti hämäläiset tajuavat?

    niin, heitä varten tarvittiin jatkosotakin 😀

    Äänestä

  • Miksi persut eivät ole kiinnostuneita faktantarkistamisesta?
    Siksi, koska totuus pelottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi persut eivät ole kiinnostuneita faktantarkistamisesta?
    Siksi, koska totuus pelottaa.

    Kun persujen faktat ilmastonmuutoksestakin ovat luokkaa "taivaalla on aurinko ja taivaanisä säätelee ilmat", niin mistä hitosta he osaisivat faktoja edes tarkistaa?

    Äänestä

Asiallinen aloitus. Kansalaiset alkavat nähdä persujen ns. politiikan onttouden. Pelkkää tyhmää kansan kiihotusta ja valehtelua. Persujen kansanedustajat ovat osoittautuneet täysiksi tolloiksi. Ainoa asia, jossa kunnostautuneet on omien taskujen täyttö.

1Äänestä
  • Oiskohan ne tollot siellä kannattamasi hallituksen puolella , siellähän ne todelliset aivottomat idiootiit ja Suomen tuhoon vievät tollot istuvat , nämä pöllöt eivät täytä taskuja , ne tyhjentää ne , vihervasureiden ja punikkienkin silmät vielä avautuvat joskus , vie vaan aikaa ennen kuin "sytyttää" .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oiskohan ne tollot siellä kannattamasi hallituksen puolella , siellähän ne todelliset aivottomat idiootiit ja Suomen tuhoon vievät tollot istuvat , nämä pöllöt eivät täytä taskuja , ne tyhjentää ne , vihervasureiden ja punikkienkin silmät vielä avautuvat joskus , vie vaan aikaa ennen kuin "sytyttää" .

    Älä öyhötä tyhmiä. Meillä on hyvin osaava hallitus ja vihdoin sellainen hallitusohjelma, joka on ihmisen puolella eikä suuren rahan. Kaikki ministerit ovat asiansa osaavia. Ei yhtään ns. heikkoa lenkkiä. Kuten viime hallituksen persuministerit. Surkeita.

    Kyllä, kun nyt vertaa tätä hallitusta edelliseen, niin ero korostuu jyrkästi nykyhallituksen eduksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kun nyt vertaa tätä hallitusta edelliseen, niin ero korostuu jyrkästi nykyhallituksen eduksi.

    Näin on!

    Autistinen Ohisalo ja homo Haavisto ovat oikein hallituksen "helmiä" hehaaa nauretaan yhdessä näille vihreille.....

    1Äänestä

  • ciccero kirjoitti:

    Autistinen Ohisalo ja homo Haavisto ovat oikein hallituksen "helmiä" hehaaa nauretaan yhdessä näille vihreille.....

    Sinähän kirjoittat kuin mikäkin kansallissosialisti. Irrelevanttia pilkantekoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kun nyt vertaa tätä hallitusta edelliseen, niin ero korostuu jyrkästi nykyhallituksen eduksi.

    Hetkeksi tulee vielä aika ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän kirjoittat kuin mikäkin kansallissosialisti. Irrelevanttia pilkantekoa.

    persujen mielestä loukkaus on keskustelua

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta, tuo kertookin sinusta ihan kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kun nyt vertaa tätä hallitusta edelliseen, niin ero korostuu jyrkästi nykyhallituksen eduksi.

    Se on 100 - 0 Sanna Marinin hallituksen eduksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on 100 - 0 Sanna Marinin hallituksen eduksi.

    tätä muuten tulee kestämään pitempään kuin arvaattekaan....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tätä muuten tulee kestämään pitempään kuin arvaattekaan....

    Sanna aiheuttaa Persujen puheenjohtajan vaihdoksenkin. Samoin Kokoomuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna aiheuttaa Persujen puheenjohtajan vaihdoksenkin. Samoin Kokoomuksen.

    HallaJussi ja Orpotin ovat kusessa kun eivät enää saa otetta Sanna Marinin johtamasta Suomesta.

    Äänestä

en tiedä voiko tuosta halla-aholle edes pisteitä antaa, mutta 0-pistettä on joka tapauksessa maksimi.
noilla ansioillako persut ovat gallup-johtaja?
kyllä joku mättää nyt ja pahasti....

1Äänestä
  • Mätä takaisin .

    Äänestä

  • Porvarimediat yrittävät väkisin pitää tutkimuksissaan oikeistopuolueita keulan tuntumassa, todellisuus on toinen.

    Äänestä

Nyt persut tekevät välikysymystä pakolaisista! Jotka ovat vielä Turkissa! Naurettavaa. Vuonna 2015 se olisi pitänyt tehdä. Silloin olivat hiljaa kuin kusi sukassa. Liian myöhään, persut. Teiltä on mennyt kaikki poliitinen uskottavuus.

1Äänestä
  • Älähän nyt suvakin kuvatus hiillostu , 2015 oli puikoissa takinkääntäjä Soini , tiedät sen , otahan nyt viherpuppeli ihan rauhallisesti ja käy lepäämään .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän nyt suvakin kuvatus hiillostu , 2015 oli puikoissa takinkääntäjä Soini , tiedät sen , otahan nyt viherpuppeli ihan rauhallisesti ja käy lepäämään .

    Älä pölhöpersu menetä toivoasi, vielä. Tulee se aika kun persujen kannatus laskee niin alas, mitä tämän historian roskapönttöpoppoon kuuluukin.
    Oletteko te vähäjärkiset ääliöt sitä mieltä, että kun työttömät, työhaluttomat ja ammattitaidottomat pölhöpersut marssivat fasisti- ja hakaristilippujen perässä ja kaiken maaliman anoturtiaiset uhkailevat sisällissodalla ja mepit Tollo Tenu Teukka Haahaa Hakkarainen ei osaa lukea sisältä sanaa hiilidioksidi oikein ja Laura Huu haahuuhaa Huhtasaari vannoon vanhassa Neuvostoliitossa olleen suurempi vapaus kuin EU:ssa, etteikö jo nämä esimerkit saa täysjärkisiä käsittämään mikä poppoo on nykyiset perussuomalaiset ovat.
    "Vielä teitä hulluja mölisee siellä hullujen huoneen mailla
    siellä sitä ollaan polleeta poikaa vaikkakin järkee vailla"

    Hyvä! Mainio kommentti. Täyttä asiaa ja kirjoitettu ns. kansan kielellä!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä! Mainio kommentti. Täyttä asiaa ja kirjoitettu ns. kansan kielellä!

    Venäjän kansan kielellä, daa daa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän kansan kielellä, daa daa

    Tollo Tenu Tukka Haahaah Hakkarainen: "Suomi olisi (50 kertaa) vapaampi autonomisena osana Venäjää kuin EU:n jäsenenä."
    "Vanhassa Neuvostoliitossa oli viisikymmentä kertaa suurempi sananvapaus kuin EU:ssa nykyään."
    Kaikilla persuilla näyttää olevan ankara ryssänkiima ja kovin kiire päästä Venäjän osaksi.

    1Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    Älä pölhöpersu menetä toivoasi, vielä. Tulee se aika kun persujen kannatus laskee niin alas, mitä tämän historian roskapönttöpoppoon kuuluukin.
    Oletteko te vähäjärkiset ääliöt sitä mieltä, että kun työttömät, työhaluttomat ja ammattitaidottomat pölhöpersut marssivat fasisti- ja hakaristilippujen perässä ja kaiken maaliman anoturtiaiset uhkailevat sisällissodalla ja mepit Tollo Tenu Teukka Haahaa Hakkarainen ei osaa lukea sisältä sanaa hiilidioksidi oikein ja Laura Huu haahuuhaa Huhtasaari vannoon vanhassa Neuvostoliitossa olleen suurempi vapaus kuin EU:ssa, etteikö jo nämä esimerkit saa täysjärkisiä käsittämään mikä poppoo on nykyiset perussuomalaiset ovat.
    "Vielä teitä hulluja mölisee siellä hullujen huoneen mailla
    siellä sitä ollaan polleeta poikaa vaikkakin järkee vailla"

    Nyt meni punikkitatilla tunteisiin , ota lääkkeet ja veivaa hanskaan .

    1Äänestä

  • Mukava nähdä Ohisalo hallituksen karsinassa, vastaamassa välikysymykseen kiihtyneenä jankuttaen kaiken maailman sopimuksista, joita muut maat eivät noudata.Silloin, kun valtion ja sen asukkaiden turvallisuus on kyseessä, niin kyseinen maa päättää, ketä sinne päästetään ja ne tulevat raja-asemien kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän kansan kielellä, daa daa

    venäjän kansa ensin, sitten vasta suomalaiset. eiks niin persut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä! Mainio kommentti. Täyttä asiaa ja kirjoitettu ns. kansan kielellä!

    silti epäilen ymmärtääkö persu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän nyt suvakin kuvatus hiillostu , 2015 oli puikoissa takinkääntäjä Soini , tiedät sen , otahan nyt viherpuppeli ihan rauhallisesti ja käy lepäämään .

    Eikö Soini ollutkaan Persu, haha.

    Äänestä

ei löydy muilta puoluejohtajilta noin häpeällistä listaa kolmen kuukauden ajalta, ei löydy ollenkaan....

1Äänestä
  • Katsokaa eduskunnan täysistunto 5.3.2020 käy aikakuumana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsokaa eduskunnan täysistunto 5.3.2020 käy aikakuumana.

    oppositio käy aina kuumana eduskunnan kyselytunnilla kun heillä ei ole muuta mahdollisuutta.
    tunnin mölyäminen kerran viikossa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsokaa eduskunnan täysistunto 5.3.2020 käy aikakuumana.

    Hilkulla oli taas Persuedustajien kielenkäytöksen sopivuuden rajojen ylitys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsokaa eduskunnan täysistunto 5.3.2020 käy aikakuumana.

    oli+varmasti+öyhötys+tapissaan+kun+persu+noin+hehkuttaa.mutta+eihän+persuöyhötyksellä+ole+edes+hyttysenpaskan+merkitystä,+kuten+on+nähty.+hallitusjuna+kulkee+kiskoilla+ja+kannatus+kansalaisten+mielestä+on+jo+90%.

    Äänestä

Persut ovat osoittautuneet täydellisen naurettaviksi pelleiksi. Kyllä se välikysymys on täyttä pelleilyä! Huomio persut! Ne pakolaiset ovat Turkissa ei Torniossa kuten 2015. Silloin olitte hiljaa kuin kusi sukassa, yksikään teistä e8 saanut suutaan auki! Se välikysymys olisi pitänyt tehdä silloin. Liian myöhään, persut! Nyt teillä ei ole mitään uskottavuutta. Pelkää raukkamaista irtopisteiden keruuta.

1Äänestä
  • Mikähän sinun kriteereissäsi täyttäisi fiksuuden määritelmän? Räkänokastakin voi kasvaa mies, muttei tuollaisesta tyhjänhuutelijasta. Samaa sisällötöntä kopioskeidaahan sinä vain tuotat.

    Äänestä

tyly lista avauksessa halla-ahon ja persujen töppäilyistä, joissa ei ihmisoikeuksiakaan kunnioiteta.

1Äänestä
  • Tyly listahan on hallituksen töppäilyistä.

    Vihervassu siis tosissaan luulee, että persut ovat hallituksessa h eh heheh ehehehhe

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyly listahan on hallituksen töppäilyistä.

    Vihervassu siis tosissaan luulee, että persut ovat hallituksessa h eh heheh ehehehhe

    Loppuukos pölhöpersulta paukut keskusteluun, vai onko pölhöpersujen tiedot ja taidot ovat aivan nollan ARVOISIA?
    Eikö yhtään asiallista kommenttia sieltä tyhmyyden tynnyristä löydy?
    Eikö tosiaan, kysy vielä typeremmältä pölhöpersulta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyly listahan on hallituksen töppäilyistä.

    Vihervassu siis tosissaan luulee, että persut ovat hallituksessa h eh heheh ehehehhe

    tyhjän naurajat ovat pohjasakkaa

    Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    Loppuukos pölhöpersulta paukut keskusteluun, vai onko pölhöpersujen tiedot ja taidot ovat aivan nollan ARVOISIA?
    Eikö yhtään asiallista kommenttia sieltä tyhmyyden tynnyristä löydy?
    Eikö tosiaan, kysy vielä typeremmältä pölhöpersulta.

    Pölhö suvakki-vasuri , oikea mulli-saukko , löytyy toki , mutta mutta aivojesi kapasiteetti ei pysty sitä käsittelemään , menee ns. kuula jumiin , joten säästän sinut siltä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pölhö suvakki-vasuri , oikea mulli-saukko , löytyy toki , mutta mutta aivojesi kapasiteetti ei pysty sitä käsittelemään , menee ns. kuula jumiin , joten säästän sinut siltä .

    sulla on kuula jumissa, ikinä et pysty mihinkään vastaamaan vakavasti argumentoiden.

    Äänestä

Onpas siinä vihersilakka kirjoitellut muunneltua totuutta oikkein värikynän kanssa.

Äänestä
  • Nythän sä Persu tyrkytät omia tapojasi sivistyneille ihmisille.

    Äänestä

E8 tarvitse olla mikään vihersilakka, jos näkee persujen mokat ja surkeuden. Milloinka se eurokriisi olikaan? Entä se mamutulva?

1Äänestä
  • Ei tarvitse olla mikään vihersilakka, jos näkee vihervasureiden hallituksen mokat ja surkeuden. Milloinka se eurokriisi olikaan? Entä se mamutulva?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse olla mikään vihersilakka, jos näkee vihervasureiden hallituksen mokat ja surkeuden. Milloinka se eurokriisi olikaan? Entä se mamutulva?

    Ole sinä kolmisorminen jo hiljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse olla mikään vihersilakka, jos näkee vihervasureiden hallituksen mokat ja surkeuden. Milloinka se eurokriisi olikaan? Entä se mamutulva?

    Ja kopiopersu toistaa ja toistaa ja kopioi ja muuntaa ja toistaa ja toistaa vuodesta toiseen samoja juttuja.

    1Äänestä

  • ymmärrykseen riittää kun on tavallinen ihminen, kunhan ei ole persu.

    Äänestä

Viimeisen 3kk suurin epäonnistuja: HALLITUS

Äänestä
  • Hallituksen+64%+suosio+kansan+parissa+kertoo+jotain+muuta

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen+64%+suosio+kansan+parissa+kertoo+jotain+muuta

    oikea lukuhan on välillä 50 - 55.

    Vasurilta taisi tulla vähän Kremlin lisää lukuun.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    oikea lukuhan on välillä 50 - 55.

    Vasurilta taisi tulla vähän Kremlin lisää lukuun.....

    Sorry,+hallituksen+kannatus+on+yli+90%.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sorry,+hallituksen+kannatus+on+yli+90%.

    joko+persujen+on+alle+10%?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    joko+persujen+on+alle+10%?

    varmaan+on+jo+alle+10%,+öyhöttämällä+prosentit+vain+laskevat.

    Äänestä

Nousee laskee, nousee laskee, nousee laskee jne. Vaalit ovat sitten reilun kolmen vuoden kuluttua, kuka jaksaa näitä nousuja ja laskuja ja nousuja ja laskuja ja nousuja ja laskuja ja nousuja ja laskuja ja nousuja ja laskuja ja nousuja ja laskuja jne. päivästä toiseen seurata, lapsellista kohkaamista.

Äänestä
  • Eduskunnan kyselyttuntia sanotaankin nykyisin "Persujen mölytunniksi" - eikä syyttä.

    1Äänestä

  • Juurikin+noin.+Pääasia,+että+kannatus+on+pysynyt+20%+yläpuolella+mihin+ei+yksikään+muu+puolue+ole+yltänyt+aikoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin+noin.+Pääasia,+että+kannatus+on+pysynyt+20%+yläpuolella+mihin+ei+yksikään+muu+puolue+ole+yltänyt+aikoihin.

    Kun vielä keksis mitä tuolla tekis, niinkö?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eduskunnan kyselyttuntia sanotaankin nykyisin "Persujen mölytunniksi" - eikä syyttä.

    Möliset siis persua siellä koko päivän ???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun vielä keksis mitä tuolla tekis, niinkö?

    Vasemmistoliitolla+7.7%+ja+pääsevät+painamaan+sitä+nappia,+jota+Sanna+käskee.Hurrrrjan+vastuullinen+tehtävä+liillä+;))))))Liillähän+oli+ongelmia+tuossa+jo+Antin+kanssa,+kun+tyttö+ei+tunnistanut+muuta+väriä+kuin+punaisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin+noin.+Pääasia,+että+kannatus+on+pysynyt+20%+yläpuolella+mihin+ei+yksikään+muu+puolue+ole+yltänyt+aikoihin.

    Ai+on+yli+20%+vai?+Sen+rajapyykin+alle+Persut+putosivat+jo+ajat+sitten+ja+10%+lähenee+kiihtyvällä+tahdilla.+Pian+sekin+tavoite+toteutuu.

    Äänestä

Jussi varmaan toverien kanssa kilistelee laseja, kun kannatus on huippulukemissa ja tämä meininki Euroopassa on kääntynyt järkilinjalle. Koskaan ennen ei meillä perussuomalaisilla ole mennyt näin hyvin. Vihdoin voi vähän nauttia kovan työn tuloksista, kun järki on voittamassa Euroopassa.

Skool! (kilinää, kilahduksia)

Äänestä
  • Juuri näin. Persujen jatkuva kannatuksen lasku on suuri juhlan aihe kaikille palkkatyöläisille ja varsinkin työttömille, jotka muistavat edelleen persujen keksimän aktiivimallin leikkaukset muutenkin pieniin tuloihinsa. Kyllä kansa muistaa petokset!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Persujen jatkuva kannatuksen lasku on suuri juhlan aihe kaikille palkkatyöläisille ja varsinkin työttömille, jotka muistavat edelleen persujen keksimän aktiivimallin leikkaukset muutenkin pieniin tuloihinsa. Kyllä kansa muistaa petokset!

    Eläpäs intoile ja joutavia höpötä, nythän onkin jo kaksi puoluetta haittamaahanmuuttoa vastaan, eli kokoomuksen viimeaikauset"takinkäännöt" ovat palauttaneet jonkinverran kannattajia kokoomukseen .

    PS on silti edelleen selvä ykkönen kannatusmittauksissa ja vassarit pysyy minipuolueena, samoin hurri RKP.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Persujen jatkuva kannatuksen lasku on suuri juhlan aihe kaikille palkkatyöläisille ja varsinkin työttömille, jotka muistavat edelleen persujen keksimän aktiivimallin leikkaukset muutenkin pieniin tuloihinsa. Kyllä kansa muistaa petokset!

    Hyvältänäyttää+vaaleissa+17,5%+nyt+22,4%+kasvua+4,9%

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvältänäyttää+vaaleissa+17,5%+nyt+22,4%+kasvua+4,9%

    Onko, missä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvältänäyttää+vaaleissa+17,5%+nyt+22,4%+kasvua+4,9%

    Kyllä,+hyvältä+näyttää.+Persusyöksy+jatkuu.+On+mennyt+jo+alle+15%.

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus

Äänestä
  • Päinvastoin.++Hallitushan+sai+erittäin+hyvän+arvosanan+64%+kansalaisista.++Vain+osa+eliitin+rikastajista+ja+rasisteista+on+hallitusta+vastaan.++Mutta+rehellinen+kansa+tykkää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin.++Hallitushan+sai+erittäin+hyvän+arvosanan+64%+kansalaisista.++Vain+osa+eliitin+rikastajista+ja+rasisteista+on+hallitusta+vastaan.++Mutta+rehellinen+kansa+tykkää!

    tällä+hetkellä+kannatus+on+jo+80%+luokkaa,+eikä+ihme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tällä+hetkellä+kannatus+on+jo+80%+luokkaa,+eikä+ihme.

    Kyllä, tässä Marinin johtamassa yhteiskunnassa on Persujenkin turvallista elää.
    Eläkäähän Persut ihmisiksi.

    Äänestä

Kuka+uskoo+ylen+galluppiinfaktantarkastus+kertoo+lienee+että+oikea+kannatus+on+33%

Äänestä
  • halla-ahon+hatullisesta+löytyy+mitä+moninaisimpia+"faktoja".+tilanteen+mukaan+jopa+yli+100%+kannatus+tarvittaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    halla-ahon+hatullisesta+löytyy+mitä+moninaisimpia+"faktoja".+tilanteen+mukaan+jopa+yli+100%+kannatus+tarvittaessa.

    Ainakin+katkeruutesi+ylittää+helposti+100%+rajan+;DDDDD

    Äänestä

  • Hakkaraisen yliopiston faktantarkistus?

    1Äänestä

Korona voi tuhota persujen somali-intoilun lopullisesti, koska rajat laitetaan pakon edessä kiinni, eikä sotiakaan epidemiassa voi.

1Äänestä
  • Rajoja avataan nyt koronan jälkeen.
    Mihin persujen rajat kiinni-öyhötys on nyt kadonnut?

    Äänestä

Mitenköhän käy sen persujen sisällissodan, jos pukkaa karanteenia? Mitä sitten persu tekee?

1Äänestä
  • No kerropa vasuri meille, kun olet noin innokas hokemaan persua.

    Äänestä

  • Turtiainen käy sisällissotaansa etänä saunansa takana.
    Varmaan naapurit naureskelevat.

    Äänestä

Perusuomalaiset on selkeästi Suomen suurin puolue. Niin se vaan yksinkertaisesti on. Pitäisi tyhmemmänkin käsittää.

Äänestä
  • Niin, gallupeissa. Suomen suurin puolue on vaalituloksella mitattuna SDP. Pitäisi tyhmemmänkin käsittää?

    1Äänestä

  • SDP oli vaaleissa ykkönen ja on sitä myös gallupeissa.

    Äänestä

  • SDP oli vaaleissa ykkönen ja on sitä myös gallupeissa.

    Äänestä

Teistä persuista ei ole minkään tekijäksi, kunhan öyhötätte tyhmiä. Ymmärrys ei riitä mihinkään asialliseen asiaan.

1Äänestä
  • Ja sinustako on ? kannatat jotain aasi-hallituksen puoluetta , mitä niistä ? kerro , kun on munaa arvostella persuja , älä jänistä öyhöttäjä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sinustako on ? kannatat jotain aasi-hallituksen puoluetta , mitä niistä ? kerro , kun on munaa arvostella persuja , älä jänistä öyhöttäjä .

    niinkuin sanottu, ei riitä mihinkään asialliseen....

    Äänestä

Viimeisen 3kk suurin epäonnistuja: HALLITUS ...

Äänestä
  • Epätoivoisen itkuvirsi?

    Äänestä

Aloittajalle: no hoh hoijaa, olipa argumenttia taas kerrakseen. Ihanko omilla aivoilla ajateltu vai muualta kopioitu. Typerää yhtäkaikki.

Äänestä
  • mutta aloituksen repliikit pitävät jokainen paikkansa, sanovat persut mitä tahansa.

    1Äänestä

Halla-aholta taas turha välikysymys, kannatuksen lasku tulee jyrkkenemään.

1Äänestä
  • Näin on. Kansa muistaa sen vuoden 2015. Liian myöhään, Jussi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Kansa muistaa sen vuoden 2015. Liian myöhään, Jussi.

    Sehän oli se vuosi kun vasurit kutsuivat 100.000 matua kylään Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän oli se vuosi kun vasurit kutsuivat 100.000 matua kylään Suomeen.

    Räkälän parlamentin kaljaneuvoston väittämä?

    Äänestä

  • Kokkarit käänsivät selkänsä Persuille välikysymyksessä.

    1Äänestä

Se oli se vuosi, kun Perussuomalaiset olivat hallituksessa hyväksymässä pakolaisten tulon Suomeen. Mutta Persut eivät tietenkään tuostakaan kanna mitään vastuuta.

Äänestä

Vastuu? Ei tietenkään. Perussuomalaiset eivät tunne sanaa ’vastuu’. Eivät he sen takia ymmärrä tuon sanan merkitystäkään.

1Äänestä

tänään tulee halla-ahon mokalistaan yksi merkintä lisää: täysin turha välikysymys.

1Äänestä
  • Näin on. Naurettava välikysymys persuilta. Nyt hallitus sentään tekee jotain. Mutta 2015 ei mitään. Persujen olisi pitänyt tehdä välikysymys silloin. Ei ollut persusta tekijäksi.

    1Äänestä

Viimeisen 3kk ylivoimaisesti pahin epäonnistuja: HALLITUS

Äänestä

Ottaa ilmeisesti kaveria noin pahasti kaaliin kun perussuomalasite menestyvät että pitää kirjoitella eri palstoille näitä valheita.

Äänestä
  • Persuparka yrittää nähdä kannatuksen romahtamisen myönteisenä, sairas mielikuvitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuparka yrittää nähdä kannatuksen romahtamisen myönteisenä, sairas mielikuvitus.

    Kun muuta ei enää jäljellä oo....

    Äänestä

  • Vihreitten ministerien tavaramerkiksi näköjään on muodostumassa sekoilu. Ekana oli tämä Haaviston al-Holi öyhötys........

    Äänestä

Mistä löytyy tämä gallup, jos on mainittu kiihtyvä laskusuunta esitetty? Vihervassarisosialistin päiväunista vai jostakin omasta lehdyksästä?

Äänestä

Mikä Halla-laho?

Äänestä

Totuudellisen aloituspostauksen eräs kohta on tämä:
-Halla-ahon puolueen nuorisojärjestön "silmänkääntötemppusiivous" fasismista, ei mitään muutosta käytännössä.

Fasismista puheenollen katsokaa allaolevasta linkistä
Resnaisin legendaarinen dokumenttifilmi Night and Fog (Yö ja usva).
Se kertoo äärioikeiston touhuista Saksassa 1900-luvun alkupuolella.
Tuo elokuva on must jokaiselle, joka haluaa nähdä totuuden fasismista.

https://vimeo.com/189672641

1Äänestä

ei voi persuista muuta sanoa kuin että täysin HUUHAAPORUKKAA.

1Äänestä
  • Kommenttisi kertookin sinusta kaiken tarpeellisen ;DDDDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommenttisi kertookin sinusta kaiken tarpeellisen ;DDDDD

    sinäkin olet tuossa huuhaaporukassa

    Äänestä

Viimeisen 3kk ylivoimaisesti pahin epäonnistuja: HALLITUS

Äänestä

Halla-aho on naurettava viiden pennin sekunda hitler.

Äänestä
  • Hyvä kommentti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kommentti!

    no olipa harvinaisen typerä kommentti taas vasurilta.

    Koetapa nyt joskus kasvaa aikuiseksi ja jätä nuo mölinät pois. . . .

    Äänestä

Q: Miten siivota äärioikeistolaisuus ja fasismi persuista?
A: No problem. Typeryys kuolee aina sivistysvaltioissa!

1Äänestä
  • Surkuhupaisaa seurattavaa tuo persujen muka huolissaan oleminen koronaviruksen edessä?!
    PerSSujen Kiinakaiffarit ja lepakonsuojelijatko muka aidosti huolissaan yhtään mistään muusta kuin omasta hillotolpastaan???

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Surkuhupaisaa seurattavaa tuo persujen muka huolissaan oleminen koronaviruksen edessä?!
    PerSSujen Kiinakaiffarit ja lepakonsuojelijatko muka aidosti huolissaan yhtään mistään muusta kuin omasta hillotolpastaan???

    no olipa harvinaisen typerä kommentti taas vasurilta.

    Koetapa nyt joskus kasvaa aikuiseksi ja jätä nuo mölinät pois....

    Äänestä

  • Miten siivota punanatsit kommateista? Vastaus: kuolevien tilalle ei uusia synny.

    Äänestä

Hyvinhän tuo on gallupeissa alkanut näkymään, vai mitä?

Äänestä
  • tosipaikka kun tulee, niin halla-aho ei osaa muuta kuin tyriä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tosipaikka kun tulee, niin halla-aho ei osaa muuta kuin tyriä.

    Ja kun tosipaikka tuli niin kommarit tyri.

    Äänestä

  • Joo ja PS ykkösenä. Pareempi ku vaalitulos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tosipaikka kun tulee, niin halla-aho ei osaa muuta kuin tyriä.

    No Sannahan on jo tyrinyt ;DDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ja PS ykkösenä. Pareempi ku vaalitulos.

    Ykkösenä?
    Kolmosena nyt ja pian vieläkin alempana.

    Äänestä

Persut ovat osoittaneet olevansa vain lauma kylähulluja. Jussilta lähti 3017 osaajat ja parempi porukka. Kylähullut tuli tilalle.

Äänestä
  • no olipa harvinaisen typerä kommentti taas vasurilta.

    Koetapa nyt joskus kasvaa aikuiseksi ja jätä nuo mölinät pois.

    Äänestä

  • Onks toi joku islamilainen kalenteri vai punikkien laskutaidoilla tehty ghiähhähhhhääähhäää

    Äänestä

Diktatuureissa typeryys elää ja voi hyvin - valtion suojeluksessa.
Sivistysvaltioissa typeryys paljastuu ja se nauretaan ulos.

Käykö nykyPS:lle sivistysvaltiossa nimeltä Suomi juuri näin?

1Äänestä
  • No vasemmistolaisethan ovat diktatuurien asiantuntijoita.

    Neuvostoliitto, neuvostoliitto, eikö vasurit oppineet mitään?

    Haluavat saman Suomeen....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No vasemmistolaisethan ovat diktatuurien asiantuntijoita.

    Neuvostoliitto, neuvostoliitto, eikö vasurit oppineet mitään?

    Haluavat saman Suomeen....

    Tuo kuulostaa äärioikeistolaiselta melkoisen absurdilta, kun oppi-isä tulee äärioikealta ja puolue hännystelee kiinalaisia kommunisteja. Ja puolue edustaa niin taantumuksellista politiikkaa, että se on rinnastettavissa Neuvostoliittoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kuulostaa äärioikeistolaiselta melkoisen absurdilta, kun oppi-isä tulee äärioikealta ja puolue hännystelee kiinalaisia kommunisteja. Ja puolue edustaa niin taantumuksellista politiikkaa, että se on rinnastettavissa Neuvostoliittoon.

    Miten se vasuri nyt yhtäkkiä haluaa meidän unohtavan kommunismin 100 miljoonaa uhria??

    Ja luku kasvaa koko ajan kiina, p-korea, venezuela jne..

    Mutta hyvä kun myönsit neuvostoliiton taantumuksellisuuden, onhan se vasemmiston innoituksen alkulähde.

    Äänestä

Eikös ne Venäjämieliset punakaartilaiset ollut vasemmistolaisia??

Äänestä

Kommenteista päätellen persukannatuksen laskua ei kannata sen enempää ihmetellä. Pitää vaan olla tyytyväinen!

1Äänestä
  • tyytyväisyys tulee vain lisääntymään, koska persujen kannatus jatkaa alamäkiluisuaan vauhdilla.

    1Äänestä

Persujen kommenteista päätellen persukannatuksen laskua ei kannata sen enempää ihmetellä. Pitää vaan olla tyytyväinen!

1Äänestä
  • Täällähän ei ole muita kuin vihavasurien kommentteja ;DDDDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällähän ei ole muita kuin vihavasurien kommentteja ;DDDDD

    sinäpä sen todistit 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinäpä sen todistit 🤣

    vihavasureitahan me kaikki täällä 🤣🤣🤣

    Ai niin meinasi unohtua: persu persu persu ......

    Äänestä

Halla-ahon kritiikki hallitusta kohtaan koronakriisissä on mennyt pahasti pieleen.
Virus on edennyt täsmälleen THLn ennusteiden mukaan, jonka Sanna Marin valitsi hallituksen linjaksi kriisinhoidossa.
Hallitus on siis tässäkin saanut Halla-ahon näyttämään idiootilta.

1Äänestä
  • Vasemmisto teki sen taas.
    Jo perinteeksi muodostunut traditio, eli vasurit hyökkäsivät älyttömillä jankkauksillaan persujen kimppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmisto teki sen taas.
    Jo perinteeksi muodostunut traditio, eli vasurit hyökkäsivät älyttömillä jankkauksillaan persujen kimppuun.

    Miksi se olisi "vasureiden" syy, ellei Halla-aho tajua tätäkään asiaa?

    Äänestä

Tärkeintä on se, että persut on hallitusyhteistyökyvytön.
Persut on toilailuillaan vieneet itseltään kaiken uskottavuuden eli touhun hyväksynyt Mestari on itse ruunannut persut ikuiseksi oppositiopuolueeksi.

1Äänestä
  • Onneksi perut eivät ole hallituksessa. Muuten koronakuolemien määrä maassamme olisi satakertainen nykyiseen verrattuna. HUOH!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi perut eivät ole hallituksessa. Muuten koronakuolemien määrä maassamme olisi satakertainen nykyiseen verrattuna. HUOH!

    katkeruutta, vasuri, katkeruutta.
    Mutta ovathan persut parempia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi perut eivät ole hallituksessa. Muuten koronakuolemien määrä maassamme olisi satakertainen nykyiseen verrattuna. HUOH!

    Kuten 1939-1945 vasurien toimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten 1939-1945 vasurien toimesta.

    Aivan. Vasemmistolaiset työläiset pelastivat tosiaan tuolloinkin Suomen puolustamalla kotimaatamme. Tuolloin havaittiin myös ne ensimmäiset persut, jotka piileskelivät rintamakarkureina metsissä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan. Vasemmistolaiset työläiset pelastivat tosiaan tuolloinkin Suomen puolustamalla kotimaatamme. Tuolloin havaittiin myös ne ensimmäiset persut, jotka piileskelivät rintamakarkureina metsissä.

    Silloin tehtiin tosin se virhe että ne haetiin sieltä metsästä pois vaikka ne olisi pitänyt jättää sinne ja antaa luonon hoitaa hommansa.

    Äänestä

Persut ovat pian koronakriisiäkin pahemmassa tilanteessa kannatuksensa suhteen, eivätkä voi mitään kun Sanna Marin hoitaa maatamme varmoin ottein.

1Äänestä
  • 2020/64

    Kyllä on Sannalla "varmat" otteet .....

    Kenellehän tämä vasuri oikein valehtelee ???

    aika typerää tulla tänne persupalstalle ...

    Äänestä

Suomen 100-vuotisen historian aikana vasemmistolaisuus on tappanut eniten.

Saavutus jota vasurit eivät mielellään muistele.

Äänestä
  • Sairas kommentti persulta taas kerran. Mutta persuiluhan onkin pahempi sairaus kuin korona?

    Äänestä

  • Persuilu huvittanut eniten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairas kommentti persulta taas kerran. Mutta persuiluhan onkin pahempi sairaus kuin korona?

    Mutta tuohan oli totta!!!

    Mikä vasuria hävettää ??

    Äänestä

halla-aho hoitakoon ensin sen hatullisenpaskaa-syönnin, jonka hävisi vedonlyönnissä.
pilkkakirves ei ennen hellitä iskujaan.

Äänestä
  • Vasuri taas puhuu siitä mitä syö ....

    Äänestä

  • Ei ole mies vaan hiiri, joka ei lupaustaan toteuta.
    Halla-aho on valinnut osansa.

    Äänestä

Jussi Alfa-ahosta tulee seuraava pääministeri kun vasemmistohallitus tulee epäonnistumaan koronan jälkeisessä taloudenhoidossa. Maahamme nousee oikeistokonservatiivinen hallitus johon kuuluu Ps ,Kok ja Kd. Jussista saamme oman Thatcherin joka pistää maamme asiat kuntoon.

Äänestä
  • Eihän Jussi saa edes kaappaamansa ps puolueen asioita kuntoon. Persuporukka mölisee kuin mullilauma, eikä Jussi saa sille minkäänlaista kuria.

    Äänestä

Massamurhaajan innoittajasta ja sielunveljestä ei tule koskaan mitään ministeriä. Miettikää vähän!

Äänestä
  • Andersson vai Dellinger ?? kumpaa nyt tarkoitat??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Andersson vai Dellinger ?? kumpaa nyt tarkoitat??

    Natsitohtorinne populismi ei vaan toimi ja kansakin hyljeksii ... ketuttaako?

    Äänestä

3kk on hallajussi katsonut peiliin, eikä vieläkään ole ymmärtänyt kuka niitä virheitä Persuissa jatkuvasti tekee.

Äänestä
  • On se Halla-aholla helppoa, aina kun peiliin katsoo niin syyllisen näkee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se Halla-aholla helppoa, aina kun peiliin katsoo niin syyllisen näkee.

    Miksi persut eivät syytä omista töppäyksistä WHO:ta?
    Eikös populisteilla pitäisi olla samat viholliset kautta maailman?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi persut eivät syytä omista töppäyksistä WHO:ta?
    Eikös populisteilla pitäisi olla samat viholliset kautta maailman?

    näin vasurina tekee taas mieli hokea persu .. persu .. persu .. persuuuuuu ..

    Ei mulla muuta, vappusatasta vaan odottelen.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näin vasurina tekee taas mieli hokea persu .. persu .. persu .. persuuuuuu ..

    Ei mulla muuta, vappusatasta vaan odottelen.....

    Vasenkätisyytesi on sinulle näköjään paha ongelma. Ja rahattomuus. Oisko persuilusi syytä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasenkätisyytesi on sinulle näköjään paha ongelma. Ja rahattomuus. Oisko persuilusi syytä?

    Kaikista inhottavin Persujen toiminta oli näitä pikkulapsia kohtaan. En tosin ihmettele, kun tietää puheenjohtajan lehtolapsijutun.

    Äänestä

Miten osasivatkin Persut valita itselleen noin pahan epäonnistujan?

Äänestä
  • Missä+tahansa+muussa+puolueessa+Jussin+kaltainen+epäonnistuja+olisi+jo+saanut+potkut.+Ei+persupuolueessa+muisteltu+kesällä+2017+vuoden+2011+kannatuslukuja,+jolloin+persujen+kannatus+oli+yli+24%.++Potkut+Soinille+tuli+sen+hetkisen+(2017)+tilanteen+mukaan.+Vai+onko+persuilla+niin+huono+tilanne,+ettei+Jussin+takana+olekkaan+ketään+vaihtoehtoa+puheenjohtajaksi+ja+hänen+annetaan+epäonnistua+loputtomiin?

    Äänestä

  • Miten osasivatkin Vasurit valita itselleen noin pahan epäonnistujan?

    Äänestä

näin vasurina tekee taas mieli hokea persu .. persu .. persu .. persuuuuuu ..

Ei mulla muuta, vappusatasta vaan odottelen...

Äänestä
  • Vasenkätisyytesi on sinulle näköjään paha ongelma. Ja rahattomuus. Oisko persuilun syytä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasenkätisyytesi on sinulle näköjään paha ongelma. Ja rahattomuus. Oisko persuilun syytä?

    onko pojulla jokin ongelma??

    No laitetaanpa pojun mieliksi sitten:

    näin vasemmistoidioottina tekee taas mieli hokea persu .. persu .. persu .. persuuuuuu ..

    Ei mulla muuta, vappusatasta vaan odottelen.....

    Parempi??

    Äänestä

On se hienoa kun kaikki ryyppyaate-punatoverit ovat täällä koolla ja saadaan hokea , räksyttää ja urputtaa persua sydämen kyllyydeltä ;D..

Äänestä
  • Seuraavassa+Ylen+gallupissa+persujen+kannatus+on+korkeintaan+17,8%.+Tämä+muistakaa!..Missä+tahansa+muussa+puolueessa+Jussin+kaltainen+epäonnistuja+olisi+jo+saanut+potkut.Ei+persupuolueessa+muisteltu+kesällä+2017+vuoden+2011+kannatuslukuja,+jolloin+persujen+kannatus+oli+yli+24%.+Potkut+Soinille+tuli+sen+hetkisen+(2017)+tilanteen+mukaan.Vai+onko+persuilla+niin+huono+tilanne,+ettei+Jussin+takana+olekkaan+ketään+vaihtoehtoa+puheenjohtajaksi+ja+hänen+annetaan+epäonnistua+loputtomiin?..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seuraavassa+Ylen+gallupissa+persujen+kannatus+on+korkeintaan+17,8%.+Tämä+muistakaa!..Missä+tahansa+muussa+puolueessa+Jussin+kaltainen+epäonnistuja+olisi+jo+saanut+potkut.Ei+persupuolueessa+muisteltu+kesällä+2017+vuoden+2011+kannatuslukuja,+jolloin+persujen+kannatus+oli+yli+24%.+Potkut+Soinille+tuli+sen+hetkisen+(2017)+tilanteen+mukaan.Vai+onko+persuilla+niin+huono+tilanne,+ettei+Jussin+takana+olekkaan+ketään+vaihtoehtoa+puheenjohtajaksi+ja+hänen+annetaan+epäonnistua+loputtomiin?..

    Monet muistavat vielä ärhäkän, punaposkisen Scriptalaisen. Nyt Jussi on vain kalpea haamu entisestään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet muistavat vielä ärhäkän, punaposkisen Scriptalaisen. Nyt Jussi on vain kalpea haamu entisestään.

    Kyllä se rasismi ja natsiaate hallajussissa on, sitä täytyy nyt vaan yrittää pitää piilossa ettei suosio tömähtäisi suoraan kanveesiin.
    Vaikka sinnehän se on menossa, ei sitä enää estä mikään.
    Hallituksen ja Sannan suosio vaan jatkaa nousuaan, eikä mikään ihme, siilä koronakriisinhoito on edennyt varmoin ottein.

    Äänestä

2020/75

vasurit tietävät vastuunsa, mutta eivät ota sitä. iloitsevat vain.

Äänestä

Vasurien mieliharrastukset ovat ruumiillaratsastus ja persunhokeminen ....

Äänestä
  • Ja ovatkin onnistuneet loistavasti!!!!

    Äänestä

  • Persuissa on ihmeellisen paljon vasenkätisiä silakanystäviä!

    Äänestä

vasureissa on ihmeellisen paljon vasenkätisiä silakanystäviä!

Äänestä

Gallup todistaa, että Halla-aholle tuli taas yksi epäonnistuminen lisää kymmenien epäonnistumisten joukkoon.

Äänestä

Niin sulaa Persujen kannatus kuin voi kuumalla pannulla 😫

Äänestä

Halla-aho vajoaa mitättömyyksien joukkoon.

Äänestä

Nyt kannattaisi Halla-ahon syödä se vedonlyönnissä häviämänsä hatullinen paskaa, se saattaisi jopa piristää tässä hänen galluptappiomasenuksessaan.

Äänestä

Eikö fasismi siis olekkaan tulevaisuuden aate?

Äänestä
  • No sitähän yritettiin jo 1920-30 luvuilla....ja seuraukset voi lukea historiasta.
    Kaatui omaan mahdottomuuteensa ja hulluuteensa.

    Äänestä

Natsitohtorin aate ei vaan enää toimi! Vain pesäänsäkusijat vielä uskoo fasismiin.

Äänestä
  • Voi sitä hajua, joka leviää persujen nuorisojärjestön kokoontumisissa.

    Äänestä

Halla-aho voi ruveta katselemaan oikean työn työpaikkoja. Poliittinen ura on takanapäin.

Äänestä
  • Taittuukohan vielä tarjoilijan homma? Nyt on aikaa harjoitella kotona tarjottimen kanssa, kun baarit ovat kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taittuukohan vielä tarjoilijan homma? Nyt on aikaa harjoitella kotona tarjottimen kanssa, kun baarit ovat kiinni.

    Kun on ahkera, voi yletä vaikka hovimestariksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun on ahkera, voi yletä vaikka hovimestariksi.

    Sinä osaat! Päivän mestarvittulija. Kymmenen pistettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä osaat! Päivän mestarvittulija. Kymmenen pistettä.

    Edes persut eivät luota enää Jussiin, vaan pitävät häntä poliittisena kynnysmattonaan ja pelkkänä meluvallimaskottina. Miksi siis muiden pitäisi uskoa???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä osaat! Päivän mestarvittulija. Kymmenen pistettä.

    osaamaton kassatyttö voi edetä demariksi ja osaamattomaksi ministeriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    osaamaton kassatyttö voi edetä demariksi ja osaamattomaksi ministeriksi.

    Persujen natsitohtorin syytä tuokin vihapuhe!

    Äänestä

Tarvittaisiinko pikkuhiljaa uus-natseja? Kun persutkaan tunnu saavan mitään aikaan.

Äänestä
  • Sanna johtaa ihanasti ja jämäkästi. Mukava totella.

    Äänestä

Natsitohtori on menettänyt otteensa kun ei voi mellastaa pakolaisilla.

Äänestä
  • Persut marssia lompsisivat mielellään natsilippujen perässä, mutta korona pilasi heiltä senkin huvin!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut marssia lompsisivat mielellään natsilippujen perässä, mutta korona pilasi heiltä senkin huvin!?

    Soinia rangaistiin persujen kannatuksen romahtamisesta.
    Miksi Jussia nyt samasta asiasta palkitaan???

    Persujen takki on hyrrännyt tässäkin asiassa? Enää persujen puheenjohtaja ei näytä olevan vastuussa mistään??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen takki on hyrrännyt tässäkin asiassa? Enää persujen puheenjohtaja ei näytä olevan vastuussa mistään??

    Kaksi elintärkeää asiaa:
    -Pitää korona pois vanhainkodeista.
    -Pitää persut pois hallituksesta.
    Molemmilla olisi tosi tuhoisat vaikutukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen takki on hyrrännyt tässäkin asiassa? Enää persujen puheenjohtaja ei näytä olevan vastuussa mistään??

    Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 mamua elätettäväksemme. Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

    Vasureita ei hävetä !!

    Persujen natsitohtorin syytä tuokin vihapuhe!!!!

    Äänestä

Jussin v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 100 000 mamua elätettäväksemme. Eli Jussin epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

Äänestä

Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 mamua elätettäväksemme. Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

Äänestä
  • Sen 2015 masha;muutto-ohjelman lasti Halla-aho Juho Eerolan kanssa. Ovatko mielestäsi vasureita? Kannattaisi ottaa selvää asioista, ennen kuin alkaa öyhöttää tyhmiä. Vai valehteletko tarkoituksella?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen 2015 masha;muutto-ohjelman lasti Halla-aho Juho Eerolan kanssa. Ovatko mielestäsi vasureita? Kannattaisi ottaa selvää asioista, ennen kuin alkaa öyhöttää tyhmiä. Vai valehteletko tarkoituksella?

    No sittenhän sulla on antaa linkki tuohon valtioneuvoston päätökseen.

    hopi hopi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen 2015 masha;muutto-ohjelman lasti Halla-aho Juho Eerolan kanssa. Ovatko mielestäsi vasureita? Kannattaisi ottaa selvää asioista, ennen kuin alkaa öyhöttää tyhmiä. Vai valehteletko tarkoituksella?

    Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 mamua elätettäväksemme. Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

    Vasureita ei hävetä !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 mamua elätettäväksemme. Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

    Vasureita ei hävetä !

    Persujen natsitohtorin syytä tuokin vihapuhe...!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sittenhän sulla on antaa linkki tuohon valtioneuvoston päätökseen.

    hopi hopi.

    Hölmö! Se oli Sipilän hallitusohjelmassa eikä mikään valtioneuvostoon päätös! Olet täysin tietämätön. Ilmeisesti kouluttamaton persu.

    Äänestä

mutta v-mäisin on orpo poika kokoomuksesta tarkoittikohan Sauli sillä pirulaisella tuota henkilöä mikä nujerretaan

Äänestä
  • Soini oli hallituksessa kun ps kannatus romahti.
    Halla-aho on oppositiossa. Silti ps kannatus romahti.
    Melkoinen saavutus???

    Äänestä

Mutta suurin epäonnistuja on tämän maan hallitus, hölmöt vaan jaksaa kannattaa SDP:tä. Vrt: lentokenttäsekoilu, maskisekoilu, business finlandin tuet,,,,,,,,,,,,,

Äänestä
  • Halla-aho vain ryyppää ja haaveilee pornokaupasta. Jussin jäykistäjää myymään.

    Äänestä

Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 mamua elätettäväksemme. Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

Vasureita ei hävetä !!

Äänestä

2020/142

vasurit tietävät vastuunsa, mutta eivät ota sitä. koskaan.

Äänestä

Halla-aho on yhtä arvokas meille kaikille Suomalaisille kuin 1 centin kolikko:
ei käytettävissä Suomessa!
Joten Persut, pitäkää Halla-aho hyvänänne.
Puoliksi palanut puupennikin on arvokkaampi kuin Halla-aho.

Äänestä
  • 2020/175

    vasurit tietävät vastuunsa, mutta eivät ota sitä. koskaan.

    Äänestä

  • Tässä kommentissa totuus tiivistetty.

    Äänestä

  • Tässä kommentissa totuus tiivistetty.

    Äänestä

  • Kukas sitä suomalaisten etua on ajanutkaan? Eikös se ole Jussi joka on siitä jatkuvasti muistuttanut. Sinun kiinostus aiheeseen on ollut sen puupennin verran!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukas sitä suomalaisten etua on ajanutkaan? Eikös se ole Jussi joka on siitä jatkuvasti muistuttanut. Sinun kiinostus aiheeseen on ollut sen puupennin verran!

    Niin, Jussi ajaa asioitaan rasismin ja syrjinnän keinoilla, ihmisoikeuksista piittaamatta.

    Äänestä

Missä viipyy Halla-ahon tuomio Turtiaiselle ja Packalenille yritystukikusetuksesta?
Halla-aho paskatpiittaa yhteiskunnan varoista kun on tällainen tapaus. Mutta jos olisi työtön tai duunari saanut avustusta vahingossa 10€ ylimääräistä, niin olisi koko Persulauma myökännyt vähintään viikon.
No, nämä yritysrahanjaot syynätään vielä läpi kahteen kertaan ja silloin asiattomat tuensaajat ovatkin kusessa kun eivät palauttaneet.
Kansalaiset hyökkäävät huijareiden kimppuun, se on satavarmaa, tulevat kuulemaan kunniansa ja se kestää pitkään.

Äänestä
  • 2020/175

    vasurit tietävät vastuunsa, mutta eivät ota sitä. koskaan...

    Äänestä

näin vasemmistoidioottina tekee taas mieli hokea persu .. persu .. persu .. persuuuuuu ..

Ei mulla muuta, vappusatasta vaan odottelen.....

Äänestä

Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 mamua elätettäväksemme. Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan !

Vasureita ei hävetä !!.

Äänestä
  • Olet tyhmä ja tietämätön. Lopeta jo, kukaan ei usko tai ota todesta. 2015 oli oikeisto hallitus ns. Perskeko. Se maahanmuuto-ohjelman kirjoitti Jussi Halla-aho poninhäntänatsi Eerolan kanssa. Tämä on kylmä totuus.

    Äänestä

  • vasureille TOTUUS on Novichokiakin kauheampi myrkky!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasureille TOTUUS on Novichokiakin kauheampi myrkky!!!

    Sisäpiiri siis tietää että Niikko on vasenkätinen!

    Äänestä

Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 250 000 mamua elätettäväksemme.

Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirja-sarjan, kuten kootut Leninin teokset !

Vasureita ei hävetä !!.

Äänestä
  • PersKeKo hallitus kutsui 2015 32000 maahanmuuttajaa Suomeen.
    Muu eduskunta ihmetteli, että oletteko Persut oikein tosissanne.
    Ja tosissaan Persut olivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PersKeKo hallitus kutsui 2015 32000 maahanmuuttajaa Suomeen.
    Muu eduskunta ihmetteli, että oletteko Persut oikein tosissanne.
    Ja tosissaan Persut olivat.

    Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 250 000 mamua elätettäväksemme.

    Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirja-sarjan, kuten kootut Leninin teokset !

    Vasureita ei hävetä !!...

    Äänestä

Jussin v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 100 000 mamua elätettäväksemme. Eli Jussin epäonnistumiskirjoilla voisi täyttää kokonaisen kirjaston!

Äänestä
  • Persut epäonnistuivat hallituksessa.
    Nyt persut epäonnistuvat jopa oppositiossa.
    Melkoinen saavutus??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut epäonnistuivat hallituksessa.
    Nyt persut epäonnistuvat jopa oppositiossa.
    Melkoinen saavutus??

    Missä tahansa muussa puolueessa Jussi olisi saanut jo kenkää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä tahansa muussa puolueessa Jussi olisi saanut jo kenkää.

    Mikään muu puolue ei olisi valinnut natsitohtoria johtajakseen! Mutta rasismin kannattajat tykkäävät luuseristaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikään muu puolue ei olisi valinnut natsitohtoria johtajakseen! Mutta rasismin kannattajat tykkäävät luuseristaan.

    KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy...

    Äänestä

  • Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 matua elätettäväksemme.

    Eli vasemmiston epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjansarjan kuten Leninin kootut teokset.

    Äänestä

  • Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 250 000 mamua elätettäväksemme.

    Eli vasurien epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirja-sarjan, kuten kootut Leninin teokset !

    Vasureita ei hävetä !!. . .

    Äänestä

Persujen retostelu Oulun raiskauksilla sai persujen kannatuksen nousuun ja miltei vaalivoittoon. Nyt he yrittivät samaa koronakuolemilla, mutta kansa ei menekkään enää halpaan. Mutta olen satavarma, että kun koronakriisi hieman hellittää, alkaa heti Halla-ahon "väärin sammutettu" ja uhriluvuilla retostelu. Valitettavasti.

Äänestä
  • KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy.

    Totuus sattuu näköjään persupojuun! No niin sen pitääkin, sillä tyhmyyden ihannointi ei ole viisasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus sattuu näköjään persupojuun! No niin sen pitääkin, sillä tyhmyyden ihannointi ei ole viisasta!

    Persujen talousosaaminen on tällä hetkellä 0.
    Ja koronakriisin helpottaessa se on yhä 0.
    Kostoneväät ovat siis vihanriivaamilla kiilusilmäpersuilla käytännössä tosi vähissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen talousosaaminen on tällä hetkellä 0.
    Ja koronakriisin helpottaessa se on yhä 0.
    Kostoneväät ovat siis vihanriivaamilla kiilusilmäpersuilla käytännössä tosi vähissä.

    Jussin palli huojuu jo pahasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussin palli huojuu jo pahasti.

    Tuskinpa siltä kuohilaalta sellaisia enää löytyy.. heheh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa siltä kuohilaalta sellaisia enää löytyy.. heheh

    vasurilla lienee tuo henkilöön käyvä vihakommentointi mieluista???

    Tuostahan Presidentti Sauli Niinistö puhui:

    Vasemmiston VihaKulttuurista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen talousosaaminen on tällä hetkellä 0.
    Ja koronakriisin helpottaessa se on yhä 0.
    Kostoneväät ovat siis vihanriivaamilla kiilusilmäpersuilla käytännössä tosi vähissä.

    vasurilla lienee tuo henkilöön käyvä vihakommentointi mieluista???

    Tuostahan Presidentti Sauli Niinistö puhui:

    Vasemmiston VihaKulttuurista...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus sattuu näköjään persupojuun! No niin sen pitääkin, sillä tyhmyyden ihannointi ei ole viisasta!

    KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy. . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus sattuu näköjään persupojuun! No niin sen pitääkin, sillä tyhmyyden ihannointi ei ole viisasta!

    Vasuripojulla on totuuden kanssa taas vaikeaa, sattuu sattuu ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa siltä kuohilaalta sellaisia enää löytyy.. heheh

    ulkopersuja ei synny enää lisää?

    Äänestä

Persujen hajoaminen on yhä lähempänä. Eikä harmita yhtään. Polittinen uskottavuus meni kesällä 2017.

Äänestä
  • Totuus sattuu näköjään vasuripojuun! No niin sen pitääkin, sillä tyhmyyden ihannointi ei ole viisasta!

    Äänestä

Olispa hauska nähdä, miten Halla-aho määrittelee Trumpin desinfiointi ja valohoidot?
Kun on hiljaa niin tarkoittaako se sitä, että vaikeneminen on hyväksymisen merkki?

Äänestä
  • Kyllä, vaikeneminen on hyväksymisen merkki. Kuten halla-aholaisilla oli 2015 - 35 000.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, vaikeneminen on hyväksymisen merkki. Kuten halla-aholaisilla oli 2015 - 35 000.

    Ai ne vasemmiston tänne raahaamat 200.000 matua ???

    Vasemmisto ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi tekoaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai ne vasemmiston tänne raahaamat 200.000 matua ???

    Vasemmisto ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi tekoaan.

    Jussi Halla-ahon laatima maahanmuutto-ohjelma tosiaan tuotti persujen hallitusaikana tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme. Persujen "RAJAT KIINNI"-politiikka osoittautui valheeksi, hölmöjen äänestäjien haalimiseksi ja pelkäksi hillotolppahimoksi!

    Äänestä

KopioVasuri on itsekin kuin virus.

Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy.

Äänestä

Vasemmiston v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 matua elätettäväksemme.

Eli vasemmiston epäonnistumiskirjoilla voisi täyttää kokonaisen kirjaston!

Äänestä
  • ..Persujen hajoaminen on yhä lähempänä. Eikä harmita yhtään. Polittinen uskottavuus meni kesällä 2017. ...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ..Persujen hajoaminen on yhä lähempänä. Eikä harmita yhtään. Polittinen uskottavuus meni kesällä 2017. ...

    Missä tahansa muussa puolueessa pahasti epäonnistunut Jussi olisi jo saanut puheenjohtajanpallilta kenkää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä tahansa muussa puolueessa pahasti epäonnistunut Jussi olisi jo saanut puheenjohtajanpallilta kenkää.

    Natsitohtorin pallissa taitaa olla tappi strategisesti maukkaassa paikassa .. heheh eheheh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsitohtorin pallissa taitaa olla tappi strategisesti maukkaassa paikassa .. heheh eheheh

    Jussin lukuisat vaimot tietävät tuon asian ehkä parhaiten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussin lukuisat vaimot tietävät tuon asian ehkä parhaiten?

    Niin kauan kun perut roikottavat Jussia puheenjohtajanaan, puolueen alamäki on varma.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kauan kun perut roikottavat Jussia puheenjohtajanaan, puolueen alamäki on varma.

    Missä tahansa muussa puolueessa Jussi olisi jo saanut kenkäääääääää....

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä tahansa muussa puolueessa Jussi olisi jo saanut kenkäääääääää....

    Tosi on.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi on.

    Tältä pohjalta persut öyhöttävät:

    "Persut ovat ilmeisesti päättäneet, että eivät tee mitään ennen kuin Jussista tulee pääministeri?
    Näin persut varmistavat, ettei heidän tarvitse koskaan tehdä mitään hyödyllistä.

    Vuonna 2011 persut sanoivat: sitten seuraavien vaalien jälkeen
    Vuonna 2015 persut sanoivat: sitten seuraavien vaalien jälkeen
    Vuonna 2019 persut sanoivat: sitten seuraavien vaalien jälkeen

    Täytyy äänestäjän olla tosi pöhkö ja luulla elävänsä ikuisesti, jos vielä noita persujen katteettoimia lupauksia uskoo." ...!!

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy. .....

    Äänestä

Ajat muuttuvat. Tänä päivänä persujen kannattaminen on häpeällistä. Pelkän vihan tarjoajapersut eivät enää ole suosittuja vaan täysin päinvastoin.

1Äänestä
  • Persut eivät ole pystyneet vuosien saatossa kertomaan tälläkään palstalla YHTÄÄN hyvää tekoa jonka he olisivat saaneet aikaan, niillä miljardeilla jotka köyhä kansa on persujen hillotolppien kasvattamiseen selkänahastaan repinyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut eivät ole pystyneet vuosien saatossa kertomaan tälläkään palstalla YHTÄÄN hyvää tekoa jonka he olisivat saaneet aikaan, niillä miljardeilla jotka köyhä kansa on persujen hillotolppien kasvattamiseen selkänahastaan repinyt.

    KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy...

    Äänestä

Alkoiko nykyPS:n alamäki jo Halla-ahon surullisenkuuluisista scripta-blogeista?

Halla-aho voisi estää nykyPS:n trollaajia koko ajan valehtelemasta lukemattomilla palstoilla. Mutta ei. On uskomatonta, että jopa tällaisen poikkeuksellisen suuren koronakriisin aikana nykyPS ei kerta kaikkiaan kykene välittämään oikeaa eikä asiallista tietoa!

Vain paatuneimmat ja hurahtaneimmat persupropagandan uhrit enää roikkuvat kannattamassa Halla-ahon "johtamaa" joukkiota!

1Äänestä
  • Persut kannattaa kiertää kauempaa kuin korona. NykyperuSS on pahojen henkien vallassa.

    1Äänestä

Oisko nyt taas se aika päivästä että pitää erota persuista ja ryhtyä kunnon vihakommariksi?

Mitäs dillevasurit tähän 🤪😜😄

Äänestä
  • Kopiopersu (hillotolppapersu) on tuon "tyhjyyden" roskapostannut tänne jo monta kertaa.

    Hän uskoo ihan tosissaan, että kukaan ei voi ikinä TODELLISUUDESSA erota persuista - ja jos eroaa niin muuttuu sillä sekunnilla muka "dillevasuriksi" tai "vihakommariksi".

    Kopiopersun usko on tuplasti harhauskoista.

    Seuraavasta gallupista näemme, mitä se aiheuttaa persujen suosiolle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kopiopersu (hillotolppapersu) on tuon "tyhjyyden" roskapostannut tänne jo monta kertaa.

    Hän uskoo ihan tosissaan, että kukaan ei voi ikinä TODELLISUUDESSA erota persuista - ja jos eroaa niin muuttuu sillä sekunnilla muka "dillevasuriksi" tai "vihakommariksi".

    Kopiopersun usko on tuplasti harhauskoista.

    Seuraavasta gallupista näemme, mitä se aiheuttaa persujen suosiolle.

    Mikähän tällä vasurilla oikein on, kun tuo viha persuja kohtaan ei laannu???
    Kummaa sössötystä taas... ..... .

    Äänestä

Nyt+näyttää+jo+todella+pahalta+Halla-ahon+epäonnistumiset+kun+hallituksen+kannatus+kiitää+90%+luvuissa.

1Äänestä
  • mitään mahdollisuuksia persuilla ei enää ole, 4-6 sija gallupissa on pian totta.

    Äänestä

HallaJussin eväät on syöty.

1Äänestä

Mennyt mies, on historiaa...
Tosi sopivat sanat hallajussista teki J.K.

1Äänestä

Pian puoli vuotta on Halla-aho jo tyrinyt ja tullut useita kertoja tyrmätyksi.
Hyvin menee, hehe.

1Äänestä

Heikko esitys tänäänkin hallajussilta telkkarissa.

1Äänestä
  • Niin oli. Jäi peesaajan rooliin. Ministerit voitti 6-0.

    Äänestä

  • Niin oli. Jäi peesaajan rooliin. Ministerit voitti 6-0.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin oli. Jäi peesaajan rooliin. Ministerit voitti 6-0.

    Viehättävien naisten seurassa julkisessa keskustelussa Halla-aho menee aina jotenkin "lukkoon". Luulisi Jussin naiskokemuksella jo pääseen noista teinipojille tyypillisistä traumoista?

    Äänestä

Taas+meni+persuilta+3%+kannatuksesta.++Natsitohtori+hyperventiloi+jo+bunkkerissaan...

Äänestä
  • Onko Li saanut jo gradunsa valmiiksi ja jo väitellyt Natsiuden ihanuudesta??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Li saanut jo gradunsa valmiiksi ja jo väitellyt Natsiuden ihanuudesta??

    Kirkkoslaavi-Natsitohtorin opetuslapset ulvovat katkerasti messiaansa ja kannatuksensa menetystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoslaavi-Natsitohtorin opetuslapset ulvovat katkerasti messiaansa ja kannatuksensa menetystä.

    Onko Li saanut jo gradunsa valmiiksi ja jo väitellyt Natsiuden ihanuudesta??..

    Äänestä

Kolme kielttä jota en ole vielä oppinut ymmärtämään on. Tanskalaisten, Apinoiden ja Persujen ihan sama mitä puhuvat, ei muuta tääällä mitään.

Äänestä
  • Tanskalaisten, Apinoiden ja Vasureiden, ihan sama mitä puhuvat, ei muuta tääällä mitään.

    NO HUH HUH....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tanskalaisten, Apinoiden ja Vasureiden, ihan sama mitä puhuvat, ei muuta tääällä mitään.

    NO HUH HUH....

    Pysy vaan persujen fasistinuorissa. Kyllä sinusta Breivikin kaltainen kelpo työläiskansanvihollinen siellä kasvaa.

    Äänestä

Halla-aho saa selkäänsä kansalaisilta, gallupit sen osoittavat.

Äänestä
  • Oisko se sitten taas aika erota persuista ja ryhtyä Kunnon persuvihakommariksi 🤪😛😂

    Mitäs mieltä palstan vakio-dillevassarit 😃

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oisko se sitten taas aika erota persuista ja ryhtyä Kunnon persuvihakommariksi 🤪😛😂

    Mitäs mieltä palstan vakio-dillevassarit 😃

    Pysy vaan persujen fasistinuorissa. Kyllä sinusta kelpo työläiskansanvihollinen siellä kasvaa.

    Äänestä

Mikä kumma siinä on että mitä vasemmistolaisempi on, sitä paremmin ja katkerammin viihtyy persu-palstalla ;DDDDDD

Äänestä
  • Kirkkoslaavi-Natsitohtorin opetuslapset ulvovat katkerasti messiaansa ja kannatuksensa menetystä. Goodbye losers ..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoslaavi-Natsitohtorin opetuslapset ulvovat katkerasti messiaansa ja kannatuksensa menetystä. Goodbye losers ..

    Vasurihan on aivan innoissaan alatyylisestä maalituspuheestaan !!

    Mutt onhan tuolla vasemmiston hyväksyntä. ;DD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasurihan on aivan innoissaan alatyylisestä maalituspuheestaan !!

    Mutt onhan tuolla vasemmiston hyväksyntä. ;DD

    Natsitohtori on maineensa ansainnut. Ei siinä vasenkätisiä ole tarvittu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsitohtori on maineensa ansainnut. Ei siinä vasenkätisiä ole tarvittu!

    älä tyrkytä vasurien tapoja normaaleille ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoslaavi-Natsitohtorin opetuslapset ulvovat katkerasti messiaansa ja kannatuksensa menetystä. Goodbye losers ..

    älä tyrkytä vasurien tapoja normaaleille ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkkoslaavi-Natsitohtorin opetuslapset ulvovat katkerasti messiaansa ja kannatuksensa menetystä. Goodbye losers ..

    Mikä kumma siinä on että mitä vasemmistolaisempi on, sitä paremmin ja katkerammin viihtyy persu-palstalla ;DDDDDD..

    Äänestä

taas tuli persuille takkiin .. hehehe hehehehe

Äänestä
  • Ja useimmille vielä housuunkin ... heheh hheheh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja useimmille vielä housuunkin ... heheh hheheh

    älä tyrkytä persujen tapoja normaaleille ihmisille.

    Äänestä

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Halla-aho ei ole epäonnistunut pelkästään viimeisten kolmen kuukauden aikana, vaan hän on epäonnistunut elämässään koko elämänsä ajan.

Äänestä
  • Alkaa persuillakin horjua usko eliittinsä isänmaallisuuteen?

    "Erikoista tuo perussuomalaisten isänmaallisuus kun toivat tai antoivat kävellä maahan vuonna 2015 35 000 mamua ja sitten vielä nöyryyttivät omat varusmiehemme laukkujen kantajiksi. Toivottavasti tuollainen " isänmaallisuus" ei lisäänny muuten Suomen hukka perii." ---

    Äänestä

  • älä tyrkytä persujen tapoja normaaleille ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkaa persuillakin horjua usko eliittinsä isänmaallisuuteen?

    Mikä kumma siinä on että mitä vasemmistolaisempi on, sitä paremmin ja katkerammin viihtyy persu-palstalla ;DDDDDD.. ..

    Äänestä

Nyt on Persujen asiat heikosti, Halla-aho ei löytänyt eilisestä hallituksen koronaexitistä mitään moitittavaa, päinvastoin.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin koronakriisin keskellä hirvittävät nämä persujen venäjämieliset tavoitteet:

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006111591.html

    Kuinka kirkkoslaavisivari Jussi olisi pystynyt hoitamaan pääministerintehtäviä koronakriisin keskellä, kun hän ei pystynyt perustamaan puolueelleen edes uutta nuorisojärjestöä vaikka lupasi? -Ei ole tukkipuun kaatajaksi sellaisesta metsurista, joka ei saa edes vaivaiskoivua nurin.

    Mikä kumma siinä on että mitä vasemmistolaisempi on, sitä paremmin ja katkerammin viihtyy persu-palstalla ;DDDDDD . . . .

    Äänestä

"Näin koronakriisin keskellä hirvittävät nämä persujen venäjämieliset tavoitteet"

Koronalla tai ilman, niin halla-aholaisten breivikiläisyys hirvittää vähintään yhtä paljon.

Ja tähän voi persu tulla laukomaan sanansa siitä kuinka "vasuri taas tärisee persujen pelosta".

Kuka tärisee mistäkin, mutta se ylimielisyydellä kuorrutettu raukkamaisuus joka persuista paistaa läpi yhä selkeämmin, ei taatusti tule tuomaan persuille sitä kruunua jonka he täysin vailla ansioita kuvittelevat itselleen kuuluvan.

Äänestä

Halla-aho oli taas eilen kuutamolla eduskunnassa.
Hän ei tiennyt hallituksen koronalinjauksesta mitään, vaikka kaikki tiedoitusvälineet ovat siitä kertoneet.
Tosin Suomen Uutisista en tiedä, koska tapanani ei ole lukea käytettyä huussipaperia.

Äänestä
  • Mikä kumma siinä on että mitä vasemmistolaisempi on, sitä paremmin ja katkerammin viihtyy persu-palstalla ;DDDDDD ...........

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä kumma siinä on että mitä vasemmistolaisempi on, sitä paremmin ja katkerammin viihtyy persu-palstalla ;DDDDDD ...........

    lue sinä vaan sitä käytettyä huussipaperia, sieltä se persujen totuus löytyy.

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

2020/254

kertoo hyvin tunaroinnista....

Äänestä
  • Kyllä persuja on enemmän siirtynyt muiden puolueiden kannattajiksi, sillä persuthan ovat nykyään vasta kolmas ja suunta edelleen alaspäin. Kyllä kansa tietää...

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

2020/256

kertoo hyvin hallituksen tunaroinnista....

Äänestä
  • Kyllä persuja on enemmän siirtynyt muiden puolueiden kannattajiksi, sillä persuthan ovat nykyään vasta kolmas ja suunta edelleen alaspäin. Kyllä kansa tietää... rasismilla ei Suomea voi johtaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä persuja on enemmän siirtynyt muiden puolueiden kannattajiksi, sillä persuthan ovat nykyään vasta kolmas ja suunta edelleen alaspäin. Kyllä kansa tietää... rasismilla ei Suomea voi johtaa!

    Kyllä kansa tietää... rasismilla ei Suomea voi johtaa!

    Ja silti maata johtaa maan rasistisin puolue, demarit!

    Äänestä

Kriisiajan gallupeissa alkaa näkyä, että normijärkiset tavalliset suomalaiset alkavat viimeinkin herätä turhanpäiväisestä persuharhastaan, ja niinpä perussuomalaisten suosio onkin TIPPUNUT alkuvuoden aikana runsaat 6 prosenttiyksikköä.

Tuntuu järjettömältä kannattaa konnamaista turhake-puoluetta, joka yrittää pelkästään luoda riitoja ja epäjärjestystä yhteiskuntaamme --- syytämällä täyttä valetta, asioiden vääristelyjä ja toisten puolueiden edustajien ja hallituksen jatkuvaa haukkumista ja tyhjänpäiväistä räksyttämistä!
Sitten vielä ilkeävät nimittää itseään isänmaallisiksi, kun ovat juuri päinvastaisia; kaikissa asioissa yhteiskuntavastaisia ja EU:ssa hankaloittamassa Suomen edun ajamista.

Vain yhteistyöllä ja kaikkia kansalaisiamme arvostamalla pystymme pitämään Suomen oikeudenmukaisena ja inhimillisenä Suomena.

Äänestä

Vasurien v. 2015 laatimalla maahanmuutto-ohjelmalla tänne haalittiin yli 200 000 matua elätettäväksemme.

Eli vasemmiston epäonnistumisista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjansarjan kuten Leninin kootut teokset. . .

Äänestä
  • Tuskinpa Jussi Halla-aho oli v.2015 vasemmistolainen kun hän laati maahanmuutto-ohjelmansa, sillä rasisteja ei Vasemmistoliittoon huolita! Se on varma!

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

2020/262

kertoo hyvin hallituksen epätoivoisesta tunaroinnista....

ja kansa maksaa!

Äänestä
  • mitä luulet voittavasi näillä valheillasi?
    pellen maineen olet ansainnut, onneksi olkoon 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitä luulet voittavasi näillä valheillasi?
    pellen maineen olet ansainnut, onneksi olkoon 🤣

    Totuus on vasureille Novichokiakin kauheampaa myrkkyä.

    Eikö vasemmistohallitus halua ottaa vastuuta mistään??

    Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

    2020/295

    kertoo hyvin hallituksen epätoivoisesta tunaroinnista....

    ja kansa maksaa!

    Äänestä

Taas+meni+persuilta+3%+kannatuksesta..+Natsitohtori+hyperventiloi+jo+bunkkerissaan...

Äänestä
  • Vasuribunkkerissa+hyperventiloidaan+taas+rajusti+!!Kannatus+jää+alle+8%

    Äänestä

  • happea+jäljellä+alle+8%+??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    happea+jäljellä+alle+8%+??

    Taitaa+se+vasuri+jo+hypoventiloida,+poliittista+happea+jäljellä+alle+8%...+he+hhehehehehe

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa+se+vasuri+jo+hypoventiloida,+poliittista+happea+jäljellä+alle+8%...+he+hhehehehehe

    Vasenkätisen Halla-ahon poliittinen happi on siis loppumaisillaan. Vain natsitohtorin opetuslapset ulvovat enää natsikiimaansa palstoilla!

    Äänestä

Onko se kylähullujen kuningas mennyt ihan sekaisin? Halla-aho jokin aika sitten vaari turvapaikanhakijoita maatiloille töihin. Nyt haluaa, että Suomi elättää ne sänkyyn!

Äänestä
  • Onko se kylähullujen kuningas mennyt ihan sekaisin? Andersson jokin aika sitten vaati turvapaikanhakijoita maatiloille töihin. Nyt haluaa, että Suomi elättää ne sänkyyn!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se kylähullujen kuningas mennyt ihan sekaisin? Andersson jokin aika sitten vaati turvapaikanhakijoita maatiloille töihin. Nyt haluaa, että Suomi elättää ne sänkyyn!!

    Haluaako AndeSSon turvapaikanhakijat sänkyyn???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluaako AndeSSon turvapaikanhakijat sänkyyn???

    Mitä pahaa turvapaikanhakijat ovat tehneet että tuollainen kohtalo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä pahaa turvapaikanhakijat ovat tehneet että tuollainen kohtalo?

    Puistattaa jo ajatuskin tihrusilmäisestä ja roikkohuulisesta kommariprinsessasta ;((((

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puistattaa jo ajatuskin tihrusilmäisestä ja roikkohuulisesta kommariprinsessasta ;((((

    Sipilän vetovoima on tosiaan mennyt jopa persujen mielestä. Toisin kuin vielä v. 2015

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän vetovoima on tosiaan mennyt jopa persujen mielestä. Toisin kuin vielä v. 2015

    Ja missä Sipilä ja KESKUSTA nyt on ??

    Unohtuiko vasurilta taas, että HALLITUKSESSA!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja missä Sipilä ja KESKUSTA nyt on ??

    Unohtuiko vasurilta taas, että HALLITUKSESSA!!!

    Maatalouskommunistit ovat hallitukselle se hyödyllinen hölmöläissakki, kuten persut olivat kepuleille PersKeKo-hallituksessa!

    Äänestä

Totuus on vasureille Novichokiakin kauheampaa myrkkyä.

Eikö vasemmistohallitus halua ottaa vastuuta mistään??

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

2020/295

kertoo hyvin hallituksen epätoivoisesta tunaroinnista....

ja kansa maksaa!.

Äänestä
  • Turhaan länkytät. Hallitus on onnistunut hyvin. Persut epäonnistuu kaikessa mihin tarttuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaan länkytät. Hallitus on onnistunut hyvin. Persut epäonnistuu kaikessa mihin tarttuvat.

    halla-ahon käsissä arvometallikin muuttui katinkullaksi, lopulta ruosteeksi. kannatus meni sen siliän tien...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    halla-ahon käsissä arvometallikin muuttui katinkullaksi, lopulta ruosteeksi. kannatus meni sen siliän tien...

    punatintti se ylistää kommunismia kremlin oksaltaan...

    Äänestä

Ja+taas+lähti+persuilta+3%+kannatuksesta..+Natsitohtori+hyperventiloi+jo+bunkkerissaan...

Äänestä
  • Totuus on vasureille Novichokiakin kauheampaa myrkkyä.

    Eikö vasemmistohallitus halua ottaa vastuuta mistään??

    Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

    2020/295

    kertoo hyvin hallituksen epätoivoisesta tunaroinnista....

    ja kansa maksaa!...

    Äänestä

Halla-aho tyrii tyrimisestä päästyään ja kannatus sanoo heipat.
Miten pitkään aikovat Persut pitää tyrijää johdossaan?

Äänestä
  • Andersson tyrii tyrimisestä päästyään ja kannatus sanoo heipat.
    Miten pitkään aikovat vasurit pitää tyrijätyttöä johdossaan?

    Äänestä

Mitä pidempään sen parempi.Taantua takiais puolueeksi,sitten potku persuksiin.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilla on pitkät aateperinteet:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000661266.html

    Saksan Kansallis-Sosialistinen Työväen Puolue

    Suomen Kansallis-Sosialistinen Työväen Puolue (lyhyesti vasemmistoliitto).

    Mitä eroa??

    Ensimmäinen lopetti toimintansa 1945.
    Jälkimmäinen jatkaa edelleen perinteitä.

    Heilit vaan kaikille suomalaisille !!

    Äänestä

vasurilla lienee tuo henkilöön käyvä vihakommentointi mieluista???

Tuostahan Presidentti Sauli Niinistö puhui:

Vasemmiston VihaKulttuurista.....

Äänestä
  • Ano ps puheenjohtajaksi, niin saadaan sisällisota koronan seuraksi?

    Äänestä

Ja+taas+lähti+persuilta+3%+kannatuksesta..+Natsitohtori+hyperventiloi+jo+bunkkerissaan...++ja+opetuslapset+vinkuu+palstoilla+..+heheh+heheh

Äänestä
  • Taitaa+se+vasuri+jo+hypoventiloida,+poliittista+happea+jäljellä+alle+8%...+he+hheheheheheehee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa+se+vasuri+jo+hypoventiloida,+poliittista+happea+jäljellä+alle+8%...+he+hheheheheheehee

    Vasenkätinen Halla-aho tosiaan hyperventiloi varmasti jo bunkkerissaan. Kansa toivoo Jussin päätyvän samaan ratkaisuun kuin hänen idolinsakkin teki.

    Äänestä

Pako persupuolueesta on tosiasia, Halla-ahon kultti "mestarina" on vedetty wessanpöntöstä alas.
Kupla eli aikansa...ja sanoi POKS!

Äänestä
  • Joukkopako persuista kiihtyy. Noin 200 000 äänestäjää on joulun jälkeen kääntänyt selkänsä persuille ja äänestää jatkossa tolkunpuolueita, ei enää koskaan persuja.

    Äänestä

  • vasurilla lienee tuo henkilöön käyvä vihakommentointi mieluista???

    Tuostahan Presidentti Sauli Niinistö puhui:

    Vasemmiston VihaKulttuurista.......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasurilla lienee tuo henkilöön käyvä vihakommentointi mieluista???

    Tuostahan Presidentti Sauli Niinistö puhui:

    Vasemmiston VihaKulttuurista.......

    Aivan. Saulikin paheksui jo julkisesti persujen harjoittamaa vihapuhetta, valhepolitiikkaa ja rasismia.

    Äänestä

Olen vihainen yhteiskunnalle, sillä se lakkautti ilman syytä sosiaalitukeni, johon olen oikeutettu! Valtio on lakkautettava rikollisena. Nouskaa toverit kapitalisteja ja fasisteja vastaan. Kietokaa piikkilankaa pesarien ympäri! Nyt lähdetään rintamalle!

Äänestä
  • Kyllä persut saavat yhä sosiaalitukensa kuten muutkin sillä elävät ihmiset, joten ole huoleti. Lopetat vaan sen mamumummojen potkimisen niin poliisikaan ei sinua enää häiritse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä persut saavat yhä sosiaalitukensa kuten muutkin sillä elävät ihmiset, joten ole huoleti. Lopetat vaan sen mamumummojen potkimisen niin poliisikaan ei sinua enää häiritse.

    Milloin Ano aloittaa sen sisällissodan? Onko persujen voitto venäläisten tovereiden avun varassa?

    Äänestä

Jos aloittaja joutuisi keskustelemaan ao henkilön kanssa näistä väittämistään putoaisi hän niin syvälle lietelantakaivoon ettei päätä näkyisi. Rauhallisella ulosannillaan ja hyvin asiansa perustellen menisi tilanne Jussi vs ap 6-0!
Ymmärrän kyllä, että äly pelottaa, kun omaa näkemystä ei myötäillä ja vastakkaisia mielipiteitä ei ymmärretä eikä hyväksytä. Perussuomalaiset on luotettava puolue, joka pitää kiinni niistä asioista, joiden vuoksi ihmiset on heitä äänestäneet.

Äänestä
  • Tuo asiahan selvisi kaikille jo v 2015 kun persut lupailivat pistää "RAJAT KIINNI" jos pääsevät hallitukseen. Ja niinhän siinä sitten kävi ..
    MUTTA perusvalheellinen persupuolue näytti petollisuutensa välittömästi. Jussi Halla-aho laati maallemme maahanmuutto-ohjelman, jolla tänne sitten päästettiin persujen hallitusaikana yli 100 000 mamua elätettäväksemme!

    Äänestä

PersujenPerse ei kestä merivettä enää kovinkaan pitkään HallaJussin kanssa.

Äänestä
  • Halal Laho ja De Wittu kuukauden suurimmat pettyjät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halal Laho ja De Wittu kuukauden suurimmat pettyjät

    KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy. .......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy. .......

    Aivan. Saulikin paheksui persujen harjoittamaa vihapuhetta, valhepolitiikkaa ja rasismia.
    Olet siitä hyvä esimerkki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan. Saulikin paheksui persujen harjoittamaa vihapuhetta, valhepolitiikkaa ja rasismia.
    Olet siitä hyvä esimerkki!

    Koska Jussi alkaa harjoittamaan sitä aktiivista katumista? Vielä ei ole näkynyt siihen suuntaan minkäänlaista merkkiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska Jussi alkaa harjoittamaan sitä aktiivista katumista? Vielä ei ole näkynyt siihen suuntaan minkäänlaista merkkiä?

    Tämä oli hyvin tiivistetty:

    "Onko se kylähullujen kuningas mennyt ihan sekaisin? Halla-aho jokin aika sitten vaari turvapaikanhakijoita maatiloille töihin. Nyt haluaa, että Suomi elättää ne sänkyyn!".,.,

    itsekehusi on liikuttavaa, mutta eihän kukaan muu kehu sössötyksiäsi ;DDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska Jussi alkaa harjoittamaan sitä aktiivista katumista? Vielä ei ole näkynyt siihen suuntaan minkäänlaista merkkiä?

    1939

    Koska vasuri alkaa harjoittamaan sitä aktiivista katumista? Vielä ei ole näkynyt siihen suuntaan minkäänlaista merkkiä?

    Äänestä

Persukannatuksen persliuku sen kun jatkuu ... Suomen onneksi.

Äänestä
  • KopioVasuri on itsekin kuin virus.

    Samat mölinät monistuvat ketjusta toiseen ja harva ketju niiltä säästyy. heh..

    Äänestä

Saksan Kansallis-Sosialistinen Työväen Puolue

Suomen Kansallis-Sosialistinen Työväen Puolue (lyhyesti vasemmistoliitto).

Mitä eroa??

Ensimmäinen lopetti toimintansa 1945.
Jälkimmäinen jatkaa edelleen perinteitä.

Heilit vaan kaikille suomalaisille !!.....

Äänestä

mitä jos pian suomeen tulee taas muutama alle 10v "lapsiterroristi" lisää? saavatko persut taas sätkyn?

Äänestä
  • vasurithan kyllä kiljuvat ihastuksesta !!!

    Äänestä

Halla-ahon täydellinen epäonnistuminen johtuu olemattomista johtamiskyvyistä ottaa oma paikkansa ja tilansa. Hän on vain ulospäin kulissina oleva puhuva pää jonka taustalla ne kaikista äärimielisimmät käyttää todellista valtaa.

Äänestä
  • Kunika monta sataa katkeraa viestiä vasuri jaksaakan lähettää ;DDDDDD

    Persut on ja pysyy, itkuistasi huolimatta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunika monta sataa katkeraa viestiä vasuri jaksaakan lähettää ;DDDDDD

    Persut on ja pysyy, itkuistasi huolimatta .

    Tämä on hyvä kommentti persuille:

    "Persujen kannatuksen laskemisesta ei voi syyttää kuin persuja ja heidän toimintatapojaan.
    Ja se on Halla-ahon ala-arvoisen johtajuuden ja toiminnan tulosta.

    Persuthan eivät koskaan vastaa avaukseen vaan hyökkäävät aina heti kirjoittajaa vastaan. Kuten sinunkin tapauksessasi. Ja se on juuri sitä ala-arvoista toimintaa." !!

    Äänestä

Anderssonin+täydellinen+epäonnistuminen+johtuu+olemattomista+johtamiskyvyistä+ottaa+oma+paikkansa+ja+tilansa.+Hän+on+vain+ulospäin+kulissina+oleva+puhuva+pää+jonka+taustalla+ne+kaikista+äärimielisimmät+käyttää+todellista+valtaa.Alle+8%+kannatushan+näyttää+suoraan+epäonnistumisen+tason.

Äänestä

Populisti potkii vain itseään päähän.

Äänestä
  • onko Liillä päänsärkyä?

    Äänestä

Persut hyppäsivät vapaaehtoisesti Halla-ahon mukana syvään kaivoon, pohja häämöttää jo.
Pahin virhe mitä puolue voi tehdä, on äänestää puheenjohtajaksi vihaan sairastunut henkilö eli hulluhallajussi.

Äänestä
  • Vain persu pystyy olemaan jopa oman peilikuvansa kanssa erimieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain persu pystyy olemaan jopa oman peilikuvansa kanssa erimieltä.

    Suurimmat epäonnistujat: Hallaalho, Siniset ja De witt

    Äänestä

Jussi puhuu rautaista asiaa näistä rahan mättämisistä etelän hulttiomaille.

Äänestä
  • Tuossa hänen puhe:

    Suomella ei ole yhteisvastuumekanismeissa muuta kuin hävittävää, kommentoi puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.). Hänen mukaansa Suomen pitäisi noudattaa ainakin yhtä tiukkaa linjaa kuin muut pienet nettomaksajamaat Tanska, Ruotsi, Itävalta ja Alankomaat.

    Halla-aho kirjoittaa:

    ”Ei ole mikään ihme, että lahjoitusrahaston suurimmat edunsaajat ovat Italia ja Espanja. Ranska ja Saksa päättävät, mitä EU:ssa tehdään, ja kummankin maan pankeilla on huomattavia saatavia Italiasta ja Espanjasta.

    Suomella ei ole yhteisvastuumekanismeissa muuta kuin hävittävää. Siksi Suomen pitäisi noudattaa edes yhtä tiukkaa linjaa kuin Tanska, Ruotsi, Itävalta ja Alankomaat. Ne ovat pieninä nettomaksajina tässä tilanteessa Suomen luontainen viiteryhmä.

    Komission esitys on taas yksi osoitus siitä, että laeilla ja säännöillä ei ole mitään merkitystä. Lait ovat alisteisia politiikalle. Kun jotakin halutaan tehdä, laki on se, joka venyy ja paukkuu. Tällainen toimintatapa tekee EU:sta lähinnä rikollisjärjestön ja asettaa oikeusvaltiopuheet naurettavaan valoon.

    On selvää, miksi komissio haluaa jakaa Etelä-Euroopan maihin lahjarahaa ilman ehtoja. Finanssikriisin jälkeen annettiin lainaa ja vaadittiin rakenteellisia uudistuksia. Ne aiheuttivat ei-toivottuja poliittisia reaktioita kuten EU-vastaista populismia, jolta halutaan tällä kertaa välttyä.

    Etelä-Euroopan maiden julkinen talous oli kuralla jo ennen koronakriisiä. Tämä johtuu mm. siitä, että niiden verotusjärjestelmä on rikki, ja toisaalta puolueet ostavat vaaleissa ääniä palveluilla ja tulonsiirroilla, joita näiden maiden tuottavuus ja kilpailukyky eivät tue. (Jälkimmäinen toki koskee Suomeakin, mutta Suomi sentään osaa himoverottaa: kokonaisveroasteemme on korkeampi kuin Kreikassa, Italiassa tai Espanjassa.)

    Kun kyseiset maat saavat entistä enemmän ilmaista rahaa, ja joku muu kuittaa niiden velat, arvatkaapa, kannustaako tämä niiden päättäjiä ryhtymään välttämättömiin mutta poliittisesti epäsuosittuihin talouden rakenteiden korjauksiin, menoleikkauksiin ja veronkorotuksiin.

    Suomalaisilla päättäjillä on jopa pohjoismaisessa vertailussa hyvin lapsekas ja mustavalkoinen suhtautuminen Euroopan unioniin. Koska EU edustaa kaikkea hyvää, kaikki mitä EU ehdottaa, on hyvää. Jos EU pyytää Suomea heittämään voltin, Suomi heittää voltin hyvän puolesta.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossa hänen puhe:

    Mutta mitä tekee Hakkarainen ja Huhtasaari? Tuskin mitään, vaikka ovat vahtimassa Suomen etuja Brysselissä.

    Äänestä

Persujen vesipää paisui ja posahti.

Äänestä
  • Persut ovat tulleet jäädäkseen - oppositioon!!

    Äänestä

Noniin, tutti-ikäisten "terroristien" maalittamisista Halla-ahon törkeät epäonnistumiset alkoivat...ja nyt ne taas jatkuvat.
Toki näiden välissä oli paljon muitakin tökeröjä epäonnistumisia ja miksei olisi, sillä kysymyshän on Halla-ahosta ja Persuista.

Äänestä
  • Vasuri unohti äidit, tarkoituksella ????

    Vai vaimoistako oli kyse???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasuri unohti äidit, tarkoituksella ????

    Vai vaimoistako oli kyse???

    Vasenkätinen Halla-aho ei siis muista enää edes äitiään! Nahkapään alzheimer siis pahenee.

    Äänestä

  • Kenen mieliä kuvittelette muokkaavan näillä "tuttiterroristi"-jutuillanne. Ymmärrän, että vähättely on toisille ominaispiirre, kun ei reaalimaailmassa halua olla. Alle 10-vuotiaat on muutamassa vuodessa jo tutit romukoppaan heittäneet ja jos kasvatus on shariaa niin eiköhän lopputulos ole sinunkin kannalta epätyydyttävä. Muistele sitten niitä tuttejasi, tutti bene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen mieliä kuvittelette muokkaavan näillä "tuttiterroristi"-jutuillanne. Ymmärrän, että vähättely on toisille ominaispiirre, kun ei reaalimaailmassa halua olla. Alle 10-vuotiaat on muutamassa vuodessa jo tutit romukoppaan heittäneet ja jos kasvatus on shariaa niin eiköhän lopputulos ole sinunkin kannalta epätyydyttävä. Muistele sitten niitä tuttejasi, tutti bene.

    Tutit heitetään nurkkaan ja siitä sitten suoraan persunuorten fasistileirille oppiin. Parempi vaihtoehtoko?

    Äänestä

2020/330

Sannalla hattu täynnä sulkia!!!

Äänestä
  • Aivan. Influenssaan kuolleita on tänä vuonna jopa vähemmän kuin v. 2015 ja v. 2016 PersKeKo-hallituksen aikoihin.
    Ja rehellinen kansa kiittää siitä Sannaa SDP:n jatkuvasti nousevalla suosiolla!

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus

2020/330

vasurit nauraa....

Suomen kansa maksaa.

Äänestä
  • Jussi on epäonnistunut totaalisesti. Oppositiossa puolueen kannatuksen romahduttaminen persujen tavoin, on ennenkuulumatonta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussi on epäonnistunut totaalisesti. Oppositiossa puolueen kannatuksen romahduttaminen persujen tavoin, on ennenkuulumatonta.

    Persujen kannatuksen nousu on nyt Ano Turtiaisen puheiden varassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen kannatuksen nousu on nyt Ano Turtiaisen puheiden varassa.

    Anooko Turtiainen persuille prosentteja, vai käykö juuri päinvastoin?

    Äänestä

Siis tuokin natsitohtorin opetuslapsi (Ano Turtiainen) osoittautui eduskuntakelvottomaksi. Sitä saa mitä tilaa, kun tilaa puolueeseensa ne kaikki suurisuisimmat rasistiset kylähullut.

Äänestä
  • Juvalainen makkarapötky. Muuta siltä ei voi odottaa kuin tähänastista.

    Äänestä

Taas tuli Halla-aholle paha epäonnistuminen.
Turtiainen tunaroi itsensä opposition oppositioon.
Persut hajoavat pala kerrallaan, puolue on täynnä käsittämätöntä sortinsakkia.

Äänestä
  • Soinin ajoista mikään ei ole muuttunut persulassa. Vain hillotolpanvartijat ovat vaihtuneet.

    Jussista on tullut samanlainen peruSS-diktaattori kuin Soini oli aikoinaan.
    Nykyisin Jussi yksin päättää, kenellä persupuolueessa on sananvapaus ja kenellä ei.

    Äänestä

  • Eivät sentään ministeripalleilla törppöile, kuten vihreät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät sentään ministeripalleilla törppöile, kuten vihreät.

    Ministeripalleista persut ovat vereslihalle asti kateita :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ministeripalleista persut ovat vereslihalle asti kateita :)

    Eikö teille persuille mikään mamumäärä riitä? Oliko imurointinne 2015 - 35 000 vasta harjoittelua, mikäli pääsette uudelleen valtaan? Ehkä te persut hyysäätte seuraavalla kerralla ainakin 500 000 uutta mamua maahamme?

    Äänestä

Johtuu palstasilakan vihamielisyys ja jatkuva tärinä
- pienestä munasta ja peniskateudesta?
- äidin päihteidenkäytöstä raskauden aikana?
- isättömyydestä?
- epäonnistumisten sarjasta?
- kyvyttömyydestä sopeutua yhteiskuntaan?
- mielisairauksista?

Olen aidon kiinnostunut psykologiselta kannalta. Asiallista keskustelua aiheesta.

Äänestä
  • Halla-ahon tapauksessa täyttyvät nuo kaikki syyt epäonnistuneeseen Soinin työn jatkamiseen!

    Äänestä

Rasismi rehottaa persuissa niinkuin rikkaruohot hoitamattomalla pellolla.

Äänestä
  • Persut ovat rikkaruohoja Suomi-nimisellä hyvinvoivalla kasvimaalla. Pitäis kitkeä rikat tunkiolle...

    Äänestä

Hapannaamainen muinaiskirkkoslaavihaudasta nostettu muumio ei taaskaan pystynyt muuhun kuin solvaamaan sotaa pakoon tulleita haittamaahanmuuttajiksi a-studiossa.
Alemmas ei rimaa enää pysty asettamaan edes Halla-aholle.

Äänestä

Vastenmielisen ynseä, siinä koko kuva joka Halla-ahosta jäi jäljelle a-studiosta.

Äänestä

Mutta tohtori Hankamäki Suomen Perustastahan on juuri paljastanut totuuden: ”Totuus kiihottaa” koska totuus on itse asiassa Mestari, koska Mestari on itse asiassa valtava Lerssi, koska valtava Lerssi tietenkin kiihottaa kaikkia, ja etenkin se kiihottaa läpimurtoteoksen ”Totuus kiihottaa” kirjoittanutta homo-Hankamäkeä. 🤪🤣🤪

Äänestä
  • vasurihan kiihoittuu jo omistakin puheistaan ...... 🤪🤣🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vasurihan kiihoittuu jo omistakin puheistaan ...... 🤪🤣🤪

    Ilmankos vasenkätinen Halla-aho punoittaa aina puhuessaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmankos vasenkätinen Halla-aho punoittaa aina puhuessaan!

    joko punoituksesi lakkasi 🤪🤣🤪

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

Äänestä
  • Minustakin hallitus on toiminut loistavasti! Kimppahali!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minustakin hallitus on toiminut loistavasti! Kimppahali!

    2020/ 325 !!!

    Kimppakuolemanhali !!!

    Äänestä

Selkärangaton natsitohtori on kadonnut mediasta. Häntä taitaa itkettää yhä edelleen se ansaittu paskanpuhujan titteli.

Äänestä
  • Oisko Jussi Anon kainalossa oppimassa piilorasismin saloja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oisko Jussi Anon kainalossa oppimassa piilorasismin saloja.

    Ano antaa Jussille isän kädestä rasismioppia!

    Äänestä

Innolla+odotamme+uutta+galluppia+jossa+persut+tipahtavat+jälleen+vähintään+3%++Ja+kansa+iloitsee+...+rasisteja+lukuunottamatta.

Äänestä

Miksi persut tuottivat hallitusaikanaan tuhansia lastenraiskaajia ulkomailta?
Rasismilla ja naisvihalla kyllästetyt persut olivat v 2015-2017 hallituksessa, joka haali maailmalta tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme. Näiden joukossa oli lastenraiskaajia ja terroristeja. Ja kaikki tämä puolueelta, joka uhosi pistää "RAJAT KIINNI" ... PS on pahin poliittinen rikos Suomen historiassa.

Äänestä
  • Halla-aho eilen: "Mokasimme. Kannamme vastuun"
    -Pyydättekö anteeksi?
    "Ei"
    -Eroaako joku?
    "Ei. Asia ei kuulu meille".

    -Sellaisia kriisiajan johtajia nämä NYKYpersut!!

    Äänestä

  • Nämähän olivat Sipilän tuomia ja siksi Demarit näkivät tärkeäksi ottaa Keskustan myös omaan hallitukseen ;DDDD

    Äänestä

Kohta akkain naamat turpoaa ... t. perussuomalaisten ajatuspaja

Äänestä
  • et kai vaan taas hokenut perssua???

    no voi voi...

    Äänestä

Viimeisen 3kk suuri epäonnistuja: Hallitus.

2020/325

Vasemmiston hattuun nämäkin sulta.

Äänestä

Kansallisen turvallisuuden suurin yksittäinen uhka Haavisto&vihreät.

Äänestä
  • Niinpä. Oppositiopuolueistahan ei ole mitään uhkaa kenellekkään. Paitsi tietysti joistain mielenvikaisista turtiaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Oppositiopuolueistahan ei ole mitään uhkaa kenellekkään. Paitsi tietysti joistain mielenvikaisista turtiaisista.

    No eihän se terveen ihmisen merkki ole, että mies aiheutti tietoisesti Persuille vahinkoa. Turtiainen tietenkin tiesi, että Persujen tekemisiä ja sanomisia stalkataan pakkomielteisesti, joten hän antoi stalkkaajille syyn mölinään. Sama koskee kaikkia Persuleirissä olevia. Siksi on vähän mahdotonta uskoa, että yksikään, joka tekee vastaavia munauksia, on sydämeltään ja arvoltaan perussuomalainen, vaan toimii persuvihan ruokkijana.

    Äänestä

HS+gallup+17.6.2020++...+taas+persuilta+lähti+0,5%+kannatuksesta+...+Hyvä+Suomi!

Äänestä

Halla-aho ei ole käynyt kauppaa talousrikollisten kanssa, kuten Marin hallituksineen. Halla-aho ei ole valehdellut valmiuksista, eikä suunnitelmista, eikä valmiuslaeista, kuten Sanna Marin. Halla-aho ei nukkunut, kun epidemia rantautui Suomeen, kuten hallitus nukkui. Halla-aho ei ole pyöritellyt peukaloitaan ja puhunut diibadaabaa työllisyysasioita koskevissa neuvotteluissa, kuten hallitus. Halla-aho ei ole kalastellut ääniä poseeraamalla muoti- tms. lehdissä, kuten Sanna Marin. Halla-aho on älykäs, ajan hermolla, läsnä ja ihan mahdoton haastaa provoilulla. En tiedä missä Halla-aho on sinsänsä epäonnistunut. Kyllä Halla-ahon puolesta epäonnistutaan ihan toisien tahojen voimalla.

Äänestä
  • Hallituksen ministereistä todellisia "limboja" 1) Haavisto 2) Ohisalo 3) Pekonen 4) Kiuru
    -myös hajuton ja väritön Kosonen palkintopaikkaministeri keskustan hallitukseen saamiseksi.

    Äänestä

  • ciccero kirjoitti:

    Hallituksen ministereistä todellisia "limboja" 1) Haavisto 2) Ohisalo 3) Pekonen 4) Kiuru
    -myös hajuton ja väritön Kosonen palkintopaikkaministeri keskustan hallitukseen saamiseksi.

    Mutta silti jokainen noista on parempi kuin yksikään PersKeKo-hallituksen ministereistä. Ja se on totuus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta silti jokainen noista on parempi kuin yksikään PersKeKo-hallituksen ministereistä. Ja se on totuus!

    Nauretaan taas!

    Äänestä

  • ciccero kirjoitti:

    Nauretaan taas!

    Persuilu olisi tosiaan huvittavaa, jos sieltä ei ponnistaisi kaikenmaailman Turtiaisia ja muita rikollisia meidän asioista päättämään.
    Mutta kevyt hörähdys kuiteski persutolloille ... höhöhöh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilu olisi tosiaan huvittavaa, jos sieltä ei ponnistaisi kaikenmaailman Turtiaisia ja muita rikollisia meidän asioista päättämään.
    Mutta kevyt hörähdys kuiteski persutolloille ... höhöhöh

    Hehe! perushoitaja Pekoselle, sekä ylioppilas Haavistolle.Ei ihme, että hallitus tarvitsee prikaatin verran avustajia ja neuvonantajia.

    Äänestä

Jokainen vähänkin asioita ymmärtävä on sitä mieltä, että Halla-aho on epäonnistunut jo kolme vuotta.
Ja tässä on kysymyksessä ainoastaan puolueen puheenjohtajuuden aika.

Äänestä
  • Lepsu-Jussi konttaa peruSS-lahkonsa natsisiiven edessä. Dorkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lepsu-Jussi konttaa peruSS-lahkonsa natsisiiven edessä. Dorkaa.

    Sellaistako siellä teidän jännäkuplassa tapahtuu? Melkoset bileet.

    LöLxD

    Äänestä

  • Mistä päättelet, että tuollainen äärivasemmistolainen ajattelutapa olisi muillakin läsnä tukahduttamassa ajatteluaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä päättelet, että tuollainen äärivasemmistolainen ajattelutapa olisi muillakin läsnä tukahduttamassa ajatteluaan?

    Siksikö persujen kannatus on syöksykierteessä ja Jussi paniikin partaalla?

    Äänestä

Vituiks meni sanoi herne ja vetäisi äärivasurin nenäänsä.

Äänestä
  • Ai siksi persujen kannatus on syöksykierteessä ja natsitohtori Jussi paniikin partaalla?

    Äänestä

Demareiden+kannatus+on+tasaisessa+laskussa+ja+pudonnut+huhtikuun+huipuista+jo+n.+2%.+Tämähän+on+oikein+ilon+ja+onnen+päivä+:)

Äänestä
  • Missä tahansa muussa puolueessa Lepsu-Jussi olisi laitettu jo pihalle mumisemaan.

    Äänestä

Kirkkoslaavin osaaminen ei ole tae puoluejohtajuuden hallinnasta. Kuten on nyt nähty.

Äänestä

Epäonnistunut persupuolue ansaitsee epäonnistuneen puheenjohtajansa.

Äänestä

Mikä ihme sai persut äänestämään tuollaisen nilkin kuin Halla-ahon puhee;johtajaksi kesällä 2017? Vodka vai ruplat?
Kun olisi ollut miehiäkin tarjolla.

Äänestä

Aika pitkä ketju taas itsejuttelua ;DDDDD

Minne ne toverit ovat kadonneet, kun persut ovat ainoat ystäväsi ;DDD..

Äänestä
  • Kopiopersu juttelee taas peilikuvalleen ja ihastuu. Dorkaa.

    Äänestä

Natsitohtori vapisee jo bunkkerissaan. Puolueen kohtalo on sinetöity. Loppua ei estä mikään.

Äänestä
  • Ei edes Mäenpään syytesuoja kaikilta rikoksiltaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei edes Mäenpään syytesuoja kaikilta rikoksiltaan!

    Kuka suojelee suomen naisia persuilta??

    Äänestä

Mutta missä natsitohtori piileksii nyt, kun voisi ladella suunsa puhtaaksi rasisteja kommentteja? Onhan hänkin syytesuojassa.

Äänestä
  • Jussi on laatimassa vieraslajilistaa, jotta kaikki persuedustajat muistavat mitä heidän pitää solvata!

    Äänestä

Uusi+viikko+alkaa+ja+uudet+gallupit+ilmestyvät.++Oisko+taas+persuilta+tiputusta+-3%+vai+enemmän?++Odotan+innolla+...

Äänestä
  • Näyttää surkuhupaisalta kun Jussi yrittää kovasti näytellä puheenjohtajaa, vaikka ei ole sitä käytännössä. Persujen rotusiipi sanelee ja Jussi tottelee lauhkeasti kuin lammas.

    Äänestä

Onneksi persuilun loppu lähestyy. Yksikään rehellinen ihminen ei halua kuulla persurasisteilta enää yhtään mitään, kun persupolitiikka näyttää olevan pelkkää rasismin levitystä!

Äänestä

Rotuopin levittäminen on Jussin pahimpia virheitä. Ja se kostautuu koko puolueeseen.

Äänestä
  • Jussilla on puolueessaan enää yhden kolmasosan tuki takanaan. Missä tahansa muussa puolueessa noin heikoilla oleva "puheenjohtaja" vetäisi jo johtopäätökset ja eroaisi tehtävästään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 125 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kolmessa kuukaudessa on Perussuomalaisten kannatus kääntynyt kiihtyvään laskuun ja syytkin löytyvät.

-Halla-ahon yhdessä Niikon kanssa tekemä perätön hälytys Al-Hol leiriltä tulevista isis-naisista ja lapsista.
-Halla-ahon maalitusyllytys persukannattajille kahden orpolapsen Al-Hol leiriltä tulosta lentoasemalle. Kannattajat striimasivat tulon suoraan nettiin.
-Halla-ahon kiinnijääminen "paskanpuheesta" suorassa teeveelähetyksessä energiapolitiikastamme.
-Halla-ahon puolueen useamman kansanedustajan vihapuheista eduskunnassamme, valtakunnansyyttäjä harkitsee rikossyytteen nostamista. Halla-aho hiljaa.
-Halla-ahon ihmisoikeuksia piittaamattomat lausunnot Kreikan/Turkin rajalla olevia sotapakolaisia vastaan.
-Halla-ahon puolueen nuorisojärjestön "silmänkääntötemppusiivous" fasismista, ei mitään muutosta käytännössä.

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miksi Halla-aho on ylivoimaisesti suurin epäonnistuja viime aikojen poliittisissa linjauksisaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu