0n meillä ainakin yksi järkevä piispa

Helsingin piispa Teemu Laajasalo kirjoitti twitterissä: "Päivi hyvä, mielestäni olet homopuheissasi väärässä ja kovasydäminen. Sorrettuja kristityn pitää nostaa, ei nitistää, vapahtaa, ei häpäistä."

Räsänen puolustelee itseään vetoamalla 2000 vuotta sitten eläneeseen teltantekijä Paavaliin, jonka ajatusmaailma oli väkivaltainen. Paavali sai farisealaisen kasvatuksen varakkaan ja oppineen perheensä tukemana kuuluisalta rabbi Gamaliel Vanhemmalta. Jouduttuaan tekemisiin kristittyjen kanssa Paavali ryhtyi ensin ankarasti vainoamaan heitä. Hänen kerrotaan esimerkiksi hyväksyneen Stefanoksen kivittämisen.

Kaikki pisteet ja papukaijamerkit Laajasalolle järkevistä puheista.

0

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        118
        3802
      2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        319
        1985
      3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        247
        1767
      4. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        104
        1677
      5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        435
        1614
      6. Kiitos nainen

        Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
        Tunteet
        2
        1580
      7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        432
        1474
      8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

        Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
        Suomalaiset julkkikset
        43
        1240
      9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

        Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
        Maailman menoa
        47
        1162
      10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

        Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
        Maailman menoa
        400
        1124
      Aihe