Mitä elämä on?

Tieteellisen kreationismin mukaan elämää on muuallakin kuin materiaalisessa maailmassa. Jumala ja hänen enkelinsä ovat aineettomia henkiolentoja, jotka ovat eläviä, vaikka niillä ei ole materiaa eikä Jumala ole sidottu paikkaan eikä edes aikaan (tämä on yleinen tulkinta Jumalasta Raamatun perusteella).

Raamatun mukaan eläimissä on "elämän henki", joka tekee niistä eläviä, mutta kun se otetaan eläimiltä pois (tai se sammuu), niin sitten elämä lakkaa ja aiemmin eläneestä eläimestä tulee eloton eli kuollut. Mutta miten on kasvien, sienten, mikrobien ja muiden elävien laita, joita ei lueta eläinkuntaan edes Raamatussa?

Ovatko virukset eläviä vai eivät? Tästä asiasta edes tiedemiehet eivät ole yhtä mieltä, vaikka virukset käyttäytyvät elävien mikrobien tavoin ja niillä on näiden ominaisuuksia.

Miten tulisi määritellä se, mikä on elävää ja mikä ei ole elävää? Henkiolentoja ei tarvitse ottaa mukaan keskusteluun, koska niitä ei voida tutkia tieteellisesti (nehän pysyvät jatkuvasti piilossa, vaikka niitä houkuttelisi ja manaisi esiin)!

Missä vaiheessa orgaanisista proteiineista ja entsyymeistä tulee eläviä?

Vastaus avaa näkymiä abiogeneesin ymmärtämiseen, sillä me tiedämme jo nyt paljon itsestään monistuvista RNA-ketjuista ja aminohapoista.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Henkiä voi olla hankalaa tutkia edes kreationististen tiedemiesten toimesta.
Ne ovat nykyisin sen verran harvinaisia havaittavia. Muutama tuhat vuotta sitten niitä oli liikkeellä ja niihin erilaisiin törmättiin usein.
Nyt niihin törmää korkeintaan ylen määrin alkoholismista kärsineet helluntailaiset, mutta muut eivät niitä jostain syystä pysty havaitsemaan.

Äänestä
  • Henkiä voi olla hankalaa tutkia edes kreationististen tiedemiesten toimesta.
    Ne ovat nykyisin sen verran harvinaisia havaittavia. Muutama tuhat vuotta sitten niitä oli liikkeellä ja niihin erilaisiin törmättiin usein.
    Nyt niihin törmää korkeintaan ylen määrin alkoholismista kärsineet helluntailaiset, mutta muut eivät niitä jostain syystä pysty havaitsemaan.

    Tiedemiehiltä puuttuu 95 prosenttia universumista. Ole joko tietämätön tai tyhmä, joka ei seuraa aikansa. Päivitä tietosi ja selvitä pääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkiä voi olla hankalaa tutkia edes kreationististen tiedemiesten toimesta.
    Ne ovat nykyisin sen verran harvinaisia havaittavia. Muutama tuhat vuotta sitten niitä oli liikkeellä ja niihin erilaisiin törmättiin usein.
    Nyt niihin törmää korkeintaan ylen määrin alkoholismista kärsineet helluntailaiset, mutta muut eivät niitä jostain syystä pysty havaitsemaan.

    Tiedemiehiltä puuttuu 95 prosenttia universumista. Ole joko tietämätön tai tyhmä, joka ei seuraa aikansa. Päivitä tietosi ja selvitä pääsi.

    Ja se, että jotain ei tiedetä ei tarkoita, että asia on sitten niin kuin sinä uskot sen olevan.

    Äänestä

  • Joo, 2 viikon ralli päälle vaan. Sen jälkeen toiset jo uskoo tonttuihinkin.

    Äänestä

Näinhän se on, että "elämä" on suurelta osin määritelmäkysymys. "Korkeimmillakin" elämänmuodoilla on hienorakenteessaan ominaisuuksia, joita on myös olioilla, joita ei välttämättä edes elävinä pidetä.

Äänestä
  • Miksei saisi olla:

    "..on hienorakenteessaan ominaisuuksia, joita on myös olioilla, joita ei välttämättä edes elävinä pidetä."

    Estääkö tuo mielestäsi jollakin tavoin elämän määrittelyn?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksei saisi olla:

    "..on hienorakenteessaan ominaisuuksia, joita on myös olioilla, joita ei välttämättä edes elävinä pidetä."

    Estääkö tuo mielestäsi jollakin tavoin elämän määrittelyn?

    Ei tietenkään estä, mutta tekee elämän määrittelyn todella kinkkiseksi. Ei ole todellakaan yksioikoisen helppoa sanoa, että mikä on elävää ja mikä ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tietenkään estä, mutta tekee elämän määrittelyn todella kinkkiseksi. Ei ole todellakaan yksioikoisen helppoa sanoa, että mikä on elävää ja mikä ei.

    Wikipediassa esitetään kuvaus elämän yhteisistä piirteistä:

    1 Itsenäisyys: elävä olio kykenee spontaaneihin tekoihin ja osaa käyttää ympäristöään hyödykseen, sekä vastaa ärsykkeisiin
    2 Aineenvaihdunta: elävä olio tuottaa elottomasta aineesta rakennusmateriaalia ja energiaa sekä hajottaa eloperäistä ainetta.
    3 Moduulirakenne: elävä olio koostuu soluista, elämän rakennuspalikoista.
    4 Kasvu: elollinen olio kasvattaa osiensa kokoa, ei vain kerää materiaalia ympärilleen.
    5 Mukautuvuus: Kyky muuttaa käyttäytymistä ympäristön mukaan.
    6 Lisääntyminen: elävä olio kykenee tuottamaan uuden organismin solujen jakautumisen avulla. Organismit myös syntyvät ja kuolevat.

    Tämän avulla on mahdollista erotella - tosin ei yksioikoisen helposti - mikä on elävää ja mikä ei.

    Jos kohtaa 6 tulkitsee tiukasti, muuli ei elä.

    Ei siis kannata tulkita umpitiukasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Wikipediassa esitetään kuvaus elämän yhteisistä piirteistä:

    1 Itsenäisyys: elävä olio kykenee spontaaneihin tekoihin ja osaa käyttää ympäristöään hyödykseen, sekä vastaa ärsykkeisiin
    2 Aineenvaihdunta: elävä olio tuottaa elottomasta aineesta rakennusmateriaalia ja energiaa sekä hajottaa eloperäistä ainetta.
    3 Moduulirakenne: elävä olio koostuu soluista, elämän rakennuspalikoista.
    4 Kasvu: elollinen olio kasvattaa osiensa kokoa, ei vain kerää materiaalia ympärilleen.
    5 Mukautuvuus: Kyky muuttaa käyttäytymistä ympäristön mukaan.
    6 Lisääntyminen: elävä olio kykenee tuottamaan uuden organismin solujen jakautumisen avulla. Organismit myös syntyvät ja kuolevat.

    Tämän avulla on mahdollista erotella - tosin ei yksioikoisen helposti - mikä on elävää ja mikä ei.

    Pakastettu karhukainen ei tee mitään yllämainituista, paitsi kohdan 3 toteuttaa.

    Onko se siis kuollut, eli eloton, epäorgaaninen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakastettu karhukainen ei tee mitään yllämainituista, paitsi kohdan 3 toteuttaa.

    Onko se siis kuollut, eli eloton, epäorgaaninen?

    Eikös se ole horrostilassa, jos sen voi sulattaa muitakin tunnusmerkkejä toteuttavaksi. Muuten se on kuollut kuten myös vaikkapa pakastettu sinivalas tai bonobo.

    Näistä fiksutteluista ei ole apua keskustelulle, elleivät ne jollakin tapaa todista, ettei elämää olekaan olemassa, kun sitä ei pystytä vesitiiviisti määrittelemään. Minusta eivät.

    Ainoa, minkä nämä lillukanvarsikossa kompastelut todistevat on se, että elämän määritelmä ei ole aivan yksinkertainen.

    Eipä ole "aivan yksinkertainen" määrittelyn kohdekaan. Eritityisesti. jos tavoitteeksi otetaan myös määritellä se aivotoiminto, joka tuottaa tuon (itsensä) määritelmän.

    Äänestä

Eräs antiikin filosofeista kehitti oman luomistarinansa: Alussa oli kuusi taivaallista kaupunkia häärimässä aurinkokunnan rakentamista. He loivat auringon, aurinko loi ilmakehän ja ilmakehä loi ELÄMÄN ja elämä loi ihmisen ja eläimet ja ihminen loi Viisauden ja viisaus loi kuusi taivaallista kaupunkia.

Elämä on siis Ilmakehän eli Atman luomus. Maapallon lisäksi on olemassa koko universiumin ympärillä kehä eli Brahman. Tuo kehän toimintaperiaate perustuu jatkuviin fuusioreaktioihin. Mutta ilmakehän toimintaperiaate on toinen.

Miten hengitys on kehittynyt? Ihminen haistaa erilaisia hajuja ja vetää henkeensä tai torjuu olemalla vetämättä henkeen HAJUJA. Ilmakehän hajut ja kasvien hajut siiis stimuloivat hengitysrytmiä ja hapen ottamista sisään ja hiilidioksin päästämistä ulos. Evoluution alkuvaiheessa saatta olla ollut niin, että alkeellisten elämänmuotojen hajuaisti on kehittyessään muovannut hapen ja ilmakehän käyttöä hengitykseen. Mutta nykyihmisen hajuaisti on surkastunut.

Joka tapauksessa on tärkeää, että ilmakehä on jakautunut erilaisiin kerroksiin. Tuo jakauma oli jo olemassa meren vesissä, joissa oli erilaisia kerroksia. Sitten nuo kerrokset siirtyivät merestä ylöspäin muodostaen kerrostuneen ilmakehän. Mikäli tahtoo tietoa ilmakehästä on hyvä tutkia Wikipedian avulla esim. Venuksen ja muiden planeettojen ilmakehän koostumusta ja toimintamekanismeja. Miten esim. vulkaaninen toiminta vaikutaa ilmakehän eri kerrosten ainekoostumukseen.

Äänestä
  • Ilmakehän kerrokset ovat triviaali seuraamus kaasupallon fysiikasta ja dynamiikasta.

    Äänestä

Bankteeri ei ole ikuisesti elävä.
Se jakaantuu kahdeksi siten että alkuperäinen katoaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tieteellisen kreationismin mukaan elämää on muuallakin kuin materiaalisessa maailmassa. Jumala ja hänen enkelinsä ovat aineettomia henkiolentoja, jotka ovat eläviä, vaikka niillä ei ole materiaa eikä Jumala ole sidottu paikkaan eikä edes aikaan (tämä on yleinen tulkinta Jumalasta Raamatun perusteella).

Raamatun mukaan eläimissä on "elämän henki", joka tekee niistä eläviä, mutta kun se otetaan eläimiltä pois (tai se sammuu), niin sitten elämä lakkaa ja aiemmin eläneestä eläimestä tulee eloton eli kuollut. Mutta miten on kasvien, sienten, mikrobien ja muiden elävien laita, joita ei lueta eläinkuntaan edes Raamatussa?

Ovatko virukset eläviä vai eivät? Tästä asiasta edes tiedemiehet eivät ole yhtä mieltä, vaikka virukset käyttäytyvät elävien mikrobien tavoin ja niillä on näiden ominaisuuksia.

Miten tulisi määritellä se, mikä on elävää ja mikä ei ole elävää? Henkiolentoja ei tarvitse ottaa mukaan keskusteluun, koska niitä ei voida tutkia tieteellisesti (nehän pysyvät jatkuvasti piilossa, vaikka niitä houkuttelisi ja manaisi esiin)!

Missä vaiheessa orgaanisista proteiineista ja entsyymeistä tulee eläviä?

Vastaus avaa näkymiä abiogeneesin ymmärtämiseen, sillä me tiedämme jo nyt paljon itsestään monistuvista RNA-ketjuista ja aminohapoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu