On se kumma, kun jo olemassa olevia vanhoja asuntoalueita ei kehitetä, vaan viedään palvelut, päiväkodit, koulut jne pois. Sitten tehdään uusia alueita, joihin tarvitaan kuitenkin vastaavat ns palvelut. Näin sitä leikitään.
Suunnittelusta
Anonyymi
1191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Varmaan vanhoilla alueilla asukkaat alkaa olemaan iässä jossa ei kouluja tarvita, ja uusille alueille muuttaa nuorempaa väestöä joilla on enemmän tarvetta päiväkoteihin ja kouluille.
Edellinen kommentti on varsinainen "aivopieru". Normaali toiminta sisältää elinkierron. Kukaan ei elä ikuisesti. Uusia sukupolvia tulee koko ajan. Älytöntä, että uusille sukupolville pitää muka aina rakentaa vain uudet alueet infroineen. On myös kallis investointituhlaus kyseessä. Eihän vanhemmille halvemmille alueille voi lapsiperheetkään muuttaa, kun palvelut viedään pois.
Jos hieman asiaa selvität, niin huomaat että "aivopierussa" on paljon perää. Uudet sukupolvet muuttavat mielellään alueille jotka on uusia, maailma muuttuu ja myös asuinalueet sen mukaan. Rakennuksilla on tekninen elinikä koska ne vanhenevat, eikä niitä enää kannatta päivittää. Uutta tulee tilalle ja sellaiset alueet kiinnostaa enemmän nuoria ihmisiä, eläkeläiset elää sitten omilla vanhoilla alueillaan.
Uudet kaava-alueet omakotirakentamiseen liittyen olisi kannattanut sijoittaa olemassa olevan taajaman välittömään läheisyyteen. Olisi selvitty nykyisiä kouluja laajentamalla. Nyt rakennetaan hankotien eteläpuolelle omaa eristyksissä olevaa 'kylää' joka on kaukana kaikesta. Ei sieltä ilman autoa ees kukaan mihinkään liiku. Uutta tyyristä koulua tehdään ja toivotaan, parasta.
Vanhat alueet näivettyy ja keskustan paljonpuhuttu pöhinä katoaa kun lapsiperheet ei tuota kaukaa keskustaan ees tule. Käveleppä metsäkaltevasta vaunuilla kaupoille 😁
Luvattujen valheiden toimintaa. Asuntomessualueellekin mainostettiin messujen aikana tulevan kauppa ja koulu. Vuodet vierii ja petos jatkuu. Hankotien eteläpuolellakin oli koulu vuosia sitten, mutta se haluttiin lakkauttaa. Kaikki kaatuu nykyisin varojen puutteeseen, paitsi jos "pyhä" liikennesuunnittelu jotain esittää. Nyt hankitaan kaupungin laskuun 56000 eurolla polkupyöriä käytettäväksi. Niitähän jokaisella tosin on ollut ennestään ainkin 50 vuotta oman kokemukseni mukaan, mutta täytyyhän varojen tuhlaamisen suosikkiosastolle ylimääräistä raapaista. Sitten vielä ihmetellään negatiivista vetovoimaisuutta jota päättäjät innolla rakentavat.
Se että houkutellaan ostajia mainostamalla tulevasta koulusta ja kaupasta, on hyvin kyseenalaista, mutta ikävä kyllä sen verran yleistä, että luulisi ihmisten jo sen ymmärtävän.
Tuollaisista sanomisista kun ei joudu vastuuseen, riittää kun itse sanoo siihen uskoneensa.
Kun koulu lopulta valmistuu, ovat alueelle aikoinaan muuttaneet lapset jo koulunsa käyneet. Täytyy taas lakkauttaa jokin koulu toisella puolella kaupunkia ja ruveta kuljettamaan sitä käyneet lapset tyhjyyttään kumisevaan uuteen kouluun.
Kun kunnon kokonaissuunnittelu puuttuu, niin se on sitten räpeltämistä paikasta toiseen. Kunnon kaupungin tulee olla toimiva kokonaisuus kaikilta osiltaan.
Komppaan edellistä! Kokonaissuunnittelussa puuttuu vastuun otto, ja tilalla on omien eturyhmien mielistely. Ja Hyvinkäällä on ongelmana kolmostien ja 25:n välinen alue, johon oli pakko ympätä pienteollisutta, jonka olisi voinut hyvin kaavoittaa asunnoille. Ja ongelma on myös surkea kaavamuutosten käsittely. Kaavoituksessa näköjään luotetaan Keskoon ja S-ryhmään. Väärin: Eivät he rakenna marketteja sinne missä ei ole "paikallista" asutusta, eli autoillaan työssä käyvät ihmiset ostavat ruokatarpeet super- ja automarketeista, eivät lähiön marketeista.
Usein kaupungilla on kuullut sopimuksesta Willan rakentamisen aikoihin, jossa on sovittu ettei kilpailevia kauppoja Willan kaupoille kaupunkiin tule. Kaavoituksella tämä estetään. Kun Willaan tuli toinen Alko, tämä käsitys vain vahvistui. Ihme että Lidl sai toisen kaupan Mäkikuumolaan, mutta siinäkin tulkittiin jotain kaavakikkaa, jotta se saatiin. Lehdessä alueen asukkaat kiittelivät avajaispäivänä, että vihdoinkin. 80 vuotta sitten yksi salainen lisäpöytäkirja tuli nyt mieleen näistä mahdollisista sopimuksista. Tavallisten ihmisten käytännön tarpeet ovat tyhjän havinaa kun iso raha määrää.
Kaupunki aiotaan siis supistaa keskustan automarketin ympärille, lisätään turhaa liikennettä ja saastumista. Nyt aiotaan lakkauttaa lukuisia päiväkoteja ja kouluja. Näin kaupunkia kehitetään ja karkoitetaan asukkaita.