Miksi käteni ovat varsin hyvin suunnitellut: nivelet kääntyvät oikeaan suuntaan, kynnet ovat paikallaan sormien selkäpuolella?
Onhan vain kysymys neljän aminohapon oikeasta järjestyksestä, joten varmaan joku evoluutionisti voi vastata!
Miksi on ollut elintärkeää että minulla on silmäripset? Nehän ovat näet kehittyneet siten että silmäripsettömät ovat kuolleet pois käyttökelvottomina! Olisi luullut alkuihmisten osanneen sitoa vaikka nahanpalan otsalleen!
Miksi sormieni nivelet ovat oikeaan suuntaan sattumalta?
45
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä kysymys. Ei taida ihmisten suunnittelemat robotit kyetä edes lähelle ihmisen käden motoriikkaa. Ja ne robotit ovat sentään suunniteltuja koneita. Ihminenkö olisi sitten sattuman tulos!?!😁
- Anonyymi
Eihän se ollut hyvä kysymys. Se kun sisälsi virheellisen olettaman. Sormien nivelet eivät tietenkään ole "oikeaan" suuntaan sattumalta, vaan syiden ja seurauksien vuoksi enemmänkin. Sattumalla on sormensa sormienkin olemassaolon pelissä, mutta pelissä on sääntönsä ja eräs niistä on kausaliteetti. Sitä ei sovi unohtaa, tai muuten käy tässä pelissä hyvin huonosti. Jäljellä kun on vain kausaalisti pätevää tavaraa. Mutta onko se suunniteltua?
Et tainnut huomata, että pohdinnallasi povasit juuri syytä miettiä, että jos kerran varma suunnittelu ei näytä tuottavan kovin mairittelevia tuloksia, niin miksi ihmeessä sitten kukaan edes ajattelisi, että ihminen olisi suunnittelun tulosta. Ei sillä, että ihmisessä ilmenevät "ratkaisut" kauttaaltaan edes olisivat mitenkään mairittelevia nekään. Kaikenlaista vikaa löytyy niin, että voisi sanoa älykkään suunnittelijan toimineen varmasti toisin.
Voihan ihminen olla typerän tai kyvyttömän suunnittelijan tuotos. Mutta miksi pitää tuommoista varteenotettavana vaihtoehtona, kun on havaintoihin ja niiden tarkasteluun perustuen toimiva ja johdonmukainen ratkaisu jo tiedossa? Evoluutio, jolla ei ole tahtoa ja sitä myötä päämäärää, eikä edes tietoa siitä mitä on milloinkin tekemässä, tämä kaikki kuitenkin selittyy mainiosti. Muuntelu ja luonnonvalinta "kokeilee" kaikenlaista, ja jäljelle ainakin jää sellaista, mikä toimii ainakin jotenkuten. Hyvin spesifisiä ja siten nerokkaan näköisiä sopeumia tietysti on sen lisäksi, että yleisemmin on vaikka mitä sutta ja sekundaa.
Ei se siis ole mikään ihme, että joku näkee sen asian niin, että jonkun on täytynyt olla suunnittelemassa - varsinkin kun tiedämme, että evoluutiivispsykologisista syistä ihmisellä on erityinen taipumus nimenomaan nähdä kuvioita kohinassa, jossa niitä ei oikeasti edes ole. Nyt kun tajutaan tämä asia ja korjataan aloituksen virheellinen olettama, niin päästään kärryille siitä mistä ylipäätään on kyse. Ja tämä kaikkihan on ihan vain peruskouluopetuksen myötä jokaisen tiedossa. Tai siis piti olla. En tiedä mitä sitten kävi, että kaikki oleellinen meni eräiltä ohi.
Ja jos jokainen jääpuikkokin nyt sitten on suunniteltua, kun sellainen on niin hieno ja järjestyksenmukainen, niin mikä sitten EI OLE suunniteltua? Miltä epäsuunniteltu näyttää? Aina öyhötetään, että katso nyt miten suunnitellulta tuokin näyttää, mutta koskaan ei osoiteta sitä verraten johonkin, joka näyttäisi epäsuunnitellulta. Ja tästä huomaamme, ettei mitään kriteeriä itse asiassa ole edes olemassa! Kaikki näyttää siis suunnitellulta, koska kaikki näyttää suunnitellulta, ja miksi kaikki näyttää suunnitellulta? No koska siihen on opetettu uskomaan, että kaikki on suunniteltua!
Ja siinä kaikki. Kreationismi ja ID on pelkästään asia- ja argumentointivirheisiin perustuvaa pseudotieteellistä apologetiikkaa, jonka keskeinen olemus on kehäpäättely. Sanoinko jo, että siinä kaikki? No kyllä sanoin, ja tarkoitin mitä sanoin. Olen tämän asian käynyt läpi nyt niin perusteellisesti, että muu on vain tarpeetonta lisäystä. Sanottakoon tämä siis enää ikään kuin terveisinä, että eiköhän tämä ala olla tässä.
Mutta ei siinä vielä (ihan) kaikki sittenkään! Nimittäin oppia ikä kaikki! Paljon olenkin oppinut tiedettä nimenomaan sitä kautta kun olen perehtynyt siihen, miten harhaan usko voi johtaa ja miten väärässä uskonto voi olla. Aionkin hyvillä mielin uskovien ja uskontojen mokia muistellen jatkaa tieteiden viitoittamalla tiellä. Ja olen oikeastaan kiitollinen, sillä ennen pidin tätä itsestäänselvänä. Sitten näin, että muut ajattelevat joskus hyvinkin toisin (väärin), ja yrittävät harhauttaa muutkin mukaansa.
Täten voinee olla syytä todeta vielä se, että olen oppinut tosi paljon kunnioittamaan tietoa ja tiedettä menetelmänä, ja sille aikansa uhranneita, sillä näin olemme saaneet niin paljon. Minulla on niin paljon eväitä muuhun kuin hurmoksessa tuijottaa kättäni ja kuvitella, että joku olisi sen oikein varta vasten suunnitellut. Minulla on mahdollisuus jatkaa matkaa ihmeellisen mutta ymmärrettävissä olevan maailman saloihin siinä, missä toinen vain jumittaa kaatumaseuran penkillä kättään ihmetelleen ja luulee oppineensa jo kaiken sen, mitä on ja millä voi olla mitään merkitystä.
En pidä itseäni eksistentialistina siinä merkityksessä, että minun olisi jotenkin jatkuvasti pähkäiltävä, että mistä löydän merkityksen ja sitä kautta mielekkyyden elämälleni. Olen sen tieteellisen tiedon maailmasta jo löytänyt, ja olipa se jonkinlainen illuusio (se merkityksen kokeminen siis) tai ei, niin ainakin se on mielenkiintoinen ja haasteellinen. Olen tyytyväinen siihen, että olen tajunnut ottaa mielummin haasteen vastaan kuin olettaa, että joku muinaismyytti on perusta sille, että joku uskonharhautusten kerho voi tarjota minulle kaiken oleellisen.
Ja vaikka käyttäisinkin hetken aikaa, minkä käsiensuunnittelun ihmettelijä haluaa minun tuhlaavan omastani ja antavan hänen jutuilleen, niin ei hän voi ottaa minulta pois tätä mikä minulla jo on; riittävä etumatka oikeaan osoitteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja vaikka käyttäisinkin hetken aikaa, minkä käsiensuunnittelun ihmettelijä haluaa minun tuhlaavan omastani ja antavan hänen jutuilleen, niin ei hän voi ottaa minulta pois tätä mikä minulla jo on; riittävä etumatka oikeaan osoitteeseen.Luonnonvalinta on tehoton estämään rappeutumista. Myöskään luonnonvalinta ei luo mitään uutta. Luonnon valinta poistaa vain kaikkein pahimmat sekasikiöt.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29116373
https://link.springer.com/article/10.1007/s00285-017-1190-x
Evoluutio on kokonaisuudessaan kemian ja termodynamiikan vastainen. Ei myöskään selitä tiedon/informaation syntyä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Informaatio_ja_tieto
Evoluutio on uskomusoppi jolle ei löydy tieteelistä selitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnonvalinta on tehoton estämään rappeutumista. Myöskään luonnonvalinta ei luo mitään uutta. Luonnon valinta poistaa vain kaikkein pahimmat sekasikiöt.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29116373
https://link.springer.com/article/10.1007/s00285-017-1190-x
Evoluutio on kokonaisuudessaan kemian ja termodynamiikan vastainen. Ei myöskään selitä tiedon/informaation syntyä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Informaatio_ja_tieto
Evoluutio on uskomusoppi jolle ei löydy tieteelistä selitystä.Nyt kävi niin, ettet minkään noiden esimerkkien kohdalla ymmärrä tarpeeksi asioista, joista puhut:
Tuo Sanfordin juttu on hölmö, koska Sanford ei ota huomioon muita perimämuuntelun tekijöitä, vaan olettaa mutaatioiden kumuloituvan lineaarisesti yhtenä pötkönä ja sitten toteaa, että eihän luonnonvalinta voi karsia tuosta. Mutta kun mutaatiot eivät kumuloidu siten, vaan niiden jakautuminen populaatiossa perustuu myös rekombinaatioon ja geneettiseen ajautumiseen ja Sanfordin pitäisi se asia tietää. Hän onkin epärehellinen, koska kreationistina hänen uskonsa on tärkeämpää kuin tiedollinen suhtautuminen asioihin.
Tuo kemia ja termodynaamikkajuttu on myös täysin bullshittiä. Evoluutio on vain sitä, että eliöt ovat ajan mittaan erilaisia kuin edeltäjänsä, johtuen perimämuutoksista ja luonnonvalinnasta. Mikään kemiassa ja termodynaamiikassa ei millään tavalla ole tämän asian kanssa ristiriidassa. Jokainen kreationisti, joka on koettanut käyttää termodynamiikkaa evoluution kumoamiseen on osoittanut, ettei ymmärrä mitä esim. termodynamiikan toinen pääsääntö koskee (ja mitä ei).
Lisäksi evoluutio ei selitä ylipäätään mitään, vaan seon vain ilmiö, joka tapahtuu. Evoluutioteoria selittää mikä ilmiö evoluutio on ja miten se tapahtuu, ja se selittää miten geneettinen informaatio käyttäytyy. Informaation synnyn selittäminen on sanahelinäkäsite, ellei sitä määritellä tarkemmin. Ja tuollaisten käsitteiden käyttöön kreationismi perustuukin, koska kreationisteilla ei oikeasti ole mitään konkreettista, minkä avulla kritisoida tiedettä. Kreationistit lipevästi pelaavat mielikuvilla, mutta mitään substanssia heillä ei ole.
Kreationismi on pseudotieteellistä apologiaa, jonka olemassaolon selitys on haittauskonnollisten tahojen pyrkimys a) levittää tiukasti fundamentalistisia uskontulkintoja uskovaiseen väestöön sekä b) hämmentää yleisöä tieteestä, jotta luomisen voitaisiin teeskennellä olevan yhtä hyvä malli selittämään luonnon ilmiöitä kuin tieteellistenkin teorioiden. Poliittiselta kannalta katsoen kummankin noiden osapäämäärän yhteinen varsinaispäämäärä on lujittaa uskonnon valtaa väestöön.
Sormiesi nivelet eivät ole oikeaan suuntaan sattumalta. Ne ovat oikeaan suuntaan, koska silloin käsi on käyttökelpoinen. Käyttökelpoisten elinten omistajat saavat kerättyä ravintoa ja lisääntyvät paremmalla menestyksellä kuin ne joilla on vähemmän käyttökelpoiset (tai ympäristöolosuhteisiin huonommin sopivat) elimet. Näin hyvät / hyödylliset ominaisuudet yleistyvät populaatiossa, ja huonot / hyödyttömät karsiutuvat pois. Tätä kutsutaan luonnonvalinnaksi.
Luonnovalinta on kohtalaisen yksinkertainen asia, mutta kuitenkin liian monimutkainen yksinkertaisen uskovaisen ymmärtää. Tästä seuraa se että tietämätön uskovainen tulee nettiin väittämään että olemme muka täysin sattuman tulosta. Samalla paljastuu ettei uskovainen poloinen ymmärrä vastustamastaan evoluutiosta tämän taivaallista.- Anonyymi
Sinä teet monimutkaisestakin yksinkertaista. Tosiasiassa nämä asiat ovat yksinkertaisia toisella tavalla. Alussa loi Jumala taivaan ja maan. 👍
- Anonyymi
Taisi olla liian vaikea evoluutionistille mainita se kaava minkä perusteella sormet ovat tehdyt!
Kuitenkin se on niin yksinkertaista, että ainakin evoluutionistin pitäisi ymmärtää teoriansa, ellei ole täysin pipo! Anonyymi kirjoitti:
Sinä teet monimutkaisestakin yksinkertaista. Tosiasiassa nämä asiat ovat yksinkertaisia toisella tavalla. Alussa loi Jumala taivaan ja maan. 👍
" Alussa loi Jumala taivaan ja maan. "
Ja siihen se jullen rimpuilu loppuikin.
Sitten tuli darwinismi.Anonyymi kirjoitti:
Sinä teet monimutkaisestakin yksinkertaista. Tosiasiassa nämä asiat ovat yksinkertaisia toisella tavalla. Alussa loi Jumala taivaan ja maan. 👍
>Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
Ja kaksi ihmistä, jotka sössivät heti kaiken mahdollisen. Itsessään Jumala ei kuitenkaan nähnyt pienintäkään vikaa, vaan rankaisi ankarasti luomaansa sekundaihmistä. Todella reilu kaveri!
- Anonyymi
Kätesi ovat riittävän hyvät, jotta selviät hengissä.
Pidä kaikki sormet suorassa, mutta koukista nimetön täysin puristaen vaikkapa kynä nimettömän ja kämmenen väliin. Useimmilta meitä ei onnistu ja nimettömän ylin nivel jää voimattomaksi ennen kuin menee täysin koukkuun. Moisia mokia ei robottikäsistä löydy, missä nivelten toiminta on toisistaan riippumatonta.- Anonyymi
Kyllä minusta on kuitenkin hauskempaa kun ihmisen kädet hyväilee minua. Robotti on vain ainetta.
Evoluutionistitkaan eivät usko vähittäiseen kehitykseen vaan kehityksen päättymiseen.
Siksi meillä on toimivat kädet nyt, eikä vasta miljoonan vuoden päästä!
Tällä hetkellä kaikki on jo kehittynyt valmiiksi. Tai sitten on luotu valmiiksi!
Mitä varten minun pitäisi roikkua nimettömän varassa, kun on koko käsi, ja sitä paitsi etusormen näkee paremmin.
Kun taas soitan pianoa, myös nimetön toimii varsin hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minusta on kuitenkin hauskempaa kun ihmisen kädet hyväilee minua. Robotti on vain ainetta.
Evoluutionistitkaan eivät usko vähittäiseen kehitykseen vaan kehityksen päättymiseen.
Siksi meillä on toimivat kädet nyt, eikä vasta miljoonan vuoden päästä!
Tällä hetkellä kaikki on jo kehittynyt valmiiksi. Tai sitten on luotu valmiiksi!
Mitä varten minun pitäisi roikkua nimettömän varassa, kun on koko käsi, ja sitä paitsi etusormen näkee paremmin.
Kun taas soitan pianoa, myös nimetön toimii varsin hyvin.Et sinä voi tietää onko robotti vain ainetta. Joka väittää uskovansa sieluun ei voi myöskään täysin sulkea pois mahdollisuutta, että roboteilla on jotain sellaista.
- Anonyymi
Ja sinä joka aiot muistuttaa, että Jumala loi täydellisen käden jne. Kai muistat, että ylpeys on kuolemansynti ja tyhmänylpeys vielä vähän pahempi?
" Kai muistat, että ylpeys on kuolemansynti ja tyhmänylpeys vielä vähän pahempi?"
Kai muistat että synti on satua ja vain umpityhmät uskovat Raamatun kertomusten olevan tositapahtumia?- Anonyymi
Et edes tunne Raamattua!
Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kuolemansyntiä ei ole tarkemmin mainittu! - Anonyymi
kreationismi_on_sairaus kirjoitti:
" Kai muistat, että ylpeys on kuolemansynti ja tyhmänylpeys vielä vähän pahempi?"
Kai muistat että synti on satua ja vain umpityhmät uskovat Raamatun kertomusten olevan tositapahtumia?Synti ei ole satua niille jotka höpöttävät Jumalasta.
Anonyymi kirjoitti:
Et edes tunne Raamattua!
Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kuolemansyntiä ei ole tarkemmin mainittu!>Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kyllä se tulee olemaan parempi, odota nyt vain kärsivällisesti 20-30 vuotta. Eihän tässä ole paneuduttu koko asiaan vasta kuin kotvasen ajan, ja ihmisiä on sentään ollut tällä pallerolla 300 000 ajastaikaa.- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kyllä se tulee olemaan parempi, odota nyt vain kärsivällisesti 20-30 vuotta. Eihän tässä ole paneuduttu koko asiaan vasta kuin kotvasen ajan, ja ihmisiä on sentään ollut tällä pallerolla 300 000 ajastaikaa.>Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kyllä se tulee olemaan parempi, odota nyt vain kärsivällisesti 20-30 vuotta. Eihän tässä ole paneuduttu koko asiaan vasta kuin kotvasen ajan, ja ihmisiä on sentään ollut tällä pallerolla 300 000 ajastaikaa.
Yrität vain vääntää väkinäisesti vitsiä. Ihminen ei ole vielä luonut ainuttakaan nanorobottia. Käsi muodostuu soluista jotka ovat nanorobotteja täynnään. Moottoriproteiinien korvaaminen on mahdotonta. Ole pahasti eksyksissä. Saatanan eksyttämä piruraukka joka turvautuu aikaan. Anonyymi kirjoitti:
>Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kyllä se tulee olemaan parempi, odota nyt vain kärsivällisesti 20-30 vuotta. Eihän tässä ole paneuduttu koko asiaan vasta kuin kotvasen ajan, ja ihmisiä on sentään ollut tällä pallerolla 300 000 ajastaikaa.
Yrität vain vääntää väkinäisesti vitsiä. Ihminen ei ole vielä luonut ainuttakaan nanorobottia. Käsi muodostuu soluista jotka ovat nanorobotteja täynnään. Moottoriproteiinien korvaaminen on mahdotonta. Ole pahasti eksyksissä. Saatanan eksyttämä piruraukka joka turvautuu aikaan.Saatanan liIttäminen argumentaatioon kertoo tieteen ymmärryksestäsi kaiken, Antsu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et edes tunne Raamattua!
Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!
Kuolemansyntiä ei ole tarkemmin mainittu!"Jos sinun mielestäsi ihmisten tekemä käsi on parempi, hanki sellainen!"
Keinotekoiset kädet ovat jo nyt joihinkin tarkoituksiin parempia kuin luonnon luomat. Tai Jumalan luomat, jos niikseen tulee.
- Anonyymi
Kyllä ihminen älykkäästi suunnitteltu. Pääkin on juuri sopivan kokoinen pipoon. Ja käsi villakintaaseen.
- Anonyymi
Ja kaulan pituus. Kirhavi on hyä esimerkki. Jos Jumala olisi suunnitellut kirhavin kaulan vaikka vaan viisi senttiä lyhyemmäksi, ei se ylettyisi päähän asti. Ja onko se evoluutioiden mukaan sattumaa, että kaikilla lintulajeilla molemmat jalat ovat yhtä kaukana toisistaan.
Älykästä suunnittelua. Kallelujaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaulan pituus. Kirhavi on hyä esimerkki. Jos Jumala olisi suunnitellut kirhavin kaulan vaikka vaan viisi senttiä lyhyemmäksi, ei se ylettyisi päähän asti. Ja onko se evoluutioiden mukaan sattumaa, että kaikilla lintulajeilla molemmat jalat ovat yhtä kaukana toisistaan.
Älykästä suunnittelua. Kallelujaa.Ja sitten on vielä banaani, kuten Ray Comfort sanoo. Ihmisen käsi mahtuu hyvin sen ympärille ja liukuu kivasti edestakaisin eli selvästi luotu tarkoitukseen...
Miksi sinulla on aivot vaikka et edes käytä niitä, vaan vain uskot.
- Anonyymi
Kuten hihulit ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, aivojen omistaminen ei velvoita niiden käyttöön.
- Anonyymi
Vastaus aloitukseen on siis: "Ei harmaata aavistusta!"
- Anonyymi
Eipä ole. Ketjun alussa on bg-open paljon parempi vastaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole. Ketjun alussa on bg-open paljon parempi vastaus.
Jos lähtötilanne on, että kaikilla alkueläimillä on samat rakennuspalikat käytössään, joista ne voivat muodostaa joko kädet tai kaviot, niin kaviokätiset on pudonnet puista ja käsikavioiset ei ole päässeet kunnolla juoksemaan. Sitten niille, jotka pysyivät puissa alkoi kädet kehittyä paremmiksi ja vastaavasti kaviot juoksijoille. Näinkö se meni, ja kentauri on se välimuoto, joka putosi puusta?

Ei vaan kentauri on se, jolle tapahtui Mark5in ja Rotikan yms. haluamaa evoluutiota eli kehittyi uusi rakenne - kolmas raajapari.
Anonyymi kirjoitti:
Jos lähtötilanne on, että kaikilla alkueläimillä on samat rakennuspalikat käytössään, joista ne voivat muodostaa joko kädet tai kaviot, niin kaviokätiset on pudonnet puista ja käsikavioiset ei ole päässeet kunnolla juoksemaan. Sitten niille, jotka pysyivät puissa alkoi kädet kehittyä paremmiksi ja vastaavasti kaviot juoksijoille. Näinkö se meni, ja kentauri on se välimuoto, joka putosi puusta?
Kentaurin löytyminen murskaisi evoluutioteorian, joten maailman noin puolen tusinan tosikristityn paleontologin kannattaisi etsiä sitä 24/7/365.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Kentaurin löytyminen murskaisi evoluutioteorian, joten maailman noin puolen tusinan tosikristityn paleontologin kannattaisi etsiä sitä 24/7/365.
Ei sitä löydy materiaalisesta maailmasta. Kaikki elämänmuotojen variaatiot on olemassa henkisenä muotona ja ne ilmestyy aineellisessa muodossa kun niillä on mahdollisuus menestyä täällä. Henkisessä todellisuudessa on myös yksisarvisia ym. Henkinen todellisuus on siis todellisempi kuin tämä aineellinen. Siksi tiede ei koskaan oikeasti tiedä mitään.

Aii-van...🤤
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Aii-van...🤤
Aloituksen sormien niveliin liittyen. Kädellisten kehitys tapahtui siten, että henkisenä värähtelevänä muotona alkukädellinen "näki" itsensä roikkumassa puun oksalla. Näin henki muuttui aineeksi. Se valitsi itselleen kädet, joilla tarttuminen onnistui hyvin. Kukaan ei siis pudonnut puusta yrityksen ja erehdyksen kautta. Samalla periaatteella esim. norppa näki itsensä loikoilevan kalliolla, siksi sen selkään kehittyi kuvio kalliosta.
"Miksi käteni ovat varsin hyvin suunnitellut: nivelet kääntyvät oikeaan suuntaan, kynnet ovat paikallaan sormien selkäpuolella?"
Jos ne osoittavat "väärään" suuntaan, joudut helvettiin!- Anonyymi
Entä miksi kulli on suunniteltu juuri käteen sopivaksi?
- Anonyymi
Sen täytyy olla Saatanan kotkotusta. Itsetyydytys mädättää aivot ja saa aikaan Jumalan vihan.
Miksi sormien nivelten suunta ja silmäripset eivät olisi perintöä muiden ihmisapinoiden kanssa yhteiseltä kantamuodolta? Eihän simpanssienkaan sormien nivelet käännyt "väärään suuntaan". Kaikilla nisäkkäillä taitaa olla silmäripset. Miksei se ole ennemminkin todiste yhteisestä kantamuodosta?
- Anonyymi
Ei tämä ole mikään vastaus kysymykseen, vaan se tee sen vielä vaikeammaksi vastata!
Miksi simpanssien isovarvas on toiseen suuntaan? Mikä geenimuutos sen teki? Miksi simpanssilla on 48 kromosomia, mutta ihmisellä 46? Miten silmäripset ovat olleet elintärkeät niin monille olennoille, että silmäripsettömät kuolivat jättämättä jälkeläisiä?
Vastatkaa jos tiedätte! Ei kiemurtelua!
Ellette tiedä, on kyse uskonasiasta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vastaus kysymykseen, vaan se tee sen vielä vaikeammaksi vastata!
Miksi simpanssien isovarvas on toiseen suuntaan? Mikä geenimuutos sen teki? Miksi simpanssilla on 48 kromosomia, mutta ihmisellä 46? Miten silmäripset ovat olleet elintärkeät niin monille olennoille, että silmäripsettömät kuolivat jättämättä jälkeläisiä?
Vastatkaa jos tiedätte! Ei kiemurtelua!
Ellette tiedä, on kyse uskonasiasta!Otapas lääkkeesi, Geggis.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vastaus kysymykseen, vaan se tee sen vielä vaikeammaksi vastata!
Miksi simpanssien isovarvas on toiseen suuntaan? Mikä geenimuutos sen teki? Miksi simpanssilla on 48 kromosomia, mutta ihmisellä 46? Miten silmäripset ovat olleet elintärkeät niin monille olennoille, että silmäripsettömät kuolivat jättämättä jälkeläisiä?
Vastatkaa jos tiedätte! Ei kiemurtelua!
Ellette tiedä, on kyse uskonasiasta!Aloituksen tarkoitus oli selitellä, että ihmisen sormien rakenne on "älykkäästi suunniteltu" eikä peritty kantamuodoltamme. Kun kaikkien kädellisten sormien nivelet taipuvat samaan suuntaan kuin ihmisellä, niin miten se on perustelu sitä vastaan, että sormiemme nivelrakenteet ei olisi peritty muiden kädellisten kanssa yhteiseltä kantamuodolta? Itse asiassa liki kaikilta nisäkkäiltä on tunnistettavissa samat nivelet ja samoja luita kuin ihmisellä ja kaikkien niiden nivelten taipumissuunta on sama.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Aloituksen tarkoitus oli selitellä, että ihmisen sormien rakenne on "älykkäästi suunniteltu" eikä peritty kantamuodoltamme. Kun kaikkien kädellisten sormien nivelet taipuvat samaan suuntaan kuin ihmisellä, niin miten se on perustelu sitä vastaan, että sormiemme nivelrakenteet ei olisi peritty muiden kädellisten kanssa yhteiseltä kantamuodolta? Itse asiassa liki kaikilta nisäkkäiltä on tunnistettavissa samat nivelet ja samoja luita kuin ihmisellä ja kaikkien niiden nivelten taipumissuunta on sama.
Siis eläinten muut ominaisuudet ovat muuttuneet suuresti, mutta ei mitään muutosta nivelissä. Mistähän sattuma on tiennyt että niveliä ei tarvitse muuttaa miksikään?
Anonyymi kirjoitti:
Siis eläinten muut ominaisuudet ovat muuttuneet suuresti, mutta ei mitään muutosta nivelissä. Mistähän sattuma on tiennyt että niveliä ei tarvitse muuttaa miksikään?
Nisäkkäiden perusrakenne on hyvin samanlainen: selkäranka, kylkiluut, kallo, hampaat, kaksilohkoiset aivot, kaksi sierainta, yksi sydän, yksi maksa, kaski munuaista, yksi haima, hemoglobiinin punaiseksi värjäämä veri, kaksi sukuruhasta jne jne.
- Anonyymi
Evoluutionistienkin vastaukset perustuvat uskoon! Kukaan ei ole vielä selittänyt mikä adeniini- guaniini-sytosiini-tymiiniyhdistelmä tarvitaan jotta nivelet tulevat oikein päin.
Joten sekä Raamattuun, että sattumaan uskovat ovat uskovia omassa uskonnossaan! - Anonyymi
Siis ei vastausta!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802799Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011339Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2979Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832