Pohjois-Makedonia ei päästä siirtolaisia läpi

Pohjois-Makedonia ei aio päästää siirtolaisia alueelleen. Läpikulku ei ole vaithoehto.

Pohjois-Makedonia on nostanut poliisin ja armeijan valmiustasoa. Maa ei aio päästää siirtolaisia alueelleen, kertoo MIA. Pääministeriltä Oliver Spasovskilta kysyttiin, onko hallituksella olemassa siirtolaisiin liittyvää suunnitelmaa Serbian ilmoitettua rajan täydellisestä sulkemisesta. Pääministeri vastasi, että se on selvä asia eikä läpikulku ole vaihtoehto.

Spasovskin mukaan valtio on tähän asti harjoittanut politiikkaa, jonka nojalla maahanmuuttajat itse kulkevat Pohjois-Makedonian halki ja maassa on vain kaksi transit-keskusta, mutta nyt tilanne muuttuu.

– Kriisitila julkistaminen ja armeijan sekä sotilaiden lisääminen rajalla perustuu omilta viranomaisilta ja tilannetta seuraavien kumppanien viranomaisilta saatuun tietoon. Tällä hetkellä tilanne on vakaa eikä ole olemassa maahanmuuttajakeskittymiä, jotka voisivat yrittää Pohjois-Makedoniaan tunkeutumista. Samalla on kuitenkin otettu kanta, että harjoitamme nollatoleranssia, pääministeri sanoi lauantaina.

Rajavalvonta puree

Pohjois-Makedonian poliisi on ottanut kiinni yli 60 kuorma-autossa ollutta siirtolaista Kreikan rajalla Miravtsin kylän alueella. Kuorma-auto oli rekisterikilpien mukaan Skopjesta, uutisoi BGNES tänään sunnuntaina.

Tapauksesta on raportoitu järjestäytyneestä rikollisuudesta vastaavalle yleiselle syyttäjälle, jonka tehtäväkenttään kuuluvat tämänkaltaiset tapaukset.

Pidätetyt yli 60 henkilöä ovat tulleet todennäköisimmin kuitenkin Kreikan alueelta, sillä siellä on nyt helpompaa siirtyä pohjoista kohti, koska Kreikan poliisi on keskitetty Turkin rajalle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pohjois-Makedonia ei aio päästää siirtolaisia alueelleen. Läpikulku ei ole vaithoehto.

Pohjois-Makedonia on nostanut poliisin ja armeijan valmiustasoa. Maa ei aio päästää siirtolaisia alueelleen, kertoo MIA. Pääministeriltä Oliver Spasovskilta kysyttiin, onko hallituksella olemassa siirtolaisiin liittyvää suunnitelmaa Serbian ilmoitettua rajan täydellisestä sulkemisesta. Pääministeri vastasi, että se on selvä asia eikä läpikulku ole vaihtoehto.

Spasovskin mukaan valtio on tähän asti harjoittanut politiikkaa, jonka nojalla maahanmuuttajat itse kulkevat Pohjois-Makedonian halki ja maassa on vain kaksi transit-keskusta, mutta nyt tilanne muuttuu.

– Kriisitila julkistaminen ja armeijan sekä sotilaiden lisääminen rajalla perustuu omilta viranomaisilta ja tilannetta seuraavien kumppanien viranomaisilta saatuun tietoon. Tällä hetkellä tilanne on vakaa eikä ole olemassa maahanmuuttajakeskittymiä, jotka voisivat yrittää Pohjois-Makedoniaan tunkeutumista. Samalla on kuitenkin otettu kanta, että harjoitamme nollatoleranssia, pääministeri sanoi lauantaina.

Rajavalvonta puree

Pohjois-Makedonian poliisi on ottanut kiinni yli 60 kuorma-autossa ollutta siirtolaista Kreikan rajalla Miravtsin kylän alueella. Kuorma-auto oli rekisterikilpien mukaan Skopjesta, uutisoi BGNES tänään sunnuntaina.

Tapauksesta on raportoitu järjestäytyneestä rikollisuudesta vastaavalle yleiselle syyttäjälle, jonka tehtäväkenttään kuuluvat tämänkaltaiset tapaukset.

Pidätetyt yli 60 henkilöä ovat tulleet todennäköisimmin kuitenkin Kreikan alueelta, sillä siellä on nyt helpompaa siirtyä pohjoista kohti, koska Kreikan poliisi on keskitetty Turkin rajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu