Oletetaan, että tartuntoja oli 29.2.2020 mennessä yhteensä 120 000, tartuntojen määrä nelinkertaistuu kuukaudessa, 2/3 maailman asukkaista saa tartunnan ja kuolleisuus on 3%. Tällöin 2% ihmiskuntaa kohtaa kuolo vuoden 2020 lokakuun loppuun mennessä. Tällöin virus on kiertänyt koko pollan, jäänyt lepotilaan ja vienyt osansa (laskennallisesti 157 286 400 henkeä). Tämän jälkeen ihmiskunnalla on taas hyvä suoja pitkiksi ajoiksi perimältään samankaltaisiin viruksiin nähden. Tämä on ihmistunnan jatkumon mittakaavassa aivan normaalia.
Mikäli ennusteeni pitää paikkansa, eli se, että Koronatartuntojen määrä nelinkertaistuu joka kuukausi, kannattaa jossain vaiheessa lopettaa massiiviset turvatoimet ja antaa sen myllertää. Näin päästään siitäkin vitsauksesta.
Jos turvatoimet voimistuvat taudin etenemisen myötä, notkahtaa maailmantalous, ihmishenkiä menetetään jopa nälkäkuolemien tiimoilta ja lopputuloksena on ainoastaan se, että taudin maailmanvalloitus pitkittyy, mikä seikka ei näineen ole kenenkään etu.
Onhan se paha nuha, kieltämättä, mutta ei se silti mikään maailmanlopppu ole.
Korona ja ihmiskunta
63
82
Vastaukset
Sitä paitsi kaikki, jotka tulevat kuolemaan koronaan, kuolisivat joka tapauksessa kuitenkin.
Aivan, aivan.
Tässä tuorein ja kattavin kooste Koronaviruksesta. Tämä kooste ei juurikaan tue omaa ennustettani, mutta silti:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirusepidemia_2019–2020#VenäjäSilakkata kirjoitti:
Aivan, aivan.
Tässä tuorein ja kattavin kooste Koronaviruksesta. Tämä kooste ei juurikaan tue omaa ennustettani, mutta silti:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirusepidemia_2019–2020#VenäjäNäköjään linkkini ei toimi suoraan, mutta esimerkiksi maalaamalla osoitekenttä ja painamalla ctrl c ja lopuksi liittämällä uuteen osoitekenttään painamalla ctrl v linkki löytyy.
Silakkata kirjoitti:
Näköjään linkkini ei toimi suoraan, mutta esimerkiksi maalaamalla osoitekenttä ja painamalla ctrl c ja lopuksi liittämällä uuteen osoitekenttään painamalla ctrl v linkki löytyy.
Jospa nyt toimisi...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirusepidemia_2019–2020Silakkata kirjoitti:
Jospa nyt toimisi...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirusepidemia_2019–2020no, ei kun ei :-)
Silakkata kirjoitti:
Aivan, aivan.
Tässä tuorein ja kattavin kooste Koronaviruksesta. Tämä kooste ei juurikaan tue omaa ennustettani, mutta silti:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirusepidemia_2019–2020#VenäjäVenäjällä on on onnistuttu torjumaan koronaa hyvin huomioiden maan asukasluku. Suomen kannattaisi ottaa sieltä mallia ja mennä vieläkin pitemmälle niin, että kaikki ulkomaanlennoilta saapuneet pistettäisiin vähintään pariksi viikoksi karanteeniin.
Koronaan kuolleiden osuus maailmalla on keskimäärin kaksi prosenttia. Näin ollen esimerkiksi kansanedustajistamme kuolisi neljä, jos tauti sinne leviää kättelykiellosta huolimatta. Kuolinviestit eivät näin ollen kohtaisi edes kaikkia eduskuntapuolueita, mutta puolueet itse päättäköön, kuinka suuri riski osaltaan on. Esityksiä maahantulijoiden kohteluun sitten sen mukaan, millaiseksi oman riskinsä arvioivat. Voi olla, että persutkin jäävät maahantulijoihin kohdistettavissa toimissa vaihteeksi taka-alalle, jos joku toinen puolue esittää, että Seutulassa kuula kalloon vähintään jokaiselle Italiasta saapuneelle.Silakkata kirjoitti:
Näköjään linkkini ei toimi suoraan, mutta esimerkiksi maalaamalla osoitekenttä ja painamalla ctrl c ja lopuksi liittämällä uuteen osoitekenttään painamalla ctrl v linkki löytyy.
Miksi et tee kuten minä aiemmin toisessa ketjussa kyseisen linkin suhteen?
https://urly.fi/1umePystyyn_kuollut kirjoitti:
Venäjällä on on onnistuttu torjumaan koronaa hyvin huomioiden maan asukasluku. Suomen kannattaisi ottaa sieltä mallia ja mennä vieläkin pitemmälle niin, että kaikki ulkomaanlennoilta saapuneet pistettäisiin vähintään pariksi viikoksi karanteeniin.
Koronaan kuolleiden osuus maailmalla on keskimäärin kaksi prosenttia. Näin ollen esimerkiksi kansanedustajistamme kuolisi neljä, jos tauti sinne leviää kättelykiellosta huolimatta. Kuolinviestit eivät näin ollen kohtaisi edes kaikkia eduskuntapuolueita, mutta puolueet itse päättäköön, kuinka suuri riski osaltaan on. Esityksiä maahantulijoiden kohteluun sitten sen mukaan, millaiseksi oman riskinsä arvioivat. Voi olla, että persutkin jäävät maahantulijoihin kohdistettavissa toimissa vaihteeksi taka-alalle, jos joku toinen puolue esittää, että Seutulassa kuula kalloon vähintään jokaiselle Italiasta saapuneelle.Se, että tauti on Venäjällä vielä nyt aisoissa ei tarkoita, että näin olisi sitä esim. touko-kesäkuussa. Sama koskee Afrikan mannerta.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Venäjällä on on onnistuttu torjumaan koronaa hyvin huomioiden maan asukasluku. Suomen kannattaisi ottaa sieltä mallia ja mennä vieläkin pitemmälle niin, että kaikki ulkomaanlennoilta saapuneet pistettäisiin vähintään pariksi viikoksi karanteeniin.
Koronaan kuolleiden osuus maailmalla on keskimäärin kaksi prosenttia. Näin ollen esimerkiksi kansanedustajistamme kuolisi neljä, jos tauti sinne leviää kättelykiellosta huolimatta. Kuolinviestit eivät näin ollen kohtaisi edes kaikkia eduskuntapuolueita, mutta puolueet itse päättäköön, kuinka suuri riski osaltaan on. Esityksiä maahantulijoiden kohteluun sitten sen mukaan, millaiseksi oman riskinsä arvioivat. Voi olla, että persutkin jäävät maahantulijoihin kohdistettavissa toimissa vaihteeksi taka-alalle, jos joku toinen puolue esittää, että Seutulassa kuula kalloon vähintään jokaiselle Italiasta saapuneelle.Ei nyt ihan nuinkaan. Todennäköisesti näillä oletuksilla kansanedustajista kuolisi 0-1, koskapa ovat verraten terveitä. Ennestään heikkokuntoiset, erityisesti heikkokuntoiset vanhukset, olisivat kuolontilastojen kärjessä.
Silakkata kirjoitti:
Se, että tauti on Venäjällä vielä nyt aisoissa ei tarkoita, että näin olisi sitä esim. touko-kesäkuussa. Sama koskee Afrikan mannerta.
Jos rajat pistetään kokonaan kiinni, tauti pysyy aisoissa. Veikkaanpa ettei esimerkiksi Pohjois-Koreassa tulla kohtaamaan ihan oikeastikaan yhtään koronatartuntaa toisin kuin sen eteläpuolella.
Arvelen että kesään mennessä tauti talttuu ja mm. Tokion olympialaiset pidetään.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Jos rajat pistetään kokonaan kiinni, tauti pysyy aisoissa. Veikkaanpa ettei esimerkiksi Pohjois-Koreassa tulla kohtaamaan ihan oikeastikaan yhtään koronatartuntaa toisin kuin sen eteläpuolella.
Arvelen että kesään mennessä tauti talttuu ja mm. Tokion olympialaiset pidetään."Arvelen että kesään mennessä tauti talttuu ja mm. Tokion olympialaiset pidetään."
Hyvä jos näin olisi.- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Ei nyt ihan nuinkaan. Todennäköisesti näillä oletuksilla kansanedustajista kuolisi 0-1, koskapa ovat verraten terveitä. Ennestään heikkokuntoiset, erityisesti heikkokuntoiset vanhukset, olisivat kuolontilastojen kärjessä.
Kimmo K Kilju on karanteenissa.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010041011445820
Kun Annasta mitannut kuumetta, myös hän siinä voi olla kohta karanteenissa.
Mitenhän Bhutanin kuninkaalle käynyt, tarttuiko ? - Anonyymi
"varma alastulo" sanoi mäkihyppy selostajakin ja lisäsi " eipä ilmaan ole kukaan jäänytkään "
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kimmo K Kilju on karanteenissa.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010041011445820
Kun Annasta mitannut kuumetta, myös hän siinä voi olla kohta karanteenissa.
Mitenhän Bhutanin kuninkaalle käynyt, tarttuiko ?Haimaasta Kiljunen, 58, matkusti Bhutaniin ja Burmaanseuranaan seksitutkijaAnna Kontula, 33.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tasta-kiljunen-vaikeni-nyt-puhuu-seksitutkija-kontula/9c2c5aa5-eeba-3bd1-8cf3-19698bd35f0d - Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Jospa nyt toimisi...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirusepidemia_2019–2020Kuule linkittämistä rajoitettiin 2kk sitten ettei totuus levee.!
Korona virus käyttää Sikaflunssa rokotteen työkaluja. Sikalunssa rokote perustui ihmisen immuunijärjestelmän yli aktivointiin ja nyt korona listaa vanhuksia ja peussairaita näin puhdistus toimii maailman laajuiseti elimistön puolustus ylireakointi tappaa.
Whuanin torilta tehtiin elokuva lepakon saastuttamasta SIASTA v2011 ,josta sai alkunsa virus, nyt satua levitetään totena virus on kehitetty paikallisessa laporatoriossa uusi Hitler on keskuudesamme. - Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Venäjällä on on onnistuttu torjumaan koronaa hyvin huomioiden maan asukasluku. Suomen kannattaisi ottaa sieltä mallia ja mennä vieläkin pitemmälle niin, että kaikki ulkomaanlennoilta saapuneet pistettäisiin vähintään pariksi viikoksi karanteeniin.
Koronaan kuolleiden osuus maailmalla on keskimäärin kaksi prosenttia. Näin ollen esimerkiksi kansanedustajistamme kuolisi neljä, jos tauti sinne leviää kättelykiellosta huolimatta. Kuolinviestit eivät näin ollen kohtaisi edes kaikkia eduskuntapuolueita, mutta puolueet itse päättäköön, kuinka suuri riski osaltaan on. Esityksiä maahantulijoiden kohteluun sitten sen mukaan, millaiseksi oman riskinsä arvioivat. Voi olla, että persutkin jäävät maahantulijoihin kohdistettavissa toimissa vaihteeksi taka-alalle, jos joku toinen puolue esittää, että Seutulassa kuula kalloon vähintään jokaiselle Italiasta saapuneelle.Siellä onkin vikaa lähinnä ukkojen ja akkojen alapäässä. Se nyt vielä puuttuisi, jos HIV-positiivisuuden lisäksi kaalimaahan tulisi vielä korona.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Jos rajat pistetään kokonaan kiinni, tauti pysyy aisoissa. Veikkaanpa ettei esimerkiksi Pohjois-Koreassa tulla kohtaamaan ihan oikeastikaan yhtään koronatartuntaa toisin kuin sen eteläpuolella.
Arvelen että kesään mennessä tauti talttuu ja mm. Tokion olympialaiset pidetään.Luin tässä juuri yhden epidemioihin perehtyneen lääkärin kommentin, missä hän kertoi, ettei rajojen kiinni paneminen auta juuri mitään. Sitä on kokeiltu huonoin tuloksin ennenkin.
Samainen lääkäri sanoi, että nämä virustaudit hiipuvat 3-6 kuukaudessa. Tokion kisat siis pidetään, jos hiipumistahti on sama kuin se yleensä on.
Pohjois-Koreassa on arveltu olevan koronaa. Pohjois-Korean rajat eivät ole kiinni Kiinan suuntaan. Kiinastahan tauti levisi myös Iraniin kiinalaisten mukana, vaikka valtiot eivät ole edes rajanaapureita, vaan etäällä toisistaan.Mielipidepankki kirjoitti:
Luin tässä juuri yhden epidemioihin perehtyneen lääkärin kommentin, missä hän kertoi, ettei rajojen kiinni paneminen auta juuri mitään. Sitä on kokeiltu huonoin tuloksin ennenkin.
Samainen lääkäri sanoi, että nämä virustaudit hiipuvat 3-6 kuukaudessa. Tokion kisat siis pidetään, jos hiipumistahti on sama kuin se yleensä on.
Pohjois-Koreassa on arveltu olevan koronaa. Pohjois-Korean rajat eivät ole kiinni Kiinan suuntaan. Kiinastahan tauti levisi myös Iraniin kiinalaisten mukana, vaikka valtiot eivät ole edes rajanaapureita, vaan etäällä toisistaan.Luin tuon jutun ja linkkasinkin sen kolmisen tuntia sitten tuonne alemmaksi. Tuo parin päivän takainen kommenttini olikin ironiaa.
Tuttuahan tuo meille tavallisille ihmisille on, että virustaudit ensin hiipuvat ja sitten katoavat salamyhkäisesti juuri tuossa ajassa. Ihme, etteivät muut toimittajat ole ottaneet sitä esille, vaan mieluummin ovat lietsoneet paniikkia.
Sinähän harrastat osakesäästämistä. Joko olet käyttänyt hyväksesi roimasti pudonneita hintoja vai vieläkö odotat, että niiden arvo romahtaa entisestään?- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Luin tuon jutun ja linkkasinkin sen kolmisen tuntia sitten tuonne alemmaksi. Tuo parin päivän takainen kommenttini olikin ironiaa.
Tuttuahan tuo meille tavallisille ihmisille on, että virustaudit ensin hiipuvat ja sitten katoavat salamyhkäisesti juuri tuossa ajassa. Ihme, etteivät muut toimittajat ole ottaneet sitä esille, vaan mieluummin ovat lietsoneet paniikkia.
Sinähän harrastat osakesäästämistä. Joko olet käyttänyt hyväksesi roimasti pudonneita hintoja vai vieläkö odotat, että niiden arvo romahtaa entisestään?Jos itse olisin eläkesäästäjä, pyrkisin ennustamaan notkahduksen aallonpohjan, ja silloin ostamaan mitä irti saan. Turbulenssi on joka tapauksessa tilapäistä. Tarkemmin sanoen, jos 2 viikon päästä tästä päivästä kurssit ovat edelleen laskussa, ostaisin ja paljon. Katselenpa vuoden päästä, uskoisin, että tällä logiikakka olisin ihan keskivertosijoituksin 25 % varakkaampi kuin nyt olen, ihan reaalikurssien valossa. Toisaalta, ennustin ja perustelin eräälle Pohjanmaan isännälle, että silloin kun Soneran kurssi laskee kolmannekseen, kannattaa ostaa, sillä yhtiön infra on terveellä pohjalla. Niin vain syöksy jatkui ja tuttavani möi pois omansa paniikissa, 5-lapsinen perhe menetti vuosikymmenien uurastuksella saavuttamansa taloudelliset saavutukset... Olisivatpa odottanut 5 vuotta lisää... Elämä on.
Anonyymi kirjoitti:
Jos itse olisin eläkesäästäjä, pyrkisin ennustamaan notkahduksen aallonpohjan, ja silloin ostamaan mitä irti saan. Turbulenssi on joka tapauksessa tilapäistä. Tarkemmin sanoen, jos 2 viikon päästä tästä päivästä kurssit ovat edelleen laskussa, ostaisin ja paljon. Katselenpa vuoden päästä, uskoisin, että tällä logiikakka olisin ihan keskivertosijoituksin 25 % varakkaampi kuin nyt olen, ihan reaalikurssien valossa. Toisaalta, ennustin ja perustelin eräälle Pohjanmaan isännälle, että silloin kun Soneran kurssi laskee kolmannekseen, kannattaa ostaa, sillä yhtiön infra on terveellä pohjalla. Niin vain syöksy jatkui ja tuttavani möi pois omansa paniikissa, 5-lapsinen perhe menetti vuosikymmenien uurastuksella saavuttamansa taloudelliset saavutukset... Olisivatpa odottanut 5 vuotta lisää... Elämä on.
Sorry etten ollut kirjautunut, en huomannut, mutta minun tekstiä tämä yllä oleva on..
- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Luin tässä juuri yhden epidemioihin perehtyneen lääkärin kommentin, missä hän kertoi, ettei rajojen kiinni paneminen auta juuri mitään. Sitä on kokeiltu huonoin tuloksin ennenkin.
Samainen lääkäri sanoi, että nämä virustaudit hiipuvat 3-6 kuukaudessa. Tokion kisat siis pidetään, jos hiipumistahti on sama kuin se yleensä on.
Pohjois-Koreassa on arveltu olevan koronaa. Pohjois-Korean rajat eivät ole kiinni Kiinan suuntaan. Kiinastahan tauti levisi myös Iraniin kiinalaisten mukana, vaikka valtiot eivät ole edes rajanaapureita, vaan etäällä toisistaan.Oliko sama joka sanoi että Suomeen tulo viruksella on 1:1 000 000 osan mahdollisuus ?
- Anonyymi
Itse tulen vasta syksyllä ihmisten ilmoille. Onkohan Walking Dead -meininki silloin päällä?
Meinaat siis siihen asti väijyä perunakuopassa tai jossain... Voimia valitsemallasi tiellä ;-)
Ei ole Walking Dead -meininkiä syksyllä ei, ja jos ei liikaa sähelletä, säädellä ja säikytä, on talouskin tod.näk. säädyllisessä kuosissa.
- Anonyymi
Presidentti Niinistö kehottaa ottamaan koronaviruksen vakavasti, kun hallitus vastaavat ministerit ei tee asialle mitään. He odottaa ilmaston muuttuvan meille sopivammaksi, jota ei tee. Pekonen ja Kiuruministereitä etulinjassa, Ohisalo ei ole siinä, vaikka antaa ymmärtää että kaiki halukkaat pitää maahan ottaa.
Summa Summarum sille mitä esitin aloituksessani: Pelkäänpä, että tauti leviää pandemiaksi joka tapauksessa, ja taudin leviämisen estämispyrkimykset osoittautuvat kalliiksi ja turhiksi hidasteiksi. Korona korjaa omansa.
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Summa Summarum sille mitä esitin aloituksessani: Pelkäänpä, että tauti leviää pandemiaksi joka tapauksessa, ja taudin leviämisen estämispyrkimykset osoittautuvat kalliiksi ja turhiksi hidasteiksi. Korona korjaa omansa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006432835.html
Ja siinä leimaantuu herkästi. esim Kiljunen nyt, niin tuskin kukaan tulee kätteleen tai muutenkaan liki. - Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Summa Summarum sille mitä esitin aloituksessani: Pelkäänpä, että tauti leviää pandemiaksi joka tapauksessa, ja taudin leviämisen estämispyrkimykset osoittautuvat kalliiksi ja turhiksi hidasteiksi. Korona korjaa omansa.
Halla-ahon mukaan Suomessa virukseen kuolee kesään mennessä 32 miljardia suomalaista.
- Anonyymi
No, ihmisen mielettömyyshän tämän leviämisen saa aikaan. Kuten tässäkin tapauksessa näkyy, niin ihminen on tyhmä kun saapas. Jos ihmisellä olisi hitusenkaan viisautta ja itseluottamusta ja itsehillintää, niin yksi kuukausi olisi pieni aika pidättäytyä matkustamisesta ja erikoisesti lentomatkustamisesta, joka levittää virusta maasta toiseen.
Kuten näemme. niin tämä teknologia ja ihmisen tyhmyys on erittäin vaarallinen yhdistelmä ajatellen koko ihmislajin vakavaa sairastumista.
Kaiken kukkuraksi valtio / verovarat kustantaa kaiken huvityuseen liittyvät kustannukset. Edes ihminen ei itse halua kustantaa matkailuun liittyvien ongelmien kustannuksia.
Niin, sosialismi on tällä aluoeella todella huipussaan. Valtio maksaa kaiken. Jos ihminen olisi kehittyneempi vastuun ottamisesta / tunnostaan, niin kustantaisi itse aiheuttamansa menot.
m.l - Anonyymi
On hyvin lohdullista, että keskiajan alkeellisissa oloissa Musta Surma tappoi vain n. puolet Euroopan väestöstä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma - Anonyymi
Miten koronaa saisi levitettyä kepulaisiin eläkeläisreservaatteihin? Kepulit lomailevat Rooman ja Milanon sijaan 'Pattajalla', 'Malakassa', 'Mallorkalla' ja 'Reetassa'.
"Tämän jälkeen ihmiskunnalla on taas hyvä suoja pitkiksi ajoiksi perimältään samankaltaisiin viruksiin nähden. Tämä on ihmistunnan jatkumon mittakaavassa aivan normaalia."
MITÄ, kirjoitit suojasta. Olen lukenut että sairastelu ei tee suojaa, Kiinassa on jo 3 kertaa ko. taudin sairastaneita.
Se onkin rokotuksen vaikeus kun Korona ei tee suojaa.- Anonyymi
Minne puu kaatuu, siihen se jää.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006433174.html - Anonyymi
Toivotaan ja rukoillaan Sipilälle koronaa koko sielumme kyllyydestä.
- Anonyymi
Joka toiselle koronaa toivoo, se itse siihen sairastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka toiselle koronaa toivoo, se itse siihen sairastuu.
Lestalle vaan toivotaan sitä yleisesti ja sankoin joukoin.
- Anonyymi
Korona vie keuhkoveritulppaisen yleensä hautaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona vie keuhkoveritulppaisen yleensä hautaan.
Toivottavasti näin tulee käymään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti näin tulee käymään.
Tämä kartta näyttää idiottien prosenttuaalisen osuuden suomen eri alueilla:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a38a192d-7456-4875-b604-469aecea221a#gallery - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lestalle vaan toivotaan sitä yleisesti ja sankoin joukoin.
Ja helluntailaisille, niille kirotuille valehtelijoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti näin tulee käymään.
Kepulien nestorit vaarassa. Tuulimylly-Pekkarisellahan vasta oli syöpä. Jätemäkikin taitaa syövästä toipuvana olla kahdella korvallaan riskiryhmissä. Vanhasen vaivanen oli myös antamassa tyhmiä kommenttejaan 'töllössä' asiasta.
- Anonyymi
Painakaa nyt Helsinkiläiset mieleenne, että ETTE LÄHDE SIELTÄ MIHINKÄÄN niillä ruuhkabusseillanne, ei ainakaan maalle!
Pysykää siellä.- Anonyymi
Sen verran voin lieventää asiaa, että ulkomaille saa lähteä mutta "only one way tickket".
- Anonyymi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006433803.html
Ei hesasta nyt pois. Tauti siellä, ei levittää.. - Anonyymi
Ilmajoella, Hyrynsalmella ja Loimaalla onkin niin paljon kaikkea nähtävää rumista kunnantaloista vielä rumempii maataloustuilla ylläpidettyihin perintötiloihin.
Nyt kun pohdin koronaviruksen leviämistä, uskon yhä vahvemmin, ettei sitä pystytä estämään millään mantralla, ainoastaan hidastamaan. Maailma nyt vain on sellainen. Esimerkiksi hulluja tai terrorimielessä toimivia riittää (yksilöitä, ryhmiä tai jopa valtioita), jotka saattavat tuoda viruksen esimerkiksi massatapahtumiin. Sama toistunee ympäri maailman joissain lahkoissa, joissa uskotaan ylhäältä tulevan suojeluksen turvaavan koko yhteisön, mutta käy juurikin päinvastoin uskovaisten pakkautuessa seurakuntiensa suojiin. Niinhän aina uusi, mutatoitunut influenssaviruskin tekee.
Kaikesta huolimatta: Elämä koronavirusaallon jälkeen jatkuu kuten ennenkin, isoja muutoksia tai katastrofeja se ei aiheuta.Näin käy tälläkin kertaa:
“Virus jyllää kolmesta kuuteen kuukautta ja sitten se katoaa”
https://yle.fi/uutiset/3-11246000Vieläkään ei tiedetä tarkasti, miten influenssapandemia etenee maailmanlaajuisesti; pystytään kyllä ennustamaan influenssan leviämisen nopeus ja suunnat, mutta ei estämään. Jos sama koskee koronaa, voi syynä olla se, että keskeinen leviämismekanismi onkin esimerkiksi myrsky, kostea sellainen, joka levittää taudin miljooniin yksittäisiin yksilöihin yltympäri satojen kilometrien säteellä, ja silloin ollaankin jo hallitsemattomassa tilanteessa, aivan kuten kausi-influenssienkin suhteen, joihin täsmärokotukset tulevat jälkijunassa johtuen siitä, että mikään epidemia ei ole sama kuin edellinen, vaan muuntunut sellainen.
Kaiken kaikkiaan nykylääketiede on hyvin nuori ja se kipuilee antibiootteineen ja muineen jatkuvasti muuntuvan mikrobikannan kanssa. Seuraavan vuosituhannen kuluessa tullee useita globaaleja teurastajia, moniresistiivisiä turjakkeita, mutta luonto on rakennettu siten, että kaikkea ei menetetä, vaan elämä jatkuu. Korona on uskoakseni pahimmillaankin vain sen tehoinen, minkä tämän ketjun aloituksessa esitin.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Näin käy tälläkin kertaa:
“Virus jyllää kolmesta kuuteen kuukautta ja sitten se katoaa”
https://yle.fi/uutiset/3-11246000Vilkaistuani esittämääsi artikkelia minulle heräsi tietty epäilys: Taustana on se fakta, että virustartunnat leviävät ja katoavat ilman, että syytä täysin ymmärretään. Katoamisen syy ei välttämättä olekaan se, että viruksella ei olisi enää tartutettavia kohteita, vaan se, että ehkäpä jokaisella viruslajilla onkin ennalta määräytyvä sille ominainen geneettinen elinkaari, elinikä, jonka jälkeen se vaipuu lepotilaan :-)
Silakkata kirjoitti:
Vilkaistuani esittämääsi artikkelia minulle heräsi tietty epäilys: Taustana on se fakta, että virustartunnat leviävät ja katoavat ilman, että syytä täysin ymmärretään. Katoamisen syy ei välttämättä olekaan se, että viruksella ei olisi enää tartutettavia kohteita, vaan se, että ehkäpä jokaisella viruslajilla onkin ennalta määräytyvä sille ominainen geneettinen elinkaari, elinikä, jonka jälkeen se vaipuu lepotilaan :-)
Annanpa vielä esimerkin geneettisen ominaisuuden ajoituksesta: Näin luontodokkarissa tapahtuman, jossa ihan vitun monta miljoonaa lentiäistä nousee samana päivänä hörheltämään ja lisääntymään monen monituisen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Näillä ötököillä siis jo metamorfoosi käynnistyy absoluuttisesti samanaikaisesti. Mikään ulkopuolinen ärsyke ei voi tätä joukkotoimintaa selittää. Sen on oltava genomiin kirjoitettu. Itse ötökän kannalta tämä on optimaalista, koskapa tällöin kaikkia ei ehditä syödä ja suvun jatkumo turvataan.
Silakkata kirjoitti:
Vilkaistuani esittämääsi artikkelia minulle heräsi tietty epäilys: Taustana on se fakta, että virustartunnat leviävät ja katoavat ilman, että syytä täysin ymmärretään. Katoamisen syy ei välttämättä olekaan se, että viruksella ei olisi enää tartutettavia kohteita, vaan se, että ehkäpä jokaisella viruslajilla onkin ennalta määräytyvä sille ominainen geneettinen elinkaari, elinikä, jonka jälkeen se vaipuu lepotilaan :-)
Valtaosa meistä ei saanut sarsia, eikä sika- ja lintuinfluessaakaan, koska virus hävisi yhtäkkiä salamyhkäisesti. Olisi mukava tietää, miksi näin tapahtui. Ehkäpä selitys on tuo, minkä kerroit. Sikainfluenssan aikoihin joku tiedemies selitti, että virusten ei "kannata" tappaa niin paljon ihmisiä, että siltä itseltään menee elinalusta. Niinpä kun ne "huomaavat", että näin on käymässä, ne ryhtyvät käyttäytymään ihmisalustassa lievemmin tai muuntautuvat niin, että aiheuttavat oireita korkeintaan eläimille. Aiemminhan ne olivat jo muuntautuneet niin, että pystyivät hyppäämään sioista ja ankoista ihmisiin.
Mutta ihan hyvä vaihtoehto tuokin, että ne yksinkertaisesti vain elävät lepotilassa, missä lisääntyvät vain hiljalleen ja aiheuttamatta minkäänlaisia oireita sen kummemmin eläimille kuin ihmisillekään.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Valtaosa meistä ei saanut sarsia, eikä sika- ja lintuinfluessaakaan, koska virus hävisi yhtäkkiä salamyhkäisesti. Olisi mukava tietää, miksi näin tapahtui. Ehkäpä selitys on tuo, minkä kerroit. Sikainfluenssan aikoihin joku tiedemies selitti, että virusten ei "kannata" tappaa niin paljon ihmisiä, että siltä itseltään menee elinalusta. Niinpä kun ne "huomaavat", että näin on käymässä, ne ryhtyvät käyttäytymään ihmisalustassa lievemmin tai muuntautuvat niin, että aiheuttavat oireita korkeintaan eläimille. Aiemminhan ne olivat jo muuntautuneet niin, että pystyivät hyppäämään sioista ja ankoista ihmisiin.
Mutta ihan hyvä vaihtoehto tuokin, että ne yksinkertaisesti vain elävät lepotilassa, missä lisääntyvät vain hiljalleen ja aiheuttamatta minkäänlaisia oireita sen kummemmin eläimille kuin ihmisillekään.Näinpä. Irvokkainta on pörssikurssien ja sitä kautta maailmantalouden ylläpitomekanismien ennustamaton ylireagointi.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Valtaosa meistä ei saanut sarsia, eikä sika- ja lintuinfluessaakaan, koska virus hävisi yhtäkkiä salamyhkäisesti. Olisi mukava tietää, miksi näin tapahtui. Ehkäpä selitys on tuo, minkä kerroit. Sikainfluenssan aikoihin joku tiedemies selitti, että virusten ei "kannata" tappaa niin paljon ihmisiä, että siltä itseltään menee elinalusta. Niinpä kun ne "huomaavat", että näin on käymässä, ne ryhtyvät käyttäytymään ihmisalustassa lievemmin tai muuntautuvat niin, että aiheuttavat oireita korkeintaan eläimille. Aiemminhan ne olivat jo muuntautuneet niin, että pystyivät hyppäämään sioista ja ankoista ihmisiin.
Mutta ihan hyvä vaihtoehto tuokin, että ne yksinkertaisesti vain elävät lepotilassa, missä lisääntyvät vain hiljalleen ja aiheuttamatta minkäänlaisia oireita sen kummemmin eläimille kuin ihmisillekään.Tämä virusepidemian leviäminen on puhdasta matematiikkaa.
Periaate tulee tässä; Aluksi yksi saa viruksen joltain elukalta, usein Aasiassa, jossa eläviä elukoita tai tapettujen elukoitten osia kaupitellaan toreilla ja turuilla ihmisten ruuaksi. Yksi viruksen saanut sitten tartuttaa kaksi, jotka taas kumpikin kaksi, ja taas tartunnan saaneet taas kaksi jne. Aluksi siis leviäminen on eksponentaalista, tuossa esimerkissä aika lievästi, koska elävässä elämässä yksi saattaa tartuttaa hyvinkin monet. Etenkin nykyisin kun ihmiset liikkuvat globaalisti.
Jossain vaiheessa kuitenkin tarttuvuus hiipuu kun riittävän moni on virukselle immuuni – on saanut rokotuksen sitä vastaan, tai on sairastanut taudin, tai sitä lähellä olevan taudin, ja saanut vastustuskyvyn, niinpä leviäminen pysähtyy ja epidemia talttuu. Osa viruksista ei selviydy lämpimistä keleistä, siis meidän kesästä, joka myös saattaa tappaa epidemian, kuten usein käy ns kausi-influessassa.
Tämä korona taitaa vastata aikanaan jyllännyttä "aasialaista" tai "hongkongilaista", joista itsekin ainakin jälkimmäisen muistan sairastaneeni. Silloin taisi kuolla Suomessakin 1000 ihmistä yksin tuon taudin seuraksena. "Moskovalainenkin" oli joskus -70 luvun lopulla ärhäkkä virus, enkä tarkoita sitä sairautta, joka pani ihmiset rähmälleen Moskovan suuntaan. Onhan näitä ollut, sikaa ja lintua, sarsia ja marksia. Monenmoista sairautta.
Tällä hetkellähän Korona aiheuttaa vaivaa lähinnä vihreiden peruskannattajille, ei voi viikonlopuksi lennähtää Milanoon lattelle ja kivoille ostoksille. Anonyymi kirjoitti:
Tämä virusepidemian leviäminen on puhdasta matematiikkaa.
Periaate tulee tässä; Aluksi yksi saa viruksen joltain elukalta, usein Aasiassa, jossa eläviä elukoita tai tapettujen elukoitten osia kaupitellaan toreilla ja turuilla ihmisten ruuaksi. Yksi viruksen saanut sitten tartuttaa kaksi, jotka taas kumpikin kaksi, ja taas tartunnan saaneet taas kaksi jne. Aluksi siis leviäminen on eksponentaalista, tuossa esimerkissä aika lievästi, koska elävässä elämässä yksi saattaa tartuttaa hyvinkin monet. Etenkin nykyisin kun ihmiset liikkuvat globaalisti.
Jossain vaiheessa kuitenkin tarttuvuus hiipuu kun riittävän moni on virukselle immuuni – on saanut rokotuksen sitä vastaan, tai on sairastanut taudin, tai sitä lähellä olevan taudin, ja saanut vastustuskyvyn, niinpä leviäminen pysähtyy ja epidemia talttuu. Osa viruksista ei selviydy lämpimistä keleistä, siis meidän kesästä, joka myös saattaa tappaa epidemian, kuten usein käy ns kausi-influessassa.
Tämä korona taitaa vastata aikanaan jyllännyttä "aasialaista" tai "hongkongilaista", joista itsekin ainakin jälkimmäisen muistan sairastaneeni. Silloin taisi kuolla Suomessakin 1000 ihmistä yksin tuon taudin seuraksena. "Moskovalainenkin" oli joskus -70 luvun lopulla ärhäkkä virus, enkä tarkoita sitä sairautta, joka pani ihmiset rähmälleen Moskovan suuntaan. Onhan näitä ollut, sikaa ja lintua, sarsia ja marksia. Monenmoista sairautta.
Tällä hetkellähän Korona aiheuttaa vaivaa lähinnä vihreiden peruskannattajille, ei voi viikonlopuksi lennähtää Milanoon lattelle ja kivoille ostoksille.Minäpä toivon, että ennusteesi on oikean suuntainen, vaikken siihen uskokaan.
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Minäpä toivon, että ennusteesi on oikean suuntainen, vaikken siihen uskokaan.
Paras uskoa vaan. Sen selitti HUS:n lääkäri. Aluksi eteneminen on hidasta sitten räjähtää ja sitten hiipuu. Nyt ollaan vasta alussa. Mutta ei me päästä lähellekään aasialaisen tai hongkongilaisen tasolle sairastuneissa tai kuolleissa.
Itse menen mökille heti kun kerkeän, siellä pärjää useamman viikon. Kalaa tulee tuoreena ja pakkasessa on hirvenlihaa, marjoja, sieniä ja kaikkea muuta sopivaa murkinaa. Halkoja hakkailen ja ihmettelen miksei se virus sinne järven rantaan, kilometrin päähä lähimmästä naapurista, löydä. Anonyymi kirjoitti:
Tämä virusepidemian leviäminen on puhdasta matematiikkaa.
Periaate tulee tässä; Aluksi yksi saa viruksen joltain elukalta, usein Aasiassa, jossa eläviä elukoita tai tapettujen elukoitten osia kaupitellaan toreilla ja turuilla ihmisten ruuaksi. Yksi viruksen saanut sitten tartuttaa kaksi, jotka taas kumpikin kaksi, ja taas tartunnan saaneet taas kaksi jne. Aluksi siis leviäminen on eksponentaalista, tuossa esimerkissä aika lievästi, koska elävässä elämässä yksi saattaa tartuttaa hyvinkin monet. Etenkin nykyisin kun ihmiset liikkuvat globaalisti.
Jossain vaiheessa kuitenkin tarttuvuus hiipuu kun riittävän moni on virukselle immuuni – on saanut rokotuksen sitä vastaan, tai on sairastanut taudin, tai sitä lähellä olevan taudin, ja saanut vastustuskyvyn, niinpä leviäminen pysähtyy ja epidemia talttuu. Osa viruksista ei selviydy lämpimistä keleistä, siis meidän kesästä, joka myös saattaa tappaa epidemian, kuten usein käy ns kausi-influessassa.
Tämä korona taitaa vastata aikanaan jyllännyttä "aasialaista" tai "hongkongilaista", joista itsekin ainakin jälkimmäisen muistan sairastaneeni. Silloin taisi kuolla Suomessakin 1000 ihmistä yksin tuon taudin seuraksena. "Moskovalainenkin" oli joskus -70 luvun lopulla ärhäkkä virus, enkä tarkoita sitä sairautta, joka pani ihmiset rähmälleen Moskovan suuntaan. Onhan näitä ollut, sikaa ja lintua, sarsia ja marksia. Monenmoista sairautta.
Tällä hetkellähän Korona aiheuttaa vaivaa lähinnä vihreiden peruskannattajille, ei voi viikonlopuksi lennähtää Milanoon lattelle ja kivoille ostoksille.Koska ärhäkän influenssan leviäminen pysähtyy yleensä 3-6 kuukaudessa, kysymys ei voi olla immuniteetista tai rokotuksista, sillä rokotteiden valmistaminen ja testaaminen vie aikaa vähintään vuoden. Enemmän uskon tuohon "luonnonlakiin", että virukset muuttuvat vähemmän ärhäköiksi tai menevät lepotilaan.
Yleensä nuo pandemiat riehuvat talvisin ja keväisin taantuen kesällä. Lämpötilaa todennäköisempi selittävä tekijä on auringon ultraviolettisäteily. Onhan ihmisen ruumiinlämpötilakin 37 astetta, joten kyllä itse lämpö viruksille maistuu. Keuhkotaudin riehuessa Suomessa sata vuotta sitten kehotettiin viemään keväällä ja kesällä ulos auringonvaloon hetkeksi kaikki, mihin sairas on koskenut, koska aurinko tappaa "pasillit" lyhyessä ajassa. Miksi auringonvalo ei voisi olla virustenkin pahin vihollinen?- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Näin käy tälläkin kertaa:
“Virus jyllää kolmesta kuuteen kuukautta ja sitten se katoaa”
https://yle.fi/uutiset/3-11246000Virus politisoitui, demarit sanoo ettei välittää mitään. Vastuulisemmat, että varoa nyt kaikin keinoin.
- Anonyymi
Hallitusta on nyt vähän vaikea syyttää huonosta toiminnasta, kun Ruotsissa ja Norjassa tilanne on paljon huonompi.
Siis jos joku opposition älykääpiö moittii hallitusta osaamattomuudesta asiassa niin on helppo sanoa, että "Suomessa on kuitenkin parempi hallitus kuin Rruotsissa ja Norjassa" :))- Anonyymi
Kyllä minä näkisin tämän hallituksen vikana. Ensinnäkään Jumala ei tykkää kommunisteista kun he kieltävät hänet,ja sama vihreitten osalta. Tämä jumalaton hallitus on valehtelijoita täynnä ja niistäkään Jumala ei pidä. Ennustan huonoja aikoja joista korona on yksi.
Hyvä avaus, joka näkyy käynnistäneen hyvää ja asiallistakin keskustelua! Aihehan ei ehkä ole palstan edellyttämää keskustelua kepusta ja sen politiikasta, mutta on toki kyse sitä tärkeämmästä. Maailmanlaajuisesti, ja kai kepullakin on velvollisuus toimia sen seurausten ehkäisypyrkimyksissä meillä.
Kuten totesin, asiallistakin keskustelua olet saanut aikaan - no, muutamassa viestissä vähemmänkin asiallista, mutta mitä siitä, eihän sellaiseen ole kykyä kaikilla, jotka haluavat tällaisella palstalla olla.
Minä en ole viime aikoina ollut paljonkaan täällä itseäni asiallisempia keskustelijoita häiritsemässä. Tänään nyt kuitenkin tulin ja muutaman viestin olen parille avaukselle jo heittänyt. Pitkiä taukoja esiintymissäsi on ollut Sinullakin. Minun täällä käyntini varmaan harvenevat nykyisestäänkin, mutta toivon Sinun olevan ahkerampikin. Olehan varmaan minua melkoisesti nuorempi ja Sinulla näkyy olevan kyky käynnistää täällä harvinaisemmaksi käynyttä asiallista keskustelua.
Nyt tässä jo parikin tuhdinpuoleista ”iltatömpsyä” otettuani kai jo yli 15 vuoden takaisessa täällä näkemässäni hauskassa muistossani Sinusta edellä esittämäni ”kannustuksen” lisäksi toivottelen Sinulle nyt vain Hyvää Yötä!Avauksessani oletin, että virustartunnat nelinkertaistuvat kuukaudessa. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että luku vähintäänkin satakertaistuu kuukaudessa. Spekuloin myös, että ehkä kannattaisi jossain vaiheessa lopettaa massiiviset turvatoimet ja antaa sen myllertää, jotta taudin ensimmäinen aalto läpäisisi koko maan mahdollisimman nopeasti ja yhteiskunnan häiriöt minimoituisivat.
Nyt sitten, tänään, Boris Johnson sanoi, nojautuen vaikutusvaltaiseen terveydenhuollon asiantuntijaan, että Britanniaan ja Irlantiin ei tule nyt mitään rajoituksia, käsiä on hyvä peseskellä ja että kyllä se siitä. Tuhannen taalan kysymys kuuluukin, onko hän Euroopan vastuuttomin päättäjä, vaiko ehkä peräti älykkäin tämän asian tiimoilta. Aika näyttää.
Niin tai näin, maailma Covid-19 -taudin jälkeen on joka tapauksessa hieman eri kuin ennen sitä; uskon, että vihapuheet vähenevät ja ihmiset ottavat enemmän vastuuta toisistaan humanismin hengessä, luontoarvot korostuvat ja taloudellinen hömppä menettää epäjumalan roolinsa ihmiskunnan tulevaisuuden airueena.- Anonyymi
Viimeunen kappale on hyvä. Minäkin ajattelen noin.
- Anonyymi
Ja ennenkaikkea kotimaan ruoka arvo moninkertaistuu.
Huomataan miten puhdasta se onkaan, verraten basilli-virus maihin, eli Suomeen lisää maanviljelystä, kun on työttömiäkin omasta takaa viljelijöiksi, tai viljelijöiden apulaisiksi.
Talvi ja pakkaset on sellaisia ettei lohikäärmeet täällä elä.
- Anonyymi
Kaikki koronaan sairastuneet kättelemään Sipilää hyvästä työstä.
Siinä voi samalla vähän pärstäistäkin...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855