Globaaliselle valtiolle perustuslaki

Luoda G-valtiolle perustuslaki
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mistä lähteä liikkeelle? Kirjoitusasusta vai sisällöstä?

- Mikä on G-valtio? Koostumus, rajat, ulkomuoto, piirteet?
Maantieteellinen alue vai henkinen idea?

- Mitä on valta, oikeus? Velvollisuus? Mahdollisuus? Lait? Asetukset? Ohjeet?

Tavoitteet tai tavoite?
Voiko olla laki, asetus, ohje tai kirjattu tavoite, johon pyrittävä ilman keinojen luettelemista siten ettei loukkaa kenenkään toisen valtaa? Keinoja kaihtamatta ilman haittoja? Jälipyykki eli kokemus paljastaa seuraukset, joita voidaan sitten korjata ja ehkäistä lakia ja asetuksia muuttamalla kunnioittaen kuitenkin alkuperäistä tavoitetta?

Käytännössä tarkoitan sitä että velvoite huolehtia itsestään voi olla tavoite. Jos joku tavoittelee itsestään huolehtimista monin keinoin siinä onnistumatta. Eli tarvitsee jatkuvaa sosiaalista, taloudellista tai terveydellistä tukea.

Sitten kerran tajuaa että voi tai on valmistanut tappavan viruksen kehossaan, jonka myymällä Pohjois-Korealle nettoaa 10 kertaa kaiken mitä tarvitsee koko elämänsä aikana, ja tekee sen myös onnistuen, onko oikein ennakkoon estää tai kieltää, rajoittaa häntä menestymään.

Jos PK käyttää virusta väärin ja käyttää sitä joukkotuhoaseena, voiko G-valtion kansalaista syyttää? Jos voi, mikä tai mitkä on ne sallitut teot mitä saa tehdä? Onko yksityisautoilun tuottama saaste riittävä kieltämään koko teko, siis yksityisautoilu, vaikka sitä naapurimaassa tehdään arkityönä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luoda G-valtiolle perustuslaki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu