Arveluttavaa

Millä eettisillä valtuuksilla uskonnollsiin seremonioihin kuten kasteelle ja ehtoolliselle tuodaan imeväsiä, dementoituneita ja muita, joilla ei itsellään ole älyllistä kapasiteettia päättää asioistaan?
352986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat
  • siksipä kiireessä oletin sinun olevan vähintään joku lahkolainen, joka vannoo aikuisiän kasteoppiin. Taidatkin olla vain "ufo tyttö" susirajan takaa.

    Äänestä

Kristus antoi valtuutuksen lähetyskäskyssään. Emme me kysy miksi Hän niin teki, vaan täytämme Hänen tahtonsa, koska olemme kristittyjä. Kastamme lapsiakin, sillä kaikki eivät säily hengissä aikuiseksi asti eikä kaste ylipäätään ole järjellä ymmärrettävissä.

Kaste ja ehtoollinen eivät ole "seremonioita" vaan sakramentteja. Muut voivat tehdä mitä lystäävät, mutta me ortodoksit otamme kirkon ja Kristuksen osallisuuteen myös lapset ja dementoituneet. Ei ole olemassa tieteellistä todistetta siitä, että tästä aiheutuisi merkittävää haittaa heille.

Ortodoksinen kirkko muuten kastaa ja jakaa ehtoollista samoin perustein myös kuolemasi jälkeen, niin kauan kuin tämä maailma on olemassa.

Äänestä

onko niin että vain NORMAALIälylliset ja tahdolliset ihmiskohdusta syntyneet ovat mielestäsi vain ja ainoastaan IHMISIÄ?

Tai siis, ihminen lapsena, dementoituneena tms. ei siis mielestäsi ole vielä/enään ihminen?

Dementoitunutta ei siis saisi viedä kirkkoon lähimmäisten toimesta, kun hän on dementoitunut, vaikka hän olisi iät ajat ennen dementiaa niin tehnyt ja halunnut tehdä!

Ja lapset, he kasvavat. Tulevat aikuisiksi ja tahdossaan ja älykkyydessään kenties sinun kaltaiseksi (eli fiksuiksi). Eroavat kirkosta (pyyhkivät kasteen pois/ja unohtavat ehtoollisen elävöittävän vaikutuksen) ja sitten ehtivät liittyä viisaiden, älykkäiden ja ei-dementoituneiden kuun-palvelijoiden heimoon.

Heimoon, joka ymmärtää etiikan vain kaltaistensa eli korkea-älyllisten olentojen kautta.

Heimoon, joka tarkastelee kaikkea luotua vain sen mukaan millainen älyllinen kapasiteetti sillä tai jollain on.

Heimoon, jonka fiksujen "eettisten" päätöksien ja visioiden pohjalle ovat abortit, eugeniikka, aktiivinen eutanasia -ja demoninen viha kaikkea uskonnollisuutta vastaan- aina rakentaneet majansa!

AMen.

Äänestä
  • Nyt, ystävä, teet kiihtymyksessäsi asioista ihan omia oletuksiasi.
    En ole kyseenalaistanut ihmisyyttä vaan juuri päinvastoin. Nimenomaan peräänkuulutan ihmisen oman tahdon kunnioitusta.
    Mistä voit tietää, mihin lapsi aikuisena haluaa liittyä. Ymmärrän toki myös, etteivät vanhemmat häntä seremonioihin vie pahuuttaan, vaan hyvyyttään. Mutta onko se lapsen oma tahto. Ei, vaan vanhempien tahto.
    Jos dementoitunut on käynyt ikänsä kirkossa, totta kai on ihan velvollisuus jatkaa perinnettä, mutta ihan elävästä elämästä on esimerkkejä, että vanhuksia köijätään kirkollisiin istuntoihin oli hänen historiansa mikä tahansa. Myönnän, että tämä on enemmän luterilainen tapa. Öylättiä vaan huuleen, vaikkei suu kunnolla aukea. Minusta irvokasta.
    Ihmettelen, miten yksi pieni kysymys sai mielikuvituksesi tuollaiseen lentoon satanisteista ja melkeinpä natseista.
    Kovin nopeita johtopäätöksiä, ystäväiseni.
    Toisin kuin sinä, minä en vihaa ketään. Rauhaa!

    Äänestä

  • kuunsisar kirjoitti:

    Nyt, ystävä, teet kiihtymyksessäsi asioista ihan omia oletuksiasi.

    /viestisi ortodoksia -osastolla, ja minun pitäisi tietää taustasi ja todelliset vaikuttimesi?

    Anteeksi, jos loukkasin, mutta toki muotoile kysymyksesi ensi kerralla laajemmin ja vähemmän uskontoa-tykittävämmin, niin saat asiallisemman vastauksen... Tälläiset kysymykset toimii varmaan jossain yleisimmillä uskonto -osastoilla, mutta ei meillä, ei täällä.

    Toisaalta, oletko sinä koskaan ajatellut että uskonnollisilla ihmisillä on täysi OIKEUS "loukkaantua" kun heidän uskoaan/tapojaan kyseenalaistetaan tai sen kustannuksella irvaillaan ulkopuoleta käsin, hänen omassa talossaan?

    Tai siis onko se oikein että yhteiskunta alkaa -siis se yltiövapaamielinen yltiöhumanistinen ja ei-kirkkoon/synagoogaan kuuluva osa(Luojan kiitos että humanisteja on moneen lähtöön!)-VAATIMAAN että ihmislasta ei saa liittää uskontoon millään tavoin, ennekuin hän täysin tietoinen ja tahdollinen aikuinen -sillä tavalla kun sinä tarkoitat- sillä en ymmärrä mitäs sillä tarkoitat!?

    Väitän että juutalaisilla on täysi oikeus ympärileikata ja saada ympärileikata lapsensa! Samoin kuin ortodoksikristityillä kastaa lapsensa ja viedä heidät sylivauvoina ehtoolliselle! (Naisten ympärileikkaus taas on täysin toinen juttu ja totaalisen kiellettävä).

    Tiedä, ystäväni kuunsisar; on monia asioita jotka ovat täysin yhdentekeviä minulle tässä ajassa, mutta jos ko. asioita tai Kirkomme koskemattomuutta vastaan yleensä hyökätään[esim. kielletään kastamasta lapsia, pakotetaan naispappeuteen (tämä lienee fantisiaa kylläkin jo) tai piispamme vedetään maallisiin oikeuksiin, koska he eivät siunaa homoja. Tai he ovat antaneet jollekin yltiö-kaapista ulostulleelle lesbolle ehtoollisella -käymiskiellon.], niin jos tämä "maamerkki" ylitetään fundamentalisti-ateismi-humanismin toimesta, niin sitten alkaa uudet marttyyrien ajat kirkossamme , mutta niin sitten käy. Jä tällä viittaan enne muuta aseettomaan vastarintaan, johon Taivaallinen Opettajamme, Lihaksitullut Jumalan Sana, Jeesus Kristus, Kuolleista Ylösnouseva, on meidät valmistanut!

    AMEN

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    Tämä uskontojen oikeus tapoihinsa ja valtion oikeus puuttua uskonnollisten yhteisöjen käyttäytymiseen on kyllä mielenkiintoinen ja monimutkainen asia. Esim. tuossa sanot, että juutalaisilla (ja oletan että muslimeillakin) on oikeus ympärileikkauttaa poikalapsensa. Vaan missä menee raja? Sinusta tyttöjen ympärileikkauttamisessa.

    Minusta kastamiset yms. harmittomat riitit ovat tietenkin osa positiivista uskonnonvapautta, mutta itse en hyväksy mitään toimenpidettä, mikä jättää pysyvän haitan lapseen. Kaste ei jätä, mutta ympärileikkaus jättää. Poikalapsen ympärileikkaus voi olla harmiton toimenpide, tyttöjen ei, mutta silti kyse on periaatteessa samasta asiasta: terveen kudoksen vaurioittamisesta tarpeettomasti.

    Entä rituaaliteurastus? Laittomien huumeiden käyttö osana uskontoa? Monimutkaista on enkä tiedä vastausta.

    Vähän sekoitat asioita. Vain miespappien hyväksyminen ja ehtoollisen kieltäminen tietyissä tapauksessa ovat aivan eri juttu kuin ympärileikkaus tai huumeiden rituaalitupruttelu. Ne eivät ole lain vastaisia tekoja ja kuuluvat usk. yhteisön omaan päätäntävaltaan. Ihan samaan tapaan kuin, että naiskuoroon ei hyväksytä miehiä. Tämäkin on monimutkainen asia siinä mielessä, että kansankirkon pappi on virkamies ja PERIAATTEESSA tasa-arvon pitäisi toteutua kaikkia virkoja täytettäessä (vaikka laissa onkin poikkeus kirkkojen kohdalla). Parempi olisi, jos kirkot olisivat entistä autonomisempia ja riippumattomampia valtiosta. Ei olisi edes tätä periaatteellista ongelmaa.

    Mitäs sanot oikeudesta loukkaantua, on ihan totta. Ei kristityn tarvitse kaikkea sietää edes suvaitsevaisuuden nimissä. Muslimeilla tämän ymmärtäminen on paremmin hallussa, mutta meillä pitäisi herjoille vaan naureskella hyvänä vitsinä.

    ...sanoi saatana, kun toivotti sieluja tervetulleiksi helvettiin.

    Luulin myöskin lyhyeksi PROVOKSI, jonka on lähettänyt joku höyrähtänyt lahkolainen, joka peräänkuuluttaa aikuiskastetta. Eipä näillä keskustelusivuilla voi koskaan tietää onko kysymyksessä vilpitön "yksinkertainen" tiedon janoinen, vai tarkoitushakuisesti sivuille tullut häirikkö. Sinunlaisiasi ORTODOKSISUUDEN puolustajia täällä jatkossakin tarvitaan: Hyvää pääsiäistä kaikille.

    Äänestä

  • tjl kirjoitti:

    Tämä uskontojen oikeus tapoihinsa ja valtion oikeus puuttua uskonnollisten yhteisöjen käyttäytymiseen on kyllä mielenkiintoinen ja monimutkainen asia. Esim. tuossa sanot, että juutalaisilla (ja oletan että muslimeillakin) on oikeus ympärileikkauttaa poikalapsensa. Vaan missä menee raja? Sinusta tyttöjen ympärileikkauttamisessa.

    Minusta kastamiset yms. harmittomat riitit ovat tietenkin osa positiivista uskonnonvapautta, mutta itse en hyväksy mitään toimenpidettä, mikä jättää pysyvän haitan lapseen. Kaste ei jätä, mutta ympärileikkaus jättää. Poikalapsen ympärileikkaus voi olla harmiton toimenpide, tyttöjen ei, mutta silti kyse on periaatteessa samasta asiasta: terveen kudoksen vaurioittamisesta tarpeettomasti.

    Entä rituaaliteurastus? Laittomien huumeiden käyttö osana uskontoa? Monimutkaista on enkä tiedä vastausta.

    Vähän sekoitat asioita. Vain miespappien hyväksyminen ja ehtoollisen kieltäminen tietyissä tapauksessa ovat aivan eri juttu kuin ympärileikkaus tai huumeiden rituaalitupruttelu. Ne eivät ole lain vastaisia tekoja ja kuuluvat usk. yhteisön omaan päätäntävaltaan. Ihan samaan tapaan kuin, että naiskuoroon ei hyväksytä miehiä. Tämäkin on monimutkainen asia siinä mielessä, että kansankirkon pappi on virkamies ja PERIAATTEESSA tasa-arvon pitäisi toteutua kaikkia virkoja täytettäessä (vaikka laissa onkin poikkeus kirkkojen kohdalla). Parempi olisi, jos kirkot olisivat entistä autonomisempia ja riippumattomampia valtiosta. Ei olisi edes tätä periaatteellista ongelmaa.

    Mitäs sanot oikeudesta loukkaantua, on ihan totta. Ei kristityn tarvitse kaikkea sietää edes suvaitsevaisuuden nimissä. Muslimeilla tämän ymmärtäminen on paremmin hallussa, mutta meillä pitäisi herjoille vaan naureskella hyvänä vitsinä.

    kun puhun kirkosta, en tunnusta tai katson muiden kuin ortodoksisen Kirkon olevan autenttisesti Kristuksen Ruumis.

    Muut ovat kristillisiä yhteisöjä, joden keskuudessa tavalla tai toisella Pyhä Henki toimii, heidän seuratessaan hiemän vääristyneesti Herraamme Jeesusta Kristusta. Siis nämä yhteisöt tai "kirkot" eivät ole samalla tavalla KIRKKO ja Pyhän Hengen toiminnan täyteyden omaava KIRKKO kuin ortodoksinen KIRKKO -jonka jäseniksi lasken aika paljon myös ns. orientaalit ortodoksit(syyrialaiset, armenialaiset, koptit, etiopialaiset ja Malankar-intialaiset!)

    In nuce, jos valtio pakottaa meitä kansankirkkona, demokratian nimessä tekemään, jotain jota emme me ortodoksit hyväksy, on ko.järjestelmä purettava. Kirkkoa eivät määrää yhteiskunnassa virtaavat -monet hyväntahtoisiakin toki- fiilikset, ideat tai sen ihmiskuva! Kirkko ei ole demokraattinen systeemi sinällään.

    Totta. Raja menee siinä mitä ei ole uskonnossa kehoitettu. Eli juutalaisten ympärileikkaukseen älköön kukaan puuttuko tai saa jopa minusta vihamiehen. Kosherin ja halalin ymmärrän myös ja sitä ei tulisi nykytutkimuksen/suomalaisten eläinrakkaiden ihmisten paniikissa pyrkiä kieltää juutalaisilta/muslimeilta. Hyeperventilaatiota asian tiimoilta paljon vielä.

    Huumeiden tupruttelu eli rastat? En tunne tätä asiaa kovin hyvin...

    Joo, se vaan oli pointtina, että rajanveto on todella vaikeaa. Jos antaa uskonnollisille yhteisöille liikaa valtaa, antaa niille myös mahdollisuuden ihmisten vahingoittamiseen uskonnon ja tradition nimissä. Jos taas rajoittaa liikaa, rajoittaa uskonnonvapautta. Vaikeata on.

    Selvä pyyttoni. Tuo on sinun perusteltu käsityksesi kirkosta, mikäs siinä. Ei tosin vastaa omaa käsitystäni, jonka mukaan on yksi jakamaton Kirkko jonka jäsenet kuuluvat moniin kristillisiin kirkkoihin. Monia (paikallis)kirkkoja on traditioiden erilaisuudesta johtuen, mutta lopulta ei ole kyse paremmuusjärjestyksestä. Sinä voit pitää ort. kirkkoa parhaana ja alkuperäisimpänä, mikä on minusta pelkästään tervettä itsetuntoa kunhan se ei johda muiden vähättelyyn.

    Ei kai valtio teitä pakota yleensä mihinkään. Ainoa "pakko" voi tulla siitä, että kirkon johto haluaa yhtä tai toista valtion suhteen - yleensä miellyttää valtiota. Ja tässäkään ei sinänsä ole mitään pahaa.

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    kun puhun kirkosta, en tunnusta tai katson muiden kuin ortodoksisen Kirkon olevan autenttisesti Kristuksen Ruumis.

    Muut ovat kristillisiä yhteisöjä, joden keskuudessa tavalla tai toisella Pyhä Henki toimii, heidän seuratessaan hiemän vääristyneesti Herraamme Jeesusta Kristusta. Siis nämä yhteisöt tai "kirkot" eivät ole samalla tavalla KIRKKO ja Pyhän Hengen toiminnan täyteyden omaava KIRKKO kuin ortodoksinen KIRKKO -jonka jäseniksi lasken aika paljon myös ns. orientaalit ortodoksit(syyrialaiset, armenialaiset, koptit, etiopialaiset ja Malankar-intialaiset!)

    In nuce, jos valtio pakottaa meitä kansankirkkona, demokratian nimessä tekemään, jotain jota emme me ortodoksit hyväksy, on ko.järjestelmä purettava. Kirkkoa eivät määrää yhteiskunnassa virtaavat -monet hyväntahtoisiakin toki- fiilikset, ideat tai sen ihmiskuva! Kirkko ei ole demokraattinen systeemi sinällään.

    Totta. Raja menee siinä mitä ei ole uskonnossa kehoitettu. Eli juutalaisten ympärileikkaukseen älköön kukaan puuttuko tai saa jopa minusta vihamiehen. Kosherin ja halalin ymmärrän myös ja sitä ei tulisi nykytutkimuksen/suomalaisten eläinrakkaiden ihmisten paniikissa pyrkiä kieltää juutalaisilta/muslimeilta. Hyeperventilaatiota asian tiimoilta paljon vielä.

    Huumeiden tupruttelu eli rastat? En tunne tätä asiaa kovin hyvin...

    millä perusteella joku järjestö/laitos/seurakunta olisi autenttisesti (yksinoikeudella) Kristuksen ruumis, mitkä ovat ne kriteerit? itse kuulun helluntaiseurakuntaan, enkä todellakaan pidä helluntaiseurakuntaa ainoana oikeana,mikään uskonto sen enempää kuin laskentokaan ei pelasta, Kristuksen ruumiin "monopolisoimisessa" piilee mielestäni aikamoinen vaara, ystävällisesti! :)

    Äänestä

  • old_profile_13345 kirjoitti:

    mielestäni seurakunnan autenttisuutta (aitoutta) ei voida laskea seurakunna iän mukaan, vaan sen mukaan, miten seurakunta heijastaa ja välittää ja itse todeksi elää Jeesuksen elämää, todellisuutta ja sitä missiota, jonka Hän seurakunnalleen antoi, esim. noin v.90 jKr. joutui seurakunnan Herra, Jeesus, sanomaan eräälle seurakunnalle: "sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut" (ilm.3:1)

    ja siksipä Ortodoksinen Kirkko heijjastaakin ja todeksi elää juuri Kristus-Jumalaa oikein ja rakkaudella -aina apostolien ajasta alkaen.

    Muista kristillisistä piireistä -jotka ovat paljon apostolien, martyyrien ja pyhien opetuksesta ja liturgisesta elämästä poisjättäneet- en kokemuksen perusteella samoin usko. Ja tämä ei ole mitään Kristuksen "monopolisoimista", vaan tosia-asia, koska Kristus ei perustanut useita kirkkoja/lahkoja, vaan yhden ja koen sen olevan juuri Ortodoksinen Kirkko ja sen tuottamista uskon hedelmistä sen todeksi sanon! AMen!

    Äänestä

  • old_profile_13345 kirjoitti:

    millä perusteella joku järjestö/laitos/seurakunta olisi autenttisesti (yksinoikeudella) Kristuksen ruumis, mitkä ovat ne kriteerit? itse kuulun helluntaiseurakuntaan, enkä todellakaan pidä helluntaiseurakuntaa ainoana oikeana,mikään uskonto sen enempää kuin laskentokaan ei pelasta, Kristuksen ruumiin "monopolisoimisessa" piilee mielestäni aikamoinen vaara, ystävällisesti! :)

    " - - Kristuksen ruumiin "monopolisoimisessa" piilee mielestäni aikamoinen vaara - - "

    Kerroppa mikä sitten on täysin vaaratonta.

    Ortodoksinen kirkko ei sitä paitsi 'monopolisoi' Kristuksen ruumista, vaan on Kristuksen ruumis. Tämä on tietenkin uskonkysymys, mutta niin ovat omat mielipiteesikin, eikö niin?

    Äänestä

... lapselleen ruokoo antoo? Kun eihän sillä peipillä oo älyllistä kapasiteettija tajuta mikä on terveellistä ja mikä ei. Mittee tuota toesten immeisten lapsista hätteälet? Hoeja vuan omat perillises mallikkaasti!

Äänestä

Voisitko sinä, kuunsisar, kertoa meille, mistä etiikka saa pätevyytensä, eli mikä tekee siitä velvoittavaa?

Meidän kristittyjen vastaus on: Jumalan tahto.

Voit toki vapaasti olla asiasta eri mieltä, mutta tuskinpa pystyt esittämään omille eettisille käsityksillesi sen parempaa yleispätevää perustetta, joka meillä olisi mikään velvollisuus hyväksyä.

Kun Kristus on käskenyt kastamaan ja toimittamaan ehtollista, me teemme niin.

Äänestä
  • Samaa mieltä täälläkin. Sitä paitsi ihmisen ei tarvitse omalla kognitiivisella saavutuksellaan ansaita kastetta, kaste on Herran lahja.

    Äänestä

Uskonnollinen kasvatus on kodin asia ja siksi meidän mielestä on oikein, että vanhemmat saavat kastaa lapsensa. Nykyisin katsotaan, että lapsillakin on jotain oikeuksia ja siksi sellaiset uskonnolliset tavat, joissa lasta fyysisesti vahingoitetaan, ovat kiellettyjä. Laaja yhteisymmärrys vallitsee tyttöjen ympärileikkauksen suhteen, mutta poikien ympärileikkaus jostain käsittämättömästä syystä hyväksytään.

Lapsen uskonnolliseen kasvatukseen tarvitaan vanhempien hyväksyntä ja siksi minusta on väärin, että esimerkiksi lastentarhoissa käy pappeja. Kouluissa ja armeijassa lasten pääsääntöisesti tarvitsee osallistua oman kirkkokuntansa uskonnollisiin tilaisuuksiin. Pelisäännöt hyväksytään yleisesti.

Täällä paheksuttiin lapsia, jotka käyvät virpomassa vanhusten luona. Vähintään yhtä tuomittavaa on uskonnon pakkosyöttö puolustuskyvyttömille vanhuksille. Luonnollisesti aktiivisen seurakuntalaiselle tulee järjestää sielunhoitoa, mutta miksi puolustuskyvytöntä vanhusta, joka on elänyt erossa kirkosta, pitäisi käännyttää. Vielä huonompi oikeusturva on kuolleilla. Olen ollut useammankin kirkkoon kuulumattoman ateistina kuolleen sukulaisen hautajaisissa, joissa hänet on haudattu kristillisesti ja vieläpä kuvattu kunnon kristityksi. Hautajaiset on selvästi pidetty lesken eikä vainajan toivomuksen mukaan.

Asiasta toiseen. Yhä useampi ortodoksi avioituu luterilaisen kanssa ja lapsista tulee luterilaisia. Haudataanko hänet luterilaisittakin vain ortodoksisten tapojen mukaan. Mikä on lasten kohdalla yleinen käytäntö.

Äänestä
  • Uskonnollinen kasvatus on kodin asia ja vanhusten vieminen mukaan kirkkoon = liturgiaan on seurakuntalaisten velvollisuus. Tottakai vapaa tahto tässä vaikuttaa. En ole koskaan tavannut kirkossa ketään "dementoitunutta" vanhusta joka olisi sinne pakolla raahattu. Ehdottomasti pappien pitää käydä päiväkodeissa, kouluissa jne.jne. kuinka lapset muuten oppisivat suvaitsevaisuutta. Mistä sitten johtunee, että monet vanhat ihmiset jotka ovat eläneet vuosikymmeniä poissa kirkon piiristä vanhoina alkavat tuntea kaipausta lähemmäs Jumalaa. Silloin tarvitaan lähimmäisiä, jotka voivat auttaa ja tukea vaikka siellä kirkkomatkalla tai ohjata papin sellaisen ihmisen luokse.

    Äänestä

  • Olisi kiintoisaa tietää, kastavatko tosiaan monet luterialaisen kanssa avioon menneet ortodoksit lapsensa luterilaisiksi. Onko tilastoja? Jotenkin mutu-tuntumalla arvioisin, että asia on päinvastoin, mutta jos joku tietää faktaa, niin kertokoon.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    Uskonnollinen kasvatus on kodin asia ja vanhusten vieminen mukaan kirkkoon = liturgiaan on seurakuntalaisten velvollisuus. Tottakai vapaa tahto tässä vaikuttaa. En ole koskaan tavannut kirkossa ketään "dementoitunutta" vanhusta joka olisi sinne pakolla raahattu. Ehdottomasti pappien pitää käydä päiväkodeissa, kouluissa jne.jne. kuinka lapset muuten oppisivat suvaitsevaisuutta. Mistä sitten johtunee, että monet vanhat ihmiset jotka ovat eläneet vuosikymmeniä poissa kirkon piiristä vanhoina alkavat tuntea kaipausta lähemmäs Jumalaa. Silloin tarvitaan lähimmäisiä, jotka voivat auttaa ja tukea vaikka siellä kirkkomatkalla tai ohjata papin sellaisen ihmisen luokse.

    Niinpä, kuoleman lähestyessä ja iän karttuessa voi dementoitunutkin kaivata turvaa Jumalasta, olipa sitten ollut vakaumukseltaan millainen hyvänsä. Sanoisin, että esimerkiksi sairailla vanhuksilla on suurempi todennäköisyys jäädä ilman kaipaamaansa sielunhoitoa kuin että sitä heille voimakkaasti tuputettaisiin. Varsinkin, jos on kyse ihmisestä, joka ei aiemmin elämässään ole ollut uskonnosta kiinnostunut. Kyllä silloin usein edetään varovasti. Ehkä liian usein käy niinkin, että esim. sairaiden vanhusten hengelliset tarpeet jäävät kuulematta, kun hoitaja ei koe hengellisten asioiden käsittelyä luontevaksi itselleen.

    Lisäksi ihmettelen sitä (viittaan aiempiin viesteihin), mitä pahaa on siinä, että lapset liitetään jo pieninä tiettyyn kulttuuriseen traditioon, siihen samaan, johon vanhemmatkin kuuluvat? Eikö lapsen kannalta ole luonnollista, ja vääjäämätöntä, että hän kuuluu samoihin ympyröihin kuin vanhempansa? Miten lapsi olisi edes mahdollista erottaa tietämättömäksi esimerkiksi uskonnollisista asioista, jos vanhemmat ovat uskonnollisesti aktiivisia? On lapsen kannalta parempi tilanne, että hän saa kasvaa tietyssä traditiossa ja oman perheen tavoilla, kuin se, että hänet tieten tahtoen laitettaisiin hapuilemaan uskonnolliseen valintamyymälään ja etsimään omaa perinnettään keinotekoisesti.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    Uskonnollinen kasvatus on kodin asia ja vanhusten vieminen mukaan kirkkoon = liturgiaan on seurakuntalaisten velvollisuus. Tottakai vapaa tahto tässä vaikuttaa. En ole koskaan tavannut kirkossa ketään "dementoitunutta" vanhusta joka olisi sinne pakolla raahattu. Ehdottomasti pappien pitää käydä päiväkodeissa, kouluissa jne.jne. kuinka lapset muuten oppisivat suvaitsevaisuutta. Mistä sitten johtunee, että monet vanhat ihmiset jotka ovat eläneet vuosikymmeniä poissa kirkon piiristä vanhoina alkavat tuntea kaipausta lähemmäs Jumalaa. Silloin tarvitaan lähimmäisiä, jotka voivat auttaa ja tukea vaikka siellä kirkkomatkalla tai ohjata papin sellaisen ihmisen luokse.

    "En ole koskaan tavannut kirkossa ketään "dementoitunutta" vanhusta joka olisi sinne pakolla raahattu."

    Olin siviilipalveluksen sairaalassa. Ainakin sillä kroonikko-osastolla, jolla olin, omissa maailmoissa olevat vanhukset, jotka eivät reagoinen oikeastaan mitenkään puheeseen, työnnettiin rullatuoleissa päiväsaliin kuuntelemaan pappia. Herran sanaa pääsivät kuulemaan kaikki riippumatta uskonnollisesta taustasta tai aikaisemmasta elämästä. Mielestäni tässä ei noudateta uskonnonvapautta. Mikä se jotain kiinnostaa, oli siviilipalveluksessa uskonnollisinten syiden perusteella,

    "Ehdottomasti pappien pitää käydä päiväkodeissa, kouluissa jne.jne. kuinka lapset muuten oppisivat suvaitsevaisuutta."

    Minusta uskonnonvapaus edellyttää kaikkien uskontojen tasapuolista kohtelemista.
    Varmasti jehovantodistajat, mormonit, islamilaiset … olisivat tyytyväisiä ehdottamastasi vapaamielisyydestä ja varmasti se kasvattaisi suvaitsevaisuuttakin ainakin jos vapaa-ajattelijat ja saatananpalvojatkin saisivat käydä kertomassa oman käsityksensä. Vai tarkoititko, että vain sinun hyväksymät papit saisivat käydä lastentarhoissa?

    Oikeasti olen sitä mieltä, että uskonto on kotien eikä viranomaisten asia.

    "Mistä sitten johtunee, että monet vanhat ihmiset jotka ovat eläneet vuosikymmeniä poissa kirkon piiristä vanhoina alkavat tuntea kaipausta lähemmäs Jumalaa."

    Vanhusten laiminlyömisestä. Yhä useampi vanhuksista suljetaan laitoksiin, jossa henkilökunta hoitaa heitä parhaansa mukaan, mutta joka asiasta säästetään: henkilökuntaa on liian vähän, kaikki kiva on jouduttu kustannussyistä karsimaan

    Minun isä kuoli yöllä. Edellisen päivän hän oli heinäpellolla. Pikkusiskoni asui äidin lähellä hänen viimeisen viidentoista vuoden aikana ja oli päivittäin hänen kanssaan monta tuntia. Asun toisella puolella Suomea, joten en käynyt kovin usein, mutta puhuin monta tuntia joka viikko Äidin kanssa puhelimessa. Viimeisen talven Äiti oli sairaalassa, mutta tuskin oli yhtään päivää, että hänen luonaan ei olisi joku neljästä lapsestaan käynyt. Käytännöllisesti katsoen koko viimeisen kahden viikon ajan vähintään yksi lapsista oli Äidin luona. Äiti odotti monta vuotta kuolemaa, mutta hänelle riitti oma perhe ja usko eikä hän kaivanut pappia.

    Minusta on väärin vaatia pappia käymään vanhusten luona sairaalassa. Miksi sinä et mene katsomaan läheistäsi? Jos et pääse menemään, sairaalaan voi soittaa. Puhelin voi tulla kalliiksi, mutta kirjoita päivittäin kirje tai kortti, jonka henkilökunta lukee näkövammaiselle ääneen. Joku vanhus varmasti kaipaa sairaanvoitelua, mutta jokainen kaipaa läheisen ihmisen läheisyyttä.

    "Silloin tarvitaan lähimmäisiä, jotka voivat auttaa ja tukea vaikka siellä kirkkomatkalla tai ohjata papin sellaisen ihmisen luokse."

    Tässä olen aivan eri mieltä. Läheistä tarvitaan aina. Lapsena Äiti oli aina kotona. Ainoastaan ihminen, josta todella on välitetty, voi välittää toisesta. Lapsiemme luona on joka ilta ollut joku aikuinen.

    Äänestä

  • Heimo Huima kirjoitti:

    Olen myös ollut dementikkoja hoitamassa aikanaan, pappi kävi sielläkin säännöllisesti ja se oli yksi päivän kohokohta. Hoitokodeissa olevat vanhukset "aktivoidaan" liikkelle, päivähuoneeseen tai oleskelutilaan, henkilökunta järjestää myös hengellistä ohjelmaa vanhuksille. Toisena päivänä oli mm. yhteislaulua huom. ei mitään virsiä vaan iloisia renkutuksia. Toisena päivänä taas tanssit, askartelua tai joku puuhasteli ruuanlaitossa mukana. Tarjonta oli melko tasapuolista.
    Pääasiassa kävijät olivat kahden valtionkirkkomme pappeja, mutta eikö ole niin, että monet lahkot ja uskonsuunnat hoitavat vanhustensa hengelliset tarpeet myös itse. En usko, että kukaan kärsii pakkosyötöstä.
    Käyn toki katsomassa vanhuksia vieraita sekä läheisiä, näen velvollisuudekseni tarpeen tullen kutsua papin jonkun tutun vanhuksen luokse, jos hän sitä kaipaa. Se on totta, että monet vanhukset voidaan tavallaan "unohtaa" hoitolaitokseen varsinkin jos läheiset asuvat kauempana, silloin tarvitaan meitä lähimmäisiä käymään ja tarpeentullen myös pappia.
    Päiväkodeissa ja koulussa voivat käydä papit ja pipit, hengellinen kasvatus kuitenkin kuuluisi kotiin ja perheelle, valitettavasti maallistuminen on siinä esteenä ja kasvatus jää hoitamatta. Kotona lapsi oppii kristilliset arvot ja seuraamaan Kristusta ja saa hyvän kasvualustan jos hän saa mahdollisuuden kasvaa uskoon. Aikuisena voi sitten tehdä omat ratkaisut, mutta siemenen voi kylvää oma isä ja äiti tai joku muu läheinen vaikka kummi. Mitä pahaa siinä on? jos tässä pahassa maailmassa tukee vanhuksia ja lapsia uskon tiellä.

    Onneksi voi iloita pääsiäisen sanomasta, sillä...

    Kristus nousi kuolleista... totisesti nousi.

    "Olen myös ollut dementikkoja hoitamassa aikanaan, pappi kävi sielläkin säännöllisesti ja se oli yksi päivän kohokohta. Hoitokodeissa olevat vanhukset "aktivoidaan" liikkelle, päivähuoneeseen tai oleskelutilaan, henkilökunta järjestää myös hengellistä ohjelmaa vanhuksille. Toisena päivänä oli mm. yhteislaulua huom. ei mitään virsiä vaan iloisia renkutuksia. Toisena päivänä taas tanssit, askartelua tai joku puuhasteli ruuanlaitossa mukana. Tarjonta oli melko tasapuolista."

    Minä tietenkin puhun vain oman kokemukseni pohjalta. Vanhukset rahdattiin päiväsaliin ja henkilökunta meni kahville, joten sitä voidaan pitää päivän kohokohtana. Meillä kävi vain luterilainen pappi, mutta häntä kuuntelemaan rahdattiin karjalan ortodoksit ja kunnon pakanat. Silloin tällöin pidetyistä juhlista (kuten potilaiden syntymäpäiviä), joissa oli ohjelmaa ja hyvää syötävää, ei ole mitään pahaa sanottavaa.

    "Pääasiassa kävijät olivat kahden valtionkirkkomme pappeja, mutta eikö ole niin, että monet lahkot ja uskonsuunnat hoitavat vanhustensa hengelliset tarpeet myös itse. En usko, että kukaan kärsii pakkosyötöstä."

    Puolustuskyvyttömien vanhusten sielujen (ja omaisuuden) kalastelusta on paljonkin pahaa sanottavaa. Varmasti täällä vierailevat teologit muistavat vanhempiakin tapauksia, mutta ainakin jo Metropoliitta Eustatios oli huolissaan ortodoksisten luostareiden halusta vaihtaa rikkaiden omaisuus varmaan ja helppoon taivaspaikkaan. Arvostelukyvyttömät ja ennen kaikkea kiltit vanhukset, joiden on vaikea sanoa ei, ovat puhelinmyyjien ja sameissa vesissä kalastelevien "pappien" perinteisiä uhreja.

    Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että seurakunnat pitävät huolen vanhuksista, jotka ovat olleet aikaisemminkin toiminnassa mukana. Mitään pahaa ei ole myöskään päiväsalissa pidettävillä palveluksilla, kunhan sinne ei viedä ketään, joka ei tahdo (siis potilaan pitää minusta aktiivisesti tahtoa eikä ole oikein viedä vanhusta, jonka ajatukset ovat aivan muualla). En olisi tykännyt, jos joku sisaruksistani (saati vieras) olisi Äidin viimeisinä päivinä yrittänyt tyrkyttää hänelle omaa uskoaan.

    "Käyn toki katsomassa vanhuksia vieraita sekä läheisiä, näen velvollisuudekseni tarpeen tullen kutsua papin jonkun tutun vanhuksen luokse, jos hän sitä kaipaa. Se on totta, että monet vanhukset voidaan tavallaan "unohtaa" hoitolaitokseen varsinkin jos läheiset asuvat kauempana, silloin tarvitaan meitä lähimmäisiä käymään ja tarpeentullen myös pappia."

    Vanhusten unohtaminen on aktiivista toimintaa. Kukaan ei voi väittää, että asuu niin pitkällä, etteikö voisi soittaa tai lähettää edes korttia sairaalassa olevalla vanhemmalleen päivittäin.

    Minulle ei ole tullut mieleenikään mennä katsomaan tuntemattomia sairaalaan, josta he eivät pääse mihinkään karkuun. Mielestäni on törkeää jo se, että soitetaan tuntemattomien ovikelloja ja kysytään oven avaajalta haluaako hän taivaaseen ja luvataan järjestää asia. Ketään ei tarvitse päästää omaan kotiin, mutta ketään ei potilas voi ajaa pois sairaalasta.

    "Päiväkodeissa ja koulussa voivat käydä papit ja pipit, hengellinen kasvatus kuitenkin kuuluisi kotiin ja perheelle, valitettavasti maallistuminen on siinä esteenä ja kasvatus jää hoitamatta. Kotona lapsi oppii kristilliset arvot ja seuraamaan Kristusta ja saa hyvän kasvualustan jos hän saa mahdollisuuden kasvaa uskoon. Aikuisena voi sitten tehdä omat ratkaisut, mutta siemenen voi kylvää oma isä ja äiti tai joku muu läheinen vaikka kummi. Mitä pahaa siinä on? jos tässä pahassa maailmassa tukee vanhuksia ja lapsia uskon tiellä. "

    Oletko oikeasti sitä mieltä, että päiväkotiin pitäisi päästää islamilaisia saarnamiehiä tai jehovantodistajia? Minusta uskonto on pelkästään aikuisen ihmisen asia ja lasten uskonnollinen kasvatus kuuluu kodille.

    Varmaan olemme perusasiasta aivan samaa mieltä: nykyinen systeemi, jossa vanhukset helposti hoidetaan riittävällä lääkityksellä ja televisiolla, on epäinhimillinen. 60-luvulla kauhisteltiin sitä, että 11-vuotias amerikkalainen oli nähnyt keskimäärin 11000 televisiomurhaa. Enää ei kauhistella ja tuskin kukaan edes osaa arvioida montako murhaa on 11-vuotias nähnyt televisiossa (tai tietokonepeleissä). 60-luvulla lapset näkivät päivittäin vanhuksia ja kuolemakin oli osa elämää. Nykyisin peleissä, jotka vaikuttavat voimakkaammin lasten maailmankuvaa kuin yksikään uskonto, on yleensä neljä elämää ja sen jälkeen täytyy aloittaa peli alusta. Elämää ei voi rebootata.

    No niin, osittain samaa mieltä kanssasi, sillä hyväksyn kyllä päiväkotiin ort. tai lut. papit (tai kanttorit) en todellakaan jt:tä saarnaamaan. Edelleen väitän ettei vaikeasti dementoitunutta vanhusta pysty pakkosyöttämään koska hän ei enää pysty vastaanottamaan asioita ja "pakkosyöttöä" kuten ennen. Lisäksi kultaiset muistoni työharjoittelusta dementoituneiden vanhusten parissa ovat kylläkin yksityisestä hoitokodista, sekä toinen harjoittelu kunnan ylläpitämästä. Molemmissa vanhuksista pidettiin hyvää huolta, eikä kärrätty päiväsaliin että henkilökunta voisi juoda kahvit rauhassa. Kahvit juotiin molemmissa paikoissa porukassa, hoitajat ja hoidettavat yhdessä. Pappi sekä ort. että lut. kävi, piti hartaushetken säännöllisesti ja sitten juotiin kahvit ja seurusteltiin. Ilmapiiri oli hyvä ja välitön, kenenkään nimiä ei otettu "testamenttiin".

    Uskon sen, että jotkut kiltit vanhukset ovat testamentanneet omaisuutensa kirkoille, luostarille tai erilaisille lahkoille. Sitä onko kyseessä manipulointi on vaikea sanoa, toisinaan niin on. Joskut ehkä haluavat vielä täysissä järjissään ollessaan luovuttaa omaisuuttaan oman seurakunnan hyväksi ja siihenkin on vapaa oikeus.

    Jos tekee edes hiukan vapaaehtoistyötä vanhusten parissa, tapaa ajoittain vieraitakin vanhuksia, mutta usein heistä tulee ajan kanssa tuttuja ja läheisiä. Heihin kiintyy eikä todellakaan toivo, heille mitään pakkosyöttöä tai että joutuisivat "rosvouksen" kohteeksi.
    Lämpimiä ajatuksia kaikille vanhusten parissa toimiville ja muillekin.

    Siviilipalveluspaikassa oli niin paljon potilaita ja niin vähän henkilökuntaa, ettei meillä ollut mahdollisuutta juoda yhtä aikaa kahveja. Henkilökunta teki parhaansa ja vanhuksista pidettiin todella hyvää huolta ulkonaisesti kovin puutteellisissa oloissa. Enää sellaiseen hoitamiseen ei liene mahdollisuuksia kaikkien säästöjen jälkeen.

    Olemme samaa mieltä varsinaisessa asiassa. Vanhustenhoitaminen on rankkaa työtä, jossa ei pääse otsikkoihin kuin valitusten kautta. Lämpimiä ajatuksia kaikille vanhusten parissa toimiville niin ammattilaisille kuin vapaaehtoistyössä mukanaoleville.

    Äänestä

Kannanotto 1.

Voi itsekkyyttä!
Kirjoittanut: kuunsisar 20.3.2005 klo 19.20

Jos vanhukset jätettäisiin hoitamatta, olisi kadut täynnä kerjääviä mummoja ja ukkoja. Pitäisikö sairaalaan pääsylle asettaa yläikäraja? Vai ihanko lakisääteisesti neuvolasta saisi piikin lopettamista varten kun ikäraja ylittyy? Kuinka moni hakisi piikin omalle mummolleen tai äidilleen? jne....

Kannanotto 2

Arveluttavaa
Kirjoittanut: kuunsisar 25.3.2005 klo 14.25

Millä eettisillä valtuuksilla uskonnollsiin seremonioihin kuten kasteelle ja ehtoolliselle tuodaan imeväsiä, dementoituneita ja muita, joilla ei itsellään ole älyllistä kapasiteettia päättää asioistaan

PÄÄTELMÄ: Olet hyvin sisäistänyt kannanottosi 1, kohta 2 on sinulle niin vieras ja käsittämätön alue, ettei siihen kannata kommentoida muutoin kuin toteamalla, että molemmissa kohdissa toimii sama liike-energia RAKKAUS:

Äänestä
  • Justinokselle:
    Etiikka on asioiden tarkastelemista moraalin näkökulmasta. Minun moraalini ydin on ihmisarvon kunnioittamisessa. Tätä sinun ei suinkaan tarvitse hyväksyä.
    Justiinalle:
    Dementikko on sairasta ihmistä halventava nimitys. Ammattikielessä puhutaan dementoituvasta(Alzheimer Keskusliitto) tai dementoituneesta(Suomen Dementiahoitoyhdistys).
    Nimettömälle:
    Kiitos kiitos päätelmistä. Yllätys, että sallit myös minulle lähimmäisen rakastamisen. Sen kun tahtoo kristilliset piirit kovin herkästi omia. Ikään kuin vain heidän jumalansa voisi antaa siihen valtuudet.
    En malta vielä olla hämmästelemättä kristittyjen huikeaa akropatiaa nöyristelyn ja ylvästelyn välillä.
    Muutapa kommentoitavaa tässä ei sitten olekaan.

    Äänestä

  • kuunsisar kirjoitti:

    Justinokselle:

    Onkos diabeetikkokin sitten oikeastaan "diabetoituva" tai "diabetoitunut"? ;)

    Äänestä

  • el-kirahwi kirjoitti:

    Onkos diabeetikkokin sitten oikeastaan "diabetoituva" tai "diabetoitunut"? ;)

    on tai ei ole. Se ei ole etenevä sairaus kuten suurin osa dementoivista sairauksista on.

    Äänestä

  • kuunsisar kirjoitti:

    Justinokselle:
    Etiikka on asioiden tarkastelemista moraalin näkökulmasta. Minun moraalini ydin on ihmisarvon kunnioittamisessa. Tätä sinun ei suinkaan tarvitse hyväksyä.
    Justiinalle:
    Dementikko on sairasta ihmistä halventava nimitys. Ammattikielessä puhutaan dementoituvasta(Alzheimer Keskusliitto) tai dementoituneesta(Suomen Dementiahoitoyhdistys).
    Nimettömälle:
    Kiitos kiitos päätelmistä. Yllätys, että sallit myös minulle lähimmäisen rakastamisen. Sen kun tahtoo kristilliset piirit kovin herkästi omia. Ikään kuin vain heidän jumalansa voisi antaa siihen valtuudet.
    En malta vielä olla hämmästelemättä kristittyjen huikeaa akropatiaa nöyristelyn ja ylvästelyn välillä.
    Muutapa kommentoitavaa tässä ei sitten olekaan.

    Höpö höpö! Missään mielessä en kirjoituksessani tarkoittanut halventaa ketään vanhusta, mutta käytin vaan melko yleisesti käytössä olevaa yleisnimitystä alzheimemerintautia/tauteja sairastavista vanhuksista. Minulla oli ihan muuta mielessä kun kirjoitin mielipiteeni. Edelleen olen sitä mieltä, ettei vanhusta joka ei halua vastaanottaa papin puheita voi pakkosyöttää väkisin. Näen meidän lähimmäisten osuuden "tuttujen" vanhusten ystävinä ja hengellistenkin asioiden viestinviejinä tärkeänä. Voidaanhan sitä puhua vaikka Kauniista ja rohkeista jossa vanhus haluaa tai muistellaan menneitä, tai ei puhuta mitään pidetään vaan kädestä. Lähimmäisen rakkaus on meille kaikille annettu lahja ja sen toteuttaminen elämässä on jokaisen etuoikeus kristillisestä vakaumuksesta riippumatta. Näyristely ja ylvästely eivät kuulu meikäläisen ajatusmaailmaan. Usko tai älä minä saan itselleni paljon ajatustenvaihdosta eri-ikäisten vanhusten kanssa ja opin uutta jopa.

    Äänestä

  • kuunsisar kirjoitti:

    Justinokselle:
    Etiikka on asioiden tarkastelemista moraalin näkökulmasta. Minun moraalini ydin on ihmisarvon kunnioittamisessa. Tätä sinun ei suinkaan tarvitse hyväksyä.
    Justiinalle:
    Dementikko on sairasta ihmistä halventava nimitys. Ammattikielessä puhutaan dementoituvasta(Alzheimer Keskusliitto) tai dementoituneesta(Suomen Dementiahoitoyhdistys).
    Nimettömälle:
    Kiitos kiitos päätelmistä. Yllätys, että sallit myös minulle lähimmäisen rakastamisen. Sen kun tahtoo kristilliset piirit kovin herkästi omia. Ikään kuin vain heidän jumalansa voisi antaa siihen valtuudet.
    En malta vielä olla hämmästelemättä kristittyjen huikeaa akropatiaa nöyristelyn ja ylvästelyn välillä.
    Muutapa kommentoitavaa tässä ei sitten olekaan.

    Jos olet sitä mieltä, että mikään ei tee etiikasta velvoittavaa, eli jokainen saa itse valita moraalinsa ytimen ja muiden ei tarvitse samaa hyväksyä, niin miksi alunperinkään tulit kyselemään, millä valtuuksilla jotain tehdään?

    P.S. Moraalin määritelmään kuuluu preskriptiivisyys, eli se, että vaaditaan joillekin säännöille yleistä velvoittavuutta. Käsityksesi moraalista on kontradiktio, jos olet sitä mieltä, että muiden ei tarvitse hyväksyä arvojasi. Tällöin kyse ei ole enää siitä, mikä on arvokasta ja tärkeää, vaan yksinkertaisesti vain siitä, mistä sinä pidät. Sillä ei ole mitään moraalista velvoittavuutta.

    Äänestä

On erittäin arveluttavaa, että pienet lapset, vastasyntyneet jopa, saavat asua ja elää vanhempiensa kanssa. Kuvitelkaa, täysin avuttomat, vielä kehittymättömät heput aivan alttiina vanhempiensa vaikutukselle. Kyllä lapset pitäisi kasvattaa alusta pitäen kekkilän multapusseissa.

Äänestä
  • tai mahdollisesti jopa pienessä, pahvisessa, boxissa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuunsisar kirjoitti:

Millä eettisillä valtuuksilla uskonnollsiin seremonioihin kuten kasteelle ja ehtoolliselle tuodaan imeväsiä, dementoituneita ja muita, joilla ei itsellään ole älyllistä kapasiteettia päättää asioistaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu