Mathahaha

Neloselta tulee paraikaa hyvä leffa. Kristillinen Britti-imperiumi ampuu vääräoppisia intialaisia maahan ihmisoikeuksissa. Go Kristityt Go!!! Kyllä se Jeesus on niin kova jätkä että sen nimeen saa ampua ihmisiä.
7174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei tietenkään noin saa tehdä. Onpas tyhmää vedota tollaiseen. Julmia ja kamalia ihmisiä löytyy joka paikasta. Ei se, että on kristitty tee ihmisestä pahaa.. Mutta, jos ihminen, joka on paha tulee uskoon, hänellä on mahdollisuus parantua Jeesuksen ja jonkun psykiatrin avulla. Ei syntien anteeksi antaminen tarkoita vastuun poistamista ihmisten edessä!!!

tiina_m

Äänestä
  • Raamattukin puhuu että älä tapa, mutta silti kahdeksan kansanmurhaa tuli tehtyä kirkon puolesta ja muuta kivaa. Vääräuskoisten lahtaaminen on siirtynyt nykyaikana juonitteluun ja suoranaiseen valehteluun kuten voimme huomata mm. amerikan kreationistien taholta. Yrittävät viedä kreationismia opetukseksi muka tieteellisenä näkemyksenä maailmasta vaikka kaikki tietävät että ne hihhulit ottavat kaiken infonsa raamatusta.

    Oli aika, jolloin uskovaiset hallitsivat maailmaa ja tapattivat mm. tuhansia ihmisiä kerettiläisyydestä roviolla ja mm. aloittivat kahdeksan maailmansotaa ja mm. uskoivat maan olevan litteä. Tuota aikakautta kutsutaan PIMEÄKSI KESKIAJAKSI.

    Ihmiset jotka edelleen uskoo näihin satuolentoihin ovat henkisesti jääneet tuolle keskiajalle. Edelleen tapetaan ihmisiä uskon verukkeella kuten esimerkiksi W Bush joka syytää joukkoja jatkuvasti Irakiin koska he "uhmaavat jokaisen ihmisen oikeutta olla vapaa". Niinpä niin. Bush on vannoutunut uskovainen ja kreationisti. Ehkä Jumala ei ole Bushille mikään syy tappaa Irakilaisia, mutta Jumala on hänelle syy oikeuttaa tämä yhden miehen sota.

    Uskovaiset näkee kaiken uskoon liittyvän vaalean punaisten linssien läpi. ateismi palstallakin joku Tanja tai anja vai naina ketä olikaan tiuski ateisteille kun jeesus on niin suuri ihminen historiassa. pari vastausta tuli takaisin että jeesuksen nimeen on tapettu enemmän ihmisiä kuin kenenkään muun koko vitun historiassa! herätkää!

    Äänestä

  • Gandhi kirjoitti:

    Raamattukin puhuu että älä tapa, mutta silti kahdeksan kansanmurhaa tuli tehtyä kirkon puolesta ja muuta kivaa. Vääräuskoisten lahtaaminen on siirtynyt nykyaikana juonitteluun ja suoranaiseen valehteluun kuten voimme huomata mm. amerikan kreationistien taholta. Yrittävät viedä kreationismia opetukseksi muka tieteellisenä näkemyksenä maailmasta vaikka kaikki tietävät että ne hihhulit ottavat kaiken infonsa raamatusta.

    Ei uskoontuleminen tee kenestäkään synnitöntä, ja "uskova", joka ei todella etsi Jumalan kasvoja ja anna Jeesuksen parantavan rauhan tehdä tilaa itsessään..
    ..Aiheuttaa ympärilleen jopa paljon pahuutta.
    Miksi yleistät uskovat ihmiset pahoiksi?
    Olemme ihan tavallisia ihmisiä (useimmat) , jotka uskovat Jeesukseen Jumalan ja ihmisen välisten syntien sovittajana. Ja tämähän ei tee kenestäkään Jumalaa.
    Ja oikeasti uskossa olevat ihmiset (ei niin kuin Bush, tai mistäs minä tiedän, tuntuu vaan äänien kalastamiselta..) haluavat varmasti vielä enemmän kaiken maailman murhien loppuvan. Esim. en usko että kukaan tosi uskova kannattaa kuolemantuomiota, terrorismia, uskonsotia, pakkokäännytystä jne..

    Äänestä

  • Gandhi kirjoitti:

    Raamattukin puhuu että älä tapa, mutta silti kahdeksan kansanmurhaa tuli tehtyä kirkon puolesta ja muuta kivaa. Vääräuskoisten lahtaaminen on siirtynyt nykyaikana juonitteluun ja suoranaiseen valehteluun kuten voimme huomata mm. amerikan kreationistien taholta. Yrittävät viedä kreationismia opetukseksi muka tieteellisenä näkemyksenä maailmasta vaikka kaikki tietävät että ne hihhulit ottavat kaiken infonsa raamatusta.

    Oli aika, jolloin uskovaiset hallitsivat maailmaa ja tapattivat mm. tuhansia ihmisiä kerettiläisyydestä roviolla ja mm. aloittivat kahdeksan maailmansotaa ja mm. uskoivat maan olevan litteä. Tuota aikakautta kutsutaan PIMEÄKSI KESKIAJAKSI.

    Ihmiset jotka edelleen uskoo näihin satuolentoihin ovat henkisesti jääneet tuolle keskiajalle. Edelleen tapetaan ihmisiä uskon verukkeella kuten esimerkiksi W Bush joka syytää joukkoja jatkuvasti Irakiin koska he "uhmaavat jokaisen ihmisen oikeutta olla vapaa". Niinpä niin. Bush on vannoutunut uskovainen ja kreationisti. Ehkä Jumala ei ole Bushille mikään syy tappaa Irakilaisia, mutta Jumala on hänelle syy oikeuttaa tämä yhden miehen sota.

    Uskovaiset näkee kaiken uskoon liittyvän vaalean punaisten linssien läpi. ateismi palstallakin joku Tanja tai anja vai naina ketä olikaan tiuski ateisteille kun jeesus on niin suuri ihminen historiassa. pari vastausta tuli takaisin että jeesuksen nimeen on tapettu enemmän ihmisiä kuin kenenkään muun koko vitun historiassa! herätkää!

    oli ajanjakso vuodesta 500 vuoteen 950 eli Länsi-Rooman luhistumisesta ottoniaaniseen renessanssiin.

    Tuona aikana uskovaiset eivät hallinneet maailmaa, mutta länsimaailma oli käytännössä anarkia, ja vulgaarikristillisyys taisteli sieluista pakanallisuuden kanssa.

    Keskiajalla ei uskottu maailman olevan litteä. Tämä on myytti.

    Äänestä

  • Mörri kirjoitti:

    Keskiajalla uskottiin maan olevan litteä, siitä on näyttöä valtavasti ja evopalstalla sanottiin linkin ja todisteen kera että joku lutherkin on tätä maailmankuvaa puolustanut. sinä taas taidat olla kristitty joka torjuu tälläiset väitteet perusteetta tai ilman mitään näyttöä "myytiksi", koska se voisi painaa maahan omaa uskontoasi. totuus sattuu mutta älä pliis vääristele sitä.

    pimeästä keskiajasta en tiedä, taisi mennä ajat väärin. kyllähän inkatkin tiesivät 3000eaa että maa on pyöreä mutta kirkko opetti maata litteänä. jos leikit oppinutta niin sinun pitäisi leikisti myös tietää nämä.

    Äänestä

Elävässä Kristusyhteydessä elävä Kristitty ei olisi koskaan tarttunut aseeseen, saatika vielä ryhtynyt ampumaan ihmisiä teurastusmiesessä jota kyseinen filmin kohtaus esitti!

On pöyristyttävää seurata historian "kristittyjä" ihmisiä, jotka ovat vain ulkonaisesti nimikkeeltään olleet kristittyjä ja siten nimikristillisydellään vääristävät elävän Kristillysyyden niiden silmissä ja korvissa jotka eivät oikein osaa asiaa jaotella oikeaan suhteeseen mikä on oikeaa ja elävää kristillisyyttä!.

Elävässä uskonsuhteessa Jeesukseen elävä Kristitty ihminen ei tartu koskaan aseisiin vahingoittamaan muita ihmisiä! Jos tarttuu, niin hän teollaan kieltää oman Kristillisen vakaumuksensa!

Jeesus nimenomaan antoi uskovilleen käskyn rakastaa lähimmäisiään! elikä muita IHMISIÄ!

>>Luuk. 6:27
"Mutta teille, jotka kuulette!, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat"!

>>Luuk. 6:35
"Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille".

On olemassa "KRISTITTYJÄ" ja (nimikristittyjä)!

Ja on siis aivan eri asia olla "huulillaan" kristitty kuin "Sydämellään"! Ymmärsitkö?

Äänestä
  • Oliko ristiretket siis sellaista "kristillisyyttä" mikä ei kuitenkaan ollut kristillistä? Selitäs hiukan jooko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ganhdi kirjoitti:

Neloselta tulee paraikaa hyvä leffa. Kristillinen Britti-imperiumi ampuu vääräoppisia intialaisia maahan ihmisoikeuksissa. Go Kristityt Go!!! Kyllä se Jeesus on niin kova jätkä että sen nimeen saa ampua ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu