Miksi kristilliset ovat jatkuvassa ajojahdissa Räsäsen johdolla?
Tervettä, monipuolista seksuaalisuutta harjoittavat kansalaiset ovat Räsäsen ajojahdin kohteena. Tällaistako on kristillisyys?
Häpeän Räsäsen arvostelukyvyttömyyden puolesta.
Miksi ajojahti?
32
169
Vastaukset
- Anonyymi
Se on pienen vallanhaluisen ryhmän tavoite, käyvät piispojenkin kimppuun, kun nämä puhuvat kristillisestä rakkaudesta.
- Anonyymi
KD koostuu näistä.
Taikauskoon perustuvat puolueet pitäisi kieltää kokonaan.
Maallinen hallinto ja uskonharha ovat keskenään epäsopivia.- Anonyymi
Päivi Räsäseen kohdistuvasta ajojahdista tulee väkisinkin mieleen kristalliyö ja juutalaisvainojen alkuaika.
- Anonyymi
Räsänen on ilmaissut mitä Paavalin kirjeessä roomaisille on kerrottu homoudesta.
Kyseinen kohta paheksuu homoutta paheellisena syntinä, eikä teksti muutu suvaitsevaisemmaksi vaikka Räsänen hiljennetään.
Piispat ja papit selittävät että Raamatun tekstit pitää tulkita historiallisessa kontekstissa.
Tuomiokapituli antoi huomautuksen homoparin vihkineelle mutta oikeudessa huomautus kumottiin. Mikäli tuomiokapitulin päätös perustui kirkkolakiin, eikö ko. lain noudattamisessa syyllistytä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan?
Piispat ja papit syyllistävät mieluimmin Räsäsen kuin sanovat että Paavali oli rasisti.- Anonyymi
Räsänen on solvannut homoja kehityshäiriöisiksi. Se on aivan eri mittaluokan asia. Ja Paavalihan kyllä puhelee paljon muutakin sellaista, mitä ei enää noudateta edes kirkossa.
- Anonyymi
Ei kirkolla mitään lakia ole. Suomen laki on ainoa laki suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsänen on solvannut homoja kehityshäiriöisiksi. Se on aivan eri mittaluokan asia. Ja Paavalihan kyllä puhelee paljon muutakin sellaista, mitä ei enää noudateta edes kirkossa.
Mutta... Homoushan ON kehityshäiriö?
Ei nyt ainakaan normaalia ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta... Homoushan ON kehityshäiriö?
Ei nyt ainakaan normaalia ole.Missäs tutkimuksissa homous on todistettu kehityshäiriöksi. Alas selittämään.muuten valhetta????
- Anonyymi
KD:n järjestämän vaino ja ajojahti on heidän käsityksensä kristillisestä rakkaudesta. Sairasta väkeä.
- Anonyymi
Jeesuksen kiduttamalla tappamista sanotaan myös rakkaudesti.Ihmisuhrilla uskotaan nykyaikanakin olevan jokin voimatekijä ihmisten kohtaloon. Kuten uskoivat kaikki ne muinaiset heimotkin jotka uhrasivat ihmisiä jumalille.
Jeesus roikkumassa ristillä on vastenmielinen näky, ihmisarvoa ja oikeusvaltio periaatetta loukaava. Piispat ja papit selittävät kuinka Raamattua pitää tulkita historiallisessa kontekstissa, ihmisuhrit kuuluvat historiaan eikä ylistyksen kohteeksi.- Anonyymi
Jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa ainutlaatuinen ja juuri oikeassa. Tämä on tietysti traaginen virhe.
Tämänkin ajan homojen puolustelijat kirotaan tulevaisuudessa ja heidän näkemyksiään pidetään vanhanaikaisina kuin taistolaisten uhoamista.
- Anonyymi
Ja Paavalin puheet ovat mennyttä kamaa. Lehdet on jo olleet hiiren korvalla pitkään.
- Anonyymi
Viidelle papille on annettu moitteita homoparien vihkimisestä, mihin moitteet parustuvat ellei kirkossa hyväksyttyyn linjaan. Julkisuudessa piispat ja papit jotka kritisoivat Räsästä Raamatun tulkintoja vääräksi koska Raamattua pitää tulkita vain historiallisessa kontekstissa. Laajasalo hyväksyi Sadinmaalle annetun huomautuksen homoparin vihkimisestä, nyt samainen Laajasalo paheksuu Räsästä melkoisen kaksinaismoralisti.
- Anonyymi
Kaksinaismoralisteja riittää KD:ssa. Muun muassa Räsänen joka ei älyä vaieta vaan pitää yllä älämolöä ja VIHAA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksinaismoralisteja riittää KD:ssa. Muun muassa Räsänen joka ei älyä vaieta vaan pitää yllä älämolöä ja VIHAA.
Räsänen ei ole kaksinaismoralisti. Hän ei ole osoittanut minkäänkaltaista vihaa.
- Anonyymi
On hienoa että KD on perunut kaikki tilaisuutensa. Vihapuolue pääsee jäähylle.
- Anonyymi
Kannattaa voi hiljaisestikin, Päivin tosin pitää lausua näkemyksensä.
- Anonyymi
Vihapuolue on hallituksessa.
- Anonyymi
Miesten kanssa makaaminen on Raamatun
syntiä.Kirkkouskovaoset ei sinänsä jahtaa
homoja ,muuta kuin Raamatun tulkinnan ansiosta ,missä homo yrittää tehdä omasta
synnistään raamatullisesti hyväksyttyä.Tämä
Raamatun muuttaminen synnilliseksi kertoo
että homous on itte perkeleestä ja se täytyy
tuhota vaikka uskonsodalla.- Anonyymi
Pidä uskosi itselläsi ja ole onnellinen, mutta anna myös kaikkien muiden pitää oma uskonsa ja oma elämänsä. Lopeta somessa uskonlahkolainen kiihkoilusi. Jokainen uskokoon, mihin haluaa ja tulkoon tavallaa autuaaksi, se ei ole sinun asiasi eikä sinun käsissäsi.
Kiitos EI uskovaiselle kiihottamiselle! - Anonyymi
Niin selitäppäs sitten mikä ero on miesten kanssa makaavien miesten (niikuin naisen) homomiehen ja heteromihen välillä. Kakistas ulos??
- Anonyymi
Mitenkäs Räsäsen puolueen kannatuksen on käynyt?
Juuri niin kuin Räsäsen, Essayhin ja Tanuksen puheet ja käyttäytyminen edellyttävät.
Uskonlahkolaiset ovat Suomessakin kaikkein kovimpia kiihkoilijoita ja vähemmistöjämme alistavia ja polkevia.
Lie sitä uskonlahkolaisten lähimmäisen rakkautta!- Anonyymi
YLE:n viimeisimmän tutkimuksen mukaan KD:n kannatus on noussut 34 % edellisestä tutkimuksesta.
https://yle.fi/uutiset/3-11298139
- Anonyymi
homot menkööt irakiin
- Anonyymi
Mihin sinä lähdet pohjois-koreaan!!
- Anonyymi
Paavali sanoi myös: ”nainen vaietkoon seurakunnassa”. Onko Räsänen vaiennut? Ei ole ja siten hän rikkoo raamattua vastaan.
- Anonyymi
Tuo tulkintasiko sinulla on syynä ajojahtiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo tulkintasiko sinulla on syynä ajojahtiin?
Jos uskoo raamattuun sanasta sanaan, silloin pitää uskoa myös itselle epämieluisat kohdat. Nyt Räsänen valikoi. Jotkut Paavalin sanat uskoo ja toisia ei. Ei ole loogista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos uskoo raamattuun sanasta sanaan, silloin pitää uskoa myös itselle epämieluisat kohdat. Nyt Räsänen valikoi. Jotkut Paavalin sanat uskoo ja toisia ei. Ei ole loogista.
Eli pyrit oikeuttamaan ajojahtisi tuolla Raamatunkohdalla.
Mikä saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että Päivi Räsänen on rikkonut tuota Raamatun paikkaa vastaan? Mitä ymmärrät sen tarkkaan ottaen tarkoittavan, ja kuinka Räsänen on sitä vastaan rikkonut? Lähteet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli pyrit oikeuttamaan ajojahtisi tuolla Raamatunkohdalla.
Mikä saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että Päivi Räsänen on rikkonut tuota Raamatun paikkaa vastaan? Mitä ymmärrät sen tarkkaan ottaen tarkoittavan, ja kuinka Räsänen on sitä vastaan rikkonut? Lähteet?Väitätkö, että Päivi Räsänen on hiljaa seurakunnassaan? Jos on, esitä siitä itse todisteet. Ja jos ei ole hiljaa, hän rikkoo raamatun sanomaa vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitätkö, että Päivi Räsänen on hiljaa seurakunnassaan? Jos on, esitä siitä itse todisteet. Ja jos ei ole hiljaa, hän rikkoo raamatun sanomaa vastaan.
1. korinttolaiskirje 14:34-35.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302229- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510