Moraalisen vastuun rajat ja yhteinen matkamme helvettiin

Jospa lähettäisit ensin itsesi. Muut tulee sitten perässä.

Entä jos koronavirus on Jumalan lähettämä rankaisu ja vitsaus. Mikä on niiden osa, jotka estävät Jumalaa vitsaamasta? Jos Koronavirus olisi merkitty profeetta Danielin kirjaan niin sen vastustaminen veisi hirteen? Mutta sehän on vain flunssaa eikä ole kirjaan kirjoitettu. Luonnollisesti ei kukaan ihminen levitä tahallaan tappavaa tautia. Vaan pysyy kotona. Jokainen Jumalan lähettämä vitsaus johtaa maan asukkaat eroon ja vapaaksi Jumalasta. Niin myös tämä on merkki, että Jumala ei tahdo enää paimentaa, vaan lähettää ruttoon ja helpottaa pedon merkin saapumisen. Mistään moraalista ei ole kyse, vaan alueet joille rutto leviää ovat kirottuja. Rangaistuksia rutot ovat aina.

Tartuntatauti on minusta hyvä esimerkki, koska tiedämme, että potemamme tauti tarttuu: emme tartuta vahingossa. Jos joku menee sairaana töihin (tai minne tahansa), hän voi toivoa, ettei kukaan saa häneltä tartuntaa, mutta joka tapauksessa hän tietää altistavansa muut tartunnalle, ja hän tietää senkin, että tänäkin vuonna monet kuolevat siihen flunssaan, jota hän sairastaa ja levittää. Mutta tuskin kukaan sairastaessaan ajattelee näin, varsinkaan nuoret perusterveet ihmiset eivät varmaankaan mieti tällaisia, koska heille sairaus on vain pieni kiusa, joka ei voi estää heitä edes tekemästä työtä. He ovat vahvempia kuin sairaus, he ovat voittajia.

Voidaan ajatella myös esimerkiksi mitä tahansa tuotetta, jonka tuotantoketju on pitkä. Riittää, että tuotantoketjussa on yksi moraaliton lenkki: ostamalla tuotteen osallistumme moraalittomuuteen. Mutta miten globaalissa nykymaailmassa voisi välttyä tämän tyyppiseltä moraalittomuudelta? Ei kovin helposti, ehkei mitenkään.

Voidaan siis sanoa, että nykyinen elämänmuoto tuottaa syntiä. Jos elämänmuotomme on sellainen, ettemme periaatteessakaan voi selviytyä kohdusta hautaan tekemättä syntiä, elämänmuotomme on väärä ja tuomittava.

Tämä palauttaakin mieleeni Mircea Eliaden ja syntiinlankeemusta edeltäneet ajat, joista kirjoitin toisessa ketjussa. Toistan siellä kirjoittamani. Eliaden mukaan primitiiviset ja arkaaiset kansat elivät ikään kuin historiattomassa tilassa. Tai oikeammin: niiden historiakäsitys oli syklinen. Eliade kutsui tätä tilaa paratiisiksi. Tällöin syntiinlankeemus olisi lankeemusta lineaariseen historiaan ja siis historian hirmuvaltaan.

Syklisessä historiassa historia alkaa joka vuosi alusta. Ihminen ikään kuin syntyy uudelleen vuosittain. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen syntinsä eivät kasaannu, hän saa aloittaa alusta. Niinpä tämä uusi alku on samalla syntien sovitus, anteeksianto, unohdus. Me modernit ihmiset taas muserrumme historian ja siis syntiemme taakan alle (erityisesti internetin aikakaudella tämä korostuu, koska internet ei koskaan unohda). Meille Kristus on sitä, mitä historian vuosittainen "nollaaminen" oli primitiivisille ja arkaaisille ihmisille. Myös Kristuksessa ihminen syntyy uudelleen ja saa uuden alun. Kristus on siis ratkaisu siihen ongelmaan, jonka lineaarinen historia aiheuttaa.

Nykyisen elämänmuodon ongelma on ilmeinen: vieraantuminen omista elinehdoista. En tule toimeen ilman tietokonetta, mutta ei minulla olisi tietokonetta, ellei joku minulle tuntematon kiinalainen orja rakentaisi sitä minulle. Tarvitsen kiinalaisia orjia voidakseni elää tavallista elämää. En tarvitse orjia luksukseen, vain tavalliseen elämään.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos kiinalaiset orjat eräänä päivänä kieltäytyisivät orjuudesta, elämäni romahtaisi. En voisi enää elää tavallista elämääni. Tuhat vuotta sitten metsästäjä-keräilijäyhteisössä olisin ollut onnellisempi: olisin ollut itse omien elinehtojeni herra, elämäni ei olisi riippunut minulle tuntemattomista kiinalaisista, eikä minun olisi myöskään tarvinnut osallistua moraalittomuuteen. Ehkä olisin silti osallistunut moraalittomuuteen, mutta minun ei olisi tarvinnut tehdä niin elääkseni tavallista elämää, ja uuden vuoden alkaessa syntini olisi joka tapauksessa nollattu. Sellainen elämänmuoto on oikea, tässä mielessä rousseaulainen "paluu luontoon" tai "jalo villi" on mielestäni ihan pätevä ajatus. Ehkä Aatami ja Eeva olivat jaloja villejä.