Toisinajattelu maahanmuuttoasioissa tuomitaan valtaapitävien joukoissa rikolliseksi
ja virallisesta jargonista vähänkin poikkeavat mielipiteet sensuroidaan välittömästi.
Suomen kaltaisella maalla ei ole mitään perustetta eikä oikeutta meuhkata mm. Unkarille ja Puolalle sekä nyt eritoten Kreikalle mistään ihmisoikeuksista eikä oikeusvaltiosta .
Menisivät vallankäyttäjät itseensä nähdäkseen, kuinka itsekeskeisiä ja mitään ymmärtämättömiä ovat. Mutta se lienee kai toiveajattelua.
ja virallisesta jargonista vähänkin poikkeavat mielipiteet sensuroidaan välittömästi.
Suomen kaltaisella maalla ei ole mitään perustetta eikä oikeutta meuhkata mm. Unkarille ja Puolalle sekä nyt eritoten Kreikalle mistään ihmisoikeuksista eikä oikeusvaltiosta .
Menisivät vallankäyttäjät itseensä nähdäkseen, kuinka itsekeskeisiä ja mitään ymmärtämättömiä ovat. Mutta se lienee kai toiveajattelua.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tällä palstalla sensurointi on taatusti maailmanennätysluokkaa.
Miksi pitää valehdella? Meillä sananvapaus toteutuu varsin mainiosti.
Vai onko ongelma siinä, ettet osaa ilmaista mielipidettäsi syyllistymättä samalla esimerkiksi kiihotukseen kansanryhmää vastaan? Tai vaikkapa rikkomatta foorumin sääntöjä? Se on sinun ongelmasi, ei Suomen (tai foorumin).
Hyvä se on Rotan huudella koska suvakkien rääkäisyjä ei poisteta.
Nikkinsä veroinen.
Kaipa niitäkin välillä, mutta onhan se toki totta, että me suvakit osaamme paremmin noudattaa Suomen lakeja ja foorumien sääntöjä.
Ei se ole vaikeaa, mutta jos käytöstavat puuttuvat, niin noinhan siinä sitten käy.
Äänestyskopilla tavataan Rotta!
Silloin me isämaalliset muutamme lait ja maahanmuuton edistämisestä saa syytteet maanpetturuudesta!
Onnea+vaan+matkaan.+Tällä+hetkellä+vielä+yli+70%+kansasta+vastustaa+teitä+hulluja....
Niin kuin lentokoneiden lähdön estämisen ja laittomien piilottamisen muodossa?
Eikös niin, että tuomiot annetaan sitten jälkikäteen takautuvasti, ihan kuin suvakkien järjestämässä Päivi Räsäsen ajojahdissa?
Samalla tavalla sopii. Siis silleen takautuvasti, jos rikkoo lakia sen säätämisen jälkeen...
Toki tässä maassa säädetään takautuviakin lakeja, lähinnä verotusta koskien, jatkuvasti. Mutta rikospuolella taitaa olla vain Rytin tapaus tähän mennessä...
Kuten sanottua, me osaamme paremmin. Ei tarkoita, että olisimme täydellisiä.
Täydellisyys on muutenkin hyvän vihollinen.
Sensuuri yhteiskunnassa toimii ovelasti. Jostakin asiasta tehdään rikos, jonka jälkeen ei tarvitse käyttää sanaa sensuuri, vaan rikos ja rikoksentekijä ja kirjoitus, tai sanoma määrätään poistettavaksi. Sensuroinnin uhriksi joutunut tuomitaan rikoksentekijänä sakkoihin, tai vankilaan.
Tämä on ihan totta kyllä.
Esimerkiksi tappouhkaukset ovat rikollisia ja niiden esittäminen aiheuttaa yhteydenoton poliisilta. Hirveän väärin.
Samoin kunnialoukkaukset on jostain syystä kielletty. Kyllä minulla pitäisi olla oikeus väittää mitä tahansa kenestä tahansa, onhan se sentään sananvapautta!
Ai mutta, meillä ei ole ennakkosensuuria ja sitten meillä on vastuu tekemisistään. Mutta hitto, sehän on hieno asia!
Mainio huomio ajattelematta turhia.
Ihmetellä kyllä täytyy !! JOKA Helvetin asiaan ja joka maailman kolkkaan pitää ottaa kantaa ja heti ensimmäisenä kyl Suomi auttaa ! Perkele hoitas kotimaan ensin kuntoon !! Täällä kaikki päin persettä . Sote ja yms ,, nyt kunnat niin veloissa ettei kohta mitään voi järjestää KIITOS hallitusten ihmeelliset hommat. Matu ja mamutus vähintään 4 miljardia vuodessa , ruokajonot kaamee HÄPEÄ , ei kiinnosta hallitusta ! KUnhan saa hakee karvanaamoja vaan lisää !! Yleensä oman maan luulis olevan etusijalla , mut ei ku nuollaan kieli niin ruskeena saatana joka suuntaan ! Rahaa aina löytyy yllättäen !! Nytkin joku MILJARDIN hätä BMW"" raha varmaan jos lamaa pukkaa !! On tää paska maa!!