Tom Hornin näky suuren asteroidin iskeytymisestä maapallolle huhtikuussa 2029

Tom Hornin näky suuren asteroidin iskeytymisestä maapallolle huhtikuussa 2029

Tom Horn näki näyn valtavan suuren asteroidin iskeytymisestä maapallolle huhtikuussa 2029.

Asteroidin voi havaita hyvällä kaukoputkella v. 2025, mutta v. 2027 asteroidin voi nähdä jo paljain silmin.

Tom Hornille ilmoitettiin myös asteroidin nimi. Se on Apophis. Myöhemmin hän sai selville, että sen niminen asteroidi on todellakin olemassa. NASA nimittäin nimesi suuren maata lähestyvän asteroidin v. 2004 nimellä Apophis.

Kun asteroidi iskee, sen voima vastaa kaikkien maapallon nykyisten ydinaseitten laukaisemista yhtä aikaa samassa paikassa.

Iskun seurauksena syntyy maailmanlaajuisia tsunameja ja maanjäristyksiä.

Kun asteroidi lähestyy maapalloa, se tulee aiheuttamaan suurta pelkoa, mutta myös parannuksentekoa ja kääntymystä Jumalan puoleen.

Osa ihmisistä nimittäin ei välitä Jumalasta tippaakaan, ennen kuin vasta todella kauhean hädän uhatessa. No, hyvä kun edes silloin, vaikka olisikin parempi etsiä Jumalaa jo hyvinä päivinä.

Kyseessä on sama tapahtuma kuin mistä Ilmestyskirjan luvun 8 jakeet 10-11 kertovat: ”Kolmas enkeli puhalsi torveensa. Silloin putosi taivaalta suuri, soihtuna palava tähti, ja maahan pudotessaan se täytti kolmanneksen virroista ja vesien lähteistä. Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmannes vesistä muuttui karvaaksi kuin koiruoho, ja monet ihmiset kuolivat vedestä, koska se oli tullut myrkylliseksi.”

Tom Horn kertoo näystään Sid Rothin haastattelussa, johon tämä linkki johtaa: https://sidroth.org/television/tv-archives/tom-horn-2/.

Ohjelman voi lukea kirjoitetussa muodossa tästä linkistä: https://ofm6z46z825qpxk83fa00q1a-wpengine.netdna-ssl.com/…/…

2

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En linkeistä saanut selvyyttä milloin sai näyn.
      Mutta aika määrä lienee liian lyhyt Välimereen iskeytymiseen, tapahtuma sijoittuu 7 v vihanajan alkupuolelle, ja sitä aiemmin on 6 sinetin tähtien putoaminen joka viitannee meteoriittisateeseen jolloin on ilmataivaan muutoksia sekä niin mahtava maanjäristys että Välimeren alueen vuoria ja saaria häviää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5107
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      243
      1347
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      955
    Aihe