Hyvinkäältä vanhan kirkon viereltä kävelysilta Hangon radan yli. Valtuusto antoi periaatepäätöksen budjetissa, mutta ei fiksannus kustannuksia, siis kuin avoin piikki. Hinta on noussut rutkasti, eikä siinä vielä näy edes VR'n vaatimaa haittakorvausta kustannuksena. Näin Hyvinkään kaupugilla sooloillaan.
Kävelysilta
97
2434
Vastaukset
- Anonyymi
Jos siltahanke torpataan tulee kyseeseen petos. Usea perhe on tehnyt asunnosta ostosopimuksen Hangonsillan alueelta. Heille yksi tärkeimmistä kysymyksista on tuo silta jota pitkin pääsee lähikaupoille Uuudenmaankadulle tai Hyvinkäänkadulle. Lyhyt kävelymatka autottomille on ollut houkutus muuttaa tuolle alueelle. Ei sieltä monikaan jaksa kävellä kilometrien päähän jonnekin Torikadulle. Alueelle on muuttamassa paljon autottomia eläkkeellä olevia kun parkkipaikkojakin tulee minimaalisen vähän. Urheilutermein laitetaan "numero muistiin" kun joku päättäjä mahdollisesti äänestä ikäihmisiä vastaan torpaten siltahankkeen.
- Anonyymi
Sietäisi ihan ensin ottaa selville, lakkautetaanko keskustan S-market, kuten huhut kertovat. Jos lakkautetaan, ei suunniteltu silta lyhennä Hangonsillassa asuvien kauppamatkoja lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sietäisi ihan ensin ottaa selville, lakkautetaanko keskustan S-market, kuten huhut kertovat. Jos lakkautetaan, ei suunniteltu silta lyhennä Hangonsillassa asuvien kauppamatkoja lainkaan.
Onhan Hyvinkäänkadulla k-kauppa...jos oikein muistan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan Hyvinkäänkadulla k-kauppa...jos oikein muistan.
Ihme jähinää porukoilta joita silta ei varsinaisesti ja heti hyödytä, eli keskustan ulkopuolella asuvilta. Mukana on myös mietiskelijöitä joilla ei ole kouluikäisiä lapsia. Silta on ehdottomasti tarpeellinen. Keskustelu myös, niin tyhmät pölöttäjät tunnistavat itsensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan Hyvinkäänkadulla k-kauppa...jos oikein muistan.
Sinne on sillalta niin pitkä matka, että ne, jotka eivät jaksa kävellä Willaan, eivät jaksa kävellä sillan kautta sinnekään. Taitaisi olla kätevinta ja edullisinta perustaa palvelubussireitti Hangonsillalta kaupoille. Viidellä miljoonalla ajelisi jo monta kertaa.

Mainitsit kouluikäiset lapset. Kiinnostaisi tietää, millä alueilla asuvien lasten koulumatkaa uusi silta lyhentäisi.
- Anonyymi
Hangonsillan alue on ankeaa ratapihan takamaata. Kannattiko muuttaa ylihintaisiiin kopperoihin? Silta tulee ehkä ei.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hangonsillan alue on ankeaa ratapihan takamaata. Kannattiko muuttaa ylihintaisiiin kopperoihin? Silta tulee ehkä ei.....
Aivan sama tuleeko siltoja vai tunneleita. Hangonsilta on kuitenkin Hyvinkäällä. En muuttaisi.
- Anonyymi
Kirkkarin ja Asemankadun Arskat, Reiskat, Tapsat, Maket, Kassi-Almat sekä Lempi-Leilat iloitsevat oikosillasta Alkoon. Nuoremman polven hörhötkin pääsevät nopeammin asioimaan omia juttujaan Hyvinkään sykkeeseen.

Kuka noista mainitsemistasi olet?

Missä on Hyvinkään ”syke”? Monta vuotta Hyvinkäällä asuneena en tavannut paikkakunnalla minkäänmoista sykettä, yhtä terminaalivaihdeasemaa koko Perähikiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkkarin ja Asemankadun Arskat, Reiskat, Tapsat, Maket, Kassi-Almat sekä Lempi-Leilat iloitsevat oikosillasta Alkoon. Nuoremman polven hörhötkin pääsevät nopeammin asioimaan omia juttujaan Hyvinkään sykkeeseen.
Nopeammin pääsee Alkoihin Hangonsiltaa tai Urakansiltaa pitkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka noista mainitsemistasi olet?
Suhina-Lempi kielsi kertomasta, saat arvata. Ollaan varmasti tavattu Kirkkarin puistonpenkillä.....pus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme jähinää porukoilta joita silta ei varsinaisesti ja heti hyödytä, eli keskustan ulkopuolella asuvilta. Mukana on myös mietiskelijöitä joilla ei ole kouluikäisiä lapsia. Silta on ehdottomasti tarpeellinen. Keskustelu myös, niin tyhmät pölöttäjät tunnistavat itsensä.
Vaikka keskustan ulkopuolella asuvat jähisijät ja pölöttäjät eivät sillasta hyödykään edes kuvitelmatasolla, joutuvat he silti sen maksumiehiksi. Eli heilläkin lienee oikeus mielipiteeseensä. Kannattaisiko muuten ruveta perimään maksua siltaa käyttäviltä, vaikkapa vain euron kerralta? Kuinkahan monta vuotta menisi, ennen kuin sillan hinta saataisiin kokoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan Hyvinkäänkadulla k-kauppa...jos oikein muistan.
Kaksi K-kauppaa tuolla alueella, nyt saman kauppiaan vetämäksi. Varmaan hänellekin luvattu siltayhteys. Kävelymatkana aivan sopiva, eikä saastetta synny. Harva sitä ruotäydennystä lähtee Torikadulta asti hakemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinne on sillalta niin pitkä matka, että ne, jotka eivät jaksa kävellä Willaan, eivät jaksa kävellä sillan kautta sinnekään. Taitaisi olla kätevinta ja edullisinta perustaa palvelubussireitti Hangonsillalta kaupoille. Viidellä miljoonalla ajelisi jo monta kertaa.
Sillan toteutuessa 150 metriä! Kyllä tuon jaksaa kävellä melkein kaikki. Willaan 1500 metriä, joten se siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suhina-Lempi kielsi kertomasta, saat arvata. Ollaan varmasti tavattu Kirkkarin puistonpenkillä.....pus.
Suhina Lemmen ja Leila-Anteron juttuja ei kannata aina uskoa........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillan toteutuessa 150 metriä! Kyllä tuon jaksaa kävellä melkein kaikki. Willaan 1500 metriä, joten se siitä.
Mihin K-kauppaan on sillan toteutuessa 150 metriä? Ja mistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin K-kauppaan on sillan toteutuessa 150 metriä? Ja mistä?
Tulevan sillan Uudenmaan kadun puoleisestä päästä K-Markettiin Pappilankadun risteykseen. Vähän lisää niin Hyvinkäänkadun K-Market on lähellä. Ei se kovin vaikeaa ole mitata. S-Markettiin tulee muutama sata metriä lisää, mutta ei sekään ole kaukana. Mutta onko jokin pöytäkirjasopimus esteenä, vaikka nämä kaupat ovat olleet toiminnassa jo ennen Willan rakentamista? Näin kysyy "salainen lisäpöytäkirja"

Mitenköhän tuo 150m on mitattu? Vanhalta kirkolta(missä sillan perustukset) on Pappilankadulle 350m. Vai tuleeko Uudenmaankadun puoleiseen päätyynkin lenkki, jolla saadaan sillan pääty Salonkadulle? Siitä olisi se 150m K-Markettiin. Ja tuo S-Marketkin on lähempänä noita perustuksia. Tosin siitäkin noin 200m...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme jähinää porukoilta joita silta ei varsinaisesti ja heti hyödytä, eli keskustan ulkopuolella asuvilta. Mukana on myös mietiskelijöitä joilla ei ole kouluikäisiä lapsia. Silta on ehdottomasti tarpeellinen. Keskustelu myös, niin tyhmät pölöttäjät tunnistavat itsensä.
Nyt on silta ollut käyttövalmiina, mutta kevyenliikenteen kulkijaa se ei houkuta mihinkään aikaan vuorokaudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on silta ollut käyttövalmiina, mutta kevyenliikenteen kulkijaa se ei houkuta mihinkään aikaan vuorokaudesta.
Hienohan se on, iltavalaistuna, mutta rahareikiä olisi varmaan ollut muuallakin.
- Anonyymi
Huijausta asuntojen markkinoinnissa jos siltahanke kaatuu. Vuosia puhuttu kevyen liikenteen väylästä radan yli Uudenmaankadun kauppoihin ja koulukin rakennettiin sinne kun reitti radan yli valmistuu. Kuka nössöilee asiassa. Koulun viereen tulee liikuntatila kansalaisille ja päiväaikana kaikille koululaisille. Hankkeen peruuttaminen on petos.
- Anonyymi
”Keskustan” Uudenmaankadun kauppoihin? Mitäs kauppoja siellä on? S-Marketkin lopettaa pian, kiinteistö on aivan laho, vesiputket ja viemärit jo piiputtavat. Uudenmaankadulla ei ole mitään nähtävää eikä shoppailtavaa.....kebab-kojuja ja thai-hieromalaitoksia löytyy toki.
- Anonyymi
Miksi Hangonsillan asuinalue on tehty torsoksi asukkaiden suhteen? Kun on paljon asukkaita, niin siellä pitää olla mm sellaisia ns palveluita kuin ruokakauppa. Ettei joka asiaa tarvitse lähteä matkojen päästä hakemaan, jos on olevinaan kaupunki.
Muuten mistä silta on tarkoitus tilata? Kauppatorin esiintymiskorokkeen kaiteetkin piti hankkia Italiasta saakka!- Anonyymi
Riippusillan saisi edullisesti Puolasta.
- Anonyymi
Jos rakentaisi halvemman sillan, olisi ehkä varaa toiseenkin, sinne Ukko-Pekan päähän. Toisaalta sinne pääsee Kalevankadun kauttakin sekä tietysti perinteiseen tyyliin.
Mutta se toistaiseksi yli 5 miljoonaa maksava silta tulee jäämään melko vähälle käytölle. Tietysti jos kaikki Hangonsillan alueen asukkaat innostuvat käymään usein vanhassa kirkossa, käyttöä tulee enemmän.- Anonyymi
No mites ne lapset kouluun menee? Jospa he käyttävät siltaa. Tosin kyllä tuo alue on niin lähellä keskustaa että palveluihin pääsee kyllä. Ihan niin kuin Talvisillasta ja Veikkarista ja monesta muusta paikkaa. Saa hyötyliikuntaa siinä samalla.
- Anonyymi
Sveitsin temppuradan mäntyparoista liikenesi varmaan yksi köysirata Hangonsillan alueelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mites ne lapset kouluun menee? Jospa he käyttävät siltaa. Tosin kyllä tuo alue on niin lähellä keskustaa että palveluihin pääsee kyllä. Ihan niin kuin Talvisillasta ja Veikkarista ja monesta muusta paikkaa. Saa hyötyliikuntaa siinä samalla.
Mistä kouluun tulevia/meneviä lapsia tarkoitat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kouluun tulevia/meneviä lapsia tarkoitat?
Ei Hyvinkäällä kannata lisääntyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Hyvinkäällä kannata lisääntyä.
Hyvinkään taajamaa on aika vaikea rakentaa yhtenäiseksi. Sen varmistaa VR:n ratahallinto. Hangonradasta, joka on vain tavarankuljetusreitti, on kohtuutonta haittaa mutta ei ainakaan toistaiseksi juuri mitään hyötyä Hyvinkäälle. Venäläistä antrasiittia kuljetetaan kyllä muidenkin kaupunkien läpi rautateollisuudelle, joten kaupunkilaisia valveilla pitävää tärinää on muuallakin. Oli heikkouden osoitus lopettaa 70-luvulla alettu keskustelu Hangonradan siirtämisestä Hyvinkään keskustan ohi kolmostien puolelle. Nyt se on liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Hyvinkäällä ei ole edes mitään vesistöesteitä jarruna niin kuin esim. Jyväskylässä, joten radan siirto olisi ollut moottoritien rakentamisen aikoihin luonnollinen ratkaisu. Kantatie 25 on myös riesa. Metsäkalteva on periferiaa, sinne variksetkin lentävät viikon muona repussaan. Kokevatkohan siellä asuvat olevansa edes hyvinkääläisiä?
Silta, joka maksaa 5 milliä, on kallis, mutta tarpeellinen taajamassa jossa tiet ja rautatiet paloittelevat kaupungin keskustan pieneksi silpuksi. Siltoja tullaan luultavasti rakentamaan tuon, nyt keskustelussa olevan sillan lisäksi Hyvinkäälle vielä lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kouluun tulevia/meneviä lapsia tarkoitat?
Pääradan ja Hangon radan välinen alue on laaja, kyllä sieltä lapsia riittää ja tuleva liikuntahalli tuo lisää. Hangonsillan alueelle tulee parkkipaikkoja hyvin vähän, joten tulevan sillan kautta tulee nopea kävelyreitti sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääradan ja Hangon radan välinen alue on laaja, kyllä sieltä lapsia riittää ja tuleva liikuntahalli tuo lisää. Hangonsillan alueelle tulee parkkipaikkoja hyvin vähän, joten tulevan sillan kautta tulee nopea kävelyreitti sinne.
Parkkipaikoista puheen ollen, mitähän tapahtuu S-marketin parkkitalolle, kun S-market lopetetaan? Minusta siihen mahtuisivat Hangonsillan alueen asukkaiden autot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parkkipaikoista puheen ollen, mitähän tapahtuu S-marketin parkkitalolle, kun S-market lopetetaan? Minusta siihen mahtuisivat Hangonsillan alueen asukkaiden autot.
S-Marketin parkkitalo tarvii täysremontin, on tosi huonossa hapessa. Kuka maksaa viulut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S-Marketin parkkitalo tarvii täysremontin, on tosi huonossa hapessa. Kuka maksaa viulut?
Asiaa on siis jo tutkittu? Minä en tiedä siitä muuta kuinsen, että mahdolliset viulut ja huilut maksaa se sama taho kuin kaiken muunkin - veromaksaja. Veromaksajana toivoisin mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja. Nykysuunnitelmien mukainen kävelysilta ei ehkä kuulu niihin.

En tiedä onko kukaan tutkinut mutta sokea Reettakin näkee, että parkkitalo tarvitsee jo remonttia. Esim. pari vuotta sitten olin sateella parkkihallin hississä ja sinne tulvi hissin katosta vettä. Parkkikannen saumat tarvitsisivat epäilemättä myös vahvistusta ja remontointia.

Ei liittyne mitenkään kevyen liikenteen siltaan Hangonsillan alueelta Vanhan kirkon puistoon. Voisikhan sillasta saada edullisemmankin version ilman sitä "loppukiertoa". Ilman siltaa voi tulla kaupungille petossyytteitä alueelta asunnon jo ostaneilta. Mainostus tulkittaisiin valheeksi.

Ei kaupungilla ole mitään velvoitetta rakentaa siltaasi. Usko jo. On ollut oma valinta muuttaa Hangonsillan alueelle. Kyllä siellä pärjätään aivan hyvin ilman omaa siltaakin. Hyvinkäällä on nyt muitakin rahareikiä.

Se "loppukierto" lienee halvin keino saada rajoitun pituinen silta Veeärrälle riittävän korkeaksi siten ettei sillan mistään kohdasta tulisi liian jyrkkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaupungilla ole mitään velvoitetta rakentaa siltaasi. Usko jo. On ollut oma valinta muuttaa Hangonsillan alueelle. Kyllä siellä pärjätään aivan hyvin ilman omaa siltaakin. Hyvinkäällä on nyt muitakin rahareikiä.
En ole muuttanut, enkä muuttamassa, mutta luvatut hankkeet tulee toteuttaa kun niin on markkinoitu kaupungin ja rakentajien taholta. Petos on hävettävää toimintaa. Hyvinkään rahan reiät ovat Willan tukiaiset ja tyhmien leffajuttujen sponsorointi. Kaupungin toiminta oli esillä jopa Eduskunnan kyselytunnilla. Koko organisaatio päättäjineen pitäisi vaihtaa uusiin, järkeviin.
- Anonyymi
Tänään ilmoitettiin YT neuvotteluista. Jostain ne rahat otetaan, tässä nähdään mistä.
- Anonyymi
Kaupungin YT. t olivat esillä jopa Eduskunnassa eilen. Henkilöstöstä pulaa, mutta johdon töppäilyjen takia sitä halutaan vähentää. Kuitenkin karavaanareita tuettiin 200000 eurolla tonttien oston muodossa. Kyllä olisi kirveelle töitä, kuten asian Irvin aikoinaan ilmaisi.

Mikä karavaanareiden tonttijuttu? Luen huonosti aamupostini.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä karavaanareiden tonttijuttu? Luen huonosti aamupostini.
Hyvinkään kaupunki osti äskettäin kaksi tonttia Sääksistä ja toinen niistä on karavaanarien käytössä. Noin kuukausu sitten asia oli esillä. Rahaa poltetaan myös vuokra-polkupyöriin 56000 euroa. Kyllä rahaa on, mutta vain määrätyille ryhmille näköjään.
- Anonyymi
Hangonradan asuinalueen puolella on K-supermarket lähellä.
- Anonyymi
Niin on, mutta K-marketti on Hyvinkäänkadun puolella, jonne myös pitää päästä rollaattorilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on, mutta K-marketti on Hyvinkäänkadun puolella, jonne myös pitää päästä rollaattorilla.
K-market myö Uudenmaankadun ja Pappilankadun kulmassa, josta tulevan sillan alkupäähän vain 150 metriä. Ilman autoa tuon matkan kulkee.
- Anonyymi
Hangonsillan alueen asuntojen myynti on pysähtynyt kun siltahanke on "jäissä" kaupungin taholta. Seuraavaksi pysähtyy uudisrakentaminen alueella. Ei pidä luvata mitään jos joutuu pettämään.
- Anonyymi
HÖPöHöPÖ
- Anonyymi
Nyt on ryhmä alueen asukkaita vaatimassa ostamiinsa asuntoihin hinnanalennusta, kun luvattua siltaa ei tule. Siltalupaus oli monille tärkeä asia asunnon sijaintia päätettäessä. Sopiva kävematka lähikauppoihin. Alueella asuu jo nyt ikäihmisiä joilla ei ole autoa. Kauppojen läheisyys oli tärkeä tekijä silloin ja on monelle muutoinkin, varsinkin korona-pandemian aikana. Se tästä vielä puuttuukin että rahapulaa nimellisesti poteva kaupunki joutuu maksamaan korvauksia petetyiksi tulleille.
- Anonyymi
Missähän tämä "Siltalupaus " on ilmoitettu?
On todella harvinaista markkinoida omistusasuntoja epävarmoilla kaupungin hankkeilla.
Hinnanalennusta voi vaatia myyjältä, turha itkeä verovaroin, riippusiltaa suurempaa!
- Anonyymi
Metsäkaltevaankin luvattiin yhtä ja toista, mutta ne olivatkin kaupungin mukaan vain markkinointitemppuja.
Keskustan tuntumassa on kauppoja joka puolella. Ei kaikkkeen ole rahaa, mistä puhutaan.
Jospa alettaisiin puhumaan vaikka metrosta Hyvinkäälle.- Anonyymi
Kauppoja yleensä on keskustan tuntumassa, mutta nyt on kyse Hangonsillan alueelta ruokakauppoihin pääsy ilman autoa olevilla ikäihmisillä ja muutoinkin. Asuntoja on hankittu alueelta koska on luotettu kaupungin tiedotuksiin ja uutisointiin. Vihdoin sen tajusi myös hanketta taannoin vetänyt teknisen lautakunnan silloinen puh. joht. Vanhatalo. Petoksen kohteena olevat saattavat nostaa kanteita,jos yleensä jaksavat vaatia.

En ymmärrä, mihin ruokakauppoihin ihmiset sitä siltaa pitkin kävelisivät (jos jaksaisivat). Tiettävästi Uudenmaankadun S-marketia ollaan lakkauttamassa, ja Ukko-Pekkaan ei monikaan jaksaisi sillan kautta kiertää. Tulisi varmaan halvemmaksi perustaa uusi ruokakauppa Hangonsillan alueelle. Tai aloittaa palvelubussilinja sieltä ruokakauppoihin.

Siinähän on linnuntietä 100 metriä asuintaloista kahteen K-Markettiin, mutta Hangonrata aitoineen välissää. Tuon asian pystyy paikan päällä toteamaan ja myäs Rautatiemuseon pihan kautta hyvä näköyhteys. Kyllä sen sillan kautta jaksaa monikin asunnon ostanut kulkea ja lyhyt matka sujuisi kauppakassinkin kanssa, mutta Torikadultaasti ei jaksa kantaa. Onko kyseessä salainen sopimus ettei Willalle saa tulla uusia kilpailijoita ja nyt kaikin keinoin hankaloidaan vapaata kilpailua? Tuo salainen sopimus kiertää juttuna kaupungilla ja on ollut jo vuosia esillä.
- Anonyymi
Miksi pitää tässä tapauksessa päästä Uudenmaankadun kauppoihin, kun vieressä on K-Supermarket ja vähän matkan päässä Lidl? Samalla asenteella voitaisiin käydä koko kaupunki läpi. Ja vieläpä ilman hankalaa ja kallista siltaa.
- Anonyymi
Työ tilattu Aapon mukaan. Ensimmäiset puut jo kaadettu ilman jahkailuja. Karavaani kulkee koirat haukkuu.
- Anonyymi
Puupinot jo poistettukin. Paalutustyöt alkavat kohta, mutta paalutuksen ääniin on jo alueella totuttu vuosien aikana.
- Anonyymi
Kaikki tällaiset kevyttä liikennettä helpottavat hankkeet on erittäin tervetulleita, kyllä autoilijoita on jo tarpeeksi huomioitu. Kytäjälle ja Hikiäntielle pyörätiet myös. Kytäjällä hengenvaarallista ajaa.
- Anonyymi
Tämänkin sillan ansiosta kevyt liikenne ohittaa useita suojateitä ja risteyksiä jotka on aina vaaran paikkoja
- Anonyymi
Kytäjän pääväylällähän on jo kevyen liikenteen väylä ja ollut jo vuosia. Nyt yritetään saada väylää Hyvinkäältä Kytäjälle. Jokin suunnitelma jo olemassa, mutta rahoitus puuttuu.
- Anonyymi
Käsittääkseni kuitenkin aika harvat kulkevat työ- tai koulumatkojaan Hyvinkäältä Kytäjälle polkupyörällä. Toimiva bussiliikenne olisi tarpeellisempi ja edullisempi ratkaisu. Kytäjäntietä liikennöiville sorarekoille voisi hyvin laittaa tietullin. Siitä saisi rahaa bussiliikenteen lisäämiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kytäjän pääväylällähän on jo kevyen liikenteen väylä ja ollut jo vuosia. Nyt yritetään saada väylää Hyvinkäältä Kytäjälle. Jokin suunnitelma jo olemassa, mutta rahoitus puuttuu.
Rahoitus kuuluu ELY-keskuksen reviirille. Jos kuuluisi Hyvinkään liikennesuunnittelun päätettäväksi, niin työ olisi tehty jo vuosikymmeniä sitten, koska pyörätiet ovat suunnittelijoiden "pyhä lehmä" Hyvinkäällä kustannuksista välittämättä. Martinkadun liikennevalot rahantuhlauksesta hyvä esimerkki.

Valot nyt onneksi pois päältä turhien ruuhkien välttämiseksi.
- Anonyymi
Ei tuolla kävelysillalla ole mitään virkaa, rahan hukkaa jos se rakennetaan.
- Anonyymi
"jos" ??? Sillan rakennustyöt ovat jo käynnissä ilman mitään jossitteluja.
- Anonyymi
Kyllä sillä virkaakin on. Kaikki mikä vähentää kaupungin kahtiajakoa on hyvä jutska.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sillä virkaakin on. Kaikki mikä vähentää kaupungin kahtiajakoa on hyvä jutska.
Nolaan itseni, kun osallistun idioottimaiseen keskustelun tyyppiseen eipäs-juupas-jankutukseen. Tallä palstalla kirjoittelevat hölisijät ovat niin persaukisia vippareita ettei kenekään taloudessa tule näkymään se, onko siltaan mennyt vajaa kymmenen milliä euroja.

Älä sekoita muita olettamuksiisi vaan tyydy kehumaan itseäsi ja omaa osallistumistasi. Todella hyvä että pääradan länsipuoli kehittyy, eikä kaikkea keskitetä Torikadun - Suokadun kulmaukseen.

Terävä kommentti, mutta kommentoijalta jäi tajuamatta se, että hän kertoi olevansa samaa mieltä noloontuneen kanssa: Silta on selkeästi tarpeellinen ja rahoitus hoituu siten että se ei rasita palstalla höpisevien taloutta merkittävästi.

On paljon tarpeellisia tai jossakin määrin tarpeellisia asioita, mutta läheskään kaikkiin ei ole varaa. En osaa sanoa, kuinka paljon tuo enintään jonkin verran tarpeellinen tai pikemminkin lähes tarpeeton silta rasittaa omaa talouttani, mutta Hyvinkään kaupungin taloutta se aivan varmasti rasittaa. Kuinka paljon, se nähdään tulevina vuosina, mutta olen jokseenkin varma, että hinta nousee nykyisestään vielä selvästi. Minusta velkavetoisella kaupungillamme ei ole varaa moiseen, mutta jotkut tarvitsevat jatketta, kun oma ei riitä, eikä silloin kysellä hintaa. Varsinkaan. kun rahat eivät tule omasta pussista.
- Anonyymi
Entisaikaan hallitsijat rakennuttivat omaksi kunniakseen riemukaaria, obeliskeja ja patsaita. Nykyajan vastine riemukaarelle on komea, kallis mutta täysin turha silta. Myös eräät katurakennelmat ilmentävät samaa kunnianhimoista ajattelua.
- Anonyymi
Hangonsilta on mukava alue asua. Uutena alueena täällä puuttuu monet asiat, tulisi pitkä lista aloittaa luettelemaan. Ensimmäisenä kaipaan bussia 🚌
- Anonyymi
Parisataa metriä itään löytyy rautatieasema jossa on paikallisliikenteen bussien lähtöpaikat. Siinä bussia kaipaavalle ohjeistusta. Jos et jaksa tuota kävellä niin ota taksi.
- Anonyymi
Mistä löydän siltahanketta puoltavat kaupunginvaltuutettu, että osaisi olla äänestämättä ketään uuteen valtuustoon
- Anonyymi
Myöhäistä jurnuttaa, demokratia on toteutunut ja Hyvinkäällä kaikki on hyvin. Liikennevastaavat ruikuttavat siitä, että autot pitäisi saada talvella kapeilta kadulta pois kun sataa tuota lunta. Ja Hangonsillasta unohtuivat ne parkkipaikat. Liikenneinssi ja muut liikennetollot varmaan rukoilevat että ilmastonmuutos nopeutuisi ja lumia ei enää sataisi talvisinkaan. Hyvinkään "uusituilla" katualueilla on nähtävissä epärealististen haaveilijoiden suunnitelmien toteutuminen. Martinkatu on loistava esimerkki vastuuttomasta liikennesuunnittelusta, jolla katu on toimiva vain lumettomina aikoina.
Peli menetettiin jo 70-luvulla, kun selkeitä päätöksiä ei tehty esim. Hangonradan muuttamisesta pois kaupungin keskustasta. Päättäjiltä puuttui silloinkin kykyä vaikuttaa tärkeisiin asioihin.
- Anonyymi
Millon pääsee käveleen?
- Anonyymi
Hyvinkäänkadulta kävellään siltaa pitkin Hangonsiltaan vuoden kuluttua, on kyllä luvattu sillan valmistuvan ensi syksyksi. Sitten vaan sillalta syljeskelemään ja katsomaan kun kantikaspyöräinen ryssäjuna raahaa jyristen ja lähitalojen perustuksia täristäen antrasiittia Hankoniemen rautatehtaalle.
- Anonyymi
Nythän sillan hinta nousi - enkä usko että viimeistä kertaa - ja tukipölkyt on vaihdettava pohjavesiä saastuttaviin.
Katastrofaalinen munaus. Hanketta kannattaneiden nimet esiin!- Anonyymi
Ei niitä nimiä keskellä yötä tänne kukaan laita. Rauhoitu jo vai loppuiko juotava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä nimiä keskellä yötä tänne kukaan laita. Rauhoitu jo vai loppuiko juotava.
Mitkä tukipölkyt? Kerro lisää, niin minäkin, ilman sanomalehtiä retuuttava reppana tietäisin jotakin.
- Anonyymi
Miksi valehtelet? Alkuperäisessä versiossa juuri saastuttavat mallit jätettiin ja tilalle tuli juntattavat. Mutta eivät läpäisseet tiukkaa savea, joten saastuttamattomat porausmalliset tuli tilalle. Kaikki vain piipertäjien tähden. Helsingissä 90-luvulla tehtiin kaivinpaalumenetelmällä, eikä yksikään piipertäjä valittanut. Tunnet varmaan menetelmät, koska jo kuittailit hanketta.

Älä toki minua valehtelijaksi syytä. Kun siltaa paalutettiin, huomattiin - yllätys yllätys - etteivät ns. lyöntipaalut uponneet riittävän syvälle maaperään. Aapon mukaan "hankkeessa on siksi jouduttu siirtymään porapaalutukseen, jonka ELY-keskus alun perin kielsi pohjaveden suojelemiseksi."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi valehtelet? Alkuperäisessä versiossa juuri saastuttavat mallit jätettiin ja tilalle tuli juntattavat. Mutta eivät läpäisseet tiukkaa savea, joten saastuttamattomat porausmalliset tuli tilalle. Kaikki vain piipertäjien tähden. Helsingissä 90-luvulla tehtiin kaivinpaalumenetelmällä, eikä yksikään piipertäjä valittanut. Tunnet varmaan menetelmät, koska jo kuittailit hanketta.
Voisitko tarkentaa mitä nuo mainostamasi "saastuttavat" paalumallit ovat? Ja mitä ne "saastuttamattomat" mallit ovat? ja ketä syytät valehtelusta? Pyri pois sekavasta ilmaisutyylistäsi koska vaikutat huippuasiantuntijalta, niin keskusteluun saadaan asiaa: Onko kysymys kierrepaalun maahan ruuvaamisessa tapahtuvasta, paalun kärjessä olevan teräyksikön ominaisuudesta, joka kiertyessään jauhaa maan mössöksi, jolloin paalun kärjen lopulta pureuduttua kallion pintaan jää paalun ympärille se jauhettu mössökerros jonka kautta pohja-ja pintavesien paine-erojen ja diffuusion vuoksi pintavesien kakka mahdollisesti siirtyy pohjaveteen?
Tuosta pintavesien imeytymisestä puheen ollen: Kun Hyvinkäänkadun Mäkkärin paikalla ollut Shellin huoltoasema oli toiminnassa, niin sen pihalla olevaa autojen huoltopukkia sai ainakin v 1970 paikkeilla käyttää joskus iltaisin autonsa alle kurkkimiseen ja mm. öljyn vaihtoon ja omatoimiseen ruostesuojaukseen jos "tunsi" sen huoltamon henkilökuntaa. Paikka oli siinä huoltohallin oven vieressä, nykyisen Mäkkärin Drive In-kaistan kohdalla. Se oli tyypillinen, hiekkapintainen, öljyn ja rasvan kyllästämä ja haiseva pihanurkkaus, jossa oli tyhjiä kanistereita ym. roinaa. Olin joskus katselemassa kun työkaverit vaihtoivat Skodiinsa ja Mosseihinsa öljyjä tai ruiskuttelivat ja pensselöivät niiden pohjiin ruostesuojamömmöjä.
Kun huoltamo lopetettiin ja eri vaiheiden jälkeen rakennettiin Sokoksen parkkihalli ja Mäkkäri aloitti toimintansa, ei jäänyt mieleeni, että alueella olisi vaihdettu sen huoltoalueen öljyisiä maita, niin kuin myöhemmin muiden polttoaineita myyneiden huoltamoiden tonteilla on tehty.
Toki tuolla hangonsillan alueelle on rasva roiskunut junien ja vetureiden käytössä, ja olihan siellä A A:n autohajottamokin, kai ainakin sen pintamaat vaihdettiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko tarkentaa mitä nuo mainostamasi "saastuttavat" paalumallit ovat? Ja mitä ne "saastuttamattomat" mallit ovat? ja ketä syytät valehtelusta? Pyri pois sekavasta ilmaisutyylistäsi koska vaikutat huippuasiantuntijalta, niin keskusteluun saadaan asiaa: Onko kysymys kierrepaalun maahan ruuvaamisessa tapahtuvasta, paalun kärjessä olevan teräyksikön ominaisuudesta, joka kiertyessään jauhaa maan mössöksi, jolloin paalun kärjen lopulta pureuduttua kallion pintaan jää paalun ympärille se jauhettu mössökerros jonka kautta pohja-ja pintavesien paine-erojen ja diffuusion vuoksi pintavesien kakka mahdollisesti siirtyy pohjaveteen?
Tuosta pintavesien imeytymisestä puheen ollen: Kun Hyvinkäänkadun Mäkkärin paikalla ollut Shellin huoltoasema oli toiminnassa, niin sen pihalla olevaa autojen huoltopukkia sai ainakin v 1970 paikkeilla käyttää joskus iltaisin autonsa alle kurkkimiseen ja mm. öljyn vaihtoon ja omatoimiseen ruostesuojaukseen jos "tunsi" sen huoltamon henkilökuntaa. Paikka oli siinä huoltohallin oven vieressä, nykyisen Mäkkärin Drive In-kaistan kohdalla. Se oli tyypillinen, hiekkapintainen, öljyn ja rasvan kyllästämä ja haiseva pihanurkkaus, jossa oli tyhjiä kanistereita ym. roinaa. Olin joskus katselemassa kun työkaverit vaihtoivat Skodiinsa ja Mosseihinsa öljyjä tai ruiskuttelivat ja pensselöivät niiden pohjiin ruostesuojamömmöjä.
Kun huoltamo lopetettiin ja eri vaiheiden jälkeen rakennettiin Sokoksen parkkihalli ja Mäkkäri aloitti toimintansa, ei jäänyt mieleeni, että alueella olisi vaihdettu sen huoltoalueen öljyisiä maita, niin kuin myöhemmin muiden polttoaineita myyneiden huoltamoiden tonteilla on tehty.
Toki tuolla hangonsillan alueelle on rasva roiskunut junien ja vetureiden käytössä, ja olihan siellä A A:n autohajottamokin, kai ainakin sen pintamaat vaihdettiin?Pintamaita vaihdeltiin, mutta romuttamon lisäksi alue oli silloisen VR.n käytössä vuosikymmeniä ja ratapölkkyjä varastoituna, sekä käsittelyssä silloisilla kyllästysaineilla. Nähtävästi vasta nyt on havaittu ettei pelkkä pintamaiden puhdistus auta koska"liemet" ovat syvemmällä. Helsingin kohteesta kuskattiin samanlaista maata Riihimäelle silloiselle Ekokemille. Kaivettaessa hajun kyllä haistoi kaikki. Hyvinkäältä vietiin pintamaata Riihimäelle ennen Arolammin risteystä olevaan metsään. Sen näkivät kaikki ohi ajaessaan. En vastusta tulevaa siltaa, kyllä sitä tullaan käyttämään kävelymatkalla keskustaan, eikä tarvitse kiertää "vinettoympyrän" kautta. Lisäksi vielä, tuolla A A.n hajottamolla näin hajoitettuja auton akkuja kasassa, että ehkä siitäkin valui !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pintamaita vaihdeltiin, mutta romuttamon lisäksi alue oli silloisen VR.n käytössä vuosikymmeniä ja ratapölkkyjä varastoituna, sekä käsittelyssä silloisilla kyllästysaineilla. Nähtävästi vasta nyt on havaittu ettei pelkkä pintamaiden puhdistus auta koska"liemet" ovat syvemmällä. Helsingin kohteesta kuskattiin samanlaista maata Riihimäelle silloiselle Ekokemille. Kaivettaessa hajun kyllä haistoi kaikki. Hyvinkäältä vietiin pintamaata Riihimäelle ennen Arolammin risteystä olevaan metsään. Sen näkivät kaikki ohi ajaessaan. En vastusta tulevaa siltaa, kyllä sitä tullaan käyttämään kävelymatkalla keskustaan, eikä tarvitse kiertää "vinettoympyrän" kautta. Lisäksi vielä, tuolla A A.n hajottamolla näin hajoitettuja auton akkuja kasassa, että ehkä siitäkin valui !
Hienoa, että Vanhankirkon sillasta alkanut keskustelu jakautuu myös rakentamisesta yleisesti koituvien kustannusten erittelyyn. On erittäin tärkeää, että aikoinaan, olemattomien ympäristölakien aikana maaperään kaadetut pohjavesiä pilaavat kemikaalit kartoitetaan ja poistetaan jos vielä on mahdollista. Ja monissa paikoissa on jos asiaa pidetään tärkeänä. Rahaa kyllä on saatavana, ja uskon että uudet, meitä vanhoja pieruja fiksummat sukupolvet ottavat vastuun oikeisiin paikkoihin sijoitettujen lainojen maksusta.
Hyvinkää on hieno paikkakunta monille kunnille tyypillisistä kähmijöistä ja vain puoluepolitiikkaa ajavista koheltajista huolimatta.
Onkohan kaikkien, 50...80 luvuilla lopetettujen bensa-asemien ja yksityisten koneurakoitsijoiden huoltohallien sijainnit selvitetty, ja se, onko niiden pohjien maaperät tutkittu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, että Vanhankirkon sillasta alkanut keskustelu jakautuu myös rakentamisesta yleisesti koituvien kustannusten erittelyyn. On erittäin tärkeää, että aikoinaan, olemattomien ympäristölakien aikana maaperään kaadetut pohjavesiä pilaavat kemikaalit kartoitetaan ja poistetaan jos vielä on mahdollista. Ja monissa paikoissa on jos asiaa pidetään tärkeänä. Rahaa kyllä on saatavana, ja uskon että uudet, meitä vanhoja pieruja fiksummat sukupolvet ottavat vastuun oikeisiin paikkoihin sijoitettujen lainojen maksusta.
Hyvinkää on hieno paikkakunta monille kunnille tyypillisistä kähmijöistä ja vain puoluepolitiikkaa ajavista koheltajista huolimatta.
Onkohan kaikkien, 50...80 luvuilla lopetettujen bensa-asemien ja yksityisten koneurakoitsijoiden huoltohallien sijainnit selvitetty, ja se, onko niiden pohjien maaperät tutkittu?Kaikki sukupolvet ovat maksaneet edellisten erilaisia velkoja. Kovimmille joutui talvi- ja jatkosodan aikainen nuori ikäluokka. Korvauksia velkoineen maksoivat 1944 - 1952 vuosina. Kyllä me nykyiset sukupolvet näistä selvitään Italian velkoja myöten.
- Anonyymi
Kohtahan tuo silta valmistuu, mutta minkälainen siitä tulee?
- Anonyymi
Hyvä silta. Tulette näkemään, että sitä tulee käyttämään moni sellainenkin jolla ei ole varsinaista asiaa Hangonsillan alueelle, eli sillasta tulee myös maisemien katselupaikka ja se avaa uuden kävelyreitin, jolloin Hangonsillasta ei muodostu "umpinainen" lähiö.

Ehkä niin. Sittenhän se olisi ensimmäinen laatuaan Hyvinkään hiljaisten siltojen joukossa. Aika kallis näköalatasanne kylläkin.
Vieläkin ihmetyttää, minne siltaa pitkin on tarkoitus kulkea. Linjala hiipuu, ilmeisesti S-marketkin. Ja jos Kipinään joskus saadaan liikuntasali, niin hiljaista tulee olemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä niin. Sittenhän se olisi ensimmäinen laatuaan Hyvinkään hiljaisten siltojen joukossa. Aika kallis näköalatasanne kylläkin.
Vieläkin ihmetyttää, minne siltaa pitkin on tarkoitus kulkea. Linjala hiipuu, ilmeisesti S-marketkin. Ja jos Kipinään joskus saadaan liikuntasali, niin hiljaista tulee olemaan.Enemmän sillalla on käyttöäkuin kirjastoaukion kalliilla kivipaadella jossa vettä ajoittain liruu. Se vasta tarpeettomana oli kallis typeryys, kuten myös vanhat pyykit "kaupungintalon" aulassa. Täysin tarpeettomia.
- Anonyymi
Nyt on silta valmiina, hienot valot iltaisin.
En ole käyttänyt, koska liikun autolla. Kaupungin busseja ei näy tällä kulmalla, ohi ajavat.
Autoja on joka nurkka täynnä. Muuttotrafiikki pois, on ollut vilkasta, mutta asunnot ei kauaa ole tyhjänä.- Anonyymi
"Onkohan kaikkien, 50...80 luvuilla lopetettujen bensa-asemien ja yksityisten koneurakoitsijoiden huoltohallien sijainnit selvitetty, ja se, onko niiden pohjien maaperät tutkittu?"
Ainakin Mäccärin kiinteistössä olleen huoltamon sivu/takapihalla, huoltohallin oven viressä oli varsin vapaassa käytössä mustan töhnän kyllästämä huoltopukki, jossa moni kävi vaihtamassa autoonsa öljyt. Myös ruosteensuojauksia tehtiin, olin silellä minäkin katselemassa kaverin auton huoltoa. Siinä öljyt ja dinitrolit roiskuivat. Koko piha oli mustan mömmön peittämä.
En muista , että alueen nykyiseen käyttöönoton aikoihin maita olisi vaihdeltu.
Tuon Vanhankirkonsillan paalutustöissä oltiin asianmukaisia.
- Anonyymi
Suora yhteys Vieremän alueelta keskustaan on testattu ja hyväksi todettu. Kerrankin pääradam länsipuolelle jotain hyödyllistäkin. Ei tarvitse sateettomalla ilmalla aina autoa ottaa kun keskustaan pääsee kävelemälläkin. Jossain oli tietoa että Hangonsillan aluetta tulee lisää asuinkäyttöön. Hyvä että ryteikkö siivotaan vaikka Kalevankatuun asti . Hyvinkään olematon vetovoimaisuus ehkä kohentuu vihdoin.
- Anonyymi
Vanhankirkonsillan rakentaminen aiheutti saman ilmiön hyvinkääläisille, kuin reilut 100 vuotta aiemmin paimenpojan selässä ollut uusi ja vaaleana hohtava tuohikontti lehmille. Asia josta porukka ei tiedä tarpeeksi kummastuttaa aluksi. Ei hätää, ihmettelijät, kyllä te siihen totutte kun huomaatte että sille sillalle on käyttöä. Viimeistään silloin, kun jossakin Kiinan tai Intian järjestämässä ilmastokokouksessa Suomi on luvannut lopettaa yksityisautoilun kaupungeissa ja julkinen liikenne on näivettynyt, koska se ei saa tukea mistään. Silloin kävellään ja fillaroidaan.

Kyllä siitä ihan normaali kulkureitti tulee kun vielä urheiluhalli joskus valmistuu. Ilmastokokoukset tulee ajan myötä vähenemään, kuten kommunistien kokouksille maailmanlaajuisesti tapahtui. Uskonto sekoittaa monien pään vain hetkellisesti tässäkin tapauksessa ja normaali realismin elämä jatkuu. Mutta silta pysyy pitkään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127