Joskus kaipaisin hyväksymisen osoitusta.
Kun joku lähettää vuolaat kiitokset ja kauniit sanat,
ne ovat tulleetkin väärään osoitteeseen.
Syntymäpäiviäsi ei muisteta.
Kukaan ei tuo kauniita kukkia.
Ketään ei tule kylään.
Kukaan ei vastaa tai kirjoita.
Yksinäisyys ei ole yksin olemista,
se on narrina olemista,
pienenä vahvojen joukossa.
Ajattelen, siis olen olemassa.
Narrin puvussa, ihmisen suvussa.
Kun joku lähettää vuolaat kiitokset ja kauniit sanat,
ne ovat tulleetkin väärään osoitteeseen.
Syntymäpäiviäsi ei muisteta.
Kukaan ei tuo kauniita kukkia.
Ketään ei tule kylään.
Kukaan ei vastaa tai kirjoita.
Yksinäisyys ei ole yksin olemista,
se on narrina olemista,
pienenä vahvojen joukossa.
Ajattelen, siis olen olemassa.
Narrin puvussa, ihmisen suvussa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kukapa ei. Mutta ensin pitäisi oppia hyväksymään muita.
Missä näet minussa vian, etten hyväksy muita? Kerrotko, että voin korjata vian.
Ainakin reagoit kovin herkkänahkaisesti yleispätevään kommenttiin. Ihmisuhteet eivät ole yksisuuntaisia. Niissä pätee paradoksi "sitä saa mitä antaa". Ja jos on kovin herkästi piikit pystyssä, niin ihmiset alkavat välttelemään.
Niin... no en minä piikit pystyssä kulje tuolla ihmisten kanssa, vaikka olen voinut palstalla tai kirjoitusten kautta... en tiedä miksi... mutta uskovaisten kanssa välillä on ollut mutkikasta näillä palstoilla.. luulen, että olen antanut piikikkäämmän kuvan, mitä olen todellisesti... siksi täällä palstalla ei oikeasti voi kovin paljon sanoa mitään toisista, koska pystyn itseni kautta toteamaan, että palstaluomus minkä muut täällä näkevät, ei ehkä sillä tavoin aina vastaa miten reagoi muualla, en kovinkaan näkyvästi esitä enkä ole todellakaan piikit pystyssä muiden kanssa... olen ehkä liiankin iloinen ja minua pidetään vähän tyhmänä tai niin ajattelen... kun en osaa olla sellainen kovanoloinen pokerinaama.
Olen oikeasti aika kiltti, nauravainen, silloinkin kun ei oikeasti naurata, en sitä muille näytä... olen silti aika huono itsetuntoinen... herkkäkin... ja herkkänahkainenkin... mutta en näytä pahaa oloa muille, vaan kaikki ne on kasaantuneet sisälle... kun minulle on oltu ilkeitä, en ole koskaan osannut itseäni puolustaa ja olisin halunnut puolustaa itseäni ja näyttää... etten ole tyhmä... minusta kaikista kamalinta on ollut se... että jotenkin on jäänyt se jonnekin takaraivoon... "eikö se osaa itseänsä edes puolustaa"... "voi raukkaa"... ja mikä tunne on kun kuulee sen... suu ei aukea, olet aivan kohmeessa... ja sinä pelkäät... pelko on syvin olemus siinä, mitä tapahtuu, jos puolustan itseäni. Ja opin näkemään itseni heidän silmin. Kaikista kamalinta on se tyhmän ihmisen leima... koen vielä tänäkin päivänä, että en osaa olla vakuuttava ... niin, että sieltä se kumpuaa... en ole piikit pystyssä niinkuin täällä luulette...
Kyllä minä koen, näkeväni sinunkin kommentissasi oletuksen minusta... että kuljen piikit pystyssä ja se ei pitänyt paikkaansa... en minä loukkaantunut, mutta en kokenut sitä oikeanakaan arviona.
Mutta kyllä aika usein myös huomaa sen, että ei ole kovinkaan vaikuttava persoonana tuolla ihmisten keskuudessa, että kokee, että se on aivan sama mitä sanoo... tai puhuu... enhän minäkään sokea ole.. jos jotakin pyydettäisiin johonkin, se en olisi minä... minua ei tarvitse odottaa, muita odotetaan... minun mielipidettäni ei kysytä. Niin... ehkä sitä oikeasti on tyhmä... en tiedä.
Toki minä osaan olla muiden seurassa... osaanhan minä tuppaantua ihmisten seuraan... mutta kukaan ei kaipaisi tai ehkä huomaisi, jos... ei minua osata kaivata.
Mutta en jaksa narista ja marista enempää... tällöinkin koen olevani liikaa esillä ja olevani vain muiden mielestä vaivaksi heille.... ja niinhän olenkin, näenhän sen heidän kommenteistaan...
No häh. Mistähän se johtuu,?
Varmaan itsestäni. En vain tiedä miten voisin muita "miellyttää" enemmän jos en kelpaa itsenäni.
Tulee mieleen tuttuni. Hän itkee, ettei kelpaa itsenään. Hän odottaa kovasti muiden hyväksyntää, niin kovasti, että pahoittaa herkästi mielensä, jos joku sanoo tai tekee jotain minkä hän kokee niin että häntä ei hyväksytä. Sinulla voi olla eri juttu. Hänellä tuo johtuu lapsuuden rakkaudettomuudesta ja pettymyksiä. En tarkoita, että sinulla olisi sama
Niin, ei se ole sama.
Olen oikeasti aikuinen, enkä halua laittaa "huonon lapsuuden" piikkiin asioita.
Olen kyllä äärimmäisen herkkä, ehkä kärsin arvostuksen puutteesta, itseäni kohtaan, en ole koskaan kokenut olevani missään hyvä, tosin... ei kukaan ole koskaan sanonut minun olevan missään hyvä, joten... ehkä en ole, koska muutenhan vain luulisin olevani jossain hyvä?
Mutta on ehkä hyvä, ettei minulle koskaan sanota niin, että minulla nähtäisiin mitään taitoja tai osaamista... alkaisin varmaan luulemaan itsestäni enemmän kuin pitäisi luulla.... ehkä pysyn näin ollen myös tämmöisenä... hyvin pienenä ja arvottomana.
Ei meistä kukaan ole sen kummempi. Ihmisiä ollaan kaikki.
Niinhän se on. Oikeastaahan kaikki on periaatteessa samanlaisia ja samanarvoisia.
Niin on.
voolasranta