Koronaan reagoiminen

Hallitus on toiminut Suomessa viisaasti, kun ei ole panikoitu ja hötkyilty. Marin esiintyi tv:ssä jälleen kerran erinomaisesti ja vakuuttavasti kertoessaan hallituksen roolista asiassa. Erinomainen havainto oli se, että pitää katsoa kokonaisetua ja esimerkkinä siitä, että lasten päivähoidon lopettaminen veisi myös trveydenhoitohenkilökuntaa kotiin ja vaikeuttaisi näin terveyden- ja sairaanhoitoa.

Toimet pitää kohdentaa siihen, että riskiryhmät voisivat välttää tartunnat. Lapsille ja perusterveille virus on kohtalaisen vaaraton, joten sairastavuus ei ole heille kohtalokas kuin ehkä jossain harvoissa tapauksissa, jolloin silloinkin voi löytyä jokin muu piilossa ollut riskitekijä.

39

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toki on mahdollista, kun muita Euroopan maita meillä usein niin innokkaasti jäljitellään, että Suomenkin hallitus lopulta panikoituu ja esimerkiksi asettaa vaikkapa jonkin yleisörajan julkisille kokoontumisille. Painetta hallitukselle sellaiseen asettaa oppositiokin, esimerkiksi Jussi Halla-aho vaikuttaa tärisevän kauhusta jo nyt.

      • Anonyymi

        Pakko jotakin suosituksia on antaa koska useimmat ihmiset ovat niin tyhmiä, etteivät itse ymmärrä rajoittaa omia menemisiään tällaisissa tilanteissa. Itse vältän nyt kaikkia yleisötilaisuuksia ihan vain maalaisjärjen perusteella.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pelastaako korona kepulit tappamalla typin sossut ja persut.

      • Anonyymi

        Pelastaako makoilu uuninpankolla kepulit koronalta

    • Anonyymi

      Tyypillistä tälle hallitukselle olla tekemättä mitään Kun eitee mitään niin ei ole mistään vastuussakaan

      • Anonyymi

        Miksi hallituksen pitäisi olla vastuussa, persuthan tämän taudin nouti Kiinasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hallituksen pitäisi olla vastuussa, persuthan tämän taudin nouti Kiinasta!

        Persut sitä, persut tätä. Sinulla ei taida olla kaikki muumit laaksossa.

    • Anonyymi

      Siinä on toimittu oikein, kun ei ole panikoitu ja hötkyilty. Se sopii myös täydellisesti tämän hallituksen tyyliin, mitään ei tehdä, ei kerrassaan mitään, mihinkään ei reagoida. Niinpä tämä koronakin on päässyt maahamme hyvin helposti. Peskää kätenne oli hallituksen ainut ohje jolla se pesi kätensä asiasta. Onneksi Suomen terveydenhuolto on hyvällä tolalla (kiitos yksityisen työterveyshuollon) ja kokemus kausi-influenssoista auttaa.

      Marinin esiintyminen sen sijaan oli yhden ja saman kokonaisedun ja viranomaistyön hokemista, epävarmuus paistoi ja aiheutti katsojille suorastaan myötähäpeän tunteen. Surkea esiintyminen kertakaikkiaan. Vain umpiluinen ääridemari voi sitä pitää hyvänä esiintymisenä, niitäkin riittää.

      • Ei hallitus ole pessyt asiasta käsiään. Päinvastoin Marinin viesti ole sen suuntainen, että hallitus luottaa edelleen asiantuntijoiden osaamiseen eikä ala sävellellä omiaan. Käsien pesuohjeetkin ovat tulleet jo aiemmin terveysviranomaisilta.

        Marin ei voi tietenkään muuta kertoa kuin mitä kertoi eikä ole varmaan syytäkään kertoa. Asia on sen laatuinen, missä hallituksen päätökset asiantuntemusta vaativassa asiassa voisivat herkästi heikentää tilannetta. Ei pääministerin eikä edes terveysministerin pidä alkaa keksimään jotain toimenpiteitä omasta päästään. Trump pitää itseään myös lääketieteen ammattilaisena ja hän tekee näin, mutta normaalijärkiset poliitikot eivät.

        Voi myös kysyä, mitä erityistä pääministerin olisi tullut kertoa. Että Suomi lopettaa lentoliikenteen USAn vai jotai muuta yhtä hohdokasta.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei hallitus ole pessyt asiasta käsiään. Päinvastoin Marinin viesti ole sen suuntainen, että hallitus luottaa edelleen asiantuntijoiden osaamiseen eikä ala sävellellä omiaan. Käsien pesuohjeetkin ovat tulleet jo aiemmin terveysviranomaisilta.

        Tökkiikö demarilla nyt glopalisaatio ja kaikkien maiden proletaarit ei voi yhdistyä? :))
        Vituttaako?

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei hallitus ole pessyt asiasta käsiään. Päinvastoin Marinin viesti ole sen suuntainen, että hallitus luottaa edelleen asiantuntijoiden osaamiseen eikä ala sävellellä omiaan. Käsien pesuohjeetkin ovat tulleet jo aiemmin terveysviranomaisilta.

        Marin ei voi tietenkään muuta kertoa kuin mitä kertoi eikä ole varmaan syytäkään kertoa. Asia on sen laatuinen, missä hallituksen päätökset asiantuntemusta vaativassa asiassa voisivat herkästi heikentää tilannetta. Ei pääministerin eikä edes terveysministerin pidä alkaa keksimään jotain toimenpiteitä omasta päästään. Trump pitää itseään myös lääketieteen ammattilaisena ja hän tekee näin, mutta normaalijärkiset poliitikot eivät.

        Voi myös kysyä, mitä erityistä pääministerin olisi tullut kertoa. Että Suomi lopettaa lentoliikenteen USAn vai jotai muuta yhtä hohdokasta.

        >>Voi myös kysyä, mitä erityistä pääministerin olisi tullut kertoa. Että Suomi lopettaa lentoliikenteen USAn vai jotai muuta yhtä hohdokasta.<<

        Eipähän tarvitse pääministerin enää kertoa, koska Finnair teki päätöksen itsenäisesti omasta puolestaan ja muiden yhtiöiden puolesta homman hoiti presidentti Trump kieltämällä kaiken matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei hallitus ole pessyt asiasta käsiään. Päinvastoin Marinin viesti ole sen suuntainen, että hallitus luottaa edelleen asiantuntijoiden osaamiseen eikä ala sävellellä omiaan. Käsien pesuohjeetkin ovat tulleet jo aiemmin terveysviranomaisilta.

        Marin ei voi tietenkään muuta kertoa kuin mitä kertoi eikä ole varmaan syytäkään kertoa. Asia on sen laatuinen, missä hallituksen päätökset asiantuntemusta vaativassa asiassa voisivat herkästi heikentää tilannetta. Ei pääministerin eikä edes terveysministerin pidä alkaa keksimään jotain toimenpiteitä omasta päästään. Trump pitää itseään myös lääketieteen ammattilaisena ja hän tekee näin, mutta normaalijärkiset poliitikot eivät.

        Voi myös kysyä, mitä erityistä pääministerin olisi tullut kertoa. Että Suomi lopettaa lentoliikenteen USAn vai jotai muuta yhtä hohdokasta.

        Toistetaan: on toimittu oikein, kun ei ole panikoitu ja hötkyilty. Siinä ei ole mitään. Ja sopii täydellisesti tämän hallituksen profiiliin. Eihän hallitus tee mitään missään muussakaan asiassa. Valmisteluja valmistelujen perään, mietintöjä, suunnitelmia jne. Ei päätöksiä, jopa eduskunnan valiokunnat valittaa ettei ole tekemistä kun hallitukselta ei tule yhtikäs mitään.

        Kritiikki kohdistuikin Marinin umpisurkeaan, myötähäpeää herättäneeseen esiintymiseen ja yhden saman ulkoaopitun liturgian toistamiseen. Onhan sekin parempaa kuin Rinteen ad hoc möläytykset, mutta ei pääministeritason argumentointia.

        Hallituksen ministereiden esiintyminen on tosiaan ollut surkuhupaisaa. Kokemattomuudestahan se johtuu.

        Nyt hallitus toimi ikäänkuin pakon edessä: kun kaikkialla muuallakin on hötkyilty, niin sitten meilläkin. Tehdään vääriä päätöksiä koska muuallakin. Se mitä olisi pitänyt tehdä, niin eristää kunnolla riskiryhmät, laittaa keuhko- ja sydänvikaiset sekä muut perussairauksia omaavat kotikaranteeniin, kieltää vierailut vanhustenhoitopaikoihin, kehottaa ihmisiä käyttämään omaa autoa joukkoliikenteen sijaan jne.

        Surullinen oli näky eilen illalla marketeissa, hallituksen säikäyttämät ihmiset hamstraamassa vessapaperia ja purkkiruokaa. Viestintä hallitukselta kansalle meni siis täysin mönkään. Tuollainen paniikki jossa ihmiset ruuhkautuvat marketteihin on juuri sitä mikä lisää sen viruksen leviämistä, ja muidenkin kausi-influenssien kulkua. Surkeaa., onnetonta on nyt hallituksen kommunikaatio.

    • Anonyymi

      Pohjoisitaliasta koronaalueelta lentää lentokoneita täynnä koronatautisia ihmisiä ja täällä vain kehutaakoronata kuinkahyvä valmius meillä on

      • Anonyymi

        Se thl:llä johtajakin on koko ajan sen näköinen "EIHÄN MUN TARTTE MITÄÄN TEHDÄ?"

    • Anonyymi

      Taitaa olla hallitus ulkona koronan suhteen kuten muissakin asioissa.

    • Anonyymi

      Onko Suomessa parempi hallitus kuin muissa pohjoismaissa, kun täällä ei tartuntoja ole lähellekkään niin paljon kuin Ruotsissa, Norjassa Ja Islannissa?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suomessa on todella tyhmä hallitus. Hallitus on ateistisin tähän mennessä ja luulevat että ihminen on niin viisas että voi estää koronankin leviämisen oletuksella että ovat kaikkivoipaisia. Tämä ateistikommunistien hallitus vie suomen katastrofin partaalle ja on jo vienyt. Kyllä nyt tarvitaan Halla ahon ja Räsäsen kristillisiä arvoja. Maailmaa kohtaa Jumalan viha kun he hylkäävät taamatun totuudet.

        Raamattuhan ennustaa lopun aikojen alkavaksi,juuri taudeilla ja vielä tulee sodoman ja gomorran tuhoamiseksi vitsauksia vitsauksien perään. Kääntykää Jumalamme puoleen,sillä tuhon ajat ovat menossa.

        Kassaneiti ja muut neidit eivät hallitse tilannetta. Ohisalo luovutti jo kun tajusi oman heikkoutensa.
        Hätätilahallitus kokoon ja neidit sivuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kassaneiti ja muut neidit eivät hallitse tilannetta. Ohisalo luovutti jo kun tajusi oman heikkoutensa.
        Hätätilahallitus kokoon ja neidit sivuun.

        Neitihallituksen toimintamalli on
        Seurataan tilannetta kun valitettavasti emme muuta osaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kassaneiti ja muut neidit eivät hallitse tilannetta. Ohisalo luovutti jo kun tajusi oman heikkoutensa.
        Hätätilahallitus kokoon ja neidit sivuun.

        Pillut märkinä yrittävät hoitaa Suomen asioita sekasortoon suistuvassa maailmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pillut märkinä yrittävät hoitaa Suomen asioita sekasortoon suistuvassa maailmassa.

        Kirjoittaja on varmasti asiantunteva miesten mies , rohkea, uljas miessukupuolen edustaja...
        tai sitten pelokas, perussuomalainen, syrjäytynyt, sivistystä vaille jäänyt moukka. Veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja on varmasti asiantunteva miesten mies , rohkea, uljas miessukupuolen edustaja...
        tai sitten pelokas, perussuomalainen, syrjäytynyt, sivistystä vaille jäänyt moukka. Veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.

        Sulla aina nuo veikkakset menee täydellisesti pieleen, vaikka alkuun osasit kirjoittaa niinkuin asia on. Kopioit sen varmaan joltakin viisaammaltasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja on varmasti asiantunteva miesten mies , rohkea, uljas miessukupuolen edustaja...
        tai sitten pelokas, perussuomalainen, syrjäytynyt, sivistystä vaille jäänyt moukka. Veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.

        Myyjatytön ämmälaumahan se niitä kepuvanhuksia eläkeläisreservaatteihin on tappamassa. Ajatus 'Paskat vanhuksista ja sairaista, rahaa tuloo' kertoo sinunlaisesta alhaisesta luonteesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattuhan ennustaa lopun aikojen alkavaksi,juuri taudeilla ja vielä tulee sodoman ja gomorran tuhoamiseksi vitsauksia vitsauksien perään. Kääntykää Jumalamme puoleen,sillä tuhon ajat ovat menossa.

        Saattaahan se noin ennustaa. Ongelma siinä on vaan tämä ajoitus, aikaviive ja ajan suhteellisuus. Ei mennä nyt kuitenkaan tarkemmin Einsteinin suhteellisuusteoriaan.

        Kun vähän tuntee historiaa, tietää, että näitä tauteja on ollut aiemminkin ja ne lienevät paljon tuhoisempia kuin tämä korona. Merkittävin esimerkki näistä pandemioista on 1300-luvulla riehunut rutto, musta surma. Se surmasi arviolta puolet Euroopan väestöstä. Koronavirus tuskin pystuu surmaamaan edes prosenttia Euroopan väestöstä, joten mittakaavaero on valtava. Viime vuosituhanteen niittokone Espanjan tautikin taitanee jäädä paljon pahemmaksi pandemiaksi kuin tämä korona.

    • Anonyymi

      Menisipä korona keskustan eläkereservaatteihin.

      • Anonyymi

        Korona tuli kuin tilauksesta sekasortoon jonka tämä kommunistihallitus on saanut aikaan. Koronaa on helppo syyttää kaikesta.

      • Anonyymi

        Ei keskustalla ole mitään "eläkereservaatteja".
        Joko se kutsuhuuto sinne Helsinkiin muuttamisesta alkaa laantumaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona tuli kuin tilauksesta sekasortoon jonka tämä kommunistihallitus on saanut aikaan. Koronaa on helppo syyttää kaikesta.

        Konkurssiin menee mutta onpa koronan syytä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei keskustalla ole mitään "eläkereservaatteja".
        Joko se kutsuhuuto sinne Helsinkiin muuttamisesta alkaa laantumaan?

        Eikö? Etelä-Pohjanmaa on eläkeläisreservaatteja täynnä. Onneksi siellä on havaittu koronaa. Heti ensimmäisen eläkeläisiä täynnä olevien pohjalaiskylien kaaduttua alkaa kepu vaatimaan rajojen sulkemista ja kiinalaisille maahantulokieltoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö? Etelä-Pohjanmaa on eläkeläisreservaatteja täynnä. Onneksi siellä on havaittu koronaa. Heti ensimmäisen eläkeläisiä täynnä olevien pohjalaiskylien kaaduttua alkaa kepu vaatimaan rajojen sulkemista ja kiinalaisille maahantulokieltoa.

        Perussuomalaisethan on vaatineet rajojen sulkemista jo monta vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisethan on vaatineet rajojen sulkemista jo monta vuotta.

        Milloin ne on kepulle rakkaan Venäjän välisen rajan sulkemista vaatineet? Kirkkoslaavin asiantuntija sivari Halla-aho ei tainnut kertaakaan vaatia 2015.

    • Anonyymi

      Maltillista hallituksen ivaa...väsyttääkö, persut?

    • Anonyymi

      Jääkiekkoa pelataan ilman katsojia ja Antti Tuiskun elokuun konsertin voi siirtää jollekin Helsingin homoklubille.

      • Leijonanosa joukkueiden rahoituksesta tulee lipputuloista, joten olen varma siitä, että vain runkosarja pelataan.

      • Silakkata kirjoitti:

        Leijonanosa joukkueiden rahoituksesta tulee lipputuloista, joten olen varma siitä, että vain runkosarja pelataan.

        Tänään ilmoitettiin, ettei edes runkosarjaa pelata loppuun, eikä mestaruutta jaeta. Sorry vain Kärpät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      93
      3213
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1787
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      409
      1354
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1270
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe