lähtivät kotiinsa Kontiolahdelta. -Trumpin sana tepsi.
Mitenkäs me saatais lainattua Trump tänne "isännäksi" joka pistäis asiat järjestykseen ilman turhaa vetkuttelua?
USA:n ampumahiihtäjät
5
141
Vastaukset
- Anonyymi
Ensimmäinen järkevä teko Rumpilta. Toivottavasti yleisö älyäis olla kotona.
Kunnan kermalisto voi sinne mennä ne on jo puonnut ajat sitten kanootista..... - Anonyymi
Hallitus juuri linjasi että yli 500 henkilön yleisötilaisuudet kielletään, koskee myös urheilukilpailuja, kaikkien pitää nyt lähteä kotiinsa sieltä. Vaikka johan osa heistä viruksensa ovat tänne jättäneet ja osa vie viruksen kotimaahansa. Kaikki saavat.
- Anonyymi
Kunnan kermalisto lienee budjetoinut ajankäyttönsä stadionille loppuviikoksi.
Jos kisat nyt päättyvät he voivat ryypätä siellä ihan muuten vaan lystikseen. Niin, miksi lähtivät, kun eihän Trumpin kielto koskenut USA omia kansalaisia. Taisivat vaan pelätä coronaa.
- Anonyymi
Suomen pressa vois kieltää tältä päivältä ampumisen Kollaan vasaman
paikkakunnalta kokonaan talvisodan loppumisen muistoksi. Isäukko
kertoi vasta 60-luvun alussa Kollaan viimesistä päivistä. Turhan
vakavissaan ollaan pahoillaan kisojen pyllylleen menosta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka972596Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi20992- 81953
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe42889Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736