Munuaisen kystan poisto avoleikkauksella

Kertokaa ihmeessä,jos jollekin on tehty millainen toimenpide,kauan kesti ja onko mitään saumaa edes että tehtäisiin puudutuksessa ennemmin kuin nukutuksessa?Pelottaa todella paljon jo pelkästään nukutus koska ikinä ei olla nukutettu 😥
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko kysta todettu niin pahaksi että se pitää leikata? Minullakin löydettiin joitakin vuosia sitten kysta munuaisessa, mutta sitä vaan seurattiin vuosittaisilla kerroskuvauksilla. Kun sitten kysta hävisi ajan kanssa, seurantakin lopetettiin.

Nukutuksessa ei ole mitään pelättävää, pikemminkin päinvastoin. Puudutuksessa kuulet kaikki toimenpiteeseen liittyvät äänet ja sen luulisi pelottavan enemmän. Nukutuksessa nukahdat hetkessä kun annetaa anestesialääke suoneen. Seuraava havaintosi onkin heräämössä kun leikkaus on jo ohi. Joitakin ongelmia on nukutuksen jälkeen, jotkut voivat pahoin mutta siihenkin varaudutaan jo etukäteen ja anestesialääkäri antaa suoneen pahoinvointia torjuvaa lääkettä. Minä taas palelen herätessäni nukutuksesta, mutta siihen saan aina lämpimiä peitteitä tai jopa peitteen jonka sisälle puhalletaan lämmintä ilmaa.

Äänestä
  • Joo,siis todettiin 3 tai 4 asteen eli ymmärtääkseni on sitten pahanlaatuinen mitä nyt oon lukenut 😥 aivan HIRVEE paniikki päällä.Muistatko minkäkokoinen sulla oli ja millä kuvattiin?Mulla löyty sattumalöydöksenä vatsan ultrassa,kun etsittiin syytä mun vatsavaivoille,siitä sitten TT-kuvaan,jonka jälkeen kuulin tuon vastauksen.5cm kokoinen on tuo.

    Äänestä

Luulisin, että tulee tähystysleikkaus, menee ehkä tunti tai korkeintaan kaksi. Siitä toipuu nopeasti. Nukutus kylläkin tarvitaan, mutta nukutus on paras. Nukutus on sinulle itsellesi se helpoin, aivan varmasti.

Aina leikkaus hiukan jännittää etukäteen. Ihan jokaisella. Kystan poisto on kuitenkin aika pikkujuttu verrattuna vaikka munuaisen siirtoon.

Äänestä

Toimenpide on nukutettuna heti ohitse.
Silloin vielä pärjää ,kun toinen munuainen poistetaan ,koska yksikin pystyy suodattamaan
riittävästi.Kystan rakenne selviää poistossa,mutta parempi poistaa kunnolla.

Äänestä
  • Niin siis sen verran lääkäri sanoi että avoleikkauksena tehdään koska niin iso että saadaan kokonaisena ulos ettei hajoa,näin perusteli.Saa nähä miten pystyn hengittelee,ihan paniikissa.Täytyy saada niin kova esilääkitys et on jo tyyliin taju pois ku pöydälle siirretään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kertokaa ihmeessä,jos jollekin on tehty millainen toimenpide,kauan kesti ja onko mitään saumaa edes että tehtäisiin puudutuksessa ennemmin kuin nukutuksessa?Pelottaa todella paljon jo pelkästään nukutus koska ikinä ei olla nukutettu 😥

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu