Yle.fi
Viron hallitus julisti koronan takia valmiustilan – kaikki koulut suljetaan, rajatarkastukset palautetaan eikä risteilyaluksia oteta vastaan
Virossa todettiin keskiviikkona ensimmäiset maan rajojen sisällä tapahtuneet koronatartunnat. Vahvistettuja tartuntoja on yhteensä 27.
koronavirus12.3.2020 klo 14.22päivitetty 13.3.2020 klo 00.08
Helsingistä saapuvien laivamatkustajien ruumiinlämpöä tarkkaillaan Tallinnassa lämpökameroin. Viron terveysvirasto pitää menetelmää kuitenkin tehottomana.
Siim Lóvi / ERR
Rain Kooli
Jaa artikkeli Facebookissa
1521
Jaa artikkeli Twitterissä
Virossa hallituksen asettama kriisivaliokunta päätti myöhään torstai-iltana julistaa maahan valmiustilaan.
Kaikki julkiset kokoontumiset, yli sadan hengen yleisötapahtumat sekä urheilutapahtumat ovat kiellettyjä toukokuun loppuun asti. Risteilyaluksia ei päästetä Tallinnan satamaan, mutta tämä ei koske Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä.
Valmiuslain turvin maata hallitseva ministerivaliokunta päätti torstai-iltana myös sulkea kaikkia koulut maanantaista lähtien ja palauttaa rajatarkastukset.
(siirryt toiseen palveluun)
– Ruotsissa tartuntojen määrä on melko suuri. Meillä on Tallinna-Tukholma-Tallinna -autolauttayhteys. Ministerivaliokunta harkitsee, mitkä ovat mahdollisuudet rajatarkastusten palauttamiseksi, Ratas sanoi torstaiaamulla Viron parlamentissa.
Rajatarkastusten palauttaminen ei tarkoita rajojen sulkemista, vaan tiukempaa valvontaa, Viron opetusministeri, pääministeripuolue Keskerakondin varapuheenjohtaja Mailis Reps kertoi illalla.
Rajoilla suoritetaan terveystarkastuksia ja maahan pyrkijöitä voidaan ohjata tahdosta riippumattomaan karanteeniin.
– Maarajoilla matkustajat joutuvat täyttämään maahantuloilmoituksen kertoen muun muassa, missä ovat ennen Viroon saapumista matkustaneet. Satamissa tarkistetaan matkustusasiakirjoja, mikä voi hidastaa matkantekoa, Reps totesi Viron yleisradio Esimene stuudio -ohjelmassa.
Päätös siirtyä etäopetukseen koskee sekä peruskouluja, lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia että yliopistoja ja korkeakouluja. Museot, elokuvateatterit ja teatterit joutuvat niinikään sulkemaan ovensa.
Varusmiehet suljetaan varuskuntiin viikonlopuksi
Uuden virallisen suosituksen mukaan kaikkea matkustelua sekä maan sisällä että ulkomaille pitäisi välttää.
Asialistalla on ollut myös koko Saarenmaan maakunnan laajuinen karanteeni. Eilen julkistetut Virossa saadut tartunnat tapahtuivat nimenomaan Saarenmaalla.
Viron puolustusvoimien komentaja kenraalimajuri Martin Herem puolestaan päätti torstaina pitää varusmiehet varuskunnissa ainakin tulevana viikonloppuna. Kaikki lomat on siis peruttu, kuten myös vierailut varuskuntiin.
Virossa oli torstai-iltana vahvistettu 27 koronavirustartuntaa. Valtaosa niistä on saatu Italiasta, mutta nyt virus leviää myös Viron rajojen sisällä, Viron terveysvirasto kertoo
(siirryt toiseen palveluun)
.
Päivitetty klo 21.30: lisätty tieto kaikkien koulujen sulkemisesta ja rajatarkastusten palauttamisesta.
Päivitetty klo 00.04: lisätty tieto valmiustilan julistamisesta ja sen seurauksista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.