Miksi, Oi miksi

Euroopan tautilastoissa on tapahtunut samaan aikaan sekä jumalan ihme että kauhea pandemia. Tällä hetkellä kukaan ei kuole influenssaan. Ihmeellistä, sitä ei ole ikinä tapahtunut kirjoitetun historian aikana että ihmiset lakkaavat kuolemasta flunssaan. Varsinkin vanhat ihmiset. Silti samaan aikaan ihmisiä kuolee koronavirukseen vaikka edes testejä sen varmistamiseen ei ole riittävästi eikä käytettävissä olevia testejä tuhlata kuolleisiin. Mutta normiflunssan sijaan ne kaikki on päättänyt kuolla koronaan. Tämän täytyy olla korkeamman johdatusta että Hän pelastaa aidot uskovat flunssasta mutta koettelee ihmisiä koronalla, niinkuin jumalalla nyt pääsääntöisesti on tarkoitus on koetellakin. Eikö olekin jumalallisesti suunniteltu?
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Saatana kulkee ihmisten joukossa, eritoten vanhojen ihmisten, ja tappaa niitä. Mitkään tappavat taudit eivät ole Jumalasta lähtöisin vaan ovat ainoastaan Saatanan tekoja.

Miksi ateistit aina haluavat syyttää Jumalaa Saatanan teoista? Ei Jumala voi olla vastuussa Saatanasta sen paremminkin kuin ihmisten omasta kapinasta Jumalaa itseään vastaan.

2Äänestä
  • Eli jumala ei ole kaikkivaltias jos kerran saatana saa riehua vapaasti.

    2Äänestä

  • Eikös se saa.anakin ollut Jumalan saa.ana? Jumalahan sen sallii riehua, vai mitä?

    1Äänestä

Ei hätää

Jeesus tulee ja tempaa uskovaiset ylös taivaaseen, ennenkuin Korona tulee laajaksi ilmiöksi

Äänestä
  • Kuullostaa hyvältä mutta taitaa olla toiveajattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuullostaa hyvältä mutta taitaa olla toiveajattelua.

    Ylöstempaus on selvästi ennen vihan maljoja ja armageddonia koska Raamattu sanoo:

    Ilmestyskirja 3:10
    Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

    Äänestä

JAHVE on luonut kaiken elämän, virukset mukaanluettuina.

Äänestä
  • 1 Moos 6
    ja Eenok.
    joku/jotkut opetti ihmisiä, ei Jumala.

    Äänestä

Saatana yrittää aina käydä kuolevien kimppuun ja saada kuolevan vielä viime hetkellä kieltämään Jumalansa. Siksi on tärkeää että uskossa vahvat ovat saattamassa kuolevaa ihmistä Jumalan rajan taakse että hän saa siirtyä ajasta iäisyyteen ilman Saatanan kiusantekoa ratkaisevalla hetkellä.

Kuolema on Saatanan sielunkumppani ja aivan liian usein kuoleva jätetään asianmukaisesti saattamatta Tuonelan porteille. Olen itsekin nähnyt kuinka itse pirujen piru ja demonien ruhtinas kaappaa kuolevan sielun itselleen ja ihminen joutuu kadotukseen kun hän viimeiseksi henkäyksekseen Saatanan vallassa kiroaa Jumalansa.

Ateistit puhuvat kuolinavusta mutta tarkoittavat murhaamista, uskovalle se tarkoittaa ihmisen rauhallista saattamista Jumalan valtakuntaan Saatanan kiusausten äärestä pois, kohti ikuista elämää ja riemua Jumalan ja Jeesuksen valossa paistatellen.

Muistakaa tämä kun murhaaja-ateistit seuraavan kerran selittävät teille satujaan arvokkaasta kuolemasta myrkkyruisku kädessään. Ei näillä Saatanan lähettiläillä ole muuta kuin kuolema ja kärsimys mielessä. Teoillaan he haluavat vain että ihminen vielä maallisen vaelluksensa lopuksi kieltää Jumalansa ja tuomitsee niin itsensä kuin jälkeläisensä ikuiseen kadotukseen.

Itsensä tappaja on pelkkä omahyväinen ilkiö kuka ei muuta halua kuin pelkkää pahaa läheisilleen ja teollaan tuomitsee koko sukunsa kadotukseen. Pelkkää Saatanan lietsomaa pahuutta jonka uhreiksi viattomat joutuvat.

Äänestä
  • Valitettavasti juuri Pietarin maalliselta somevastaavalta saamamme tiedon mukaan portti paratiissiin on suljettu toistaiseksi karanteenilla kaikilta pyrkijöiltä koronaviruksen takia.
    Ei halua Jumala tuota Saatanan ysköstä sinne jo ylösvedettyjä kontaminoimaan ja kaikki portille tulijat ohjataan toistaiseksi ja varmuuden vuoksi suoraan helvettiin.
    Koskee todellakin ja valitettavasti myös kin kaikkia parhaita kavereita ja kaverinkavereita...

    Äänestä

Antikristillinen toiminta on suomalaisittain niin vakiintunut, ettei kukaan osaa tehdä edes parannusta. Sen kummallisuus paljastuu rikosnimikkeitä tarkentaen terveyden edistyessä.
http://www.liftari.fi/index.php?date=200313

Äänestä

Saatana on kaikkivaltiaan Jumalan luomus.
Ihmeelliset ovat herran tiet.
Emme voi tietää miksi hän kaikkivaltiaassa viisaudessaan sallii saatanan teot.
Uskokaa Herraan, niin pääsette paratiisiin missä ei ole vaivoja ei kuolemaa.
Aamen.

1Äänestä

Ei kannata uskovien piitata näistä pilkkaajista, he kuuluvat kuvaan siinä kuin pandemia itsekin. Näin jokainen meistä tuomitsee itse itseään.

Toimitaan me häiriintymättä omalla tavallamme. Meiltä ei pian enää löydy "öljyä" (Pyhä Henki, Jumalan sana) jakaa sitä muille. Meidän on aika alkaa todellakin välittämään vain itsestämme, tarkastaa ja laittaa omat uskonasiamme kuntoon (Viisaat Neitsyet). Vastuu omasta sielustaan on jokaisella itsellä, ei muilla. (10 Neitsyttä)

Aina on kaksi mahdollisuutta: olla jonkin puolesta tai jotain vastaan. "Fifty-sixty" eli five-five. Me kukin päätämme, kumpaan joukkoon haluamme kuulua.

Jeesuksen haettua omansa pois, tämä viimeinen, vähäinenkin mahdollisuus muuttuu erittäin raskaaksi toteuttaa, sillä Vaivanaikana uskostaan joutuu maksamaan rankan martyyriuden hinnan ja enää vain 144 000 ihmistä koko maapallolta uskaltaa tämän tehdä.

Vielä on Armonaika, joka pian muuttuu Vaivan- ja Vihanajaksi. (Raamatussa on nämä Jumalan eri säätämysten aikakaudet eli -termit kerrottu.)

Äänestä
  • Ylöstempaus on selvästi ennen vihan maljoja ja armageddonia koska Raamattu sanoo:

    Ilmestyskirja 3:10
    Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylöstempaus on selvästi ennen vihan maljoja ja armageddonia koska Raamattu sanoo:

    Ilmestyskirja 3:10
    Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

    Vihan maljojen aikoja on ollut maailmanhistoriassa lukemattomia. Samoin pandemioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihan maljojen aikoja on ollut maailmanhistoriassa lukemattomia. Samoin pandemioita.

    Norjassa+kuollut+vai+0,1%+sairastuneista

    Äänestä

7.50 - 8.02

https://www.youtube.com/watch?v=H77hz7oNvOo

Herra kurittaa rutolla.

Homoliitot , Israelin kiroaminen ja Israelia kohtaan tapahtuva antisemitistinen valehtelu.

Maunolle hatunnosto mielevistä puheista Raamatun siteerauksista , Commandohauis

Äänestä

Kadu parantuaksesi, tautienlevittelijä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Euroopan tautilastoissa on tapahtunut samaan aikaan sekä jumalan ihme että kauhea pandemia. Tällä hetkellä kukaan ei kuole influenssaan. Ihmeellistä, sitä ei ole ikinä tapahtunut kirjoitetun historian aikana että ihmiset lakkaavat kuolemasta flunssaan. Varsinkin vanhat ihmiset. Silti samaan aikaan ihmisiä kuolee koronavirukseen vaikka edes testejä sen varmistamiseen ei ole riittävästi eikä käytettävissä olevia testejä tuhlata kuolleisiin. Mutta normiflunssan sijaan ne kaikki on päättänyt kuolla koronaan. Tämän täytyy olla korkeamman johdatusta että Hän pelastaa aidot uskovat flunssasta mutta koettelee ihmisiä koronalla, niinkuin jumalalla nyt pääsääntöisesti on tarkoitus on koetellakin. Eikö olekin jumalallisesti suunniteltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu