Tärkein asia Orihvelen kaupungin tulevassa kokouksessa on todeta että "muista vilkku" lanketti poistetaan parista kiertoliittymästä. Ei kuulemma ole käytössä suuremmissakaan sivistyskaupungeissa. Näin on näreet!
Vastaukset 4
- Anonyymi
Saastuttamaton, puhdas ja uusiutuva energia on myös kirosana. Pahinta mitä Oriveteliläisille voi tapahtua on että tänne rakennettaisiin tuulivoimapuisto. Kateus että joku pitkäaikaistyötön voisi päästä töihin rakennuksille tai maanomistaja saisi vuokratuloja.
- Anonyymi
Tuulivoimapuisto joka suurimmanosan talvikuukausista pyörisi korkeintaan polttomoottorein olisi mitä typerimpiä hankintoja mitä keksiä voi. Samalla ideologialla voisi vaikka järjestää ketjun jossa ämpärein kannetaan vettä toiseen järveen ränniä pitkin jossa pyörii puusta tehty ropelli jonka päällä palaa lamppu sitämukaa kun vettä kaataa.
Onpahan jotain tekemistä hyötysuhteella nolla.
Tyypillisiä vihreiden haihatuksia jossa kaksinaismoralismi jyllää. Metsiä ei saisi hakata, teitä ei saisi rakentaa, puuta ei saisi polttaa mutta satojen hehtaarien hyödyttömiä ropellikyhäelmiä saisi rakentaa raivaamalla alueen metsät olemattomiin ja sitten pääsisi ihailemaan ihmisten monisatametrisiä monumentteja rauhallisessa juhannusmaisemassa johon sillointällöin törmää joutsen tahi kotka. Ainiin niiden hengenmenohan laitetaan sitten metsästäjien ei ropellien syyksi.
Poiston syy on se, että
a) ne ovat voimassa olevan lainsäädännön vastaisia (poliisihallituksen lausunto 21.02.2020 POL-2020-9058).
b) alun alkaenkaan niiden asentamiseen ei ole haettu poliisin lausuntoa
c) Oriveden virkamiehet eivät ole osanneet tulkita lainsäädäntöä
Vastaavia muistutuksia OIKEIN sijoitettuna on esim Porissa, jossa ennen liikenneympyrää on sijoitettu "muu vaara" liikennemerkki ja tähän lisäkilpi "muista vilkuttaa".- Anonyymi
Se koira kolkutti jonka narttu nalkutti, wanha orihveteläinen viisaus. Näköjään pitää vieläkin paikkansa Orivelelläkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851305
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä33988Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19835- 46639
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13630Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita145623Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13617Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja182603- 28508
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39508