Korona ja lakot, nyt ollaan tässä, taantumassa

Kepu on potkittava pois hallituksesta. Nyt tarvitaan hallituksessa tekijöitä eikä sormi perseessä istuvia iltalypsäjiä vastarannan kiiskejä.

Aina kun on ollut keskustalainen pääministeri, on maan asiat menneet enemmän tai vähemmän rempalleen.

Nyt voi lähteä siitä, että paluuta mihinkään normaaliin elämään ei ole luvassa tämän kevään aikana. Jatkuuko poikkeustila 80 päivää – tästä kesäkuun alkuun – vai tuotakin pidemmälle? Kohtaamme pandemian vahvana hyvinvointiyhteiskuntana, jolla on myös kriisioloissa kyky huolehtia perustoimintojen jatkuvuudesta ja heikoimmistakin jäsenistään.

Näinä päivinä on kysytty johtajuutta. Sen perään pitää kysellä jatkossakin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onnistui torstai-illan tv-haastattelussa puhuttelemaan huolestuneita kansalaisia tavalla, joka ansaitsee kiitosta. Niinistö on näyttäytynyt koronakriisin keskellä maan henkisenä johtajana, joka osaa nähdä meitä uhkaavan epidemian muunakin kuin terveydenhuollon haasteena.

Koronavirus on paljon muutakin. Se on yhteiskunnallinen halvaustila, jonka kaikkia ulottuvuuksia emme välttämättä edes ymmärrä. Viruksen tuoma haaste voi olla laajavaikutteisempi ja kauaskantoisempi kuin uskommekaan.

80 päivää, 100 päivää tai 500 päivää. Aika näyttää, millaisin vaurioin käymme tämän yhdessä läpi. Ja toisaalta: kuinka paljon vahvempina ja suurempaa yhteisyyttä kokevina jatkamme elämäämme koronaviruksen väistyttyä.

Marin näyttäytyy kuitenkin presidentin rinnalla helposti viranomaisten eturiviin tyrkkäämänä puhetorvena kuin omaa poliittista tahtoaan ilmentävänä johtajana. Toistuva ripustautuminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) linjauksiin sekä päätösten vaatimaan säädöspohjan tarkasteluun kuulostaa kriisitilanteessa monen kansalaisen korviin teknokraattiselta puheenparrelta.

Jää epäilys kriisitietoisuuden, koronaviruksen laajemman yhteiskunnallisen kontekstin ja kansan mielenmaiseman tuntemuksen puutteesta. Se mikä on tarkoitettu rauhoitteluksi, voi näyttäytyä etäisenä hallinnointina, vähättelynä ja viivyttelynä.

Suomi tarvitsee tässä tilanteessa rohkeita poliitikkoja, joilla on oma tahto, kyky osoittaa johtajuutta, joka heille on vaaleissa osoitettu. Se tarkoittaa poliittista kokonaisharkintaa, jonka pitää asettua yksittäisen sektoriviranomaisen näkymää avarammaksi.

Holkerin (kok) hallituksen valtiovarainministerit Erkki Liikanen (sd) ja Matti Louekoski (sd) elivät vielä iloista 1980-luvun jakopolitiikan biletysaikaa. 90-luvun opetus oli, että myöhässä ei saa olla. Silloinkin monet asiat olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.
Viinasesta tuli Ahon hallituksen valtiovarainministeri, jolle totuus taatusti valkeni."
Ken eli ne ajat, muistaa.

Ainoastaan Sipilä oli musta joutsen.