Asuuko viisaus yliopistossa ???

Anonyymi

He ovat hylänneet Herran Sanan,
mitä heillä on viisautta? (Jer.8:9), todetaan Raamatussa. Raamattu on maailman tärkein kirja, koska se on Jumalan meille antama elämän ohje ja kertomus maailman historiasta. Jumalan Sanan hylkääminen vie yhteiskunnan tuhon tielle. Tämä valinta vie vähitellen täydelliseen kaaokseen.

On uskomatonta, millaista mielettömyyttä yliopistoissa
voidaan ateismin pönkittämiseksi opettaa. Muutamia esimerkkejä. Aine päättää ryhtyä elämään ja haluaa tulla tietoiseksi itsestään. Astrobiologiaa eli eräänlaista alkemiaa opetetaan, ja biologit uskovat, että Tyrannosaurus rex kehittyi talitiaiseksi. Uimaan mennyt virtahepo ryhtyi ryhävalaaksi. Ihminen, jolla on emätin, toimivat munasarjat ja XX kromosomit ei olekaan nainen, vaan voi vapaasti valita ”sadasta eri sukupuolesta”. Tällainen epätieteellinen mielettömyys johtaa vakaviin ongelmiin. Iso-Britanniassa 16-vuotiaat tytöt poistattavat rintansa, koska he luulevat olevansa poikia! Vanhemmille ei asiasta tarvitse kertoa mitään! Teologisissa tiedekunnissa revitään Raamattua kirkollisveron maksajien laskuun. Kaiken läpäisevä oppiaine läntisissä yliopistoissa on kristillisen kulttuurin kumoaminen.

Kristinuskon kriitikon tunnistaa siitä,
että hänellä on yleensä tohtorin väitöskirja ja hän kuvittelee olevansa ”oppineempi kuin edeltävät sukupolvet”.

Kristittyjen pilkkaaminen yliopistoissa ei ole
kiihottamista kansanryhmää vastaan vaan suositus akateemiseen virkaan. Jos tunnettu professori sanoo, että ”kristinusko on mielen virus, joka pitäisi hoitaa skitsofrenialääkkeillä”, tästä ei seuraa haastetta valtakunnansyyttäjältä. Sen sijaan valtakunnansyyttäjä pohtii, pitäisikö Jumalan Sana tuomita oikeudessa.

Jos arvostelee uusdarvinismia
joutuu vaikeuksiin Euroopan neuvoston, opetushallituksen ja Espoon piispan kanssa: Pekka Reinikainen: Luominen, dinosaurukset ja vedenpaisumus

Jos arvostelee aborttia

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yliopistot ja sillä palkkalistoilla olevat henkilöt ovat poliittisia toimijoita.

      • Anonyymi

        Soveltaaksemme Jussi-Mestarin nerokasta raiskauslogiikkaa: reilu korona pyyhkisi pois tiedettä ja tutkimusta vastustavat persuhihhulit & julkista terveydenhuoltoa alasajavat kokoomuslaiset jne.! 🤣🤪🤣


    • Anonyymi

      Eräs kirvesmies katseli Joensuun Yliopiston biologian-, kemian- ja matematiikan & fysiikan laitosten rakennuksia ja esitti retorisen kysymyksen:
      "Missähän se viisaus mahtaa tuolla asua?"

      • Anonyymi

        Ei kysymyksen perusteella ainakaan tuossa kyseisessä kirvesmiehessä.


      • Anonyymi

        Kirvesmiehen ei olisi kannattanut heittää kirvestä kaivoon, vaikka viisautta ei noista laitoksista olisi löytynytkään.
        Ko. yliopistossa on myös opettajainkoulutuslaitos ja ainakin 1960-luvulla kylän kansakoulunopettajien viisautta arvostettiin. Opettajia sanottiin jopa kansankynttilöiksi.


    • Anonyymi

      Minä olen se kirvesmies.

      • Anonyymi

        Puuttuu kives kun olin kirvesmies.


      • Anonyymi

        Oletko se tosiaan sinä O.K.?
        En tiennytkään että olet alkanut keskustella täällä.


    • Anonyymi

      Juuri sinunlaisesi pöpisijät ovat paras todiste taivastonttujen olemattomuudesta! 🤣🤪🤣

    • Anonyymi

      Hihhulien aivoituksia
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e98a5e6b-f126-4dfa-a902-47857a98ff78

      "Uskovaisten lapsilla vaikeuksia hahmottaa todellisuutta"
      "Uskonto hämärtää faktan ja fiktion rajat aikuisillakin, saati sitten pienen ihmisenalun ajattelun. Toivoa sopii, että uskonnolliselle fantasialle altistetut lapset oppivat erottamaan ajoissa sadun ja todellisuuden toisistaan."

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hildegaard/173231-uskovaisten-lapsilla-vaikeuksia-hahmottaa-todellisuutta/

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/56306c66-2476-4e8a-80d3-fbd6b3931756

      Mies käytti hyväkseen useaa tyttöä, mutta ei saanut tuomiota, koska Jehovan todistajat eivät halunneet jutun vuotavan poliisille tai lehdistöön. Yhteisön maine oli tärkeämpi kuin me tytöt, nainen kirjoitti kyselyssä Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan.

      Tai sitten näin - uskis vähän testaili uskoaan
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b55fbe51-1dca-4f56-9f83-1cebb0db755e

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa asiaa,vaikka tietenkin keskustelua provosoiden. Näyttää todella siltä, että Raamatun mukaista luopumusta ajetaan voimalla joka paikkaan. Mutta oikeat uskovat tulevat yhä vahvemmiksi. Epäilemättä tulemme näkemään marttyyrejä myös Suomessa,kun Jumala jättää Suomen oman saastansa valtaan, jolloin Venäjä ottaa Pohjoissuomen haltuunsa syytäen satojatuhansia pakolaisia ja "vihreitä miehiä"hallitsemaan pohjolaa ja sen kaivoksia. Vain rukous voi pelastaa meidät, siispä otetaan kaikki ilosanoma vastaan. Jumala pitää omistaan huolen,

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Joku on taas katsellut Viki Klimenkon pojan unia! 🤪🤣🤪


      • Anonyymi

        Putin ei suvaitse homoseksuaalisuutta joten parempi vaihtoehto se on hallitsijaksi kuin marisija Marinit ja Ohisalot lepakot


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olipahan aivan erityisen hyvä avaus pitkästä aikaa eikä edes minun tekemäni. Pojot siitä ja papukaijamerkki päälle,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1679
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      16
      1063
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1006
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      942
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      90
      776
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      749
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      671
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe