Oli sittenkin oikeassa. Virus on nyt toisarvoista:

Anonyymi

Järjestelmä on jälleen konkurssissa ja tätä vain peitellään "viruksilla". Nyt onkin ISO POMMI kyseessä, kun suuri joukko valtoita on sitä peittelemässä:
"Marinin hallituksen on nyt vältettävä vuosien 1939, 1989 ja 1991 virheet.

Alkuvuodesta 1939 koko muu Eurooppa varautui sodan syttymiseen. Saksa oli jo liittänyt Itävallan itseensä.

Marsalkka Mannerheimin johtama puolustusneuvosto esitti helmikuussa 1939 perushankintojen nopeuttamiseen tuntuvia määrärahoja. Pääministeri Cajanderin ja valtiovarainministeri Tannerin johtama punamultahallitus suhtautui varustelumäärärahojen lisäämiseen kielteisesti.

Kun puolustusministeri Niukkanenkin esitti kesäkuussa 1939 tuntuvia leikkauksia puolustusneuvoston ohjelmaan, Mannerheim suuttui ja pyysi eroa.

Pääministeri Cajander olisi antanut Mannerheimin mennä, mutta tasavallan presidentti Kyösti Kallio puuttui peliin ja halusi tämän jatkavan. Rahoista syntyi kompromissi, mutta tekemättä jätetyt hankinnat maksoivat ihmishenkiä talvisodassa, joka syttyi saman vuoden marraskuun lopussa.

Cajanderin suhtautumiselle on ollut vaikeaa löytää järkiperusteita.

Keväällä 1989 talousneuvoston asettama työryhmä jätti Seppo Leppäsen johdolla niin sanotun vaihtotaseraportin, jossa tosiasiat Suomen elämisestä yli varojensa vyörytettiin jokaisen poliitikon nähtäville. Leppäsen työryhmä laati esityksen korjaustoimenpiteistä, mutta hallituksen vetäjät pääministeri Holkeri ja ulkoministeri Sorsa vierastivat asiantuntijoita ja elivät kasvun huumassa.

Kesällä ja syksyllä 1991 pääministeri Ahon hallitus piti jääräpäisesti kiinni vahvan markan politiikastaan. Tosiasiat tunnustettiin ja markka devalvoitiin vasta marraskuussa, jolloin Suomea uhkasi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla luottokelvottomuus ja maksukyvyttömyys." (iltalehti)

T. Haans.sea

10

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Katsokaapas tätä:

      "US stocks nosedive as Fed fails to stem virus fears
      The S&P 500 tanked more than 7 percent at open, triggering circuit breakers that halt trading for 15 minutes. "

      Eli vaikka "lääkäri" FED oli nollannut markkinakorot, oli kapitalistit paniikissa ja Wall Street vapaassa pudotuksessa.

      Väkisin herää epäillys, että systeemi (joka on vararikossa) on täysin keskuspankkien TYHJÄSTÄ leipoman rahoituksen varassa ! Kun sitä ei ollut luvassa, edessä oli vapaata pudotusta.

    • Anonyymi

      Suuri mysteeri asiassa on nimenomaan se, että kun asiantuntija sanoo kausi-influenssaan normaalistikin globaalisti kuolevan vähintään puoli Miljoonaa ihmistä, niin se ei ole aiheuttanut mitään reaktiota. Sen sijaan juuri tämän vuoden kausi-influenssa on aiheuttanut suoranaisen paniikin, eli onko tämä (paniikki) sittenkin peitetarina talouden romahdukselle, joka näyttää hallitsevan taustatapahtumia !

      Pitää muistaa, että talous-asiantuntijat ovat arvioineet julkisesti järjestelmäkonkurssin paikkaamista tyhjästä tekaistulla rahalla itse petokseksi ja juuri vuotta 2020 on ennustettu (jo toissavuonna) rohmahdusvuodeksi...

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/finanssikriisin-ennustanut-tohtori-tuho-varoittaa-vielakin-pahemmasta-talla-kertaa-ei-ole-tyokaluja-sen-hoitamiseksi/af339bc2-d0c7-33f0-8a6a-6c6a958070d1
      (16.9.2018 19:01 uusisuomi)

      ”Vuonna 2020 olosuhteet ovat valmiit uudelle finanssikriisille, jota seuraa globaali taantuma. Toisin kuin vuonna 2008, hallituksilla ei tällä kertaa ole poliittisia työkaluja kriisin hoitamiseksi”, he toteavat yhteisessä katsauksessaan Project Syndicate –sivustolla.

      Terv Haans.seA

      • Anonyymi

        Mua rupes mietityttämään koko korona-virus-juttu siinä vaiheessa, kun Sale astui esiin määräilemään. Se ei ole koskaan ollut yhtä innokas kuin silloin, kun johdatti Suomen väkisin euroon.


    • Anonyymi

      Silloin kun järkiperusteita ei ole. On kysymys useimmiten yksinkertaisesta maanpetoksesta.

      Näin oli silloin. Näin on nyt.

    • Anonyymi

      Mistä päättäjät voivat tietää, että koronan myötä muuttuu jotakin pysyvästi? Yleensä ihminen palaa vanhoihin tapoihinsa, kun aikaa mullistuksesta on kulunut tarpeeksi.

      • Anonyymi

        Sepä se. Epäilen vahvasti että Ne ("päättäjät") tietävät järjestelmäkonkurssista huomattavasti enemmän kuin Me. Oleellista on tietää, että järjestelmä on hukkumassa Velkaan.
        Ja kun kasinopeliäkin on pelattu pikavipeillä...
        https://www.hs.fi/paivanlehti/17032020/art-2000006442044.html
        ... ja takkiin tulee suorastaan hurrjana niin siksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sepä se. Epäilen vahvasti että Ne ("päättäjät") tietävät järjestelmäkonkurssista huomattavasti enemmän kuin Me. Oleellista on tietää, että järjestelmä on hukkumassa Velkaan.
        Ja kun kasinopeliäkin on pelattu pikavipeillä...
        https://www.hs.fi/paivanlehti/17032020/art-2000006442044.html
        ... ja takkiin tulee suorastaan hurrjana niin siksi.

        18.3.2020 kauppalehti

        ""Italian kymmenvuotisen lainan korko kohoaa vauhdilla. Pian voidaan olla tasolla, joka romahduttaa maan pankkisektorin. Ja sen mukana ehkä muutakin.
        Hetkessä 0,6 prosenttiyksikön pomppu. Italian kymmenvuotisen valtionlainan korko on kohonnut tänään hetkessä lähes kolmeen prosenttiin. Viimeisen puolen tunnin aikana nousu on hieman tasoittunut.
        Korko on nousu erittäin nopeasti noin 200 prosenttia. Vielä maaliskuun alkaessa korko oli yhdessä prosentissa.""

        Viruskuumeiluako ?


      • Anonyymi

        Eihän influenssatkaan ole muuttaneet maailmaa pysyvästi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän influenssatkaan ole muuttaneet maailmaa pysyvästi?

        >>>Eihän influenssatkaan ole muuttaneet maailmaa pysyvästi?

        TÄSMÄLLEEN, Täsmälleen... miksi siis nyt !!!!!
        Itse asiassa, alan pikkuhiljaa uskoa siihen "salaliittoteoriaan", että amerikkalainen varsin mittava (yli 300 päätä) sotilasurheilijoiden joukkue kävi kylvämässä viruksen, jotta saatiin "luonnollinen" syy pörssipuhullukselle. Ja näinhän siinä lopulta kävi, kuten - huomaa todelliset Asiantuntijat - ennustettiinkin !!!!

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16249682/no-niin-aika-alkaa-olla-kypsa-kuplien-puhkeamiselle-#comment-102409016


        T. haans.sea

        Huomaa, mm. suomessa kuolleisuus on ollut normivuotta jopa pienempi. Erikoista vain on se, että nyt kuolleille on lyöty kuolintodistus matkaan: korona


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      199
      1947
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1411
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe