Näin se MENEE !!!!

Viha on vahva tunne mutta kun tarpeeksi tulee ärsytystä niin tulee vihaiseksi. Mistä ne sodatkaan syttyisi jos ei vihasta. Me kantasuomalaiset olemme hitaasti syttyviä myös vihaamiseen mutta kun tarpeeksi annetaan aihetta niin syntyy se vihan tunne meilläkin. Päättäjämme kyllä ymmärtävät sen ja laativat 0-linja-lakejansa, koska me olemme lainkuuliaisia mutta kun tänne ängenneillä ei tarvitse olla mitään lainkuuliaisuutta niin muuttuu se moraali kantasuomalaisellakin ja sitten tuleekin olemaan tiukat paikat, se nähdään tällä menolla kyllä aikanaan. Nyt kantasuomalainen vielä päivittelee ja kauhistelee tilannetta ja tuntee turvattomuutta tulevaisuudestaan mutta hallituspomot vain käyvät poskipussailemassa EU-pomojen kanssa ja sopimassa taakanjaosta. Suomi on niitä harvoja maita, jotka ovat täyttäneet EU-sopimuksen ottaa sovitun määrän kiintiöpakolaisia mutta eikös vain ministeri Risikko ole vaatiassa taakanjakoa. Kyllä meillä täällä Suomessa on jo tätä vierastaakkaa aivan liiaksi. Ei tulisi enää mieleenkään liikkua edes lähikaduilla ilta-aikaan, ei tule mieleenkään lähteä iltalenkille läheiselle merenrannalle metsäpoluista puhumattakaan. Vaikka olisi kuinka varovainen ei ole takuuta onko vastaantuleva vierasmaalainen Isis-taistelija, joka nyt turvapaikanhakijana ja on varmasti valmis tappamaan, jos sattuu kantasuomaisen olemassa olo suututtamaan. Puotilassahan vuosi sitten irakilaisturvapaikanhakija tappoi yli 8-kymmppisen vanhuksen Kappelin puistossa ja tuomiotta, koska oli syyntakeeton. Näitä sotatantereilta tulleita syyntakeettomia on VOK:eista kadonnut 5000 ja taatusti ovat Suomessa mutta meilllähän ei tarvitse tietää missä ovat eikä papereita keneltään tarkasteta. On meillä kantasuomalaisilla turvallinen olo totisesti. Ainoa turva on Jumala, jonka oikeudenmukaisuuteen uskon vahvasti ja luotan, että näille omaa kansaansa halveksiville Suomen päättäjille tulee aivan omakohtainen kokemus tänne ängenneiden suojeluntarpeesta, ilman sitä ei heidän ymmärryksensä riitä tajuamaan nykytodellisuuttaa.
Äänestä
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hieno kirjoitus ja oli äänestyksen arvoinen, kiitoksia!

Äänestä

Voi Jumalani minkälainen luettelo tulisikaan kaikista puukotuksista ja hirveyksistä mitä matut ovat kansaamme vastaan kohdistaneet!

Äänestä
  • SammoMieltä ja Samassa SInfoniassa ja Äänilajissa !!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

nyt toimi suomalainen ja piäkkin puoles

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viha on vahva tunne mutta kun tarpeeksi tulee ärsytystä niin tulee vihaiseksi. Mistä ne sodatkaan syttyisi jos ei vihasta. Me kantasuomalaiset olemme hitaasti syttyviä myös vihaamiseen mutta kun tarpeeksi annetaan aihetta niin syntyy se vihan tunne meilläkin. Päättäjämme kyllä ymmärtävät sen ja laativat 0-linja-lakejansa, koska me olemme lainkuuliaisia mutta kun tänne ängenneillä ei tarvitse olla mitään lainkuuliaisuutta niin muuttuu se moraali kantasuomalaisellakin ja sitten tuleekin olemaan tiukat paikat, se nähdään tällä menolla kyllä aikanaan. Nyt kantasuomalainen vielä päivittelee ja kauhistelee tilannetta ja tuntee turvattomuutta tulevaisuudestaan mutta hallituspomot vain käyvät poskipussailemassa EU-pomojen kanssa ja sopimassa taakanjaosta. Suomi on niitä harvoja maita, jotka ovat täyttäneet EU-sopimuksen ottaa sovitun määrän kiintiöpakolaisia mutta eikös vain ministeri Risikko ole vaatiassa taakanjakoa. Kyllä meillä täällä Suomessa on jo tätä vierastaakkaa aivan liiaksi. Ei tulisi enää mieleenkään liikkua edes lähikaduilla ilta-aikaan, ei tule mieleenkään lähteä iltalenkille läheiselle merenrannalle metsäpoluista puhumattakaan. Vaikka olisi kuinka varovainen ei ole takuuta onko vastaantuleva vierasmaalainen Isis-taistelija, joka nyt turvapaikanhakijana ja on varmasti valmis tappamaan, jos sattuu kantasuomaisen olemassa olo suututtamaan. Puotilassahan vuosi sitten irakilaisturvapaikanhakija tappoi yli 8-kymmppisen vanhuksen Kappelin puistossa ja tuomiotta, koska oli syyntakeeton. Näitä sotatantereilta tulleita syyntakeettomia on VOK:eista kadonnut 5000 ja taatusti ovat Suomessa mutta meilllähän ei tarvitse tietää missä ovat eikä papereita keneltään tarkasteta. On meillä kantasuomalaisilla turvallinen olo totisesti. Ainoa turva on Jumala, jonka oikeudenmukaisuuteen uskon vahvasti ja luotan, että näille omaa kansaansa halveksiville Suomen päättäjille tulee aivan omakohtainen kokemus tänne ängenneiden suojeluntarpeesta, ilman sitä ei heidän ymmärryksensä riitä tajuamaan nykytodellisuuttaa.
Äänestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu