Miksei kaikkia kouluja

Miksei kaikkia kouluja suljeta niinkuin muissa Pohjois-maissa?
Suomessa THL ja hallitus pelaa lisää kaista peliä ihmishengillä.

"Miksi ei päätetä sulkea kaikkia kouluja keskitetysti?

Opetushallitus turvautuu terveysviranomaisten, ennen kaikkea THL:n suosituksiin tässä asiassa. Jos tartuntavaara arvioidaan isoksi, silloin koulujen sulkemista pitää vakavasti harkita. Opetushallitus valmistelee heti alkuviikosta ohjeita etäopetuksesta kunnille ja kouluille. Pitää muistaa, että tilanne muuttuu nopeasti ja voi olla, että muutaman päivän päästä on ihan toisenlaisia linjauksia."
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tulisi sotalaki ja kunnon poikkeustila. Pysyköön vangit hankiloissaan. Rikoksista kuolemantuomio. Poliisit kadulle ja sotilaat. Kova laki ja oikeus, loppuisi nyhveröinti.

Äänestä

Britannian löyhä linja kerää arvostelua: hallitus tahtoo kasvattaa väestön immuniteettia, eikä kaikkia tartuntoja pyritä torjumaan
Britanniassa koulut ovat pysyneet auki. Järjestäjät ovat peruneet urheilukilpailuja ja muita massatapahtumia omatoimisesti, vaikka hallitus ei ole niin vaatinut.

Äänestä
  • Ihan kun n Suomessa 😆 Liekkö THL pyrkii samaan Britannian kanssa?

    Äänestä

Sunnuntai 15.3.2020
Oulu



Suomalaiset odottavat Marinilta ja hänen hallitukseltaan paasikivimäistä päätöksentekokykyä ja horjumattomuutta. Euroopan tartuntatautivirasto on kirjannut konkreettisten toimenpiteiden listalle koulutusinstituutioiden sulkemisen.Suomalaiset odottavat Marinilta ja hänen hallitukseltaan paasikivimäistä päätöksentekokykyä ja horjumattomuutta. Euroopan tartuntatautivirasto on kirjannut konkreettisten toimenpiteiden listalle koulutusinstituutioiden sulkemisen.
Suomalaiset odottavat Marinilta ja hänen hallitukseltaan paasikivimäistä päätöksentekokykyä ja horjumattomuutta. Euroopan tartuntatautivirasto on kirjannut konkreettisten toimenpiteiden listalle koulutusinstituutioiden sulkemisen. PASI LIESIMAA
Suomalaisissa kodeissa on käyty viime päivinä arpajaisia: viedäkö lapset päivähoitoon ja kouluun maanantaina vai ei.

Sivistystoimenjohtajat, perusopetusjohtajat, rehtorit ja ennen kaikkea lasten ja nuorten opettajat ovat lähettäneet kodeille tuhansia ja tuhansia viestejä.

Eri puolilla Suomea niiden sisältö on ollut erilainen - ja tässä tullaan siihen, miksi pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen torstai-iltana valitsema koronalinja ei toimi käytännössä.

Rehtorit ja lasten vanhemmat odottavat, että Suomen kaltaisessa pienessä maassa on voimassa yksi ja selkeä ohjeistus siitä, siirrytäänkö peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa etäopetukseen vai ei.

Tämän ohjeistuksen on tultava maan hallitukselta.

Samalla hallituksen on linjattava, suljetaanko päiväkodit tilapäisesti. Hallituksen on myös julkistettava määräykset siitä, miten kunnat järjestävät lastenhoidon terveydenhuollon työntekijöille, joiden lasten päiväkodit ja koulut ovat karanteenissa.

Tällä hetkellä paikallisviranomaiset vastaavat monista koronaviruksen torjuntatoimista ja ovat epätietoisuuden vallassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksei kaikkia kouluja suljeta niinkuin muissa Pohjois-maissa?
Suomessa THL ja hallitus pelaa lisää kaista peliä ihmishengillä.

"Miksi ei päätetä sulkea kaikkia kouluja keskitetysti?

Opetushallitus turvautuu terveysviranomaisten, ennen kaikkea THL:n suosituksiin tässä asiassa. Jos tartuntavaara arvioidaan isoksi, silloin koulujen sulkemista pitää vakavasti harkita. Opetushallitus valmistelee heti alkuviikosta ohjeita etäopetuksesta kunnille ja kouluille. Pitää muistaa, että tilanne muuttuu nopeasti ja voi olla, että muutaman päivän päästä on ihan toisenlaisia linjauksia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu