Pelko koronaviruksen leviämisestä on johtanut Mongoliassa suuriin varotoimenpiteisiin. Kun tieto Kiinan Wuhanin maakunnan epidemiasta levisi julkisuuteen, Mongolian viranomaiset asettivat välittömästi voimaan merkittäviä viruksen leviämistä ehkäiseviä toimenpiteitä. Jo ennen tammikuun loppua noin 4600 kilometrin raja Kiinan kanssa suljettiin yksityisliikenteeltä, ja lentoliikennettä Kiinaan rajoitettiin. Lisäksi Mongoliassa suljettiin kaikki päiväkodit, koulut ja yliopistot. Lisäksi maa kielsi kaiken julkisen kokoontumisen maassa. Tämä vaikutti myös paikallisten seurakuntien toimintaan, sillä ne eivät ole saaneet kokoontua jumalanpalveluksiin tai muihin viikkotoimintoihin tammikuusta lähtien.
Sillä välin, kun koronavirus on levinnyt muun muassa Etelä-Koreaan ja useisiin Euroopan maihin, on Mongolia välttynyt tartuntatapauksilta. Tästä huolimatta varotoimenpiteitä kiristettiin edelleen helmikuun lopulla. Vuoden tärkein juhla, mongolialainen uusi vuosi, peruttiin ja ihmisiä kiellettiin vierailemasta sukulaistensa ja tuttaviensa luona kuten on normaalisti tapana. Raja Kiinaan on nyt suljettu kokonaan myös kaupankäynnin ja tavaraliikenteen osalta. Lentoliikenne Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin on keskeytetty. Kaikkien Moskovan kautta maahan saapuvien ihmisten terveydentila tarkastetaan ennen lentokoneesta poistumista. Jopa Mongolian presidentti Khaltmaagiin Battulga matkasaattueineen joutui Kiinan valtiovierailunsa jälkeen lentokentältä suoraan kahden viikon kotikaranteeniin.
Koronapaniikki Mongoliassa
19
85
Vastaukset 19
- Anonyymi
Millainen mahtaa olla paniikki,kun ensimmäinen tartunta todetaan?
Kai Kiinan suuntaan jotain kanssakäymistä on? - Anonyymi
Onhan se helppoa torjua koronavirus, jos kukaan ei ole kiinnostunut matkustamaan Mongoliaan.
- Anonyymi
Sama tilanne Venäjällä! Ei tarvita aitoja estämään maahantuloa. Korkeintaan estämään maasta lähtöä!
- Anonyymi
mutta Koronavirus matkasi läpi Italian Asterix lehdessä jo vuonna 2017. Kukaan ei silloin säikähtänyt toisin kuin nyt https://jouninkootut.blogspot.com/2020/03/asterix-lehti-oli-koronaviruksen.html
Huomasin että tähän liittyvä keskustelu poistettiin tänään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta Koronavirus matkasi läpi Italian Asterix lehdessä jo vuonna 2017. Kukaan ei silloin säikähtänyt toisin kuin nyt https://jouninkootut.blogspot.com/2020/03/asterix-lehti-oli-koronaviruksen.html
Huomasin että tähän liittyvä keskustelu poistettiin tänäänIllumanaatti yrittää peitellä jälkiään. Heillä on selvästikin vuotaja joukossaan, joka yrittää oman turvallisuutensa taatakseen kertoa illuminaatin suunnitelmista hieman peitellysti laajalevikkisen sarjakuvan avulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Illumanaatti yrittää peitellä jälkiään. Heillä on selvästikin vuotaja joukossaan, joka yrittää oman turvallisuutensa taatakseen kertoa illuminaatin suunnitelmista hieman peitellysti laajalevikkisen sarjakuvan avulla.
Illupa tietenki ja monikansallisen suurvallan johtaja naamion takana - oisko trump tai Xi ?
- Anonyymi
Jahas kateelliset euripidit täällä rienaavat kaikkien aikojen tehokkainta sotilaskansa siitä, että se tälläkin kertaa varautuu reilusti etupainotteisesti.
Roomalaisten leijonansyöttöpaikkoja on nähnyt kuka vain, vanhoja kunnostamattomia kivikasoja. Ulan Bator sen sijaan on upea nykyaikainen kaupunki, jossa menneisyyden suuruuskin on koko ajan läsnä upeina kullalle hohtavina rakennuksina,
Monet länsimaalaiset vain ovat liian köyhiä matkustaakseen niin kauas.- Anonyymi
uunounelmaerakko kirjoitti:
Mongolia kiehtoo. Mitenköhän sinne pääsisi köyhänä edukkaasti? maata pitkin?
Venäläisten rakentamaa Siperian rataa pitkin tietysti. Trans-Sibir railway! Matkan varrelta voi löytää tsekkiläisestä prikaatista kertovia muinaismuistoja,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläisten rakentamaa Siperian rataa pitkin tietysti. Trans-Sibir railway! Matkan varrelta voi löytää tsekkiläisestä prikaatista kertovia muinaismuistoja,
Paitsi että tuo tie on turisteilta suljettu.
PS. Mongoliassa on vahvistettu ainakin yksi koronatapaus, siitä se lähtee... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että tuo tie on turisteilta suljettu.
PS. Mongoliassa on vahvistettu ainakin yksi koronatapaus, siitä se lähtee...Tieto oli jo päivitetty Mongolian tilannetta käsittelevään keskusteluun.
- Anonyymi
Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan.
Eihän siellä viihdy edes koronavirus.- Anonyymi
Mannerheimkin ratsasteli niillä nurkilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheimkin ratsasteli niillä nurkilla.
Mannerheimkin oli tietenkin stallari.
- Anonyymi
"Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan"
Entinen kommunistimaa se on Virokin, josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheimkin oli tietenkin stallari.
Tuskinpa! Soti koko ikänsä aatetta vastaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan"
Entinen kommunistimaa se on Virokin, josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.” Entinen kommunistimaa se on Virokin”
On toki ja päässyt oivaan taloudelliseen nousuun sen jälkeen!
”josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. ”
En harrasta.
”Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. ”
Tuskinpa.
”Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.”
Vain neukkufaneja kuten sinua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hupaisa on tuo stallarien ihastus takapajuiseen ja melko suljettuun entiseen kommunistimaahan"
Entinen kommunistimaa se on Virokin, josta sinä haet viinasi ja tupakkasi. Sinähän oletkin ihan oikeasti ollut stallari. Siinä se eroat muista täällä, joita nimittelet stallareiksi.Stallareita ovat vain Venäjä/NL:n ihanuutta ylistävät ja Suomea mustamaalaavat valehtelijat.
Nyt joukkoon on liittynyt pari takapajuiseeen ja suljettuun kommunistivaltioon ihastunutta
stallaria.jotka uskovat kommunistipropagandaan.
- Anonyymi
Mongoliahan on se paikka mistä paiserutto aikanaan lähti maailmanvalloitukselle.
Rutto on Mongoliassa endeeminen, eli tapauksia esiintyy harvakseltaan edelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.379889- 102875
- 80670
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei180660- 50635
- 65625
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609- 35604
- 59590
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48557