300 USA:n sotilasta vei Koronan Wuhaniin.

Lokakuussa 2019 sotilaiden maailmankisoihin Wuhanissa osallistui 300 USA:n sotilasta. Ennen kisoja virusta ei maailma tuntenut, eikä yhdenkään maan sotilasurheilija tiedetä siellä tartuntaa saaneet. Vasta kun kisat päättyivät, paljastui pian sen jälkeen Wuhanissa virus, joka alkoi saman tien levitä maailmalle.

Näyttää siltä, että USA:n sotilasurheiljat kylvivät viruksen Wuhaniin juuri ennen sieltä poistumistaan.

https://qz.com/1817736/china-fuels-coronavirus-conspiracy-theory-blaming-us-army/

Ja nyt Trump on vaatinut saksalaisten kehittämää rokottetta USA:n haltuun, koska sillä on jo rokote, jota on tarkoitus alkaa myymään maailmalle heti kun aika siihen on kypsä.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Siellä sanotaan, että jotkut flunssakuolemat olivat itseasiassa coronaviruksen aiheuttamia, mutta milloin, en kirjautunut sivulle. Ja normaalisti Usassa kuolee vuosittain 40 000 influenssaan, yksi vuosi 80 000, mikä kaunisteltiin sitten jälkikäteen 60 000:ksi. Suomessa dementiayms. potilaiden kuolinsyyt on tilastoitu alzheimeriksi ainakin 10v. Tänä aikana alzheimerkuolemat tai "alzheimerkuolemat"ovat kaksinkertaistuneet. 2016 kuoli 1/ 100 000:sta Uudellamaalla keuhkokuumeeseen. Itä- Suomessa 3/ 100 000.

Sitä vaan, että onko koronavirus tms. jyllännyt jo vuosia?

Äänestä
  • Siis tilastoitu aslzheimerista aiheutuneiksi, vaikka keuhkokuume tappoi.

    Äänestä

  • Totta on, että heikkokuntoista väestöä tappavia erilaisia viruksia on jyllännyt vuodesta toiseen. Nyt vai näyttäisi siltä, etenkin italian tilanteen vuoksi, että olisi tarkoituksella kehitetty ja levitetty aiempia tappavampi virus. Tätä tukee se tosiasia, että virustyyppi COV-19, jota ei aiemmin oltu tavattu, todettiin sairastuneella juuri Wuhanissa vain muutama viikko sen jälkeen, kun "The 7th Military World Games" oli siellä pidetty.

    Äänestä

Kiina yrittää peitellä sitä että koronan leviäminen on yksinomaan Kiinan kommunistisen puolueen syytä.

Jos eivät olisi vaientaneet viruksesta varoitelleita lääkäreitä olisi virus pysähtynyt Wuhaniin.

Äänestä
  • Kiina on järkyttävä persläpi joka tapauksessa. Kiinalaiset alkeellista paskasakkia, joka on saanut lännen kehittämän teknologian käyttöönsä ja hehkuttelee 5G:llä. Kuitenkin syövät edelleenkin raakoja sammakoita, rottia, lepakoita jne. kärventävät koiria elävältä...

    Puhumattakaan sadoista keskitysleireistä ja kommunistipuolueen elinryöstöistä. Ja ympäristön saastuttamisesta. Kiinalaiset ja muut mongoloidit ovat pahimpia ympäristön saastuttajia ja muoviroskaajia. Suomessakin on mongoloideja ihan liikaa, vrt. talvivaara. En ole ollenkaan pahoillani, jos pahempikin virus pyyhkisi näitä ihmiskunnan ja luonnon taakkoja pois elävien kirjoista.

    Äänestä

  • "SARS-CoV-2 eli 2019-nCoV on kiinan Wuhanista 7. tammikuuta 2020 ensi kerran eristetty koronavirus, joka aiheuttaa taudin nimeltä COVID-19. Virus on aiheuttanut vuoden 2019 lopulta alkaneen koronaviruspandemian. Virus on positiivisjuosteinen RNA-virus (ssRNA( )) ja sen perimä on samankaltainen SARS:n aiheuttavan viruksen kanssa.

    Ne kisat joissa oli 300 USA:n sotilasta, pidettiin Wuhanissa lokakuussa 2019, minkä jälkeen irus lähti jylläämään juuri sieltä.

    Ja Trump vaatii nyt maailmalla kehitettäviä rokotteita yksin USA:n haltuun. Ei tarvitse olla nero sen tajuamiseen, että kyse on USA:n aiheuuttamasta pandemiasta bisnes-, ja ehkä muussakin mielessä.

    Äänestä

miksi piti olla tasan 300 sotilasta?

jenkkeja on joka maassa

Äänestä
  • eikä taida pahemmin koronassa pötkötellä.

    Äänestä

  • 300 jenkkisotilasta osallistui sotilaiden maailmankisoihin Wuhanissa. Etkö osaa lukea? Eikä jenkkisotilaita muutoin Kiinaan päästetä, koska se ei ole mikään Natomaa.

    Ja toiselle yhtä hitaalle voidaan kertoa, että viruksia voi levittää muullakin tavoin kuin hankkiamalla ensin tartunta omaan kehoon, ja halailemalla sekä räkimällä muiden päälle.

    Äänestä

Wuhan, sieltä saa pahan nuhan☹️😷
T. Nwo

Äänestä

Tai sitten kiinalaiset käytti tilanteen hyväksi ja laski Wuhanissa olevasta bioaselaboratoriosta viruksen vapaaksi juuri kisojen jälkeen, jotta USA näyttäisi syylliseltä.

Äänestä
  • Ensimmäinen järkeä ja logiikkaa sisältävä vasta-argumentti.

    Silti ihmetyttää, että kun Suomessa 96 ihmisen hääjuhlassa sairastui heti 22 ihmistä yhden taudinkantajan vuoksi, niin 14 000:n Natosotilaan harjoituksissa Norjassa, jolloin löytyi yksi norjalainen taudin kantaja, ei kukaan muu sotilas sairastunut.

    Eivätkä USA:n johtajat, Naton -/Natomaiden johtajat, suurten pankien johtajat, tai muut Yhdysvaltojen juutaloiseen rahamaailmaan kytkeytyvät tahot näytä sairastuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäinen järkeä ja logiikkaa sisältävä vasta-argumentti.

    Silti ihmetyttää, että kun Suomessa 96 ihmisen hääjuhlassa sairastui heti 22 ihmistä yhden taudinkantajan vuoksi, niin 14 000:n Natosotilaan harjoituksissa Norjassa, jolloin löytyi yksi norjalainen taudin kantaja, ei kukaan muu sotilas sairastunut.

    Eivätkä USA:n johtajat, Naton -/Natomaiden johtajat, suurten pankien johtajat, tai muut Yhdysvaltojen juutaloiseen rahamaailmaan kytkeytyvät tahot näytä sairastuvan.

    Aasiasta on tullut kautta aikojen ruttoa ja muuta tautia, jo kauan ennen Usaa ja Natoa.Rutto niitti puolet Euroopan silloisesta populaatiosta. Koronavirus on lempeä siihen nähden, mutta HUOM! erittäin tappava lintuinfluenssa voi mutatoitua milloin vain ihan luonnollisesti ilmateitse leviäväksi, pisaratartuntana. Se tappaa about puolet sairastuneista. Tästä viruksesta on kehitetty vain muutaman mutaation kautta keinotekoisesti kuvatunlainen versio, mutta tiedemiehen mukaan ne voi tapahtua myös luonnossa.

    Kiinassa oli juuri vastikään lintuinfluenssaepidemia kananpojissa. Tuhansia tai kymmeniätuhansia kananpoikia yms. tapettiin.

    Äänestä

Trump haluaisi rokotteen amerikkalaisten yksinoikeudeksi,elikkä siis muut kuolkoon.

Äänestä
  • Kuka kieltää kehittämästä rokotetta? Kehitä sinä rokote ja myy se kenelle haluat.

    Äänestä

  • trumpin kikkakepponen ilmastomuutoksen hillintään.

    Äänestä

jaa ettei sitten tuhannet villieläintorit miss äulosteissa lilluvat alemmissa häkeissä ja mikrobit sekoittuu ja kehittää tauteja joka suuntaan , viruksia..
tämä mitää vaikuta..

who varoitti jo ajat sitten ja ympäristö järjestöt ym. että sieltä tulee pian lisää, sars oli aiemmin vain tuulta myrskyn edellä..

nää kiinalaiset syö elävinä herkkuna hiiriä, puree lepakonsiipeä, joku syö elävänä vihreä sammakkoa ym.. ja toreilla nää elävät ja kuolleet raadot lojuu kasoittain..

vähän tähä malliin joku ruttoki englannissa kukoisti 1600 luvulla joskus ku ei viemäröinti ollut kunnossa.. sen jälkeen rakensivat englantiin kunnon viemäri tunnelit

mutta hintana loputtomat kasat poltettavia ihmisten raatoja

Äänestä
  • Arfikassa, Intiassa, Etelä-Amerikassa, Austaraliassa, Kiinassa jne. on syöty mitä erilaismpia ötököitä ja eläimiä satoja vuosia, eikä nykyaika tiedä kuin Sars viruksen, jonka EPÄILLÄÄN tarttuneen sivettikissasta ihmiseen, mahdollisen ravinnoksi käytön vuoksi.

    On äärimmäisen pieni todennäköisyys, että otusten syöminen olisi syy Koronaviruksen kehittymiselle pandemiaksi juuri Wuhanissa, ja juuri silloin kun maailman biologisten aseiden ykkosmaan ja Kiinan päävihollisen 300 sotilasta olivat poistuneet kaupungista.

    Todennäköisyys USA biasehyökkäykselle pandemian aihauttajana on useita miljardeja yhtä vastaan, kun sitä verrataan kiinalaiseen ruokakulttuuriin.

    Äänestä

Kiinalaiset varastivat bioaseviruksia Kanadasta. Hyvä vaan, jos kusivat omaan nilkkaansa nyt. Loppuu mongoloidien loisiminen toisten innovaatioilla.

Äänestä
  • Ollos huoleton, loppuu niitä fennojakin :)

    Äänestä

Jokin yhteys täytyy olla. !

Äänestä

Salaliittoteorioista keskustelemista varten on täällä ihan oma vireä ja aktiivinen palstansa:

https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/salaliittoteoria

Sinne vaan jatkamaan aiheesta. Salkkaripalstalla todisteiden puute on todiste todisteiden pimittämisestä joten se on keskustelullenne paljon otollisempi paikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lokakuussa 2019 sotilaiden maailmankisoihin Wuhanissa osallistui 300 USA:n sotilasta. Ennen kisoja virusta ei maailma tuntenut, eikä yhdenkään maan sotilasurheilija tiedetä siellä tartuntaa saaneet. Vasta kun kisat päättyivät, paljastui pian sen jälkeen Wuhanissa virus, joka alkoi saman tien levitä maailmalle.

Näyttää siltä, että USA:n sotilasurheiljat kylvivät viruksen Wuhaniin juuri ennen sieltä poistumistaan.

https://qz.com/1817736/china-fuels-coronavirus-conspiracy-theory-blaming-us-army/

Ja nyt Trump on vaatinut saksalaisten kehittämää rokottetta USA:n haltuun, koska sillä on jo rokote, jota on tarkoitus alkaa myymään maailmalle heti kun aika siihen on kypsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu