Kiinalainen kaupassa.

CityMarket tänään.
Huomasin että kauppakäytävällä vastaan tulee Kiinalainen.
Melkein jo pelästyin pahemman kerran.
Sitten sain väistettyä noin 5 metriä.
Pitäisi kyllä olla vartiat vartioimassa ettei Kiinalaiset pääse kauppaaan.
49<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Wuhan, sieltä saa pahan nuhan☹️😷

Äänestä
  • kinkin edellä pitää kulkea punaista lippua heiluttava henkilöytymä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kinkin edellä pitää kulkea punaista lippua heiluttava henkilöytymä

    Tuttuni oli italiassa laskettelemassa ja sairasti koronana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuttuni oli italiassa laskettelemassa ja sairasti koronana

    Nimi esiin kun kuitenkin tartutti muita!

    Äänestä


Suomessa asuvat ja Suomalaisten kustannuksella loisivat kineskit orientoituvat jo siihen että ne tulevat olemaan Suomessa ja koko maailmassa entistä enemmän vihatumpaa väestöä. Yhä useampi korona taudin kärsinyt haluaa antaa kineskille jatkossa lahjaksi Kolumbialaisen solmion tai perinteisen suklaanapin otsaan. Ja tämä on meidän persujen kanta.

Äänestä
  • Uusnatsi poikanen siinä puhuu kuin kuuluisi Perussuomalaisiin, mutta kaltaisesi eivät tule pääsemään jäseniksi.
    Perussuomalaisissa kannatetaan työperäistä siis TYÖPERÄISTÄ! maahanmuuttoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusnatsi poikanen siinä puhuu kuin kuuluisi Perussuomalaisiin, mutta kaltaisesi eivät tule pääsemään jäseniksi.
    Perussuomalaisissa kannatetaan työperäistä siis TYÖPERÄISTÄ! maahanmuuttoa.

    Pohjois-Italiassa on paljon (n. 100 000) kiinalaista halpatyöntekijää tekstiili- ja nahkateollisuudessa valmistamassa "Made in Italy"-tuotteita. "Kummasti" alue on myös Wuhanin koronaviruksen keskittymää.

    Äänestä

  • Tuskinpa on persujen kanta.
    Persut tykkäävät aasialaisista naisista, heille kelpaavat hyvin vaimoiksi. Naiset siellä ovat aika näpärän näköisiä.

    Äänestä

nämä on ku kissoja, syövät elävinä hiiriä.. :)

Äänestä
  • Raainta mitä ne tekee koirille nylkevät ja grillaavat elävinä olen nähnyt miten monella tassuparalla henki vielä pihisee tarjottimella

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raainta mitä ne tekee koirille nylkevät ja grillaavat elävinä olen nähnyt miten monella tassuparalla henki vielä pihisee tarjottimella

    ”Ihmisen sydän voidaan arvioida siitä, miten hän kohtelee eläimiä”.

    Immanuel Kant

    Äänestä

Kuinka monta tapausta Suomessa on todettu kiinalaisella tai heidän tartuttamanaan?

Äänestä
  • Ei kerrota julki, koska ilmi tulisi paljon muutakin mitä on kansalta pimitetty!

    Äänestä

Äsken kaupassa naureskelimme korona-villityksille mitä se ihmisissä aiheuttaa.

Kuten omenoiden ja hedelmien pyörittelylle ja tunnustelulle sekä nuolaisemalla maistelemiselle ennen ostospäätöstä.

Uuden hamstrauksen kohteenkin keksimme: lakritsat!

Äänestä

Kävin eilen kiinalaisessa ravintolassa. Hyvä ruoka, hyvä ystävällinen palvelu. Aion vastakin käydä kiinalaisissa ravintoloissa.

Eikös Kiina ole myös Persujen ystävä?

Äänestä
  • kysy sinisten timpalta sehän nuo näyttää tuntevan ja tietävän

    Äänestä

  • Eiköhän kaikki kiinalaiset ravintolat ole ainakin stadissa pikku hiljaa kiinni, ainakin huomisesta alkaen niin määrää laki

    Äänestä

Usa:sta tauti tuotiin Wuhaniin missä päästettiin irti ! Aika velikultia nuo jenkkijutkut :(

1Äänestä
  • Onko linkkiä "tietoosi" vai oletko kenties näitä salaliittofolioita?

    Äänestä

Riittääkö 5 metrin turvaväli Kiinalaiseen ???

Äänestä

Suomessa asuvat kiinalaiset ravintolayrittäjät henkilökuntineen tuskin ovat rampanneet Kiinassa näinä tautiaikoina joten turha heitä syyllistää. Kun olen seurannut näitä koronaa Suomeen tuoneita kyseessä ovat olleet suomalaiset turistit jotka ovat olleet Italiassa ja Itävallassa lomailemassa tautialueilla.

2Äänestä
  • aivan ja just nämä globalisti pöljät, sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • Korona on kiinalainen tauti ja levittäjinä on ollut Suomessa asuvien kiinalaisten sukulaiset jotka ravaavat Suomen ja Kiinan väliä alvariinsa

    Äänestä

Kiinalaisista ei ole yhtään enempää riskiä kuin muistakaan. Varsinainen epidemia tuli Suomeen Italiasta.

1Äänestä
  • Ainakin yksi tuli Ruotsista Pohjanmaalle.

    Äänestä

  • Ja Italiaan se tuli Kiinasta...yllätys...

    Äänestä

  • Kiinalaiset ovat epäsiistejä ja epäsosiaalisia. Sikoja jotka eivät pese edes käsiään kun laittavat ruokaa. ja minkälaista ruokaa? nylkevät ja grillaavat koiria elävinä, syövät kissojen suolia ja lepakoita, onko nuo edes ihmisiä?

    Levittävät likaa ja rötöstelevät Suomalaisten kustannuksella. Nyt tämä viimeisin maailmanlaajuinen kulkutauti on kiinalaisten bravuuri

    Äänestä

  • Ai kiinalaisten oma moka Korona virus onkin nyt sitten Italialaisten syytä? mikä perkeleen toope olet.

    Korona virus on puhtaasti kiinalaista alkuperää ja piste

    Kiinalaiset ovat viruksen suurin syntipukki ja niin myös sen levittämisessä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinalaiset ovat epäsiistejä ja epäsosiaalisia. Sikoja jotka eivät pese edes käsiään kun laittavat ruokaa. ja minkälaista ruokaa? nylkevät ja grillaavat koiria elävinä, syövät kissojen suolia ja lepakoita, onko nuo edes ihmisiä?

    Levittävät likaa ja rötöstelevät Suomalaisten kustannuksella. Nyt tämä viimeisin maailmanlaajuinen kulkutauti on kiinalaisten bravuuri

    Kiinalaiset ovat sosiaalisia. Sinulla on olemattomat tietolähteet. Itse seuraan YouTubesta länsimaisten sulhojen seikkailuita Kiinassa.

    Äänestä

Riittääkö 5 metrin turvaväli ???

1Äänestä
  • Kaikkiin kanssaihmisiin voi olla järkevää pitää vähän väliä.

    1Äänestä

  • Jos näet Kiinalaisen niin juokse karkuun ja nopeasti.

    Äänestä

Har har har Näitkö oliko samaan aikaan belgialaisia samoissa tiloissa? Jos näin on päässyt käymään niin totta vieköön sitten ollaan hankaluuksissa, kaikkihan tietää mitä seuraa kiinalais-belgialaisesta sekoituksesta. Niinpä niin, seuraile varsinkin yö aikaan kotisi kulmia, liikkuvat usein pimeällä ja saattavat käyttää näkymättömyys viittaa vaikeuttaakseen juurikin havainnointia. Kiina, belgia... Luoja meitä varjelkoon ettei nyt vielä tätäkin...

Äänestä

No huh,mikä alotus,,kaupas tänää oli myös mutta sehän suomalainen täällä asuva,opiskeleva.Terveeltä vaikutti,kiinassa syödään niin erilailla,lepakoita,käärmeitä,rottia,kisdoja,loiria jnejne.. me emme syö..siinnä ero.Kantaja voi olla kuka tahaan mutta,pitääkö matkata.Eee..aaa.ota selvää tosta ykkösen ihmisen puheesta.Välillä niin sekavaa...

Äänestä

Aamulla ei ollut Kiinalaisia kaupassa.
Pari yli 70-vuotiasta kyllä oli.
Olisiko pitänyt soittaa poliisi paikalle hakemaan yli 70-vuotiaat pois?

Äänestä

Tuo kun tulee suomalaiseksi tavaksi meillekin niin persu on onnellinen

Äänestä

Oliko Niikon kanssa liikkeellä?

Äänestä
  • Niikko tekee omia rahabisneksiään kiinalaisten kanssa välittämättä koronasta.

    Äänestä

Näin Kiinalaisen kaupassa.
Vielä ei ole onneksi tullut korona-oireita.
Kyllähän se pelästyttää kun näkee Kiinalaisen.(ap).

Äänestä

Kadulla tuli vastaan 2 Kiinalaisen näköistä.
Nämä pitäisi nyt pidättää ja viedä pakko karanteeniin.

Äänestä
  • Oliko ne kauniita naispuolisia?
    Kelpaavat hyvin Suomessa vaimoiksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko ne kauniita naispuolisia?
    Kelpaavat hyvin Suomessa vaimoiksi.

    Kiinalaisista naisista saa korona tartunnan.

    1Äänestä

Persujen kanta on se että Kiinalaiset ovat alhaisinta roskasakkia jotka tulee karkoittaa Suomesta. Toinen vaihtoehto on se että pyydystetään kiinalaiset ja eristetään heidät vaikka Suomenlinnan saarelle, mistä heistä valmistetaan saippuaa. Paikataan hieman kiinalaisten Suomelle aiheuttamia Koronan taloudellisia vahinkoja. Lisäksi myös vaihtoehto että annetaan heille samanlainen kärsimys kuin se mitä he aiheuttavat luontokappaleille esim koirille. Nyljetään elävältä ja annetaan kiehua kattilassa kunnes henki veks. Tämä on meidän Persujen ehdotus. Ja vasta ehdotus.
Suomennettuna: paras kiinalainen hengetön kiinalainen.

Äänestä

Nyt on ollut hyvä tuuri.
Eipä ole Kiinalaisia kaupassa näkynyt.
Minne ovat kadonneet ????

Äänestä

Minä näin seurueen kaupassa tänään.
Vaappuvasti etenevä rahtihame oli jo ilmeisesti täyteen kuormattu
ja saattoi olla hieman ylikuormaakin.

Pahvihousut seurasivat rahtihameen vaappuvaa etenemistä kassan ohi
kuin hait laivaa.
Kaupan vartija ei ilmeisesti halunnut älämölöä ja roiskeita silmilleen ja
seurasi katseella seurueen poistumista.

Olin jo seurueen nähdessäni ottanut reilun turvavälin koska
elämä on opettanut terveyttäni ja omaisuuttani suojelemaan.

Äänestä

Mihin on Kiinalaiset kadonneet?
Eipä niitä ole enää näkynyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

CityMarket tänään.
Huomasin että kauppakäytävällä vastaan tulee Kiinalainen.
Melkein jo pelästyin pahemman kerran.
Sitten sain väistettyä noin 5 metriä.
Pitäisi kyllä olla vartiat vartioimassa ettei Kiinalaiset pääse kauppaaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu