Maksuhäiriön jälkeinen elämä

Anonyymi

Olen seurannut tätä palstaa silloin tällöin mutta en ole liiemmälti nähnyt keskustelua siitä mitä tapahtui kun kaikki velat oli maksettu ja ulosotto / maksuhäiriömerkinnät olivat poistuneet. Oletteko saaneet uutta lainaa esim. niistä paikoista joihin olitte velkaa ja joista tuli merkintä ? Entä muista paikoista ? Muuttuiko elämä paljonkin kun ei ollut rasitteena merkintä ?
Itseltäni poistuu merkintä luottotiedoista noin viikon kuluttua. Tämä ref merkinnällä ollut häiriö on n. 250e mutta sen pois saaminen kesti neljä vuotta. Ilman luottotietoja olen ollut yhteensä viimeiset 10 vuotta. Luottotiedoissani lukee että maksuhäiriö poistuu noin viikon kuluttua. Tarvitseeko minun jotenkin puuttua tähän vai poistuuko ilman eri komentoa automaattisesti ? Ref merkinnän tähän velkaan sai vain jos kirjallisesti todisti että velka on maksettu. Lopuksi täytyy todeta että maksuhäiriömerkinnät eivät vaikuttaneet kovinkaan paljon elämääni. Ref merkinnän jälkeen sain puhelinliittymän … autolainan ja vakuutukset normaaleilla ehdoilla. Myös asunnon vuokraus olisi onnistunut jopa ilman takuumaksua jos olisin ollut asuntoa vailla.

9

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla puhdistui rekisteri jo 4 vuotta sitten. Tästä 2 vuotta niin koitin visa-korttia omasta pankista, josta oli siis aikanaan järjestelylainakin nostettu. Hylsy tuli siis korttia ei automaattisesti myönnetty. Voi olla että kortin olisi saanut jos olisi asioinut palvelijan kanssa. Onneksi huomasin netissä Bank Norwegianin mainoksen heidän luottokortista. Se myönnettiin lähes samantein. Tässä kortissa ei ole siis mitään kuluja jos maksaa velan heti 1kk päästä pois, samoin nostot ilmaisia, ei vuosimaksuja. Pankin kortti hävisi tälle kortille 10-0. Tätä nykyä velkaa tämän kortin sallimat 4000€. Mahdolliset ylimääräiset rahat rahastoissa tätänykyä.
      Pankkikortti yhä electron omasta tahdosta. Omalla kohdalla merkinnöistä, kaikkiin tuli ref-merkintä jossain vaiheessa, ei ollut juurikaan haittaa.

      • Anonyymi

        Miksi pitää elää velan päällä ? Vai maksatko aina kuukauden kuluessa pois sen 4000 € ?
        Jos ihmisellä on tuloja, siis säännöllisiä, niin helpointa olisi kuluttaa vain sen verran kun sattuu tienaamaan. Vielä älykkäämpää olisi laittaa sivuun kohtuusumma kuukaudessa.
        Miksi on yhtaikaa velkaa ja rahastoja ? Saako sieltä jättikoron ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitää elää velan päällä ? Vai maksatko aina kuukauden kuluessa pois sen 4000 € ?
        Jos ihmisellä on tuloja, siis säännöllisiä, niin helpointa olisi kuluttaa vain sen verran kun sattuu tienaamaan. Vielä älykkäämpää olisi laittaa sivuun kohtuusumma kuukaudessa.
        Miksi on yhtaikaa velkaa ja rahastoja ? Saako sieltä jättikoron ?

        Siis luottoa myönnetty kortille 4000€ ts tämän verran voin kortilta ottaa. Kortti on pariin otteeseen pelastanut mm. ulkomailla mopon hajottua. Vakuutus tosin korvaa mutta viiveellä. Sijoitus lähinnä harrastus, joista saan osinkoa kuukausittain tilille. Rahaa en mielellään hillo kotiin tai pankkitilille. Ja kyllä samaa mieltä, sillä rahalla mitä tienaa on pärjättävä.


    • Anonyymi

      Maksuhäiriöt poistuivat viime vuonna. Elämä helpottui huomattavasti. Välittömästi sen jälkeen tuntui, että taas yhteiskunta kohtelee kuin ihmistä. Meni oma aikansa, että tottui itse ajatukseen. Oli koko ajan pelko, että jotain on kuitenkin jäänyt vielä maksamatta ja kaikki palaa takaisin.

      Maksuhäiriöttömänä eläminen on paljon helpompaa. Ei tarvitse suunnitella elämäänsä sen enempää kun tietää, että vakuutukset hoituvat, vuokrakämpän vaihdossa ei tule ongelmia ja liittymät ja muut hoituvat helposti. Elämästä tulee joustavampaa kun kaikkea ei tarvitse hoitaa kerralla ja puolet ovista ei ole automaattisesti kiinni.

      Mutta samalla pitää muistaa, että se vapaus tuo jälleen sen suuren vastuun. Muuten sitä on samassa jamassa kohta uudestaan. Oma talous pitää tuntea ja olla rehellinen sitä arvioidessa.

      Itselleni jäi sellainen tilanne, että ei paljon laskuja ollut kun niitä ei häiriöisenä pystynyt tekemään. Mutta nyt huolehdin, ettei niin käy tulevaisuudessakaan. Kannattaa panostaa hätävarakassan rakentamiseen, joka auttaa mahdollisen työttömyyden tai lomautuksen alkutärähdyksen yli.

      Kun sinulla on maksuhäiriöt menneet ja rekisteri puhdas niin lainahanat aukeavat kyllä välittömästi. Ei ole olemassa mitään salarekisteriä, jota lainanantajat pitäisivät. Toki jos olet vuoden sisään jonkun kanssa sillat polttanut ja yrität asioida uudestaan niin voi olla vielä jossain muistissa.

      Itse sain lainatarjouksen paikoista, jonne olin ulosotossa pitkään velkaa. Tarvitsin lainaa, eikä ulosoton jälkeen kannata käpertyä kuoreen ja lopettaa kuluttamista. Kunhan muistaa miksi sen mankelin läpi meni. Ja ei uusi virheitään.

      • Anonyymi

        "eikä ulosoton jälkeen kannata käpertyä kuoreen ja lopettaa kuluttamista. "

        Omien tulojen mukaan eläminen ei välttämättä merkitse käpertelyä. Jos merkitsisi, silloin lainaraha vain pahentaisi tilannettasi. Jos tulee tunne tai havainto, että rahat eivät riitä ostoksiin, älä lainaa, vaan joko lisää tulojasi tai vähennä menojasi.

        Kuluttamiseen ei tarvita lainarahaa, vaan pystyt ostamaan käteisellä enemmän tavaraa ja palveluksia kuin lainarahalla, koska ei ole ainaisia korkoja ja lainanlyhennyksiä maksettavanasi.

        Pankkitilin saldo on hyvä tunnusluku siihen, mihin sinulla on varaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "eikä ulosoton jälkeen kannata käpertyä kuoreen ja lopettaa kuluttamista. "

        Omien tulojen mukaan eläminen ei välttämättä merkitse käpertelyä. Jos merkitsisi, silloin lainaraha vain pahentaisi tilannettasi. Jos tulee tunne tai havainto, että rahat eivät riitä ostoksiin, älä lainaa, vaan joko lisää tulojasi tai vähennä menojasi.

        Kuluttamiseen ei tarvita lainarahaa, vaan pystyt ostamaan käteisellä enemmän tavaraa ja palveluksia kuin lainarahalla, koska ei ole ainaisia korkoja ja lainanlyhennyksiä maksettavanasi.

        Pankkitilin saldo on hyvä tunnusluku siihen, mihin sinulla on varaa.

        Minä aloin ulosoton/maksuhäiriöiden jälkeen säästämään, enkä kuluttamaan.
        Nyt tilillä on jo mukava "pesämuna" ja joka kuukausi se kasvaa.
        Laskeskelin että noin kahden ja puolen vuoden kuluttua siellä on summa jolla voin vanhan autoni vaihtaa uudenpaan pari vuotta vanhaan vähän ajettuun autoon jonka maksan käteisellä. En tietenkään kaikkia rahojani siihen laita.
        Velkaa en tee enää koskaan.


    • Anonyymi

      Mitä olen kuullut, maksuhäiriöiden ja luottotiedottomuuden jälkeen ei lainaa kuitenkaan enää saa siitä pankista, jossa aikoinaan oli ulosottoon päätynyt laina. Vaikka luottotiedot olisivat olleet puhtaat yli 10 v. Eli asuntolainaa joutuu hakemaan toisesta pankista.

    • Anonyymi

      Itsellä on ollut pankkiasiat aina kondiksessa. Tuloja ei ole tai ne ei ole ns, ansiotuloa. Vaikka minulla oli omaan voiiteryhmään nähden asiat hyvin ja pankin pankkineuvoja olisi antanut minulle kreditin pienelle limitille, niin pankin luotokorttiyhtiö ei antanut. Pankkineuvoja itse ehdotti kortin hakemista ja empimisen jälkeen suostuin vaikka tiesin tuloksen.

      Kun luottotiedot puhdistuvat, niin se ei tarkoita sitä mitä aina tarkoitetaan, että voidaan alkaa puhtaalla. TOttakai jos käännyt elämässäsi täysin, niin kymmenenvuoden päästä saatat olla hyvässä asemassa, mutta et seuraavana päivänä, ensikuussa tai vuoden päästä. Pitää olla vahvaa näyttöä.

    • Anonyymi

      Tuskin onnistuu uuden velan saaminen enää paikoista, joille ne jäi alun alkujaan maksamatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe