Kirkko on UHRAAJA

Anonyymi

Kirkkoa EI kiinnosta uhrin asiat eikä asema, hänen läpikäymänsä helvetin hornat eikä edes järkyttävät asiat.

Näin tapahtui v. 2014-2017 välisenä aikana, jolloin hengenhädässämme jätin Kirkon papeille soittopyyntöjä, mutta turhaan. Kirkko ei paria ensimmäistä kertaa lukuunottamatta vastannut yhteenkään HÄTÄhuuto-viestiin eikä soittopyyntöön. Olimme todella pahassa hengenhädässä ja -vaarassa!

Ainoastaan muutaman kerran jaksoin raahautua Kirkolle paikan päälle: silloin minua kuultiin, mutta uskomaton katse ja sell. hymy naamalla, vaikka asiat koskivat aina Jumalia ja Jeesuksia ja Heidän uhrauksiaan, Vääryyksiään minua ja läheistäni kohtaan.

Kirjoitin asioista vieläpä piispoille, ja kerroin heille järkyttävistä asioista, Jumalien yms. teoista meitä kohtaan: tuloksena yksi ainoa lyhyt viesti, yhdeltä ainoalta piispalta jostain Lapualta:" Siunausta elämäänne." Ei sen kummempaa osanottoa tai avunantoa, vaikka puhutaan järkyttävän suurista, ilkeistä asioista, uhraamisista meitä kohtaan. Ja sitä tekstiä riitti todella yllin myllin.

Papit eivätkä piispatkaan ole tähän päivään mennessä myöskään vastanneet edes kysymykseeni:" onko evidenssiäni, noita heille jättämiäni puhepostiviestejä edes olemassa enää". He eivät suostu vastaamaan, ei myöskään Helsingin Tuomiokapituli eikä Kirkkohallitus: kukaan heistä EI suostu antamaan minulle kopioita niistä puhepostiviesteistä, jotta voisin oikeudessa todistaa syyttömyyteni plagiointiin (liittyy kirjan kirjoittamiseen). Kukaan heistä EI suostu myöskään vastaamaan EDES kysymykseen, " onko niitä enää olemassa".

Kirkko väittää, ettei sillä ole velvollisuutta säilyttää näitä tallenteita, mutta kys. asiaa hoitanut pappi sanoi 6/2018, että hän on pyynnöstäni käynyt niitä uudestaan kuuntelemassa. Eli silloin ainakin kuulemma oli vielä olemassa. Kirkko on myös tiennyt viimeistään v. 2018 alkuvuonna, että kys. puhepostiviestit toimivat evidenssinä, jos minulle sattuu jotain, eli Kirkko on tiennyt, ETTEI niitä saa hävittää.

Nyt kuitenkin on heille (asianomaisille erityisesti) vaikean mahdotonta vastata EDES siihen, onko niitä enää olemassa, SAATI, ETTÄ saisin niistä itselleni IKINÄ kopioita, JOTTA välttyisin miljoona-luokan korvausvaatimuksilta plagiaatti-epäilyjen suhteen.

Nyt evidenssin puuttuessa olen VAARASSA joutua korvausvelvolliseksi JÄTTIsuurissa summissa Jenkeissä ym. maailmassa. Ja Kirkko on VAIN VAITI! Ihan tahallaan, vaikka tietää ihan kaikki asianlaidat! Kirkkoa EI kiinnosta, sillä Kirkko on uhraaja ja itse leikkii UHRIA vaikka millä tavalla.

3

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > aikka asiat koskivat aina Jumalia ja Jeesuksia ja Heidän uhrauksiaan, Vääryyksiään minua ja läheistäni kohtaan.

      Mitä vääryyksiä?

      • Anonyymi

        Hyökkäsivät kimppuumme, Isot Valtiaat, Jumalat yms., väkivaltaista kohtelua ja esittivät meitä selkeästi kaikilla vaarallisimmilla, väärillä ilmikuvilla, ns. ilmestyksillä.

        Itse sain ihan ensimmäiseksi olla muka she-male friikkinä (olen nainen), sitten erittäin vahvasti ja väkivalloin kimppuuni hyökäten He esittivät minun olevan muka Antikristus. Ennen tätä kaikkea He esittivät minua ylipäätään vain ärsyttävän oloisena ja hirveänä.

        Tämän jälkeen, v. 10/2014 lähtien he hyökkäsivät mies ystäväni kimppuun ja esittivät hänen olevan muka pedofiili. Tätä kesti yhtäsoittoa 18 kk, joka päivä koko päivän ja öisinkin kohdistelivat ja esittivät kuin syytettynä, erittäin vahvasti epäiltynä.

        V. 9-10/2016 lähtien He esittivät minua pedofiilinä ja sitä kesti n. vuoden. He tulivat kaikkina aikoina aina liian lähelle, ihan kiinni ja väkivalloin yrittivät kaataa noita asioita meidän osaksemme, että olisimme muka oikeasti syyllisiä noihin asioihin.

        She-male friikki-asiat He ovat saaneet 8/2019 lähtien jo sisääni asti vahvoiksi tuntemuksiksi, eli se tapa, jolla He esittävät minua imageina/illuusioina ilmatilassa (erittäin ällöttävän näköinen/oloinen friikki) on sama, jonka He ovat onnistuneet saamaan jo sisääni asti vahvaksi tuntemukseksi.

        Kaiken huippu on, että olen jo 50-vuotias, eli Herrat ovat aika pahasti liian myöhässä, kun yrittävät minusta väkisin saada aikaan jotain she-male friikkiä, ainakin, että näyttäisin tai vaikuttaisin siltä. Kaksi ystävääni ovat jo suoraan sanoneet, toinen kysyttäessä, toinen paukautti aikoinaan kysymättä suoraan päin naamaa, että kyllä minusta tulee mieleen joku niin ällö-ämmä, että ihan kuin olisin joku she-male friikki.

        Tämän lisäksi ja päälle päätteeksi herrat ovat yrittäneet esittää minua imageina/illuusioina, että olisin hullu/idiootti. Ja kaikki tämä, varsinkin viime aikainen kohtelu ja esittely, johtuu siitä, että olen paljastanut Heistä arkaluontoisia asioita, myös Heidän salaisuutensa (kuten olemassaolonsa, koostumuksensa), aika tarkkoja asioita, joita ei ilmeisesti olisi muka Heidän mielestään saanut paljastaa.

        Mutta, koska Herrat Itse aloittivat hyökkäämällä vääryyksinensä kimppuumme (vaikka en ollut edes itsekään heitä vastaan alusta alkaen) ja noin vaarallisilla imageilla/illuusioilla, ym. väkivaltaisella kohtelulla ja osoituksella, olen ollut pakotettu paljastamaan Heistä asioita, arkaluontoisiakin. Koska muuten meidätkin olisi aina vaan uhrattu uudestaan ja uudestaan; olisimme joutuneet vieläkin pahempaan, konkreettisempaan hengenvaaraan, kun aina on löytynyt niitä ihmisiä, jotka ovat menneet uskomaan noita ilmikuvia. Minustakin on uskottu ihan jokaista imagea/illuusiota, jonka Herrat ovat esittäneet minusta: sen todistaa ihan selket tietyn tyyppiset, nauravat (ilkeähköt) katse-osoitukset, joita olen saanut osakseni välittömästi noiden esitettyjen imagien jälkeen. Että sellaista anteeksiantamattomilta, sairailta Aliens-Olennoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, jos yhtään lohduttaa, ei tuo väärä tieto näytä levinneen ainakaan minulle asti, eikä julkiduuteen. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      103
      4280
    2. 80
      3510
    3. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      76
      3121
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      82
      2576
    5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      5
      2376
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      211
      2202
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2101
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      41
      890
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      878
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      796
    Aihe