Marakattiminä edustaa minussa sitä, mikä on hengetöntä; sehän ei toki ole eloton vaan hyvinkin eloisa, mutta se on hengellisesti kuollut.
Sisäinen minä merkitsee sellaista näkökulmaa elämään, joka on vapautunut pelosta ja hyödystä. Olen sisäinen minä esimerkiksi silloin, kun pohdin elämäni mielekkyyttä, kun pysähdyn perusarvojeni ääreen tai kun katson kuolemaa, joka odottaa minua koko ajan lyhenevän matkan päässä ja tivaa minulta, mikä tässä kaikessa on totta.
Marakattiminä ja sisäinen minä näkevät samat asiat en moduksissa, tapaluokissa. Viidakkominä näkee asioissa laskelmiensa hyöty- ja kustannuseriä. Sisäinen minä näkee asioissa niiden arvon, ei arvoa hyödyn, vaan arvoa elämän mielekkyyden näkökulmasta. Se että näemme, puhumme ja jopa olemme eri tapaluokissa, on ihmiskuvassani tärkeää.
Jotta ihminen pääsisi tekemisiin olemuksensa toisen puolen, sisäisen minänsä kanssa, hänen on saatava sisäinen marakattinsa vaikenemaan. Hänen on pysähdyttävä, hiljennyttävä ja käytävä kuulolle.
Terho Pursiaisen näkemys täälläkin keskustelua aiheuttavaan ongelmaan, uskova, ei uskova.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt se on sitten hurahtanut naistenlehtipsykologiaan! Mitenhän tuo viisaus kestää ajan hammasta? Vastaavia syviä viisauksia ihailtiin 60-luvulla. Muistaako kukaan enää?
Ota silloin banaani kun "marakattiminä" iskee.