Kerrankin Suomessa eletään perustuslain mukaan ja ajetaan kansalaisten ja maan etua, kun politiikka on asetettu syrjään ja maan asioita hoidetaan kaikkien parhaaksi asiantuntijoita kuunnellen! Niin pitäisi olla aina.
Kansanedustajan pitää ajaa kansan asiaa, eikä palvella puoluetta. Se on perustuslain henki. Vaaleissa saatu valtakirja on henkilökohtainen. Sitä ei saa antaa puolueen käyttöön. Jokainen äänestys pitää olla omantunnon mukaan. Se on demokratiaa. Puolueiden ryhmäpäätökset ovat demokratian irvikuva. Tapio W kirjoittaa tästä e-kirjassaan esimerkein. Ryhmäpäätösmaailmassa enemmistön mielipide ei aina voita. Se ei ole demokratiaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.