Nyt jos koskaan parannus anteeksipyynnöt tärkeitä

Herran tulo lähellä. Nimittäin tästä ei maapallo selviä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Farisealaisuus on sitä, että nyt, kun elämä lähtee.
Jeesus opetti sitä, että kun menee ehtoolliselle ja muistaa ongelman, se on siinä.
Jättää maljan, käy sopimassa ja vasta sitten palaa.

Tämä ohje on ollut aina! Farisealaiset taas opettaa toisin.

Äänestä
  • Minkä takia ehtoollisen tarkoituskin on muunnettu? Jeesus sanoi, tehkää tämä minun muistokseni. Ei hän sanonut että ehtoollista nauttimalla saa synnit anteeksi. Kirkot ovat hylänneet Jeesuksen ja massa käy ryystämässä alttarilla viiniä luullen että taas synnit on sujotettu.

    Äänestä

Kuinkahan moni on lähtenyt kirkosta kesken kaiken sitä toteuttamaan.

Äänestä
  • Viisaat kyllä, he ovat kuuliaisia, mutta muotouskonnollisuus onkin eri alttari ja tapa, sekä pappeus.

    Äänestä

Anteeksipyynnöt eivät tee tehtyä tekoa tekemättömäksi. Näillä anteeksivaatimuksillaan tekijä vieläpä ahdistaa uhrinsa nurkkaan, vaatien itselleen anteeksiantoa, uhrinsa kadotustuomion uhalla.

Itse uhria tämä ei auta. Raamattu ei opeta "pyytämään anteeksi". Se opettaa "sopimaan asiansa riitapuolensa kanssa" ja tämä on paljon enemmän kuin heppoinen "anteeks!". Tässä puhutaan esim. korvauksista.

Äänestä
  • No, sinä vain katsot "väärää" anteekianto- vaatimustapaa.
    Jeesus sanoi ristillä, "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät"!
    Moni teko- so. tietämättömyydenteko ja siitäkin on tehtävä parannus.
    Raamattu puhuu vilunkiteoista, josta tehtiin parannusta ja siinä korvattiin teon hinta moninkertaisesti kärsijälle. SE on parannusta se.

    Mutta, anteeksipyyntö- siinä joutuu tavallaan kohtaamaan se paha, mitä on tehty.
    Monta asiaa ei saa tekemättömäksi, mutta toipumisen tapa- voidaan saadaan aikaiseksi ja sen hedelmä pitää myös näkyä. Anteeksianto tai pyyntö ei ole lupa jatkaa tekojaan.
    Ja hyvin vakavissa tapauksissa on myös viranomaistoimintakin sitten matkassa, eli tekijä tunnustaa tekonsa, sekä kantaa vastuunsa sitäkin kautta.

    Silloinhan juuri se kohde, joka on kärsinyt, näkee todellisen muutoksen ja hänenkin kohdalla on mahdollisuus siten se ajanhaavojen korjaantuminen.

    Anteeksipyyntö siis vastuuttaa tekijänsä itsensä ja siksi hänen on kieltäydyttävä Herran pöydästä, jos aikoo olla opetuslapsena- elämäntiellä asioiden hoidon suhteen määrä aika.

    Jeesus on välimies- ei se pappi kirkossa voi noinvain lopsia olalle kaikkia syntejä anteeksi, sillä väärä anteeksianto saattaa hänet itsensä syyhyn Jumalaneteen. Siihen Jumalanpappeus ei anna oikeutta.

    Siksipä Herran kansalla on kaita tie, jos lähdetään todelliseen elämäntapaan matkalla ja mennään perille. Kirkonkirjat eivät pelasta.

    Tietenkin jos uhri on jo ikänsäpuolesta kuollut, niin siinä voi välimiespapinkanssa tehdä tilin.

    Sopia Jumalanedessä asia. Mutta, se, että mentäisiin ikäänkuin herrajohtaja tapu, tapu linjalla, eiköhän se siitä, niin se ei toimi Jumalan edessä.

    Äänestä

Koronavirus ei ole lähelläkään pahin pandemia tai talouskatastrofi, mitä on ollut. Jos kuitenkin tämän päälle tulee esim. kolmas maailmansota, niin sitten puhutaan vaurioista, joita ei tämän sukupolven aikana saada korjattu.

Itse uskon, että Herran paluu on lähellä.

Äänestä
  • Ei ole ollut pahin. Vielä. Palataan asiaan vuoden päästä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Herran tulo lähellä. Nimittäin tästä ei maapallo selviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu