Pääministerimme Sanna Marinin selkeä viesti oli koronavirusepidemian vuoksi:
"Tarkalleen ottaen hallitus linjasi, että ”suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin”, eli sulkevan ovensa."
Miksi uskovaiset haluavat tahallaan olla noudattamatta selkeitä ohjeita? Miksi se on niin vaikeaa heille noudattaa annettuja varoituksia?
Tälläkin palstalla uskovaiset vain purnaavat ja he vähät välittävät siten muista ihmisistä.
Uskovaiset ovat uppiniskaisia.
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pakon edessä adventtikirkkokin joutui nöyrtymään, eli se joutuu sulkemaan ovensa, eikä yhteisiä jumalanpalveluksia enää järjestetä Suomessa ainakaan 13.4. asti.
Jotkut yksittäiset uskovat purnaavat kuitenkin aina vastaan ja siksi palstallakin on puollustettu yhteisiä kokoontumisia. Eräs toimija nimitti hallitusta näin: "Mokomat rakit". ja kutsui halituksen toimia koronavirusasiassa pelleilyksi.- Anonyymi
Annat sen kuvan, että adventtikirkko vastentahtoisesti seuraisi annettua ohjeistusta. Ei pidä paikkaansa. Otamme mielellämme osaa epidemian kukistamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annat sen kuvan, että adventtikirkko vastentahtoisesti seuraisi annettua ohjeistusta. Ei pidä paikkaansa. Otamme mielellämme osaa epidemian kukistamiseen.
Kyllä adventtikirkko vasten tahtoisesti joutui sulkemaan ovensa. Se nimittäin merkitsee pastoreille ja muille lahkon loiseläjille epävärmuutta tuloihin ja esimerkiksi tipit jää seurakuntatilojen ulko-ovilla saamatta.
Kyllä moni pastori kiristelee hampaitaan. Tietysti on kirkkojen sulkemisella hyvätkin puolensa pastoreiden mielestä, nimittäin luppoaika vain lisääntyy ja näin keväällä voi alkaa vaikkapa kunnostamaan sitä seurakunnan mummolta perintönä tullutta kesämökkiä kesän varalle.
- Anonyymi
Suositus ei ole määräys.
Tänään poliisijohto ilmoitti, että esimerkiksi elokuvateatterit saavat olla normaalisti auki eikä määräys koske niitä. - Anonyymi
Suositus on suositus. Se ei ole määräys, kehoitus eikä laki. Sitä voi noudattaa jos siltä tuntuu. Jos et tätä ymmärrä, et ymmärrä Suomen lakeja ja säädöksiäkään.
- Anonyymi
HOK-Elanto sulkee kaikki ravintolansa Suomessa. Se ei ole suositus, vaan todellinen teko.
- Anonyymi
The Elämä is open. Jumala ei katso henkilöön uskonnollisuudessa. Yritä uudistua tällä ajalla mikä nyt on. Päivää.
"Jumala ei katso henkilöön..."
Ei niin, koska jumalat ovat ihmisten luomia aivopieruja. On siis täysin mahdotonta, että jumalat katsoisivat ylipäätään mihinkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207101Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224884L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644165TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153433Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7192221Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2661635- 671435
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581408Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221276