Nyt on hyvä tilaisuus tahkota jättituloja koronan varjolla.

Mm. lääkeyritykset tulevat mukaan rahastukseen kertomalla omista tuotteistaan ja siitä, että koronavirus voidaan ehkäistä ja jopa parantaa heidän lääkkeillään, jotka ovat jo markkinoilla ja ovat tarkoitettu käytettäväksi aivan toisiin sairauksiin. Ja mitään sivuvaikutuksiahan niillä ei luonnollisesti ole, vaan ne ovat täysin turvallisia käyttäjälleen.

Lumelääkkeet onkin maailmassamme tehtyjen ihmiskokeiden perusteella todettu kaikkein tehokkaimmaksi hoitomuodoksi tautia kuin tautia vastaan. Perunajauhokapselit ovat paras lääke vaivaan kuin vaivaan.

Ihmisen mieli on tosiaan sellainen, että kun sitä tarpeeksi paljon aivopestään johonkin, niin se alkaa uskomaan, että asia onkin niin, kuten se on esitetty.
Tästä ovat hyvänä esimerkkinä mm. uskonnolliset yhteisöt joissa aivopesun keinoin viikoittain saadaan ihminen vähitellen uskomaan satuihin ja tarinoihin, joiden todellisuuspohjaa ei voida tarkistaa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tällä kertaa en väitä vastaan.

      Pyhpyh

    • Anonyymi

      No, mietitään tarinoita.
      Naurajan tarinan hengessä kuolee porukkaa piikki kyynärtaipeessa.
      Kirkkojen ja kotipiirien hengessä - Hyvä Henki luo uuden tahtoelämän, jossa lähimmäinen saa hyvän ystävän. Sehän on ilmiantajalle ihmeellinen, koska vanha aatami vie kuin pässiä narussa ja peite silmillä.

      Päätelmä. Hyvässä ilmapiirissä on elämän edessä, pahassa ilmamiirissä kasvaa ilmiantajia, joiden henki on pahanhajuinen halitoosi, jossa ei ole elämälle tarkoitushakuista ohjausta hyvään.

      Sattuiko ilmiantaja asia kohdalleen?

      ts. huonossa ilmapiirissä on aina- ollut ongelmia.

      Kapakan savukin vain tupakkakiellolla saatiin paremmaksi, keuhkosyöpäähän siinä poistettiin. Jos tupa on savunen, se ei toimi hyvin. Kerron asiasta kokemuksen äänellä.

      Aikoinaan tanssilattialla pyörivät olivat huonon ilmapiirin ohjauksessa ja jo silloin tiesin, että kirkossa on terveempi ja elämää ylläpitävä ilma.

      s'e on sinulta hukassa. Yritä ajatella laajemmin, äläkä aina panettele uskovia.
      SE on luonnevikaisuudesta lähtöisin. isäpappakin kirkottomana kunnioitti uskovia, hän ei koskaan mitannut heidän elämää negatiivisesti.

      Eikös uskonto ole luvallista. Vai onko vain sinun mielipiteen mukaan jokaisen ajateltava? Eli hengitettävä sinun ilmaasi.
      Se pilaa elämänlaadun.

    • Anonyymi

      Lääkeyrityksen bisnesmaailma - ehkä se kuitenkin on elämälle positiivinen.
      Kysehän on pääoman omistamisesta, jolla on tarkoitushakuista kustantaa lääkeitten hakemisen haasteisiin, ja kuluttajan saamista kuitenkin terveeksi.
      Jonkunhan se on tehtävä ja se "raha" on kuin lääkevaltion kassavara, jolla työtä tehdään. Ei monen hermokipulääkkeen kipulääke ilmaiseksi toteudu ja poppaukkojen shamaanin lääkitys voi olla riski nauttijalle.

      Uskontoa on turha sekoittaa aina samaan keittoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      169
      2114
    2. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      14
      2112
    3. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      92
      996
    4. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      837
    5. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      783
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      35
      776
    7. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      156
      772
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      30
      736
    9. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      704
    10. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      50
      674
    Aihe