Herrojen imaget/illuusiot ja uhrit

Anonyymi

Herrat Jumalat ovat esittäneet jo 90-luvulta asti imageja/illuusioita ihmisistä,. ja viimeisten n. 15 vuoden aikana He ovat aloittaneet vaarallisten, väärien imagien esittämisen.

Image ja illuusio ovat erittäin läheistä sukua keskenään ja ne erottaa toisistaan vain se, että image on kuin still-kuva ja illuusio saattaa olla eläväisempi, ns. liikkuva versio. Myöskään imaget harvoin ovat ihmisten itse kehittämiä tai alkuun panemia: usein nämä imagetkin ovat annettuja, ns. Ylhäältä Käsin eli Henkimaailma niitä välittää.

Näitä vaarallisia ja erittäin haitallisia imageja/illuusioita ovat olleet mm. Antikristus-ilmestykset, she-male friikki-ilmestykset ja pedofiili-ilmestykset ja kaikenlaiset idioottimaiset ilmikuvat valkoihoisista. Huomautan, että harvoin jos koskaan on Etelä-Suomessakaan on nähty imageja/illuusioita muista kuin valkoihoisista. Ei oikein koskaan muista ihmisryhmistä tai roduista.
Tämä kaikki on ajojahtia valkoihoisia kohtaan, jotta (Ylhäältä Käsin) saataisiin ihmiset olettamaan, osoittamaan ja epäilemään (on jopa jo syytettykin!) ihmisiä kohtaan ihan mitä vaan.

Kaikkia näitä esitettyjä imageja/illuusioita (Antikristus, she-male-friikki, pedofiili, idiootti) ovat jo monet menneet uskomaan, ainakin vahvasti epäilemään/pelkäämään, että nuo esitetyt asiat olisivat paikkansapitäviä esitettyjen ihmisten kohdalla. Mutta EI hätää, sillä voin vannoa ja vakuuttaa, että olemme miesystäväni kanssa yhdet AINOAT, joita täällä on esitetty OLLENKAAN toisten nähtäville.

Eli jos joskus tuntuu, vaikuttaa siltä, että kuin valo osuisi itseensä, EI hätää, sillä näköjään on niin, ettei sitä välttämättä muut näe, vaan itse sen ainoastaan huomaa. Mutta olen absoluuttisen varma, että minusta ja miesystävästäni esitetyt imaget/illuusiot on paljonkin nähty, havaittu ihmisten keskuudessa ja menty ikävä kyllä jopa uskomaan, epäilemään niitä asioita meistä. Saan tälle ajan kanssa silminnäkijä-todistajia, esim. anonyymisti, jos tarvitaan. Kyse EI ole minun luulostani tai mistään taudista, vaan näitä imageja/illuusioita on esitetty ilmatilassa, kaukana, satojen metrien päässä minustakin, ja useat ihmiset voivat todistaa ihan samaa nähneensä. Jos piirrettäisiin kuvat näistä ilmestyksistä, ilmikuvista, saataisiin varmasti ihmisiä todistamaan ihan sama asia.

Kyseessä on Herrojen Valtiaiden, Jumalien apocalyptinen Aika-kausi ja sell. valeet, jotta saataisiin sopivasti kaaosta ja sekasortoa aikaan, ja jotta Lopun Ajan paska-profetiat kävisivät Toteen. Kun ei maailmassa oikeasti ollut riittävästi pahaa tai paskaa, niin Herrat luovat sitä väen väkisin, jotta saataisiin ainakin ihmiset uskomaan, että maailma on muka paha. Ja tämä sama kuvio on ollut jo ties kuinka kauan, ilm. kautta aikain. Eräänlaista noita-vainoa valkoihoisia kohtaan, koska olemme helpot uhrit, kohteet Noille Jumalille ja Heidän pala-pelilleen.

1

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ne, jotka uskovat näihin imageihin/illuusioihin (varsinkin, jos ne on esitetty ihmisestä, valkoihoisesta etenkin), ovat joko hulluja tai matkalla lujaa vauhtia sellaiseksi. Ei ole suotavaa, että kukaan niitä niitä näkee. Mutta ei ole hulluutta, vaikka niitä josksus näkisin: ongelma on vain siinä pääasiassa, että JOKA uskoo niihin, on joko hullu tai matkalla sellaiseksi muodostumaan.

      Jokaikinen varsinkin näitä imageja näkee elämänsä aikana, ei siinä mitään! Mutta ÄLÄ kukaan ole niin idiootti enää, että uskot muuhun imageen/ilmikuvaan kuin väkivallasta varoittaviin imageihin.

      Oikeasti, kyseessä on pääsääntöisesti valkoihoisiin kohdistuva ajojahti, jolla vaan halutaankin saada ihmiset epäilemään, osoittamaan ja ainakin olettamaan asioita, jotka oikeasti ovat VAIN pelkkiä paska-valeita, Herrojen taholta. Ja tätä on jatkunut varmaankin jo vähintään viimeiset Tuhat Vuotta. Muistakaa aikoinaan olemassaolleet noita-vainot: no, tämä EI ole sen kummempaa, mutta lievempänä versiona, tarkoittaen, että vielä EI ole tähän päivään mennessä ketään heitetty rovioille, vai onko...? No, onhan sitä poltettu ihmisiä, jopa valkoihosiia bussipysäkillä! Kuka sen sanoo ja todistaa, ettei nekin tyypit nähneet jotain inhottavaa imagea/illuusiota siitäkin ressukasta (poltetusta), joka taisi kuolla vammoihinsa.

      Että muistakaa entiset noita-vainot. Ja POIS, POIS valosta, jos tuntuu joskus, että ihan kuin joutuisi ns. valokeilaan tai liian suuren huomion kohteeksi. Silloin ÄKKIÄ POIS valosta ja siitä huomiosta, koska kyseessä ei ole päivänvalo, eikä luonnonvalo, vaan silloin on kyseessä Valtiaiden ajama valo, jolla halutaankin saada kaikkea epäonnea ja valeita aikaan. POIS, POIS valosta, jos joskus vaikuttaa, että se tulee liian lähelle!

      Oikeasti: itsesuojeluvaistoa ihmisille enemmän, ja kaikki ollaan paremmassa turvassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5107
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3456
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1810
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      247
      1370
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1005
    Aihe