Tampere: vaparitoiminta jäissä - kirkko saa ennätysyleisöitä

Palstalla näkyy, miten koko vaparitoiminta on mennyt jäihin. Toisessa ketjussa esitettiin varsin todennäköinen skenaario. Sen mukaan korona ajaa vaparitoiminnan yhä ahtaammalle: jäsenmäärä romahtaa entisestään ja valtion tukea ei enää tipu.

Samaan aikaan Suomalaiset hakeutuvat evankelis-luterilaisen kirkon helmoihin totuttua runsaslukuisemmin. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo sanoo, että nimenomaan jumalanpalveluksia netissä seuraavien joukko kasvaa tuntuvasti koko ajan.

Kirkon tilanteesta kertoo Tampereen seudulla vaikuttava radio Sun.

Vaparit ovat raivona, vaikka voisivat olla realisteja ja lakkauttaa toimintansa. Erotkaa uppoavasta vaparilaivasta.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jotenkin ihmeellistä, miten todellisuudelle vierasta koko ns. vapaa-ajattelu on.

Äänestä

Joo, huomasin tuon jutun. Vaikuttaa siltä, että vaparitoiminnan päivät ovat luetut. Nyt kannattaisi keskittyä toiminnan hallittuun alasajoon.

Äänestä
  • Jos toimenpiteisiin ei ryhdytä, esim. vaparihautausmaat jää metsittymään. Mutta Treella tai Hgissä ei ole vs-hautausmaita ja näistä tulee kuitenkin liiton päällepäsmärit. Siksi mitään ei tapahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos toimenpiteisiin ei ryhdytä, esim. vaparihautausmaat jää metsittymään. Mutta Treella tai Hgissä ei ole vs-hautausmaita ja näistä tulee kuitenkin liiton päällepäsmärit. Siksi mitään ei tapahdu.

    Kaupungeissa yleistyvät ketut, sudet ja ahmat saattavat alkaa metsittyneellä hautausmaalla kaivelemaan luita ylös.

    Onneksi kirkollamme vielä on työntekijöitä enemmän kuin Tanskassa, jossa hautausmaiden vartiointi on helpompaa.

    Pitäneekö vapariyhdistysten kuihduttua kirkon ottaa vaparien hautausmaat haltuunsa?

    Palstalla on ollut puhe vaparihautausmaiden siirtämisestä kirkolle, joka on ainoa hautausmaiden hoidosta tietotaidon omaava taho. Toistaiseksi vaparit kiertävät tämän järkevän vaihtoehdon, vaikka väittävät olevansa rationaalisia.

    Vaikka äärivasemmistoon liittyy melko riitaisan porukan leima, niin voisi tietenkin luulla heidän sentään tulevan toimeen kuolleiden kanssa, ainakin oman kuolemansa jälkeen. Ilmeisesti tämäkin on liikaa odotettu?

    Äänestä

Vapaa Ajattelija 1/2020 imestyi tällä viikolla ja tulee ennen pitkää nettiinkin. Täältä tutustumisiin, jos et ole lukenut: http://vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti/

Äänestä
  • Mahdetaanko siinä käsitellä vapaa-ajattelua ollenkaan kriittisesti ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mahdetaanko siinä käsitellä vapaa-ajattelua ollenkaan kriittisesti ?

    Ei. Kyse ei ole sellaisesta julkaisusta kuin esim. Kirkko ja kaupunki, joka uskaltaatarkastella kirkkoa kriittisestikin. Vaparilehti on pelkkä propagandajulkaisu.

    Äänestä

Taitaa järkeä riittää.

Äänestä

Erotkaa vapareista! Va-laiva uppoaa.

Äänestä
  • Järjetön vaparien kuukausitoiminta loppui. Hienoa! Nyt vielä järjestötoiminta lakkautuslistalle! PAT hoitaa asioita pätevämmin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Palstalla näkyy, miten koko vaparitoiminta on mennyt jäihin. Toisessa ketjussa esitettiin varsin todennäköinen skenaario. Sen mukaan korona ajaa vaparitoiminnan yhä ahtaammalle: jäsenmäärä romahtaa entisestään ja valtion tukea ei enää tipu.

Samaan aikaan Suomalaiset hakeutuvat evankelis-luterilaisen kirkon helmoihin totuttua runsaslukuisemmin. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo sanoo, että nimenomaan jumalanpalveluksia netissä seuraavien joukko kasvaa tuntuvasti koko ajan.

Kirkon tilanteesta kertoo Tampereen seudulla vaikuttava radio Sun.

Vaparit ovat raivona, vaikka voisivat olla realisteja ja lakkauttaa toimintansa. Erotkaa uppoavasta vaparilaivasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu