Vesa Keskinen kysyy - milloin hallitus vastaa?!

Hyvä KYSYMYS!!!

---

– Suomen rajat on nyt suljettu. Koska tulee linjaus, että Suomen turhat - ei-lakisääteiset - hyväntekeväisyysrahahanat ulkomaille valtiomme osalta täysin suljetaan ja ne ohjataan suomalaisten hyväksi, Vesa kysyy.

Vesa Keskinen kertoo, että hän teki itse 34 vuotta sitten linjauksen tuoreena kyläkaupan toimitusjohtajana.

– Päätin, että Kyläkauppa ei anna markkaakaan ulkomaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, niin kauan kunnes kaikkia asiat ovat kotimaassamme jokaisella suomalaisella kunnossa.
26156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Hyvä Vesa. Mieluummin kuitenkin auttaa samlla rahalla pakolaisia leireillä mitä käyttävät elintasopakoalisten hyysäämiseen täällä. Pystyy auttamaan monituhatkertaista määrää, mutta eihän suvakkeja auttaminen oikeasti kiinnosta.

1Äänestä
  • Ei se heitä kiinnosta, vaan kansojen vaihto.

    Äänestä

  • Vesa on järki mies.

    Äänestä

Rajavartijalta kysyttiin kuinka rajoja valvotaan. Hän sanoi toivovansa että kansalaiset tottelee kauppaanmenokieltoa. Ei sanonut mitään ulkomaalaisten tautilevittäjien tai terroristien kulunestämisestä joten se siitä "suljetusta" rajasta.

Äänestä
  • Niinhän hutisalo sanoi, että "turvapaikanhakijat" elikkä elintasopakolaiset liikkuvat normaalisti. Eli toisin sanoen se ainoa suljetuista rajoista johtuva hyvä puoli ryssittiin... Kyllä hallitus osaa, ainakin mokaamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän hutisalo sanoi, että "turvapaikanhakijat" elikkä elintasopakolaiset liikkuvat normaalisti. Eli toisin sanoen se ainoa suljetuista rajoista johtuva hyvä puoli ryssittiin... Kyllä hallitus osaa, ainakin mokaamisen.

    En mä usko että se on mokaamista. Normaalia arvovaltaa jopa kriisitilanteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En mä usko että se on mokaamista. Normaalia arvovaltaa jopa kriisitilanteissa.

    Rajavahdilta kysyttiin... "miksi maahan tulee ulkomaalaisia rajan yli... "

    ....rajavahti vastasi: "Minä vahdin vain rajaa, en ihmisiä."

    Äänestä

Länsirajaa ei ole vieläkään saatu kiinni1!!!

Äänestä

Keskinen on hieno ja isänmaallinen mies, joka välittää kansasta enemmän kuin hallitus.

Äänestä

Itsekään en anna noihin apu juttuihin yhtään, koska on tullut noita paljastuksia ettei rahat mene sinne minne tarkoitettu. Ja jos menee niin kyllä aika pieni osa.

Nyt on jo menetetty työpaikkoja ja tämä on vasta alku soittoa pahemmalle. Tämä ei tule näkymään kauheen hyvältä tilastoissa, joten voimmeko taas odottaa temppu työllistämistä?

Äänestä
  • Aivan pieni seurakunnan avustusjärjestö saa hirmuisesti aikaa sillä pienellä lahjoituksella.

    https://www.onewaymission.fi/

    Kouluja, lastenkoteja, kyliä, kaivoja

    Samalla rahamäärällä joku unicef maksaa vain parin henkilön palkan. Siis oman henkilöstönsä palkan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan pieni seurakunnan avustusjärjestö saa hirmuisesti aikaa sillä pienellä lahjoituksella.

    https://www.onewaymission.fi/

    Kouluja, lastenkoteja, kyliä, kaivoja

    Samalla rahamäärällä joku unicef maksaa vain parin henkilön palkan. Siis oman henkilöstönsä palkan.

    Kun me tehdään heille kouluja, lastenkoteja, kyliä, kaivoja, niin heidän itse ei tarvitse tehdä niitä, eikä edes opetella tekemään mitään muutakaan.

    Äänestä

Mihin kysymykseen Keskinen odottaa vastausta? Mitä Keskinen tarkkaanottaen haluaa kysyä?
Epäkohtia on paljon, ja vastaamattomia kysymyksiä niin ikään paljon. Kun vastauksia olisi satoja, pitää tarkentaa mihin kaikista epäselvistä ja holtittomista vailla johtamistaitoa olevista kysymyksistä halutaan vastattavan.

Äänestä
  • Vastatkaapa suvakit miten puolustelette sadan elintasopakolaisen hyysäämistä täällä kun samalla rahalla voitaisiin kustantaa hyvät olot leirillä 10 000:lle? Mikä tekee niistä sadasta arvokkaampia kuin tuhannet leirille huonoihin oloihin jätetyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastatkaapa suvakit miten puolustelette sadan elintasopakolaisen hyysäämistä täällä kun samalla rahalla voitaisiin kustantaa hyvät olot leirillä 10 000:lle? Mikä tekee niistä sadasta arvokkaampia kuin tuhannet leirille huonoihin oloihin jätetyt?

    Leireillä ei ole huonot olot.

    Somalimaassa eli pohjois-Somaliassa on aina ollut rauha, ei sotaa,,,

    suomalaiset kävi sieltä vaan haalimassa väkeä, kyseli, haluaisitteko muuttaa Suomeen?... jotkut sitten lähtikin Suomeen...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastatkaapa suvakit miten puolustelette sadan elintasopakolaisen hyysäämistä täällä kun samalla rahalla voitaisiin kustantaa hyvät olot leirillä 10 000:lle? Mikä tekee niistä sadasta arvokkaampia kuin tuhannet leirille huonoihin oloihin jätetyt?

    Purra,Halla-aho ei vastaa mitään kansalle...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastatkaapa suvakit miten puolustelette sadan elintasopakolaisen hyysäämistä täällä kun samalla rahalla voitaisiin kustantaa hyvät olot leirillä 10 000:lle? Mikä tekee niistä sadasta arvokkaampia kuin tuhannet leirille huonoihin oloihin jätetyt?

    ...soita Haavistolle ja kysy...

    Äänestä

Asiaa vesa puhuu.

Äänestä

Vesa järki hemmo! Joskushan tää hulluus on pakko lopettaa!

Äänestä

Vesalle tiedoksi. Sitten kun suomalaiset äänestävät perussuomalaisia noin 52 prosentin voimalla. Muut puolueet ovat vokevasemmistoa,myös kok joka on vokeliberaali.

Äänestä
  • Persut hajoo kuin viimeksikin!

    Liian moni persu jäämässä pihalle seuraavissa vaaleissa!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Persut hajoo kuin viimeksikin!

    Liian moni persu jäämässä pihalle seuraavissa vaaleissa!

    On alkanut jo irtiotot Purralaisten linjasta!

    Äänestä

Sitten kun hallitus vaihtuu! OrpoPurran hirmuhallinto loppuu!

Äänestä

Vesa tietää! Nyky hallitus on erittäin YRITTÄJÄ VASTAINEN

Äänestä

Ei taida Vesa kokoomusta äänestää!

Äänestä

Eu urpo vastaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hyvä KYSYMYS!!!

---

– Suomen rajat on nyt suljettu. Koska tulee linjaus, että Suomen turhat - ei-lakisääteiset - hyväntekeväisyysrahahanat ulkomaille valtiomme osalta täysin suljetaan ja ne ohjataan suomalaisten hyväksi, Vesa kysyy.

Vesa Keskinen kertoo, että hän teki itse 34 vuotta sitten linjauksen tuoreena kyläkaupan toimitusjohtajana.

– Päätin, että Kyläkauppa ei anna markkaakaan ulkomaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, niin kauan kunnes kaikkia asiat ovat kotimaassamme jokaisella suomalaisella kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu