Marinin tyttöhallitus ei alkuun ottanut koronaa vakavasti, ja pari viikkoa meni hukkaan ja tarvittiin Niinistöä ennen kuin alkoi tapahtua.
Kun Marin matkusti vielä New Yorkiin 5. maaliskuuta osallistuakseen naistenpäivän juhlallisuuksiin ja tavatakseen YK:n pääsihteerin. Niin presidentti Niinistö oli jo tehnyt johtopäätöksen, että Suomessa on ryhdyttävä ennennäkemättömiin rajoitustoimiin koronan pysäyttämiseksi.
Niinistö halusi puoluejohtajat luokseen Mäntyniemeen. SDP:stä kutsun saavat Marin ja puheenjohtaja Antti Rinne. Myöhään sunnuntaina Niinistö julkaisee Facebook-päivityksen ”Koronavirus on syytä ottaa vakavasti”.
Niinistö haluaa tietää, ovatko puolueet valmiita koviin keinoihin ja valmiuslain ottamiseen käyttöön.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, SDP:n Rinne, perussuomalaisten Jussi Halla-aho, vihreiden Maria Ohisalo, keskustan Katri Kulmuni, kristillisdemokraattien Sari Essayah, Liike Nytin Harry Harkimo ja RKP:n Anna-Maja Henrikssonia sijaistava Anders Adlercreutz näyttävät varauksetta tai melko varauksetta vihreää valoa valmiuslain käyttöönoton nopealle selvittämiselle. Marin ja vas.liitto vastusti.
Eli mitään sulkia hattuun tässä ei saa Marin ja hallitus, vaan kiitos kuuluu Niinistölle ja osaltaan myös oppositiolle, joka myös painosti hallitusta.
Presidentti Niinistö oli ratkaiseva tekijä - Marin oli pihalla
62
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hieman ihmettelinkin tätä täyskäännöstä. Mutta Mariinhan tässä sitten paistattelee taas kansainvälisessä mediassa suurena sankarina kun Suomi saa koronaviruksen aisoihin ennätysajassa. Ilmeisesti hän oli valmis tuhoamaan ihmiset oman hallitusohjelmansa eteen?
- Anonyymi
Se että luvut Suomessa ovat alhaiset johtuu siitä että testit on lopetettu ei siitä että virus olisi saatu jollain hallituksen toimilla aisoihin.
- Anonyymi
Persutuubaa.
- Anonyymi
Aloittaja on venäjän trolli, joka yrittää taas lietsoa eripuraa.
Anonyymi kirjoitti:
Se että luvut Suomessa ovat alhaiset johtuu siitä että testit on lopetettu ei siitä että virus olisi saatu jollain hallituksen toimilla aisoihin.
Tilasto harha, joka uppoaa uskollisinmpiin hallituksen kannattajiin. Hallituksen suuri avustaja joukko näyttäytyy tapatuneiden johdosta täysin tarpeettomalta, sekä hyödyttömältä palkkaa nautivalta poliitisilta loisilta.
- Anonyymi
Pressa pisti punahuulet kuriin.
- Anonyymi
No mitä voisi odottaa kaupan kassatytöltä?
- Anonyymi
Marin on hallintotieteiden maisteri ja kassana oli opiskeluaikoinaan rahoittaakseen opintojaan.
- Anonyymi
Enpä enää annakaan pisteitä pääministerille. Pitihän se arvata, että kunnon Presidenttimme oli pelastusoperaation takana.
Suuret kiitokset Niinistölle!- Anonyymi
Niinistöllä oli Putinin tieto että rokote on heillä jo valmiina.
- Anonyymi
Hallitus asiasta päätti eikä seurustelu-upseeripressa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinistöllä oli Putinin tieto että rokote on heillä jo valmiina.
Onko meillä itseasiassa Putinia kiittäminen, että saatiin tolkkua ja järeät toimet aikaan. Venäjä on monesti myös auttanut meitä esim.antoi itsenäisyyden.
- Anonyymi
Aiemmin eduskunnan peräpenkki.
- Anonyymi
Niinpä. Marin otti kunnian itselleen, Onneksi lööpit paljasti oikeat tekijät.
- Anonyymi
Tilanne oli ja on vähän kiperä koska vasemmistolla on enemmistö eduskunnassa,eikä presidentilläkään ole enää oikeutta kaataa hallitusta mutta jos vasemmistohallitus ei olisi aloittanut tekemään mitään taudin leviämisen estämiseksi ja se olisi vain levinnyt ja vielä leviää ja kuolleita alkaa sen seurauksena tulla läjäpäin, vaikka näitä rajoituskeinoja on ollut käytössä koko ajan ja vaikka miten paljon,niin koko hallitus ja kaikki ministerit olisi joutuneet valtakunnanoikeuteen saaneet tuomion ja joutuneet eroamaan toimistaan. Linnareissu siitä olisi tullut sekä myös syyte kansainvälisisissä ihmisoikeusrikos tuomioistuimissa sekä toinen tuomio myös sieltä. Olisivat joutuneet istumaan pitkänkin kakun.
Poikkeusoloissa ei koskaan maata voi johtaa miten hyvänsä ,se on aina tarkan kontrollin alla kaikkialla,syytteet ja tuomiot olisi luettu kuin sotarikollisille ikään. - Anonyymi
Porvari hehkuttaa porvarilehti Iltalehden toimittajien porvaripropagandaa jota onneksi kukaan ei ota vakavasti ja hyvä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilanne oli ja on vähän kiperä koska vasemmistolla on enemmistö eduskunnassa,eikä presidentilläkään ole enää oikeutta kaataa hallitusta mutta jos vasemmistohallitus ei olisi aloittanut tekemään mitään taudin leviämisen estämiseksi ja se olisi vain levinnyt ja vielä leviää ja kuolleita alkaa sen seurauksena tulla läjäpäin, vaikka näitä rajoituskeinoja on ollut käytössä koko ajan ja vaikka miten paljon,niin koko hallitus ja kaikki ministerit olisi joutuneet valtakunnanoikeuteen saaneet tuomion ja joutuneet eroamaan toimistaan. Linnareissu siitä olisi tullut sekä myös syyte kansainvälisisissä ihmisoikeusrikos tuomioistuimissa sekä toinen tuomio myös sieltä. Olisivat joutuneet istumaan pitkänkin kakun.
Poikkeusoloissa ei koskaan maata voi johtaa miten hyvänsä ,se on aina tarkan kontrollin alla kaikkialla,syytteet ja tuomiot olisi luettu kuin sotarikollisille ikään.Joutavaa porvarihölinää.
- Anonyymi
A-Talk ohjelmassa (8:10) vielä11.3. Sanna Marin sanoo: "Veikkaan että jos koulut, päiväkodit ja sellaiset laitokset pantaisiin kiinni, sen vaikutukset yhteiskunnalle olisivat dramaattisemmat kuin itse viruksen aiheuttamat".
Koko haastattelu näyttää että THL oli päättämässä hallituksen puolesta.
https://areena.yle.fi/1-50330891?autoplay=true- Anonyymi
THL olisi pitänyt päättää mutta kuten on nähty, se on ollut vähiten tilanteen tasalla ja hidastellut eniten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL olisi pitänyt päättää mutta kuten on nähty, se on ollut vähiten tilanteen tasalla ja hidastellut eniten.
On jossakin määrin ymmärrettävää että Marin nuorena ja kokemattomana pääministerinä on halunnut luottaa asiantuntijoihin, mutta nyt on käynyt ilmeiseksi että THL oli siihen väärä osoite. Marinin olisi myös pitänyt hankkia tietoa useista eri lähteistä ja tehdä omia johtopäätöksiä, eikä vain kuunnella THL:ää, jonka vähättelyagenda tässä herättää suuria kysymyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On jossakin määrin ymmärrettävää että Marin nuorena ja kokemattomana pääministerinä on halunnut luottaa asiantuntijoihin, mutta nyt on käynyt ilmeiseksi että THL oli siihen väärä osoite. Marinin olisi myös pitänyt hankkia tietoa useista eri lähteistä ja tehdä omia johtopäätöksiä, eikä vain kuunnella THL:ää, jonka vähättelyagenda tässä herättää suuria kysymyksiä.
Sinä sen sanoit.
- Anonyymi
THL tässä vastuuseen pitäisi laittaa. Mikä mahtaisi olla sellainen päättäjä, joka tämän laitoksen höpöttelyt taltuttaisi.
- Anonyymi
No niinpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL olisi pitänyt päättää mutta kuten on nähty, se on ollut vähiten tilanteen tasalla ja hidastellut eniten.
Tekee parhaansa yhden lääkäri asiantuntijan voimin.
- Anonyymi
Vain aika näyttää, kuinka vakava joukkosurma on Marinin viivytteleminen asiassa.
- Anonyymi
Persuhölinää taas kerran.
- Anonyymi
Aina kun Marin avaa suunsa, Demarien kannatus nousee ja sehän persuja korpeaa.
- Anonyymi
Pööministeri Sanna Marin sylkee virusta sitä mukaa kuin sylki suuhun tuo jos suu on kuiva niin sylkee sammakoita suustaan ja sanontoineen.
- Anonyymi
Vaalitappiosta katkera porvari kitisee ja valittaa.
- Anonyymi
Vasemmistohallitus olis korjannut Suomen väestörakennetta voimakkaasti antamalla viruksen tehdä tehtävänsä .
- Anonyymi
Marin puhuu sitä, mitä avustajat neuvovat puhumaan.
- Anonyymi
Sinä jauhat porvaripriopagandaa.
- Anonyymi
Kauniiden ihmisten kykypuolueen ja lestakepulien yhteishallitus ei olisi viellä tässäkään vaiheessa, korostan sanaa vielläkään, saanut rajoja kiinni...
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Porvari jankuttaa aloituksessa porvarilehti Iltalehdessä ollut porvaripropagnadaa mutta onneksi kukaan ei ota tuota ulinaa vakavasti.
- Anonyymi
Ei tämä mitään teatteria ole, kuten näyt luulevan. Iltapäivälehtien on ollut pakko asioiden kulkuun puuttua, koskapa ns ”asiantuntijat” THL ja vastaavat tietämättömyyttään ovat maatamme hunningolle johtaneet.
Nuoruus ei ole ollut hallituksellemme eduksi. Tämän olemme saaneet hyvin käytännössä todeta.
- Anonyymi
Hyvä kun tämä Sanna Marin vähän kuin ehdotti tätä ihmissyöntiä, siitä lihaa ja ruokaa kun syö toisia ihmisiä, tätä hän kannattaa.
- Anonyymi
Tähän hallitukseen ei voi luottaa ,se ei aja Suomalasiten etuja
https://mvlehti.net/2020/03/17/hallitus-tehnyt-jarkyttavia-virheita-koronan-suhteen-umv-kolumni/ - Anonyymi
Tässä koko juttu miten Marin ja hallitus lepsuilivat ja leikkivät hegellämme , Niinistö joutui puuttumaan asiaan:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/9932d022-e52f-4984-879b-bb231ad9c24d- Anonyymi
Iltalehti on porvarilehti eli levittää porvaripropagandaa.
- Anonyymi
Persut eivät osaa kuin mölistä. Nyt heillä on paniikki päällä, kun kannatus laskee ja hallitus toimii toisin kuin oppositio.
- Anonyymi
Miten tuo asia liittyy Perussuomalaisiin?
Selitä jos osaat.
- Anonyymi
Corona virus valmistettu laboratorioissa täsmäiskemään vanhuksiin.
Maailmalla yli-ikäiset GEO:t ovat irtisanoutuneet yhtiöistä ja paenneet maan-alaisiin bunkkereihinsa turvaan, myös Suomessa iäkkäät puoluepamput ovat vetäytyneet vapaaehtoiseen karanteeniin ja he ovat työntäneet parrasvaloihin Leenun, Liinun ja Tiinus kurittamaan kansaa.
Corona virus on selkeästi hallitusten tarkoituksella levittämä, mielipuolisena ajatuksena miljoonien vanhusten merhaaminen pois rasittamasta terveydenhuoltoa, elinkeinoelämä tervehtyy, kun markkinoille tulee jouten lojunutta rahaa, asianajajat, perunkirjoittajat, hautaustoimi yms. maksaa maltaita, lisäksi valtio vetää välistä tehottomaan loistoimintaansa perintöveroina 16-32%Mitä useampi vanhus menehtyy, sitä useampi matu voidaan elättää ja päästä maahan.Varmaankin jo kirjattu salalassa pidettävään hallituksen ohjelmalisäykseen.
- Anonyymi
Ensin jätettiin vanhuksen ikkuna auki, vanhus sai keuhkokuumeen ja kuoli pois, sitten tuli insuliinihoitsut sekä yliannostus rauhoittavia ja Kefexiä, nyt Corona virus hoitaa vanhukset pois homman.
Sisar hento kalman kalpea ja tohtori mengele ovat tehneet päätöksen, jottei Suomella ole varaa hoitaa vuosi tolkulla monisairaita vuodepotilaita.
-Mulla epäillään, että olisin saanut sen tarpeettomasta Kefexin-kuurista lokakuussa 2007. Sen rinnalla söin muuten Trikozolia.
-Miten Clostridium difficile -ripuli saadaan? Sairastuminen liittyy lähes aina edeltävään mikrobilääkehoitoon.
-Miten Clostridium difficile -ripulia voi ehkäistä? Tarpeettomien mikrobilääkehoitojen välttäminen suojaa taudilta. Pitkät, toistuvat mikrobilääkekuurit ja korkea ikä lisäävät sairastumisen riskiä.
-Vuonna 2006 0 tartuntaa, vuonna 2007 29 tartuntaa, vuonna 2008 6016 tartuntaa, joista siis jopa puolet on todennäköisesti kuollut bakteerin aiheuttamaan ripuliin. Tämä osoittaa, että on ollut suuri virhe vähentää presidentti valtaoikeuksia sisäpolitiikan hoidossa. Salelle kumminkin 10 pistettä siitä, että potki hallitusta tekemään päätöksiä, vaikkakin myöhässä.
- Anonyymi
Hallitus toimi itsenäisesti ilman seurustelu-upseeripressaa.
- Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus toimi itsenäisesti ilman seurustelu-upseeripressaa.
Ei toiminut, miksi muuten Niinistön olisi asiaan pitänyt puuttua?
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus toimi itsenäisesti ilman seurustelu-upseeripressaa.
Totuus ja usko ovat ihan eriasioita.
- Anonyymi
"Marin nuorena ja kokemattomana pääministerinä on halunnut luottaa asiantuntijoihin"
On halunnut ja on ollut pakko kun ei itsellä ole paljon kokemusta mistään.
Ihastelu tyttöhallituksesta on nyt vaihtunut karuun todellisuuteen.
Välinpitämättömyydelle annettiin valta kun määräämisvalta kaikissa asioissa meni EUlle.
Nyt nähtiin että tosipaikan tullen maa tarvitsee oman oikean johdon, ei nukkeja tai mannekiineja.- Anonyymi
Missä vaiheessa siitä, että haluaa päätösten pohjaksi faktaa on tullut heikkous ja virhe?
- Anonyymi
Koronaa ei löytynyt hallitusohjelmasta, vaikka miten isolla avustajaporukalla sitä etsittiin.
- Anonyymi
Hauska katsoa persujen ja muiden sovinistien kiemurtelua, kun "kassatyttö" onkin alkanut johtamaan Suomea kriisissä jämäkästi ja määrätietoisesti. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Nyt yritetään selittää, että ei se ollut Marin vaan Niinistö jne.
On vain mahdoton myöntää että meillä on yksi jämäkimmistä pääministereistä aikoihin ja hän nyt sattuu olemaan nuorehko nainen. Voi-voi. - Anonyymi
Missä tämän maan lääketieteellinen asiantuntemus? Mitäänsanomatonta tuubaa tulee solkenaan asiantuntijoiden suusta. Totisesti korona tuli tarpeeseen.
- Anonyymi
Niinistön voisi aivan hyvin valita vielä presidentiksi jatkokaudelle 2024 vaaleissa. On itse asiassa ainoa soveltuva presidentin tehtävään Kekkosen jälkeen.
- Anonyymi
Leenu, Liinu ja Tiinu ovat Coronavirusta piiloon paenneitten vanhojen puoluepamppujen käsinukkeja, tytöille kirjoitetaan sanat suuhun bunkkerista käsin.
- Anonyymi
Tyttöhallituksen osasyyksi voidaan laittaa koronaviruksen näinkin roima lisäys.
Rajoja ei suljettu, liikkuvuutta ei rajoitettu, vaikka koronasta tiedotettiin jo vuodenvaihteesta alkaen. Ei voi sanoa, että ei tiedetty -edes Tyttöhallitus.
Kirsikkana kakun päällä on Suomen sisäministerin järkyttävät matusooloilut!
Tehkää jotain tuolle kahjolle Sisäministerille! - Anonyymi
Oli kyllä hienoa yhteistyötä Niinistöltä ja Marinin hallitukselta, saada nopeasti niin kattava paketti erilaisia toimia kasaan ja voimaan, näin haastavassa tilanteessa. Tulee jäämään historiaan malliesimerkkinä hyvästä valtion johtamisesta kriisitilanteessa. Jopa kansanvälisesti mitattuna, kun katsoo vaikka Britannian brexit johdon sekoilua sinne tänne tonne.
- Anonyymi
Suomessa tehdään samaa kuin muissa EU-maissa.
Sieltä ne ohjeet tuli nytkin. Valtion johtaminen osana liittovaltion hallintoa ei luulisi olevan mitenkään historiallisesti ennennäkemätöntä.
Jos oltaisiin toimittu edes hiukan etuajassa ja tehty itse johtopäätöksiä jo muualla nähdystä kehityksestä, sellaista voisi pitää johtamisena, ei myötäilemisenä.
Ilmeisen omana mielipiteenään vain viikko sitten Sanna Marin esitti arvelun että koulujen yms. sulkeminen olisi yhteiskunnalle haitallisempaa kuin itse virus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa tehdään samaa kuin muissa EU-maissa.
Sieltä ne ohjeet tuli nytkin. Valtion johtaminen osana liittovaltion hallintoa ei luulisi olevan mitenkään historiallisesti ennennäkemätöntä.
Jos oltaisiin toimittu edes hiukan etuajassa ja tehty itse johtopäätöksiä jo muualla nähdystä kehityksestä, sellaista voisi pitää johtamisena, ei myötäilemisenä.
Ilmeisen omana mielipiteenään vain viikko sitten Sanna Marin esitti arvelun että koulujen yms. sulkeminen olisi yhteiskunnalle haitallisempaa kuin itse virus.Höpöhöpä. Monessa maassa on kiitelty Suomen tehokkaita toimia ja ovat niitä jopa kopioineet.
- Anonyymi
Presidenttimme on joku itun lakimies ja pääministerimme kaupan kassa.
Eli kummastakaan ei mitään hyötyä.
Tasan samalla tavalla toimitaan kuin "isommat" (saksa ranska) Eli meidän "Päättäjät" turhakkeita.
Jos nyt valittu linja osoittautuu vääräksi ei meidän päättäjiä ammuta koska toimivat yhtä tyhmästi kuin muidenkin maiden päättäjät
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2713950
- 1343060
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!572195En mä mies tiedä
Missä mennään, mitä me toisillemme ollaan. Pyörit mielessä, mutta kuitenkin pelkään jotain. Pelkään myös sitä, että olin381693- 571449
Jokos olet nainen
Päässyt sinuiksi tämän palstan kanssa ja huomannut miten turhaa tänne on mitään kirjoitella. Yhteys meillä kyllä löytyy1141430Tiedätkö nainen
Että sinulla on loistava tunneäly. Osaat käsitellä niitä, osaat analysoida ja järkeillä asioita ja et alkaa mielipuolen681379Huomenna taitaa
Päästä selvittelee ja kyselee vähän asiota. Sun verisukulaisten kanssa🤣 naiselle231327Toimivan parisuhteen kaukaisuus.
Täällähän jotkut haaveilee parisuhteesta, kuka mitenkin. Mutta itse näen toimivan parisuhteen todella kaukaisena utopi1701192- 431167