Sanna Marin nostaa SDP:n kannatusta vakuuttavalla esiintymisellään

Pääministeri Sanna Marinin vakuuttava esiintyminen keskellä koronakriisiä nostaa vauhdilla sosiaalidemokraattien kannatusta
Sosiaalidemokraatit ovat nostaneet kannatustaan kahdella prosenttiyksiköllä kuukauden aikana, kertoo ennen hallituksen valmiuslakitoimia tehty HS:n gallup. Myös luottamus muihin hallituspuolueisiin on vahvistunut.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen muodostavat puolueet nauttivat tällä hetkellä 53,9 prosentin luottamusta. Kuukausi sitten vastaava luku oli 52,5 prosenttia, joten hallituspuolueiden kannatus on kasvanut.

Sosiaalidemokraattien kannatus on noussut kuukaudessa saman 0,8 prosenttiyksikköä, joten se nostaa puolueista nopeimmin tällä hetkellä kannatustaan.

Sosiaalidemokraattien kannatus on nyt 17,1.

Syyksi puolueen nopeaan vahvistumiseen on Sanna Marinin vakuuttavat esiintymiset, jotka ovat saaneet aiemmin kannastaan epävarmoja kannattajia palaamaan puolueen kannattajiksi.

HS toteutti kyselyn ennen valmiuslain käyttöönottamista 15.2.–13.3. ja uusii sen kuukauden välein.
86<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Persuja tämä ärsyttää mikä näkyy erittäin katkerina ja kiukkuisina kommentteina.

Äänestä
  • Persut ja muut porvarit haukkuvat 24/7 palstalla Marinin hallitusta. Kiehuvat kiukuissaan eduskuntavaalitappiostaan.

    Äänestä

  • Maailmankuva romahtaa, kun nuorehko nainen osoittatuu vuosikymmeniin jämäkimmäksi johtajaksi Suomessa. Eihän sen näin pitänyt mennä! Eikö tytöt enää keskity kahvinkeittoon?

    Äänestä

  • Persuna olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, että pääministerimme on kyennyt osoittamaan johtajuutta tällaisessa ennennäkemättömässä kriisitilanteessa. Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa sisäministeristä, jonka lausunnot syövät hallituksen uskottavuutta.

    Äänestä

  • Pelle vihervassaria ärsyttää suosituimman ps-puolueen kannatuksen nousu!

    Äänestä

Esiintyminen on kyllä vahvaa ja siitä täydet pisteet Marinille. Kriisitilanteissa johtajan pitää vakuuttaa esiintymisellään.

Äänestä
  • Samaa mieltä olen.

    Äänestä

  • Esiintyminen on kyllä vahvaa..
    Tottahan toki kun Sauli-setä otti Sannan ja Antin puhuttelun, että asiat tehdään nyt nii kuin minä sanon. Siis kiittäkäämme presidenttiä me tästä kaikesta. Ja ottihan Sannan Jussinkin neuvot hyvin vastaan, kiitos Jussille että opastaa tätä tyttölasta ettei joudu väärälle polulle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esiintyminen on kyllä vahvaa..

    Hallitus teki itse päätöksensä ilman seurustelu-upseeripressaa.

    Jussi keräsi irtopisteitä ja olisi ennenaikaistanut toimenpiteitä vastoin asiantuntijoiden kantaa. Kuten suorassa lähetyksessä todettiin, oikea ajoitus on toimeenpanossa A ja O.
    Jussin heitot olivat irtopisteiden keruuta, josta viimeistään nyt olisi kaikkien sanouduttava irti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus teki itse päätöksensä ilman seurustelu-upseeripressaa.

    Itse asiassa Niinistö hoputti valmiuslain käyttöönottoa. Se oli jo kuitenkin hallituksen työkaluvalikoimassa valmiina, joten Niinistön rooli ei siinä ollut ratkaiseva. Hyvähän se vaan on, jos poliittinen johtomme on hallituksen linjoilla.

    Äänestä

Toisaalta jos hallitus olisi toiminut ajoissa tässä tilanteessa ei oltaisi?

Äänestä
  • Liikaa oli jahkailua. Mutta ei kokonaan Marinin tai hallituksen vika, luottivat liikaa THL:n jonka vetämä linja viime viikkoon asti oli käsittämätön. Lisäksi Suomi oli varmasti käytännössä myös melko lailla sidottu EU:n taholta kunnes suuret EU-maat alkoi itse tehdä toimenpiteitä.

    Marinin piikkiin voidaan ehkä laittaa parin tai muutaman päivän viivästys viime viikon lopulla. Päätös poikkeustoimista luulisi olevan ollut mahdollista tehdä jo viime viikonloppuun mennessä. Mutta ainakin nyt saatiin 11. hetkellä hyvin valmisteltu kattava paketti toimenpiteitä epidemian pysäyttämiseksi.

    Liikaa oli jahkailua. Mutta ei kokonaan Marinin tai hallituksen vika, luottivat liikaa THL:n jonka vetämä linja viime viikkoon asti oli käsittämätön. Lisäksi Suomi oli varmasti käytännössä myös melko lailla sidottu EU:n taholta kunnes suuret EU-maat alkoi itse tehdä toimenpiteitä.

    Asiaa.

    Liikaa jahkailua..
    Siinäpä se, sanoit aivan oikein. Tässä nyt nähdään että pm ei ole päätöksentekokykyä. Ei pidä kuunnella mitä viereisistä pöydistä huudellaan! Joskus on hyvä käyttää sitä järkeä jos sitä ylipäätään on! Tällä hallitus viisikolla järkeä eikä ymmärrystä ole, sen on Suomen kansa huomannut, viimeistään nyt! Ei tule lasta eikä paskaa.! Totean vaan että mulla on rahaa ja raha on paskaa, paskan ko sillä on väliä! Tänne ne jää...

    Äänestä

  • Kyllä oltaisiin. Ei ole mitään realismia kuvitella, että epidemia jyrää läpi Euroopan Italiasta Saksan ja Ruotsin läpi Karessuvantoon, mutta Suomi sen jotenkin väistää. Jos Italia ei olisi päästänyt epidemiaa valloilleen niin teoriassa epidemia olisi voitu rajoittaa Euroopassa ainakin joksikin aikaa, mutta kun epidemia pääsi syntymään kenenkään ajoissa huomamatta Pohjois-Italiassa, Itävallan, Sveitsin ja Ranskan rajalla, niin peli oli jo silloin menetetty.

    Se, mitä ei varmasti moni halua tunnustaa on, että jos tartuntatautien torjuntakin olisi EU-tasolla ohjattua toimintaa, niin tähän olisi paljon paremmat mahdollisuudet puuttua. Kuten epidemia osoittaa tartuntataudit eivät ole minkään EU-maan sisäinen asia. EU:lla on tässääkin asiassa liian vähän valtaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liikaa oli jahkailua. Mutta ei kokonaan Marinin tai hallituksen vika, luottivat liikaa THL:n jonka vetämä linja viime viikkoon asti oli käsittämätön. Lisäksi Suomi oli varmasti käytännössä myös melko lailla sidottu EU:n taholta kunnes suuret EU-maat alkoi itse tehdä toimenpiteitä.

    Marinin piikkiin voidaan ehkä laittaa parin tai muutaman päivän viivästys viime viikon lopulla. Päätös poikkeustoimista luulisi olevan ollut mahdollista tehdä jo viime viikonloppuun mennessä. Mutta ainakin nyt saatiin 11. hetkellä hyvin valmisteltu kattava paketti toimenpiteitä epidemian pysäyttämiseksi.

    THL:n linja käsittämätön? Millä hemmetin asiantuntemuksella esität tuollaisia väitteitä. THL edustaa ehdottomasti alan parasta asiantuntemusta Suomessa ja se kykenee nojautumaan myös WHO:n asiantuntemukseen. Suomessa on tehty oikeat toimet oikea-aikaisesti.

    Jos THL:n linja on mielestäsi käsittämätön, vika on hyvin suurella varmuudella sinun käsityskyvyssäsi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liikaa jahkailua..
    Siinäpä se, sanoit aivan oikein. Tässä nyt nähdään että pm ei ole päätöksentekokykyä. Ei pidä kuunnella mitä viereisistä pöydistä huudellaan! Joskus on hyvä käyttää sitä järkeä jos sitä ylipäätään on! Tällä hallitus viisikolla järkeä eikä ymmärrystä ole, sen on Suomen kansa huomannut, viimeistään nyt! Ei tule lasta eikä paskaa.! Totean vaan että mulla on rahaa ja raha on paskaa, paskan ko sillä on väliä! Tänne ne jää...

    Olen varma, että hallituksen kannatus nousee edelleen, kuten on jo nyt noussut. Kansa on huomannut hallituksen hoitavan kriisiä varsin hyvin, vaikka se perussuomalaisten rivijäseniä tuntuukin suunnattomasti riipivän.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL:n linja käsittämätön? Millä hemmetin asiantuntemuksella esität tuollaisia väitteitä. THL edustaa ehdottomasti alan parasta asiantuntemusta Suomessa ja se kykenee nojautumaan myös WHO:n asiantuntemukseen. Suomessa on tehty oikeat toimet oikea-aikaisesti.

    Jos THL:n linja on mielestäsi käsittämätön, vika on hyvin suurella varmuudella sinun käsityskyvyssäsi.

    Sinä taidat kirjoitella THL:n tiloista. Se nyt vaan on kaikkien havaittavissa, että se linja on ollut VÄÄRÄ. THL:lta selvästi puuttuu matemaattisen mallintamisen asiantuntemusta eikä osata nähdä kokonaiskuvaa. Niin että mitä siellä uhoat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL:n linja käsittämätön? Millä hemmetin asiantuntemuksella esität tuollaisia väitteitä. THL edustaa ehdottomasti alan parasta asiantuntemusta Suomessa ja se kykenee nojautumaan myös WHO:n asiantuntemukseen. Suomessa on tehty oikeat toimet oikea-aikaisesti.

    Jos THL:n linja on mielestäsi käsittämätön, vika on hyvin suurella varmuudella sinun käsityskyvyssäsi.

    Oikeasti tuo arroganssi, kun on perseilty koko maan asiat niin että meillä voi olla edessä vielä tämä

    https://twitter.com/petunianelsole/status/1240402136657256449

    Presidentti ja hallitus pelastivat viimeisellä hetkellä mitä pelastettavissa oli

    Äänestä

Kyllä ainakin täällä huoltoaseman kahvion kahvipöytäparlamentissa kaikki tytöttely on loppunut tyystin. Tilalle puheisiin on tullut kunnioitus ja arvostus.

Äänestä
  • MARIN on MESTARI, halla-aho ei ole edes varjo Sannasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MARIN on MESTARI, halla-aho ei ole edes varjo Sannasta.

    Mestari mariin? eikös paremmin sopisi tuonpuoleen edustajlle nimeksi tsaari marin?

    Äänestä

  • Hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mestari mariin? eikös paremmin sopisi tuonpuoleen edustajlle nimeksi tsaari marin?

    Persutuubaa.

    Äänestä

  • Älä valehtele, ethän sinä siitä koneen äärestä ole liikahtanut vuosiin. Vai että "huoltoasemalla", buahhahaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä valehtele, ethän sinä siitä koneen äärestä ole liikahtanut vuosiin. Vai että "huoltoasemalla", buahhahaa!

    Persu "tietää".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MARIN on MESTARI, halla-aho ei ole edes varjo Sannasta.

    Ottiko noin kovasti kaaliin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MARIN on MESTARI, halla-aho ei ole edes varjo Sannasta.

    Katsotaan, katsotaan sanoi Zen-mestari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MARIN on MESTARI, halla-aho ei ole edes varjo Sannasta.

    Ei mestari vaan mestaritar. Kiitos mestaritar♡ me rakastamme sinua.

    Äänestä

Esiintyminen on vain yksi asia, toki tärkeä sellainen. Aatteet ja se minkälaista yhteiskuntaa halutaan tavoitella on se olennaisin asia. Uskon että maahamuutto tulee seuraavissa vaaleissa olemaan se vedenjakaja.

Äänestä
  • Se on ollut jo kaksikin kertaa eikä osoittautunut olennaiseksi asiaksi. Tässä on kyse kuule poju vähän isommista asioista!

    Äänestä

Mikään näissä hallituksen asettamissa rajoituksissa sekä valmiuslain käyttöön ottamisessa ei ole Marinin ansiota. Hänhän vastusti niitä Anderssonin kanssa. Ei olisi vieläkään halunnut ryhtyä mihinkään toimiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Se on faktatietoa, joten ei kunniaa demareille eikä Marininille. Toivottavasti kansa tajuaa tämän.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö tässä on esimerkki vakuuttavasta toiminnasta.

    Marin ja Andersson hangoittelivat vastasn loppuun asti. Vieläpä hallituksen ilmoituksen antokin myöhästyi tunnin heidän jahkailun vuoksi.

    Jos Marin olisi lentokapteeni ja Andersson perämies, niin kone jumbojetti olisi ehtinyt pudota jo moneen kertasn.
    Onneksi kapteenina oli Sauli Niinistö ja Marin perämiehenä, joka joutui tottelemaan kapteenia. Nyt sitten yritetään hänen päähänsä sovittaa kunniankruunua, kun kapteeni on pelastanut koneen.

    Pääministeri Sanna Marinia siteeraten: Eikö teitä edes hävetä?

    Äänestä

  • Porvai valetta kukkeimmillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Presidentti Niinistö tässä on esimerkki vakuuttavasta toiminnasta.

    Marin ja Andersson hangoittelivat vastasn loppuun asti. Vieläpä hallituksen ilmoituksen antokin myöhästyi tunnin heidän jahkailun vuoksi.

    Jos Marin olisi lentokapteeni ja Andersson perämies, niin kone jumbojetti olisi ehtinyt pudota jo moneen kertasn.
    Onneksi kapteenina oli Sauli Niinistö ja Marin perämiehenä, joka joutui tottelemaan kapteenia. Nyt sitten yritetään hänen päähänsä sovittaa kunniankruunua, kun kapteeni on pelastanut koneen.

    Pääministeri Sanna Marinia siteeraten: Eikö teitä edes hävetä?

    Vedä välillä henkeä jottet tukehdu kouhotukseesi porvari.

    Äänestä

Jämäkkää esiintymistä koko hallitukselta. Hyvää työtä. Mielestäni toiminnot ovat olleet oikea-aikaisia ja asiantuntijoita on kuunneltu. Ei mitään syytä syyttää viivyttelystä. Erinomaista, hallitus!

Äänestä
  • Jämäkkää esiintymistä..
    Yritys hyvä 10:n

    Äänestä

Mitä enemmän hallitus noudattaa persujen ohjeita sitä paremmin sillä menee.

Äänestä
  • Mitä enemmän hallitus"""
    Mestari Jussin ohjeet jees"!

    Äänestä

  • Olisiko Marininkin pitänyt lähteä viikon ylimääräiselle lomalle ja LOMAMATKALLE neljä viikkoa sitten kuten esimerkillinen Halla-aho teki?

    Äänestä

Helsingin+Sanomissa+väitettiin+to+19.3.2020+Saska+Saarikosken+kirjoituksessa+”Kun+hätä+on+suurin+kansa+seuraa+johtajaa”+että+Sanna+Marin+on+osoittanut+”johtajuutta”+Korona-tilanteen+hoitamisessa.+Väite+on+täysin+väärä.+Aloitteen+asiasta+teki+presidentti+Sauli+Niinistö.+Sanna+Marin+yhdessä+Vasemmistoliiton+kanssa+vastusti+lain+käyttöönottoa.+Todellisuudessa+asia+hoidettiin+seuraavasti:Italian+hallitus+pitää+hätäkokouksen+ja+eristää+kymmenen+kuntaa+viikonvaihteessa+22.-23.+helmikuuta.+Viikonvaihteessa+22.-23.+helmikuuta+tietoa+ja+kansainvälistä+asiantuntemusta+on+saatavilla.+WHO:n+italialainen+professori+Walter+Ricciardi+arvostelee+kotimaansa+toimia+koronaviruksen+suhteen.+Ricciardin+mukaan+vakava+virhe+tehtiin,+kun+Kiinasta+Italiaan+saapuneita+ihmisiä+ei+eristetty.+Vastaava+virhe+toistuu+myös+Suomessa.+Marinin+hallitus+ei+tehnyt+Kiinasta+ja+Itävallasta+tulevien+testaamiseksi+mitään.+Tätä+Marinin+virhettä+on+tarpeen+arvioida+kriittisesti+sen+jälkeen,+kun+koronaepidemia+on+voitettu.+Pääministeri+Marinin+hallitus+luottaa+Terveyden+ja+hyvinvoinnin+laitoksen+THL:n+johdon+suosituksiin+vaikka+tilanne+Euroopassa+on+muuttunut,+THL:n+terveysturvallisuusosaston+johtaja+Mika+Salminen+pitää+Italian+määräämiä+rajoituksia+ylimitoitettuina+ja+vähättelee+niiden+merkitystä+julkisesti.+Marinin+hallitus+seuraa+tilannetta,+mutta+konkreettisia+rajoitustoimia+ei+tehdä+lukuun+ottamatta+sairastuneiden+ja+altistuneiden+karanteenia.+Tällä+hetkellä+Suomessa+ei+ole+mitään+epidemiaa,+sosiaali-ja+terveysministeri+Aino-Kaisa+Pekonen+(vas)+tyynnyttelee+mielialoja+tiedotustilaisuudessa,+jonka+hallitus+järjestää+torstaina+27.+helmikuuta.+Älä+sano+noin,+parahtaa+Helsingin+yliopiston+ekologian+ja+evoluutiobiologian+tutkijatohtori+Tuomas+Aivelo+kotonaan.+Aivelo+kirjoittaa+Tiede-lehden+blogissaan:+”Toivoin,+että+hallitus+olisi+kertonut+tiedotustilaisuudessa,+että+Suomessa+tulee+esiintymään+koronavirustapauksia+ja+viruksen+leviämistä+pyritään+estämään+erilaisin+toimenpitein.+Sen+sijaan+hallitus+päätti+lähteä+hissuttelulinjalle.+THL:n+johdon+ja+Helsingin+ja+Uudenmaan+sairaanhoitopiirin+välille+alkaa+syntyä+avoin+jännite.+Husissa+noustaan+johtotasolla+avoimeen+kapinaan+hallituksen+linjaa+vastaan.”Pääministerin+tiedonannossa+eduskunnalle+Sanna+Marin+vertasi+koronavirusta+influenssavirukseen,+joka+tartuttaa+vuosittain+noin+5+%+aikuisväestöstä.+Suomessa+tämä+lukumäärä+merkitsisi+sitä,+että+virukseen+sairastuisi+200+000–300+000+henkilöä+epidemiakauden+aikana.+Joka+kuudes+koronaviruksen+sairastanut+potilas+(ts.+pääministerin+esittämällä+luvulla+arvioiden+n.+35+000+–+50+000+henkeä)+tarvitsee+sairaalahoitoa.+Hoitoaika+koronaviruksen+aiheuttamaan+keuhkokuumeeseen+sairastuneille+on+tyypillisesti+pari+viikkoa+ja+merkittävä+osa+potilaista+tarvitsee+hengityslaitehoitoa.+WHO:n+tietojen+mukaan+n.+2+%+sairastuneista+(edellisen+arvion+perusteella+4+000–6+000+henkeä+Suomessa)+kuolisi+epidemian+iskiessä+koronavirusinfektioon”,+HUS:n+diagnostiikkajohtaja+Lasse+Lehtonen+kirjoittaa+1.+maaliskuuta+blogissaan.+Lehtonen+ei+valittua+linjaa+silittele:+”Ehkä+valtioneuvostossa+on+jäänyt+huomaamatta,+että+terveydenhuollon+tarkoituksena+ei+lopultakaan+ole+kehittämishankkeiden+pyörittäminen,+vaan+potilaiden+hoitaminen+ja+väestön+terveyteen+kohdistuvien+uhkien+torjuminen+mm.+pandemian+uhatessa.”+”Jätetään+spektaakkelit+muille.Suomen+viranomaiset+toimivat+järkevästi”,+Marin+sanoo+su+8.3.2020+radiossa+Pääministerin+haastattelutunnilla.+Marinin+lausunto+ei+ole+erityisen+onnistunut.+Tasavallan+presidentti+Sauli+Niinistö+on+jo+tehnyt+sen+johtopäätöksen,+että+Suomessa+on+ryhdyttävä+ennennäkemättömiin+rajoitustoimiin+koronan+pysäyttämiseksi.+Niinistö+on+lukenut+valmiuslakia.+Se+antaa+hänelle+toimivaltaa+sisäpolitiikassa,+jos+kyse+on+kriisistä.+Valmiuslaki+voidaan+saattaa+voimaan,+jos+”valtioneuvosto,+yhteistoiminnassa+tasavallan+presidentin+kanssa,+toteaa+maassa+vallitsevan+poikkeusolot”.+Hallituksen+ja+tasavallan+presidentin+välisen+yhteistoiminnan+järjestys+on+kirjattu+valmiuslaissa+päinvastaiseksi+kuin+perustuslain+ulkopolitiikan+johtamista+koskevassa+pykälässä,+mutta+presidentti+on+mainittu.+Se+riittää+Niinistölle.+Asiaa+koskevissa+neuvotteluissa+Sanna+Marin+ja+Vasemmistoliitto+vastustavat+valmiuslain+käyttöönottoa.+Kokoomuksen+puheenjohtaja+Petteri+Orpo,+SDP:n+puheenjohtaja+Rinne,+perussuomalaisten+puheenjohtaja+Jussi+Halla-aho,+vihreiden+puheenjohtaja+Maria+Ohisalo,+keskustan+puheenjohtaja+Katri+Kulmuni,+kristillis-demokraattien+Sari+Essayah,+Liike+Nytin+Harry+Harkimo+ja+RKP:n+Anna-Maija+sijaistava+Anders+Adlercreutz+näyttävät+varauksetta+tai+melko+varauksetta+vihreää+valoa+valmiuslain+käyttöönoton+nopealle+selvittämiselle.+Marinin+vastustelusta+huolimatta+laki+otetaan+käyttöön.

Äänestä
  • Linkki esittämiisi väitteisiin, muuton huuhata.

    Äänestä

  • Setämiehillä on kauhea hinku todistella, että ei se voinut olla Marin joka poikkeusoloista päätti (vaikka perustuslain mukaan se ei voi kukaan muu viimekädessä olla), vaan papparainen Niinistö.

    Vaikka nuoruusmuistoissa päilyy kaikkivoipainen, Suuri ja Rakastettu Johtaja Urho Kekkonen, niin yrittäkää sopeutua siihen, että nykyään presidentti on sisäpolitiikassa pelkkä somiste.

    Äänestä

  • Mihin nämä väitteet siitä, mitä kukin osapuoli on neuvotteluissa sanonut, puoltanut ja vastustanut mahtavat perustua? Tuo kyseinen neuvottelu ei tainnut olla julkinen tilaisuus. Ettei vai oppositiosta olisi vuodettu toimittajalle tietoa, jonka oppostio haluaa vuotavan. Toinen asia on sitten se, onko tiedoissa mitään perää. Venäjän media kirjoittelee, että koko virus kehitettiin USAssa ja levitettiin tahallaan tai vaihingossa Kiinaan. Kas kun et ottanut näitä kaikki huhuja tuohon Marinin vastaiseen vuodatukseen.

    Äänestä

Onhan niitä hulluja, jotka osaavat vakuuttaa esiintymisellään. Moni menestyksekäs huijari hallitsee samat taidot. Saksan Aatunkin vakuuttava esiintyminen nosti vauhdilla kansallissosialistien suosiota. Ja kuinkas sitten kävikään? Huonosti.

Äänestä

Tämä tulee ainakin väliaikaisesti nostamaan SDP:n kannatusta. Kriisit ovat vedenjakajia. Pääsääntöisesti usko johtajaan kasvaa ellei hän selvästi mokaa, jolloin kannatus romahtaa. Ennallaan kriisijohtajan kannatus harvoin säilyy.

Marin on hoitanut vaikean tehtävän tähän mennessä hyvin. Paitsi että päätetyt toimet ovat olleet jämäkät ja ennen kaikkea mietitty kokonaisuus, niin myös Marinin esiintyminen on ollut uskottavaa. Hän on välttänyt spekulointeja ja valmistellut päätökset ja tullut ulos vasta kun paketti on valmis. Maanantain tiedotustilaisuudessa Marin esiintyi jämäkämmin kuin mikään pääministeri moneen, moneen hallituskauteen.

Jokohan nyt loppuisi nolo "tytöttely"?

Äänestä
  • Tytöttely tuli persusovinistiäijiltä.

    Äänestä

  • Marinin hallitus mokasi jo kun ei laittanut maahantulijoita ajoissa karanteeniin nyt siivotaan kalliin virheen jälkiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin hallitus mokasi jo kun ei laittanut maahantulijoita ajoissa karanteeniin nyt siivotaan kalliin virheen jälkiä?

    Olisi toimittu yhtä jämäkästi kuin persujen ihailemat Boris Johnson ja Donald Trump, koska heidän maissaan ei korona.... eikun hetkinen? Ei mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin hallitus mokasi jo kun ei laittanut maahantulijoita ajoissa karanteeniin nyt siivotaan kalliin virheen jälkiä?

    Turviksia ei tule kosa maiden rajat kiinni.

    Äänestä

Miettikääpä miten Hullu-uho mumisisi, nieleskelisi ja punottaisi koronatiedotustilaisuudessa. Kuka ottaisi vakavasti? EI IKINÄ!

Äänestä
  • Siinä ole oikeassa, että jos Halla-aho olisi pääministerinä vastaavassa tilanteessa ja tekisi asiat täsmälleen samalla tavoin (tosin todennäköisesti muutaman päivän etuajassa) niin median uutisointi siitä, kuten muistakin tekemisistä olisi omaa luokkaansa.

    Mediassa Halla-ahoa kuvattaisiin samaan tapaan kuin Trumppia. Ehkäpä vieläkin kärkevämmin. Jokapäiväisenä ilmiönä olisi sketsiviihdettä jossa imitaattori esittää pääministeriä joka vain nieleskelee jne..

    Äänestä

  • Luoja meitä tältä varjelkoon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä ole oikeassa, että jos Halla-aho olisi pääministerinä vastaavassa tilanteessa ja tekisi asiat täsmälleen samalla tavoin (tosin todennäköisesti muutaman päivän etuajassa) niin median uutisointi siitä, kuten muistakin tekemisistä olisi omaa luokkaansa.

    Mediassa Halla-ahoa kuvattaisiin samaan tapaan kuin Trumppia. Ehkäpä vieläkin kärkevämmin. Jokapäiväisenä ilmiönä olisi sketsiviihdettä jossa imitaattori esittää pääministeriä joka vain nieleskelee jne..

    Minkälaisia ansioita Jussilla on asioiden hoidosta Euroopan parlamentista tai Eduskunnasta? Jännä kun ei tuu yhtään mitää mieleen. Samalla tomuruudella varmaan hoitraisi pääministerin pestiä.

    Äänestä

  • Persuhallitus olisi TOTAALINEN PAINAJAINEN SUOMEN VALTIOLLE.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkälaisia ansioita Jussilla on asioiden hoidosta Euroopan parlamentista tai Eduskunnasta? Jännä kun ei tuu yhtään mitää mieleen. Samalla tomuruudella varmaan hoitraisi pääministerin pestiä.

    Justiin näin eli niiskuttelu jatkuu. Nyt persu Halla-aho on sairaslomalla edukunnasta kertoi iltapäivälehtii kaksi päivää sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Justiin näin eli niiskuttelu jatkuu. Nyt persu Halla-aho on sairaslomalla edukunnasta kertoi iltapäivälehtii kaksi päivää sitten.

    Samanlaista vastuupakoilua kuin oli Ohisalolla - vai mioten se memee persut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samanlaista vastuupakoilua kuin oli Ohisalolla - vai mioten se memee persut?

    Ohisalo on poissa edsukunnasta flunssan takia mutta persu Halla-aho ei ole kertonut poissaolosyytään eduskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuhallitus olisi TOTAALINEN PAINAJAINEN SUOMEN VALTIOLLE.

    Pitää vaan toivoa, että turvapaikkaa voi hakea muista maista, jos Suomeen jollain ihmekonstilla tulisi persuhallitus.

    Äänestä

  • Juurikin näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä ole oikeassa, että jos Halla-aho olisi pääministerinä vastaavassa tilanteessa ja tekisi asiat täsmälleen samalla tavoin (tosin todennäköisesti muutaman päivän etuajassa) niin median uutisointi siitä, kuten muistakin tekemisistä olisi omaa luokkaansa.

    Mediassa Halla-ahoa kuvattaisiin samaan tapaan kuin Trumppia. Ehkäpä vieläkin kärkevämmin. Jokapäiväisenä ilmiönä olisi sketsiviihdettä jossa imitaattori esittää pääministeriä joka vain nieleskelee jne..

    Ja Ranta piirtelisi vihasarjakuviaan. Omiaan ei uskalla nokkia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuhallitus olisi TOTAALINEN PAINAJAINEN SUOMEN VALTIOLLE.

    Ei, vaan suomen punikeille.

    Äänestä

Nyky päättäjissä on yksi paha vika luotetaan enemmän kaikenmaailman tutkijoita ja asiantuntijoita kuin normaalia maalaisjärkeä tehden itsestä idiootin kansan silmissä?

Äänestä

Taitaa SDP hajota sisäisiin erimielisyyksiin. Esim. Tampereen valtuustorhmästä 4 demaria loikkasi juuri pois.

Äänestä

Corona+virus+valmistettu+laboratorioissa+täsmäiskemään+vanhuksiin.Maailmalla+yli-ikäiset+GEO:t+ovat+irtisanoutuneet+yhtiöistä+ja+paenneet+maan-alaisiin+bunkkereihinsa+turvaan,+myös+Suomessa+iäkkäät+puoluepamput+ovat+vetäytyneet+vapaaehtoiseen+karanteeniin+ja+he+ovat+työntäneet+parrasvaloihin+Leenun,+Liinun+ja+Tiinun+kurittamaan+kansaa.Corona+virus+on+selkeästi+hallitusten+tarkoituksella+levittämä,+mielipuolisena+ajatuksena+miljoonien+vanhusten+murhaaminen+pois+rasittamasta+terveydenhuoltoa,+elinkeinoelämä+tervehtyy,+kun+markkinoille+tulee+jouten+lojunutta+rahaa,+asianajajat,+perunkirjoittajat,+hautaustoimi+yms.+maksaa+maltaita,+lisäksi+valtio+vetää+välistä+tehottomaan+loistoimintaansa+perintöveroina+16-32%Ensin+jätettiin+vanhuksen+ikkuna+auki,+vanhus+sai+keuhkokuumeen+ja+kuoli+pois,+sitten+tuli+insuliinihoitsut+sekä+yliannostus+rauhoittavia+ja+Kefexiä+tuloksena+Clostridium+difficile+veriripuli,+nyt+Corona+virus+hoitaa+vanhukset+pois+homman.Sisar+hento+kalman+kalpea+ja+tohtori+mengele+ovat+tehneet+päätöksen,+jottei+Suomella+ole+varaa+hoitaa+vuosi+tolkulla+monisairaita+vuodepotilaita.-Mulla+epäillään,+että+olisin+saanut+sen+tarpeettomasta+Kefexin-kuurista+lokakuussa+2007.+Sen+rinnalla+söin+muuten+Trikozolia.-Miten+Clostridium+difficile+-ripuli+saadaan?+Sairastuminen+liittyy+lähes+aina+edeltävään+mikrobilääkehoitoon.-Miten+Clostridium+difficile+-ripulia+voi+ehkäistä?+Tarpeettomien+mikrobilääkehoitojen+välttäminen+suojaa+taudilta.+Pitkät,+toistuvat+mikrobilääkekuurit+ja+korkea+ikä+lisäävät+sairastumisen+riskiä.-Vuonna+2006+0+tartuntaa,+vuonna+2007+29+tartuntaa,+vuonna+2008+6016+tartuntaa,+joista+siis+jopa+puolet+on+todennäköisesti+kuollut+bakteerin+aiheuttamaan+ripuliin.

Äänestä

SDP rulaa.

Äänestä

Kannattaa huomioida, ettei tuoreimmat Marinin esiintymiset televisiossa ole vielä edes ehtineet vaikuttaa HS:n galluppiin. Veikkaan nousun jatkuvan, jos ei möhläyksiä tule.
Kokoomuksen äänestäjänäkin annan bojot Marinin hallitukselle ja varsinkin pääministerille. Maltillisesti asiantuntijoiden ohjeita noudattaen toimittu ilman pisteidenkeruuksi tarkoitettuja näyttäviä mutta hyödyttömiä irtiottoja.

1Äänestä
  • Sanna ja koko hallitus ansaitsee jo nyt suuret kiitokset siitä miten tätä koronakriisiä on tähän asti hoidettu.
    Ei ole jahkailtu, vaikka jälkiviisaat niin väittävät.
    Päätöksien voimaan saattaminen vie aina oman aikansa, sen tosiasian pitäisi paatuneimmakin persun ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna ja koko hallitus ansaitsee jo nyt suuret kiitokset siitä miten tätä koronakriisiä on tähän asti hoidettu.
    Ei ole jahkailtu, vaikka jälkiviisaat niin väittävät.
    Päätöksien voimaan saattaminen vie aina oman aikansa, sen tosiasian pitäisi paatuneimmakin persun ymmärtää.

    Höpö höpö. Toimenpiteet aloitettiin viikkoja liian myöhään. Nyt vain siivotaan jälkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Toimenpiteet aloitettiin viikkoja liian myöhään. Nyt vain siivotaan jälkiä.

    Näitä jälkiviisaita riittää somessa. Suomessa tilanne on edelleen hyvin rauhallinen

    Äänestä

Corona on ikäohjautuva bioase

Äänestä

Näin on. Tunnen olevani aina ihan voimaton näiden ihanien kauniiden nais politiikoiden edessä. Olenkin aina äänestänyt niitä vastoin omaa järkeä ja puoluekantaa oli puolue sitten mikä tahansa.

Äänestä

Onko se sdp:lle ja Marinille meriitti, että koronalla saadaan kannatus nousemaan. Suomessa on huippujohtajia ja osaajia mm poikkeusolojen johtajiksi. Valitettavasti on mentävä niillä johtajilla, jotka vaalien jälkeen on valtaan päässyt. Tämän hallituksen saavutukset ja kannatus mitattaneen vasta seuraavien vaalien jälkeen.

Äänestä

Kuvitelkaapa nyt "Pyhä Öljy Huhtasaari" huitomassa muka pääministerinä....

Äänestä
  • Kylläpä täällä pelotellaan kauheilla asioilla! Ehkä vielä kauheampi skenaario kuin Halla-aho pääministerinä.

    Äänestä

  • Huhtasaari on kauhea noita-akka.

    Äänestä

Tuossa teille järkeä päähän vihervassut:

Blogi: Arto Luukkanen, ke 18.03.2020 22:26

Ohisalon "idee fixe" ja Suomistanin kutsuhuuto

Valmiuslaki hyväksytään virustartunnan takia. Eduskunta tullenee tekemään päätöksen yksimielisesti.

Vihollisena on virus – ei ihminen.

Kun Suomi sulkee rajansa, ei se tapahdu ilkeydestä ihmisiä kohtaan vaan siksi, että halutaan turvata väestö koronavirustartunnoilta. Kyseessä on karanteeni ja se on lääketieteen sanelema fakta.

Hallituksessa on kuitenkin eräs puolue ja eräs henkilö, joka ei ilmeisesti usko moderniin lääketieteeseen.

Hallituksen tiistai-illan tiedotustilaisuudessa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi Suomen ulkorajojen sulkemisesta mutta mainitsi myös, että rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemuksia otetaan vastaan ja käsitellään edelleen.

Eikö tämä ole ristiriidassa koko lain intention kanssa? Meillä siis on karanteeni ja …ei ole.

On hyvin surullista, että tällaisen kansallisen onnettomuuden hetkenä Ohisalo näyttää sivuuttavan länsimaisen lääketieteen saavutukset, kansalaisten terveyden ja hengen.

Ohisalo näyttää olevan myös kylmäävän kovasydäminen ihminen. Meillä on kodittomia, jotka tarvitsisivat suojan koronaa vastaan, joilla ei ole asuntoja. Ulkomailla oleskelee edelleen meidän kansalaisiamme, jotka eivät pääse poistumaan. Sairaita vanhuksia ja erityisryhmiin kuuluvia ihmisiä.

Poikkeusolot tulevat rassaaamaan ihan tavallisia ihmisiä mutta erityisesti ne vaikuttavat sairaisiin, köyhiin, huono-osaisiin, vanhuksiin ja lapsiin. Parin kuukauden kuluttua meillä on pahempi lomautuskierre ja työttömien armeija, kuin pitkään aikaan. Toivottavasti yrittäjiä ja näitä lomautettuja ei hylätä yhtä tylysti kuin aikoinaan 1990-luvun lamassa.

Mutta.

Kuten Ohisalo muistutti, turvapaikanhakijoiden oikeuteen tulla maahan poikkeusolot eivät vaikuta. Se on hallituksen lähtökohta.

Ohisalolla näyttää olevan ”monomaaninen idée fixe” – selkosuomeksi itsepintaisen typerä päähänpinttymä, joka on ristiriidassa sen kanssa, että Suomi yrittää nyt säästää kansalaiset ”massa-immuniteetilta” ts. seniorikansalaisten hengen menetykseltä.

Se on jonkin sortin uskovaisuutta, johon liittyy vahva kognitiivinen dissonanssi (kt. https://tutka.pro/hyvinvointi/kognitiivinen-dissonanssi-voi-johtaa-riippuvuuteen/?fbclid=IwAR3tBV0Ntf40t0rJeBbCTBNR5gWB8q43nOkkwBb3Eqmx9PARY0lOWbKQzJ0)

Eikö joku voisi kertoa, että nyt ei ole aika mihinkään poliittis-biologiseen kutsuhuutoon.

Kuka kertoisi Marialle, että hän ei ole Afganistanin sisäministeri eikä edes Irakin sisäministeri… ei edes Suomistanin.

Äänestä
  • Pikkasen tyhmän sutjakkaa porukkaa nämä persumieliset. Asia on tuotu aika monessa yhteydessä esille. Edes valmiuslaki ei oikeuta kansainvälisten sopimusten purkua. Suomessa edelleen ministerit noudattavat lakeja.

    Äänestä

Tärkeintä on, että persujen kannatus on laskussa ja että lasku saadaan kiihtymään.

Äänestä
  • Täysin turhaa porukkaa. Purra ei osaa telkkarissa sanoa mitään järkevää, kun ei kysytä maahanmuutosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin turhaa porukkaa. Purra ei osaa telkkarissa sanoa mitään järkevää, kun ei kysytä maahanmuutosta.

    Samaa mietin. Suurimman osan aikaa istunut kuin mykkänä.

    Äänestä

Korona on vaarattomampi kuin tavallinen kausi-influenssa, mutta zionistimedian luoman paniikin takia se on vaarallinen kansallisvaltioiden talouksille.

Jos ketään ei testata Suomessa eikä Italiassa, niin mistä hatusta näiden maiden viranomaiset ovat vetäneet kaikki tarkat luvut sairastuneista ja kuolleista.

jos ei eläviä testata, niin tuskin testaavat kuolleitakaan, varsinkaan kun huhujen mukaan niitä on niin paljon, että pitää kiireellä haudata tai polttaa.

Tässä on nyt koira haudattuna, ja kaikki kuolleet laitetaan Coronaviruksen piikkiin.

Missä on esim. tilastot Kausi-influenssaan, lintuinfluenssaan, sikainfluenssaan kuolleista?

Äänestä

No se on hyvä nyt patsastella valojen loisteessa, kun muut tekivät vaikean päätöksen. Eikös Marin ja vasurit vastustanut poikkeuslakeja..???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pääministeri Sanna Marinin vakuuttava esiintyminen keskellä koronakriisiä nostaa vauhdilla sosiaalidemokraattien kannatusta
Sosiaalidemokraatit ovat nostaneet kannatustaan kahdella prosenttiyksiköllä kuukauden aikana, kertoo ennen hallituksen valmiuslakitoimia tehty HS:n gallup. Myös luottamus muihin hallituspuolueisiin on vahvistunut.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen muodostavat puolueet nauttivat tällä hetkellä 53,9 prosentin luottamusta. Kuukausi sitten vastaava luku oli 52,5 prosenttia, joten hallituspuolueiden kannatus on kasvanut.

Sosiaalidemokraattien kannatus on noussut kuukaudessa saman 0,8 prosenttiyksikköä, joten se nostaa puolueista nopeimmin tällä hetkellä kannatustaan.

Sosiaalidemokraattien kannatus on nyt 17,1.

Syyksi puolueen nopeaan vahvistumiseen on Sanna Marinin vakuuttavat esiintymiset, jotka ovat saaneet aiemmin kannastaan epävarmoja kannattajia palaamaan puolueen kannattajiksi.

HS toteutti kyselyn ennen valmiuslain käyttöönottamista 15.2.–13.3. ja uusii sen kuukauden välein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu