Miksei Kouvolan vanhukset tottele karanteenimääräystä?

Kävin Hansassa tänään lounaalla, no eikös siellä haahuile lauma eläkeläisiä. Sama Prismassa kun kävin töiden jälkeen. Eikö nuo tajua millainen uhraus tehdään heidän takiaan kun ollaan Suomi melkein suljettu ja ajettu samalla lamaan? Helpommalla olisi päästy kun oltaisi laskettu virus jylläämään ja annettu osan vanhuksista siihen kuolla, normaali työikäiset ei olisi kovin kummoista tautia lopulta potenut.
Minusta ei olisi mitenkään kohtuutonta vaatia että vanhuksetkin hoitaisi oman osansa, eikä ramppaisi kaupungilla tautia hommaamassa.
23127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Eipä kukaan järkevä mene näinä aikoina hansaan lounaallekaan. Jokaisella on vastuu, eikä fiksu ihminen mene yleiseen paikkaan lounaalle ja sitten pohdi muiden käyttäytymistä.

Äänestä

Aloittaja on järjen jättiläinen. Ne muut mutta minua ei koske mikään kun en mitään mistään ymmärrä..

Äänestä

Tauti tappaa lähes yhtä tehokkaasti nuorempiakin joten ei voi sanoa että Suomi on suljettuna vanhuksien takia.

Äänestä
  • Italiassa kuolleiden keski-ikä yli 80v, eli ei ihan pidä väitteesi paikkaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Italiassa kuolleiden keski-ikä yli 80v, eli ei ihan pidä väitteesi paikkaansa.

    Keuhkotautiset on riskiryhmää, keuhkoahtauma, astma pahimmat. Keuhkojen toiminta huonontaa jokaisella kun ikää tulee lisää.

    Äänestä

Minä olen vapaaehtoisessa karanteenissa vaikka en olekaan 70 ikäluokkaa. Kaupassa käyn, en missään muualla. Toivotaan ettei tauti tartu.

Äänestä

Suomessa ei ole syömäkieltoa. Kaikkien on syötävä - myös ikäihmisten ja jopa paremmin kuin muiden. Ravinto on tärkeää vanhuksilla. Siinä ei auta "liemiruoka" pullosta!
Kumma käsitys, että vanhukset eläisi pyhällä hengellä!
Nuoret juhlijat ja laskettelijat toivat virusta Italiasta ja Itävallasta.
Kyllä seniorien on voitava käydä kaupassa.

Äänestä
  • Ja mistä erottaa onko yli vai ali 70v? Voihan syömässä olijat olla kaikki 60 vaan ei 70 .

    Äänestä

  • Seniorin kannattaa pyytää sukulaisia tai ystäviä käymään kaupassa. Toki seniorinkin kannattaa ulkoilla mutta ei julkisilla paikoilla.

    Äänestä

Vanhuksia kannattaa nyt, erityisesti omaiset auttaa. Verkkokaupassa voit tehdä ostokset vanhuksen puolesta, jollet itse ehdi/pääse kauppaan. Ruokakassit toimitetaan vanhuksen ovelle. Maksu joko käteisellä tai kortilla.
Jotkut kauppiaat avaavat vanhukselle kauppaan tilin, joten rahaa/korttia ei heti (ruoka-ostoksia vastaanottaessa) välttämättä tarvitse. Omaisten kannattaa uhrata hiukan aikaa ja mennä kauppiaan luo, paikan päälle sopimaan esim. tilin avaamisesta.

Niin homma toimii. Verkkokauppa käy, joten ruuhkaa saattaa olla. Kyllä vanhukset ruokaa saa, jos omaiset itse näkee vähän vaivaa.
Asiasta en tiedä enempää kannattaa kysyä kaupalta tai olla yhteydessä ruokaostosten toimittajaa. Alku vaatii aikaa, mutta sitten homma rullaa.

Toivon mukaan 70 pysyvät kotona, välttäen julkisia tiloja. Tämä vain heidän parasta ajatellen. Ei anneta koronan nujertaa meitä.

Äänestä
  • Kuinka Suomessa voi olla yli 70 v pressa, joka ulkomailla seurueineen ravaa?

    Äänestä

  • Omaisille se pankkikortti ja ruokalista, nuo käy sitten kaupassa ja jättää ruuat oven eteen. Jos vanhus niin huonossa kunnossa ettei pysty ruokia kaappiin laittamaan ja ruokaa valmistamaan niin sitten yksi ja sama omainen auttaa siellä asunnossa, ei koko porukka. Eikä vanhuksiakaan yksin tarvitse jättää, karanteenissakin vanhus saa ulkoilla kunhan ei ota lähikontakteja ihmisten kanssa, eli omaiset voi lähteä hyvin vanhuksen kanssa kävelylle kun pitää sen reilun metrin välimatkan eikä oteta kosketuskontaktia.

    Äänestä

Rajoittaisi vaan liikkumista

Äänestä

Tyhmimpiä on nuo jotka meni vielä muutamia viikkoa tai kuukausi sitten ulkomaille lomailee vaikka uutiset maailmalta oli jo selvät. Joku sanoi ettei Suomen hallitus ollut vielä sitä kieltänyt. Kertoo paljon joistain ihmisistä että heille pakko osoittaa lakien säätämisellä mistä kysymys kun heidän oma järki ei riitä ajatteluun. Nämä matkailijathan juuri nyt tätä tautia on Suomeen suurimmaksi osaksi levittäneet. Nyt rajat kiinni ja ne jotka lomalla niin pitäköön lomaa siihen asti kun tilanne rauhoittuu, kun kuitenkin heidän oma valinta. Ne jotka viime viikon sisään päässeet maahan niin ainakin kuukaudeksi johonkin oikeaan karanteeniin pois työelämästä ja muusta missä voivat levittää virusta.

Äänestä

"Heille ja heille". Kyllä nyt nuoremmat kansalaiset on pantava jalkapuuhun. Muuten liehutaan Italiassa jne. sekä mm. Lapissa vähän virusta sekottamassa ja hakemassa tänne etelään.
Kaikilla ei ole omaisia jättämään ruokakasseja sinne ja tänne. Ja toisekseen pankkikorttia ei saa luovuttaa kenellekään. Ainakaan vieraalle.
Kyllä eläkeläistenkin on syötävä. Ja varsinkin jos kävelee!

THL:n mukaan virustartuntoja johtaa 30-39v. ryhmä. Ja sanottakoon, että 70-80v. ryhmä noin 10 tapausta! Eli on pikkasen "kaulaa".

Äänestä
  • Mutta ne vanhat on niitä jotka tähän kuolee... No oma valinta.

    Äänestä

Sinäkin olet joskus eläkeläinen...onnea vaan...

Äänestä

Ja sinä! Kaada ittelles.

Äänestä

Järjen käyttö on sallittu. Siellä Hansassa istuvat lounaalla vieri vieressä autoista päätellen myös pelastusalan porukkaa!
Elleivät itse viitsi tai osaa ruokailla työpaikalla niin tulisi ainakin esimiesten asia tajuta.
mamma ei ole opettanut eväitä tekemään ja saahan siinä lounastaukoa venetettyä huikeasti.
Yrittäkäähän istua sylikkäin!

Äänestä

Oli sitte hansassa tai missä vaan. Jos on vielä niin tymiä että menee julkiseen paikkaan syömään niin sellainen pitää heti poistaa työelämästä ja muutenkin pohtia mitä hänen kohdallaan tehdään.

Jos tuo pitäisi paikkaansa " Siellä Hansassa istuvat lounaalla vieri vieressä autoista päätellen myös pelastusalan porukkaa!" Niin ei muuta kun vastuuseen ja kovat tuomiot

Äänestä

Ehkä kävellen kannattaisi tulla ja käsi kädessä sankaripelastajamme?
Älä kirjoituksen aloittaja mene sinne sieltä puuttuu musta auto ja mustapukuiset kantajat

Äänestä

Tilanne on vakava ja onneksi nyt hallitus joka ajattelee ihmisiä ja toimii. Nyt olisi todella karmea tilanne jos vielä olisi tuo kansan vihollinen Sipilän hallitus virassa.

Äänestä

Luulenpa, että yli seitsemänkymppiset ovat järkevämpiä kuin 20-50 vuotiaat.
He osaavat pitää huolta itsestään - ovat pitäneet jo niin kovin monista muistakin.
Kyllä he ymmärtävät, että kun he ovat tuokio sitten kaikkien päättäjien mielestä olleet kestävyysvaje, ei heistä hetkessä ole tullut timantteja, joita suojellaan ja pidetään turvassa. Teatteria kaikki tyynni! Jos COVID-19 virus kaataa tehohoitoon sairaita, ei peteille ohjaudu vanhukset, sinne ohjataan sivistyneet ja työikäiset. Ja hyvä niin. Melkein jokainen vanhus itsekin ymmärtää, että hänen olisi jo parempi lähteä kuin jäädä. Elämä on eletty. Mikään ei pelota. Ja eivät terveet seitsemänkymmentä täyttäneet kehenkään mitään tartuta. Vilkkaat tartuntalähteet tulevat ihan muualta.

Annetaan vain vanhusten tehdä ostoksensa normaaleina kaupan aukioloaikoina.
Aamulla, kun ystävälliset kauppiaat pitävät oviaan heille auki, on tarjolla vain vanhaa. Ei edes iltapäivälehtiä, iotka monelle ovat tärkeitä. Ja ne kaupungin palvelut, ne maksavat maltaita. Ei paheksuta sitä, jos vanha ihminen on liikkeellä.
Ollaan reiluja ja tarjotaan hänelle kaunis hymy osoitukseksi siitä, että arvostamme sitä urheutta, mikä hänessä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kävin Hansassa tänään lounaalla, no eikös siellä haahuile lauma eläkeläisiä. Sama Prismassa kun kävin töiden jälkeen. Eikö nuo tajua millainen uhraus tehdään heidän takiaan kun ollaan Suomi melkein suljettu ja ajettu samalla lamaan? Helpommalla olisi päästy kun oltaisi laskettu virus jylläämään ja annettu osan vanhuksista siihen kuolla, normaali työikäiset ei olisi kovin kummoista tautia lopulta potenut.
Minusta ei olisi mitenkään kohtuutonta vaatia että vanhuksetkin hoitaisi oman osansa, eikä ramppaisi kaupungilla tautia hommaamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu