Kehoitus

Kehoitan jokaista kutsuntaikäistä nuorta miestä, mennessään kutsuntoihin, ilmoittavansa kieltäytyvänsä asevelvollisuuden suorittamista puolustusvoimien palveluksessa ja hakeutumaan siviilipalvelukseen.
11380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Siviilipalvelusta ja totaalista kieltäytymistä harkitseville tässä yksi mielipide!!

Miksi puolustan asevelvollisuutta
Voihan nenä! Olen vannonut sotilasvalan, käynyt varusmiespalvelun ja vielä ollut kapiaisenakin lähes 30v. En ole koskaan sisäistänyt sitä että miksi nuoret eivät ole isänmaallisia.
Olen valassani vannonut että "viimeiseen veripisaraan" saakka puolustan tätä niin hienoa isiemme ja äitiemme vapaaksi lunastamaa maata! Puolustan sitä myös siksi että täällä jokainen saa vapaasti ilmaista mielipiteensä, jopa minua vastaan. Minulle on sanottu että "vihaan sinua ja sitä mitä sinä edustat" eli sotilaspukua ja sitä myötä myös Puolustusvoimia. Sanoin ko henkilölle että juuri sen vuoksi Minä puolustan tätä maata jotta sinäkin saat ilmaista vihasi minua ja edustamaani laitosta vastaan, kaikesta huolimatta.
Sananvapaus tässä maassa on korkeassa kurssissa, jokainen saa ilmaista oman mielipiteensä vapaasti joutumatta siitä tuomiolle!
Se että totaalikieltäytyjä joutuu tekosestaan vankilaan onkin sitten toinen juttu. Varmasti näille henkilöille löytyisi muutakin käyttöä tässä niin kalliissa ja vapaassa maassa.
Kunnioitan jokaisen vapaan Suomalaisen kansalaisen mielipiteen ilmaisun vapautta.
Tuo vapaus tuo mielestäni myös vastuuta siitä miten ja millä tavoiin sitä käyttää.
Suomi antaa meille jokaiselle paljon niin opetusta kuin aineellistakin hyvää. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on myös kantaa kortensa kekoon tämän hienon yhteiskunnan puolesta.
Olen ollut palveluksessa myös ulkomailla ja matkustellutkin jonkin verran. Aina on tullut mieleen se että kyllä Suomi on hyvä paikka kaikesta huolimatta. Repimällä ja riitelemällä ei mitään saada rakennettua. Positiivisella asenteella ja yrittämällä saadaan meille kaikille parempi Suomi nyt ja tulevaisuudessa.
Missään tapauksessa en ihannoi sotaa, pois se siitä! En myöskään halua sotia minnekään muuallekaan. Maailma vain on sellainen että tämä pieni ja sisukas Suomi ei niitä pysty lopettamaan.
Mutta, jos Suomeen joku hyökkää aseiden kanssa, olen valmis taistelemaan Suomen puolesta Sivari Sinunkin mielipiteen puolesta!

Äänestä
  • En ymmärrä miksi "isänmaallisuus" on vain sitä, että on valmis tappamaan ja kuolemaan maansa puolesta. En kerta kaikkiaan ymmärrä.

    Minä olen viimeistä piirtoa myöten suomalainen mies, mutta minä kuolen mieluummin kuin tapan toisen ihmisen. Minulle suomalaisuutta on ennen kaikkea kieli, sitten maa, perhe ja ystävät yms. Minä tiedän, että Suomi on erittäin hyvä valtio asua, ja olen kiitollinen että saan olla suomalainen. Mutta miksi menisin armeijaan? En näe ainuttakaan syytä.

    Olisinko valmis kuolemaan Suomen puolesta? Kyllä. Mutta menemään rintamalle ampumaan hyökkääjää, tappamaan ihmisiä? En tietenkään. Yleensä Suomen puolesta kuoleminen ymmärretään täysin yksipuolisesti. En nyt muista nimeä, mutta tv:stä tuli hiljattain dokumentti aseistakieltäytyjästä joka ammutiin viime sotien aikana. Hän kuoli Suomen puolesta.

    Täytyy myöntää, että kyllä vähän ärsyttää aina kun näkee nuoren miehen (tai varsinkin jos naisen) armeijan vaatteissa, sillä se tarkoittaa että "on vain yksi tapa puolustaa suomalaisuutta"-aivopesu on saanut taas yhden uhrin. Sitä mennään armeijaan koska niin kuuluu tehdä, koska isäkin meni, koska vaarikin meni, koska kaveritkin menee, koska en halua ajatella. Mutta yritän myös arvostaa, että jokaisella on omat mielipiteensä. En kyllä myöskään arvosta mainitsemaasi ihmistä, joka haukkui vihaavansa sinua. Viha, tietämättömyys ja kateus ovat nimittäin juuri ne asiat jotka armejoita ja sotia ruokkivat.

    Kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi polulla.

    Äänestä

  • kala kirjoitti:

    En ymmärrä miksi "isänmaallisuus" on vain sitä, että on valmis tappamaan ja kuolemaan maansa puolesta. En kerta kaikkiaan ymmärrä.

    "Minä olen viimeistä piirtoa myöten suomalainen mies, mutta minä kuolen mieluummin kuin tapan toisen ihmisen."

    Teoriassa aivan hyvä vakaumus, mutta entä jos joku yrittäisi vahingoittaa läheistäsi ja ainoa tapa estää se olisi tappaa hyökkääjä? Seisoisitko vain vieressä ja antaisit vaikkapa raiskata siskosi tai äitisi?
    Minä en voisi katsoa itseäni peilistä jos niin tekisin. Mutta jokainen vakaumuksensa mukaan - minun mielestäni hyökkääjän henki on vähempiarvoinen kuin viattoman henki tai terveys. Siis JOS ne kaksi asiaa on pakko joskus laittaa vaakakuppiin.

    Siitähän periaatteessa on maanpuolustuksessakin kysymys.

    Äänestä

  • Julle kirjoitti:

    Itsensä ja toisen puolustaminen väkivallalta vaikka väkivalloin ei edellytä armeijaa. Sen olen huomannut tässä agressiivisessa metsäkansan keskuudessa. Moni sivari voi vallan hyvin harrastaa itsepuolustuslajeja menemättä armeijaan.
    Kyllä tänä päivänä armeijaan meno enenmpi katsotaan tyhmyydeksi ja keskinkertaisten kansalaisten hyväksymäksi teoksi antautua vallanpitäjien pelinappuloiksi. Eivät koskaan saa sen kirkkaampaa kruunua, vaikka kuinka sankarihautaan pääsisivät. Luulenpa, että päinvastoin.

    Toisen sivarin kommentteihin lisäten, että pidetäämpä nämä asiat erillään. Tietenkin yrittäisin estää hyökkääjää tappamasta ja raiskaamasta lähimmäisiäni, mutta tappaminen ei olisi ensimmäisenä mielessä. Olen monta kertaa kuullut tuon saman vanhan pasifismin "kyseenalaistamisen", mutta se ei vieläkään kyseenalaista mitään muuta kuin kysyjän suhteellisuudentajun.

    Ymmärrät varmasti tämän. Minä pyrin siihen, että tämä tilanne ei pääsisi syntymään, ja estää sen syntymistä muilla tavoin kuin väkivallan uhalla. Ja jos tilanne tulisi, yrittäisin tietysti päästä tilanteesta pois ystävineni, mahdollisesti pidätellä hyökkääjiä itse, ja valmiina ottamaan turpiin sen verran että raivo toivottavasti lientyisi, sekä viimeisenä vaihtoehtona käyttää voimaa ko. hlön estämiseen, varoen tappavaa voimaa. Voisin esim. uhata aseella ja yrittää puhua järkeä, mutta en olisi ensimmäisenä ampumassa. Ei se ole niin vaikeaa ymmärtää.

    Maanpuolustuksessa ei ole siitä kyse, että jos ne asiat täytyy laittaa vaakakuppiin, vaan KUN ne asiat laitetaan vaakakuppiin. Armeija valmistautuu sotaan, eikä sodan estämiseen. Ero on ennen kaikkea asenteissa.

    Äänestä

  • sivari kirjoitti:

    "Kyllä tänä päivänä armeijaan meno enenmpi katsotaan tyhmyydeksi ja keskinkertaisten kansalaisten hyväksymäksi teoksi antautua vallanpitäjien pelinappuloiksi."

    Ketkähän näin katsovat? Suomalaisten enemmistö? Sivarit? Älymystö? Kaverisi? Sinä? Mikäli tarkoitit ensimmäistä, niin miksi puolustusvoimat kuuluu kyselytutkimuksissa jatkuvasti yhteiskunnan luotetuimpien instituutioiden joukkoon?

    Äänestä

  • kala kirjoitti:

    Toisen sivarin kommentteihin lisäten, että pidetäämpä nämä asiat erillään. Tietenkin yrittäisin estää hyökkääjää tappamasta ja raiskaamasta lähimmäisiäni, mutta tappaminen ei olisi ensimmäisenä mielessä. Olen monta kertaa kuullut tuon saman vanhan pasifismin "kyseenalaistamisen", mutta se ei vieläkään kyseenalaista mitään muuta kuin kysyjän suhteellisuudentajun.

    Ymmärrät varmasti tämän. Minä pyrin siihen, että tämä tilanne ei pääsisi syntymään, ja estää sen syntymistä muilla tavoin kuin väkivallan uhalla. Ja jos tilanne tulisi, yrittäisin tietysti päästä tilanteesta pois ystävineni, mahdollisesti pidätellä hyökkääjiä itse, ja valmiina ottamaan turpiin sen verran että raivo toivottavasti lientyisi, sekä viimeisenä vaihtoehtona käyttää voimaa ko. hlön estämiseen, varoen tappavaa voimaa. Voisin esim. uhata aseella ja yrittää puhua järkeä, mutta en olisi ensimmäisenä ampumassa. Ei se ole niin vaikeaa ymmärtää.

    Maanpuolustuksessa ei ole siitä kyse, että jos ne asiat täytyy laittaa vaakakuppiin, vaan KUN ne asiat laitetaan vaakakuppiin. Armeija valmistautuu sotaan, eikä sodan estämiseen. Ero on ennen kaikkea asenteissa.

    Mikäli olet(-te)sivarit todella tätä mielipidettä edustavia mitä nimimerkki Kala tässä edustaa niin metsään menee ja roimasti.
    Suomen Puolustusvoimat ei missään tapauksessa esiinny siten kun Kala mainitsee. Puolustusvoimiemme vahvuus on siinä että Suomessa vallitsee luottamus Omia Suomen Puolustusvoimia kohtaan kansalaisten keskuudessa. Kala sanoi myös sen että viimekädessä Hän Voi ottaa aseen käteen ja jopa käyttää sitä hyökkääjää vastaan. Tähän Suomen Puolustusvoimat myös tähtää.
    On valitettavasti niin että mahdollinen hyökkääjä ei noteeraa maataan nyrkein puolustavia. Maamme kansalaisilla tulee olla ns. pahanpäivän varalle muutakin käytettävissä kuin nyrkit ja yrmeä ilme. Ollessani YK:n tehtävissä Libanonissa näytettiin Voimaa(aseellista) jotta sitä ei tarvinnut käyttää. Moni vaikeakin tilanne loppui sitten neuvotteluihin.
    Tiedän että siviilipuolella on uhoamista omiin kykyihimme. Puolustusvoimien sisällä tiedän tilanteen olevan siten että ammattisotilaat jos ketkä ovat sotaa vastaan. He tietävät asiat todenpohjaisesti mitä varsinainen sota nykyaikana tulisi olemaan.
    Onneksemme meillä on omat Puolustusvoimat jotka antavat kansalaisilleen vapauden jopa arvostella itseään. Jopa puolustamme Sivarienkin vapautta ilmaista omaa itseään.
    Olisi kansallista tyhmyyttä laittaa kapuloita Puolustusvoimiemme rattaisiin ja vaikeuttaa sen toimintaa.
    Sivarienkin edun mukaista olisi puolustaa omaa kansallista puolustautumistamme vaikka itse eivät siihen osallistuisikaan. Näillä palstoilla on tullut ilmi se että yhteiskunnassa on paljon tehtäviä sodankin aikana jossa aseita ei tarvita. Näitä tehtäviä Yhdessä kehittämällä päästään parempaan tulokseen kuin rakkikoiramaisella räksytyksellä.
    Olisi erittäin hedelmällistä puolin ja toisin lopettaa erilaisia mielipiteitä edustavien mollaaminen, se ei johda mihinkään.
    Tästä rajumpi esimerkki on meneillään Israelilaisten ja Palestiinalaisten välillä. Tyypillinen esimerkki siitä mitä tapahtuu kun asiallisia keskusteluyhteyksiä ei ole. Kumpainenkin vain syyttää toista osapuolta ja asiat mutkistuvat.
    Toivokaamme Suomessamme keskusteluyhteyden toimivan kaikkien kesken. Barrikaadeilla emme rakenna mitään se tie johtaa aina huonompaan tulokseen.
    Iloista kevättä kaikille kaikesta huolimatta!!

    Äänestä

  • Oikeaa puhetta. Huomaa kyllä että mitä ylemmäksi sotilasarvoissa noustaan sitä suvaitsevampaa ja avarakatseista porukka on. Riippuen tietty ihmisestä mutta kuitenkin. Mielipiteesi on juuri oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • kapteeni evp kirjoitti:

    Nykyinen siviilipalvelusmiesten koulutus on yhtä tyhjän kanssa. Pitäisi antaa oikee koulutusta siitä miten toimimme sodan aikana. Valitettavasti kukaan ei ole ollut halukas kehittämään järjestelmää. Osaksi tämä voi johtua siitä että monet elävät vielä 40-luvulla. Ja siitä että sivarit mielletään alemmaksi kansanosaksi. Jos sota tulee minulle ainakin menee sormi suuhun. Koulutustamme on kehitettävä.

    Äänestä

  • kapteeni evp kirjoitti:

    Mikäli olet(-te)sivarit todella tätä mielipidettä edustavia mitä nimimerkki Kala tässä edustaa niin metsään menee ja roimasti.
    Suomen Puolustusvoimat ei missään tapauksessa esiinny siten kun Kala mainitsee. Puolustusvoimiemme vahvuus on siinä että Suomessa vallitsee luottamus Omia Suomen Puolustusvoimia kohtaan kansalaisten keskuudessa. Kala sanoi myös sen että viimekädessä Hän Voi ottaa aseen käteen ja jopa käyttää sitä hyökkääjää vastaan. Tähän Suomen Puolustusvoimat myös tähtää.
    On valitettavasti niin että mahdollinen hyökkääjä ei noteeraa maataan nyrkein puolustavia. Maamme kansalaisilla tulee olla ns. pahanpäivän varalle muutakin käytettävissä kuin nyrkit ja yrmeä ilme. Ollessani YK:n tehtävissä Libanonissa näytettiin Voimaa(aseellista) jotta sitä ei tarvinnut käyttää. Moni vaikeakin tilanne loppui sitten neuvotteluihin.
    Tiedän että siviilipuolella on uhoamista omiin kykyihimme. Puolustusvoimien sisällä tiedän tilanteen olevan siten että ammattisotilaat jos ketkä ovat sotaa vastaan. He tietävät asiat todenpohjaisesti mitä varsinainen sota nykyaikana tulisi olemaan.
    Onneksemme meillä on omat Puolustusvoimat jotka antavat kansalaisilleen vapauden jopa arvostella itseään. Jopa puolustamme Sivarienkin vapautta ilmaista omaa itseään.
    Olisi kansallista tyhmyyttä laittaa kapuloita Puolustusvoimiemme rattaisiin ja vaikeuttaa sen toimintaa.
    Sivarienkin edun mukaista olisi puolustaa omaa kansallista puolustautumistamme vaikka itse eivät siihen osallistuisikaan. Näillä palstoilla on tullut ilmi se että yhteiskunnassa on paljon tehtäviä sodankin aikana jossa aseita ei tarvita. Näitä tehtäviä Yhdessä kehittämällä päästään parempaan tulokseen kuin rakkikoiramaisella räksytyksellä.
    Olisi erittäin hedelmällistä puolin ja toisin lopettaa erilaisia mielipiteitä edustavien mollaaminen, se ei johda mihinkään.
    Tästä rajumpi esimerkki on meneillään Israelilaisten ja Palestiinalaisten välillä. Tyypillinen esimerkki siitä mitä tapahtuu kun asiallisia keskusteluyhteyksiä ei ole. Kumpainenkin vain syyttää toista osapuolta ja asiat mutkistuvat.
    Toivokaamme Suomessamme keskusteluyhteyden toimivan kaikkien kesken. Barrikaadeilla emme rakenna mitään se tie johtaa aina huonompaan tulokseen.
    Iloista kevättä kaikille kaikesta huolimatta!!

    Taas kerran havaitsen tulleeni väärinymmärretyksi, ja se johtuu riittämättömästä itseilmaisukyvystäni.

    On tärkeä huomata, että sanoin eron olevan asenteissa. Se, että minusta sanotaan että olisin viimekädessä valmis ottamaan aseen käteeni itseäni ja lähimmäisiäni puolustaakseni on kyllä totta, mutta kuulostaa helposti väärältä. Se olisi minulle se VIIMEINEN vaihtoehto. Eikä se ole se mitä armeija edustaa. Armeijalle asevoimien käyttö ei ole viimeinen vaihtoehto, myönnettäköön ettei se varmasti ole ensimmäinenkään. Tarkoitan, että pelkästään varustamalla asevoimia pidetään yllä sitä mielialaa ja asennetta, että viimekädessä varaudutaan voimankäyttöön. Ja juuri tätä minä "vastustan"! Olen hieman utopistinen, tiedän, mutta mistään mahdottomuuksista en puhu. Sen sijaan, että pullistellaan aseilla voitaisiin mahdollisiin neuvottelupöytiin yms. päästä paljon terveemmällä, nöyremmällä asenteella.

    Juuri tästähän Israelin ja Palestiinan tilanteessa on kyse. On aseet ja taito käyttää niitä, joten niitä käytetään mieluummin kuin keskustellaan avoimesti.

    Se mitä eniten armeijoissa arvostelen, on että niiden luoma "turvallisuus" on epävakaa ja sitä pyritään aikaansaamaan uhkaamalla tappioilla. Rauhan pitäisi perustua ymmärrykseen, suvaitsevaisuuteiseen ja rehellisyyteen. Rauha on aktiivinen tila, polku, eikä mikään passiivinen taustavaihe. Sen sijaan, että varustaudutaan ns. pahan päivän varalle, tulisi tehdä tästä päivästä hyvä päivä. Avoimemmat suhteet naapurimaihin, enemmän huolenpitoa nuorisosta, nationalismi vertauskuvalliseen vittuun, sosiaalihuoltoa paremmaksi, parempaa koulutusta ja yhteisökasvatusta.

    Mainitsit että pitäisi olla muutakin kuin nyrkit ja yrmeä ilme. Tähän sitä aina tullaan. Miksi pitäisi olla nyrkit ja yrmeä ilme, kun voisi olla rauhallinen hymy ja määrätietoinen jääräpäisyys? Miksi armeijassa ei opeteta väkivallatonta vastarintaa? En tiedä, ehkä siksi että armeijan ideaa ylläpitävät miehet joille aseen kädessä pitäminen tuo niin hyvän tunteen, että haluavat sitä opettaa muillekin. Paskat muitten elämistä kunhan itse elän, eikös niin?

    Jos sotilaat haluavat vähiten sotaa, niin miksi helvetissä sodissa sitten aina on sotilaita? Jos kukaan ei suostuisi sotimaan, niin mitenkäs saat sodan aikaiseksi? (Okei, aina löytyy sotilaita. Mutta aina ei ole aina, ja anti-sotilaita voitaisiin myös kouluttaa yhtä hyvin kuin sotilaitakin. Itseasiassa paremminkin, sillä niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, rakkaus voittaa aina vihan.)

    Yritä ymmärtää että kyse on asenne-eroista, eikä siitä että minä olisin tietämätön. Minä en tiedä paljoakaan, mutta ymmärrän kyllä mistä puhun. Kansaa, maata, ihmishenkiä voi puolustaa muullakin tavoin kuin asein.

    Kevään jatkoa. Toivoo hippi.

    Äänestä

  • Sivari kirjoitti:

    Oikeaa puhetta. Huomaa kyllä että mitä ylemmäksi sotilasarvoissa noustaan sitä suvaitsevampaa ja avarakatseista porukka on. Riippuen tietty ihmisestä mutta kuitenkin. Mielipiteesi on juuri oikeaan suuntaan.

    Olemme varmasti monessa asiassa samaa mieltä. Keskustelu asioista antaa syvyyttä ja tietoa eri osapuolille. Olen varma että Suomalainen sotilas ei ole se joka hyökkää. Monia kansalaisia ilmeisesti "hirvittää" ne "sotaisat" puheet juhlapäivinä. Niitäkään ei pidä ymmärtää väärin eli siten että Me olisimme hakemassa revanssia jostakin. Sotilaat ovat harvoin aloittaneet sodan! Sotaan joudutaan silloin kun joku poliitikko jossain päin päättää että otetaan tuo pieni maa haltuumme. Sitä on jotkut kokeilleet Suomen osalta ja saaneet sitä katua.
    Se että sivareille pitäisi järjestää koulutusta ja opetusta sodan ajalle on oikean suuntainen. Mistä vain löytyy se taho joka panee toimeksi. Askareita löytyy sodan ajan töissä varmasti kaikille riippumatta vakaumuksesta.
    Meitä ihmisiä on monenlaisia ja joka junaan sekä vielä loput jäävät asemalle.
    Osaltani keskustelu päättyy tähän tästä asiasta! Itse en ole ketään vastaan!
    Pyrin puolustamaan Suomalaisia ikään, sukupuoleen, rotuun ja mielipiteeseen katsomatta.
    Jopa viimeiseen veripisaraani saakka, jotta sinäkin Sivari saat ilmaista minua vastaan inhosi!
    Kaikesta huolimatta iloista kevättä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siviilipalvelukseen kirjoitti:

Kehoitan jokaista kutsuntaikäistä nuorta miestä, mennessään kutsuntoihin, ilmoittavansa kieltäytyvänsä asevelvollisuuden suorittamista puolustusvoimien palveluksessa ja hakeutumaan siviilipalvelukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu