vaan on alun hidastelun jälkeen, hoitanut työtään kuten pääministerin tulee. Tässä tilanteessa kuka pääministeri hyvänsä, olisi toiminut samoin.
Marin ei ole tehnyt mitään erikoista
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Näin on.
Tuskin on.
Porvari taas vähättelemässä Marinin hallitusta. Tyypillistä porvarivenkoilua.
Kommari on taas ihan pihalla.
Marin ja Ohisalo eivät ole tehneet mitään rikollista luottamustehtävän hoitamisessa, mutta toisinkin olisi ollut mahdollisuus toimia. Vaaleissa oli myynnissä erilaisia sikoja säkeissä. Jospa seuraavissa vaaleissa suomalaiset osaavat valita paremmin.
Liikaa naisia äänestämässä tunteella ja miesvihassaan
Juu, kun ei tee MITÄÄN niin eipä tule tehtyä mitään väärääkään...
Persusovinistin valetta.
Surkein pm koskaan, muuta on turha yrittää väittää. Marinin äänestäjätkin (helsinkiläiset vihreät naiset) häpeävät toimintaansa.
Persuhourailua.
Ei millään pahalla mutta hallitus ja thl munasivat kun eivät laittaneet ulkomailta tulleita heti karanteeniin nyt on jo myöhäistä tauti leviää niin kauan kun suomi pysähtyy ja testausta tehostetaan?
Suomi oli ensimmäisten EU maidn joukossa sulkemassa rajansa. Ruotsi ei ole vieläkään sulkenut rajaansa.
Se että Suomi sulki rajansa ennen Ruotsia ei tarkoita että Suomi olisi ollut ensimmäisten joukossa rajojaan sulkemassa.
Sanna Marin on jämäkästi lukenut paperista asinantuntijoiden kirjoittaman tekstin.
Olisiko ollut vaihtoehtoja olla tekemättä samoin kuin muu Eurooppa ympärillämme ?
Jänkhäpersu kitisemässä.
En minäkään oikein ymmärrä tuota Marinin hehkuttamista, tuskin hän itse on saanut tehdä mitään päätöksiä, tiedottanut vain mitä hallitus on yhdessä päättänyt.
Joo, en ole Persu enkä edes mies.
Valitettavasti on totta että Suomen pääministerinä toimii kassatyttö jolla ei ole käsitystä miten tulisi toimia ja siitä johtuen kassatytöllä on ennätysmäärä avustajia joista jokainen ohjailee kassatyttöä mielensä mukaan.