Vihreiden etäispesäke Suomen luonnonsuojeluliitto alajärjestöineen on halvaannuttamassa koronasuomea valitusrumballaan.
Tämän viikon saldo:
1. Valitus Terrafamen uraaninkäsittelystä. Jarrutus hidastaa uraanin talteenottoa sivukivestä noin 1-2 vuotta.
2. Valitus Hailuodon silta-pengertien vesiluvasta. Jarrutus hidastaa kiinteän yhteyden saamista noin 1 vuodella.
Kummassakaan valituksella ei ole mitään olennaista uutta huomioitavaa, eli käytännössä Vihreän ko. järjestöjensä kautta hidastavat ja jarruttavat eduskunnan ja hallituksen hyväksymien hankkeiden toteutumista.
Olisi aika potkaista Ohisalo vihreineen pellolle nykyisestä hallituksesta.
Viherät mädättävät hallitusyhteistyötä
28
55
Vastaukset
- Anonyymi
Vihreiden poliittinen toiminta muistuttaa uskonnollisten järjestöjen toimintaa.
Järki ei ohjaa päätöksiä vaan ympäristö ja maahanmuutto asiat hoidetaan tunnepohjalla ja fanaattisempien kannattajien oikkujen mukaan.
Helpompi on Keskustan olla Vasemmistoliiton kuin Vihreiden kanssa samassa hallituksessa. Ei uskonnollisen järjestön kanssa voi tehdä hallitusyhteistyötä.Olen samaa mieltä, uskonnollisen järjestön kanssa ei voi tehdä hallitusyhteistyötä, eikä ole myöstään tehty.
Ympäristöasiat hoidetaan vihreissä mahdollisimman hyvin meitä ympäröivän luonnon suojelemiseksi ja elämän jatkuvuuden sekä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Näissä asioissa vihreät tukeutuvat ansiokkaasti alan parhaisiin asiantuntijoihin.
Maahanmuuttoasiat hoidetaan vihreissä vallitsevaa lainsäädäntöä sekä oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen, joiden tukevana kivijalkana on YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistus.
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
Jos et ole vielä Ihmisoikeusliiton jäsen, kehotan liittymään, olen siellä itsekin.- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Olen samaa mieltä, uskonnollisen järjestön kanssa ei voi tehdä hallitusyhteistyötä, eikä ole myöstään tehty.
Ympäristöasiat hoidetaan vihreissä mahdollisimman hyvin meitä ympäröivän luonnon suojelemiseksi ja elämän jatkuvuuden sekä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Näissä asioissa vihreät tukeutuvat ansiokkaasti alan parhaisiin asiantuntijoihin.
Maahanmuuttoasiat hoidetaan vihreissä vallitsevaa lainsäädäntöä sekä oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen, joiden tukevana kivijalkana on YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistus.
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
Jos et ole vielä Ihmisoikeusliiton jäsen, kehotan liittymään, olen siellä itsekin.Vihreiden tulkinnat perustuu lohkonsa asiantuntijoiden oppeihin ja omiin julistuksiinsa. Valitettavasti luonto ei ole valinnut vihreitä edustajakseen ja luomakunnan jumaliksi. Vihreillä ei ole myötätuntoa ihmisyydelle. Ihminen on pahan alku ja juuri eli syntinen .
Anonyymi kirjoitti:
Vihreiden tulkinnat perustuu lohkonsa asiantuntijoiden oppeihin ja omiin julistuksiinsa. Valitettavasti luonto ei ole valinnut vihreitä edustajakseen ja luomakunnan jumaliksi. Vihreillä ei ole myötätuntoa ihmisyydelle. Ihminen on pahan alku ja juuri eli syntinen .
Sovitaanko, että väittelet jatkossa vain niistä asioista, joista ymmärrät jotain ?
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Olen samaa mieltä, uskonnollisen järjestön kanssa ei voi tehdä hallitusyhteistyötä, eikä ole myöstään tehty.
Ympäristöasiat hoidetaan vihreissä mahdollisimman hyvin meitä ympäröivän luonnon suojelemiseksi ja elämän jatkuvuuden sekä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Näissä asioissa vihreät tukeutuvat ansiokkaasti alan parhaisiin asiantuntijoihin.
Maahanmuuttoasiat hoidetaan vihreissä vallitsevaa lainsäädäntöä sekä oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen, joiden tukevana kivijalkana on YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistus.
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
Jos et ole vielä Ihmisoikeusliiton jäsen, kehotan liittymään, olen siellä itsekin.Sieltähän se vihreiden mantra tuli àla Silakkata.
Ei enää puutu kuin persujen vastaava mantra toisesta ääripäästä .
Miksi tolkun keskitie ei kelpaa näille fanaatikoille?
Kerropa Silakkata mitä järkeä on valittaa oikeusasteesta toiseen , vuodesta toiseen, samoilla argumenteilla kun kerran eduskunta ja hallitus on jo asian hyväksynyt.
Kun demokraattinen päätös ei miellytä vihreitä eikö silloin ole aika vihreiden tehdä johtopäätös ja erota hallituksesta. Näinhän he tekivät aikoinaan myös ydinvoiman lisäämisen vuoksi. Sekin on suoraselkäisempää kuin myyräntyö hallituksen sisältä. Anonyymi kirjoitti:
Sieltähän se vihreiden mantra tuli àla Silakkata.
Ei enää puutu kuin persujen vastaava mantra toisesta ääripäästä .
Miksi tolkun keskitie ei kelpaa näille fanaatikoille?
Kerropa Silakkata mitä järkeä on valittaa oikeusasteesta toiseen , vuodesta toiseen, samoilla argumenteilla kun kerran eduskunta ja hallitus on jo asian hyväksynyt.
Kun demokraattinen päätös ei miellytä vihreitä eikö silloin ole aika vihreiden tehdä johtopäätös ja erota hallituksesta. Näinhän he tekivät aikoinaan myös ydinvoiman lisäämisen vuoksi. Sekin on suoraselkäisempää kuin myyräntyö hallituksen sisältä.Valitusprosessit ovat tärkeä osa järjestäytynyttä yhteiskuntaamme. Lisään vielä, että Vihreä liitto puolueena ei ole kyseisten valitusten vireillepanija.
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Valitusprosessit ovat tärkeä osa järjestäytynyttä yhteiskuntaamme. Lisään vielä, että Vihreä liitto puolueena ei ole kyseisten valitusten vireillepanija.
Sinussa olisi ainesta kuntatason politiikoksi kun noin ympäripyöreitä itsestäänselvyyksiä kirjoittelet .
Itse kysymykseen "unohdit" vastata.
Eli mitä yhteiskuntamme hyötyy tästä maanisesta samaa toistavasta ketjuvalittamisesta? Anonyymi kirjoitti:
Sinussa olisi ainesta kuntatason politiikoksi kun noin ympäripyöreitä itsestäänselvyyksiä kirjoittelet .
Itse kysymykseen "unohdit" vastata.
Eli mitä yhteiskuntamme hyötyy tästä maanisesta samaa toistavasta ketjuvalittamisesta?Sen, että reklamoidut prosessit käydään huolella läpi. Kysy taas jos tulee jotain, sillä lailla sitä oppii ;-)
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Sen, että reklamoidut prosessit käydään huolella läpi. Kysy taas jos tulee jotain, sillä lailla sitä oppii ;-)
Piti tulla koronavirus kun ihmiset ei oppineet Väyrysläistä hanttiinpanemista glopalisaatiossa.
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Sen, että reklamoidut prosessit käydään huolella läpi. Kysy taas jos tulee jotain, sillä lailla sitä oppii ;-)
Juu niin, onhan se tosi huolellista kun on käyty läpi
kolmesti sama prosessi ja kolmesti saatu sama vastaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu niin, onhan se tosi huolellista kun on käyty läpi
kolmesti sama prosessi ja kolmesti saatu sama vastaus.Vihervasut on kuin korona virus,,,tauti
- Anonyymi
Environment kirjoitti:
Sovitaanko, että väittelet jatkossa vain niistä asioista, joista ymmärrät jotain ?
Sehän se vihreissä vinhaa onkin kun luulevat tietävänsä kaiken ja ovat kuitenkin tyhmiä kuin saapas. Suurin kannattajakunta koostuu nuorista opiskelija tytöistä ja nuorista tyttömäisistä pojista,joittenka elämä on rajoittunut johonkin lähiöön kerrostalon ja kioskin nurkille.
- Anonyymi
Environment kirjoitti:
Sovitaanko, että väittelet jatkossa vain niistä asioista, joista ymmärrät jotain ?
Kas vain, silakkata on käynyt entisellä nimellään. Ei siinnä mitään pahaa, on täällä joku muukin vaihdellut nimeään. Turhaan kyllä kun sanomansa sisältö on pysynyt entisellään.
Anonyymi kirjoitti:
Kas vain, silakkata on käynyt entisellä nimellään. Ei siinnä mitään pahaa, on täällä joku muukin vaihdellut nimeään. Turhaan kyllä kun sanomansa sisältö on pysynyt entisellään.
Terve, hukkasin joulukuussa Environmentin salasanan ja en tullut sitä palauttaneeksi. Tänään sen tein :-)
Silakkata kirjoitti:
Terve, hukkasin joulukuussa Environmentin salasanan ja en tullut sitä palauttaneeksi. Tänään sen tein :-)
Tai siis en käytä enää salasanoja, LogMeOnce muodostaa ne nyt satunnaisten merkkikoodien avulla. Näineen minulla on vain yksi LogMeOncen salasana ja tuo kyseinen proseduuri hoitaa loput. Helppoa ja halpaa kuin saippuan syönti kusisateessa ;-) Tai itse asiassa peräti ilmaista.
- Anonyymi
Silakkata kirjoitti:
Sen, että reklamoidut prosessit käydään huolella läpi. Kysy taas jos tulee jotain, sillä lailla sitä oppii ;-)
Olet Martti hirveän väärässä. Hailuoto kaipaa penkkatietä kiivaasti. Nyt toinen lossi vain käytössä, remonttia isompaan, se kestää kauan.
Samoin meiltä loppuu sähkö vihreällä mallilla, jo ollaan 1/4 ulkomaiden varassa sähkön ostossa, ja se typistyy Ruotsista täysin kun laittoivat kaksi ydinvoimalaa kiinni.
Sanon Martti suoraan: tyhmä saa olla muttei pöljä. Ei yhteiskunta voi palata 50-60 luvuille.
Jos sähköauto buumi tulee me tarvitaan heti rakenteluun ainakin 5 uutta ydinvoimalaa.
Rakennusaika on 15 vuodesta yläspäin yhtä voimalaa kohden. Silakkata kirjoitti:
Olen samaa mieltä, uskonnollisen järjestön kanssa ei voi tehdä hallitusyhteistyötä, eikä ole myöstään tehty.
Ympäristöasiat hoidetaan vihreissä mahdollisimman hyvin meitä ympäröivän luonnon suojelemiseksi ja elämän jatkuvuuden sekä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Näissä asioissa vihreät tukeutuvat ansiokkaasti alan parhaisiin asiantuntijoihin.
Maahanmuuttoasiat hoidetaan vihreissä vallitsevaa lainsäädäntöä sekä oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen, joiden tukevana kivijalkana on YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistus.
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
Jos et ole vielä Ihmisoikeusliiton jäsen, kehotan liittymään, olen siellä itsekin.Miten ihmisoikeusjulistus liittyy työperäiseen maahanmuuttoon?
- Anonyymi
Vihreät tykkää mädättämisestä se lisää hyvää metaania poliittiseen ilmastoon.
- Anonyymi
Yleensäkin vihervasemmistolainen,kommunistinen politiikka on vaarallista yhteiskunnalle ja ihmisille. He luulevat olevansa jumala ja tekevät vääristyneellä tunteella vaatimuksia, joka ei ole luomakunnan edun mukaista. Luonnonsuojelu on kyllä jokaisessa puolueessa ykkösasia,mutta vihervasemmistokommunismi ei ymmärrä luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksen suhdetta. Korona on seuraus glopalismin ja tietämättömyyden sekoituksesta.
- Anonyymi
Mädännyttä silakkaa....heh heh on muuten hyvää ketunsyöttiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mädännyttä silakkaa....heh heh on muuten hyvää ketunsyöttiä.
Kaikkein huvittavinta on se kun minuakin 60vuotta metsässä asunutta erakkoa alkaa joku halavatun taajamavihreä neuvomaan...takaan että se elämä jonka olen elänyt "vihreän oikeasti" ,niin jäisi taajamaviherkommunistilla haaveeksi ja tulis telkänpönttöön ikävä.
Anonyymi kirjoitti:
Yleensäkin vihervasemmistolainen,kommunistinen politiikka on vaarallista yhteiskunnalle ja ihmisille. He luulevat olevansa jumala ja tekevät vääristyneellä tunteella vaatimuksia, joka ei ole luomakunnan edun mukaista. Luonnonsuojelu on kyllä jokaisessa puolueessa ykkösasia,mutta vihervasemmistokommunismi ei ymmärrä luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksen suhdetta. Korona on seuraus glopalismin ja tietämättömyyden sekoituksesta.
Sinä kun olet niin viisas ja täynnä ymmärrystä, minulla olisi sinulle yksi nöyrä pyyntö ja se kuuluu näin:
Kerro arvon tietoniekka, mitä on vihervasemmistokkommunismi ja miten se ilmenee ? Olen jo runsaan 20 vuotta puuhastellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti luonnon tieteellisen tutkimuksen kentässä ja tunnen henkilökohtaisesti niin politiikasta kuin ympäristöjärjestöistä lukuisia toimijoita, mutta koskaan ei aikuistenoikeasti ole tullut vastaani vihervasemmistokommunistia. Lyhennän sen jatkossa V V K.
Jos V V K lymyää jossain perunakuopassa Posion perukoilla, niin kuka heidät siellä ruokkii ? Jossainhan V V K piileksii, muutoin olisin saanut heistä vihiä. Jos ei ole liikaa vaivaa niin please, auta minua ja kerro totuus V V K :sta.
Jos https://mvlehti.net/ on henkinen ja hengellinen kotisi, niin ei se mitään. Kaikissa meissä on vikoja ja vajavaisuuksia.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkein huvittavinta on se kun minuakin 60vuotta metsässä asunutta erakkoa alkaa joku halavatun taajamavihreä neuvomaan...takaan että se elämä jonka olen elänyt "vihreän oikeasti" ,niin jäisi taajamaviherkommunistilla haaveeksi ja tulis telkänpönttöön ikävä.
Taajama vihreä hehe..
He tietää kaiken mielestään taajaman ulkopuoltakin.
- Anonyymi
Luonto ei luonnontiede ei tee ihmisestä pyhimystä. Uskonnon palveluksessa on leipäpappeja ja uskossa olevia pappeja. Luonto ei ole valinnut vihreitä edustajikseen. Emme omista maapalloa, eikä mitään muutakaan.
Onko joku sitten väittänyt omistavansa ? Tule jo pois sieltä harhojesi pallomerestä, löysää otsapantaasi, edes vähän, jooko ?
- Anonyymi
Suomen luonnonsuojeluliitto kaikkinen alajärjestöineen on todellakin Vihreiden junttaryhmän ohjauksessa ja jälki on sen näköistä.
Vastaavaa toimintaa löytyy ammattiyhdistystoiminnasta jossa avainryhmät avoimesti toimivat vasemmistoliiton ja demarien juoksupoikana.
Persuillakaan ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tästä on hyvä esimerkki Suomalaisuuden liitto josta on tehty persuagendan äänitorvi... ja samalla tuhottu mainekkaan liiton imango persulaisella öykkäröinillä.
Ei hyvältä näytä, yhteiskuntaa ollaan ajamassa junttaryhmien temmellyskentäksi !- Anonyymi
Iranissa uskonnolliset piirit kaappasivat vallan muutama vuosikymmen taaksepäin siinä heidän "luontojärjestönsä" vallankumouskaarti teki likaisen työn. Maa on ollut sen jälkeen käytännössä 30 vuotta lamassa.
Viheruskoiset luontojärjestöt Suomessa kulkevat samaa tietä. Luonnonsuojelun varjolla ajetaan metsäteollisuus ja kaivosteollisuus kolmansiin maihin ja maaseudun taajamista tehdään ulkomuseoiksi muutettuja reservaatteja. Mikään suojeltu ei ole heidän mielestä riittävää eikä oikeaa. Ilmeisesti ilmaston suojelukin on muuttunut luontoa tuohavaksi kun tuulivoimaloiden rakentamisestakin valitetaan.
Vihreät ulos hallituksesta. Keskusta ei pysty nykyisessä koalitiossa yksin puolustamaan maaseudun asiaa kun vihreät kaikilla tasoillaan heittävät kapulaa rattaisiin.
- Anonyymi
Vihreiden viimeaikojen änkyröintiin voidaan lisätä Keminin biotuotantolaitoksen vastustaminen.
Ei kuitenkaan uskalleta suoraa vastustaa hallituksessa "hanketta pidetään ongelmallisena"
Kenen ongelma, vihreiden, oppositiossa sekin poistuisi, sillä saa huutaa kurkku suorana metsäteollisuuden alasajoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185