YLE rasistinen?

Ikävä todeta. Olen pyytänyt heitä vastaamaan väitteisiini, tuloksetta. Antisemitismikin heille tuttua. Välittävät esim. Israelista väärää tietoa. Heidän haastattelijansa ovat ilmeisesti johdettu systemaattiseen propagandaan eli valehteluun. Onko valtiovallalla sormensa pelissä?
5152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

YLE on sveko- ja mamutusmedia, joten se on selvästi suomalaisvastaisen rasistinen.

Äänestä

YLE tunnustaa intersektionaalista feminismiä, jonka perusolettama on, että valkoinen on rasistinen alistajarotu ja "etuoikeutettu".
Tämä on sellainen aate jota ei olla lainkaan mietitty loppuun asti, mutta silti sitä tungetaan ihmisten kurkusta alas täydellä paineella mediassa ja politiikassa.

Äänestä

YLE (voi) olla piilorasistinen uutismedia koska niin yksipuolista uutisointia. Unohdetaan syyt&seuraukset= puolueellisuus. Mielestäni YLE alkaa vaikuttaa uhkaavasti rasistiselta kanavalta. En löydä kirveelläkään positiivisia dokumentteja tai elokuvia Israelistä YLE:stä. Aina asemoidutaan palestiinalais-terroristien puolelle. Voi olla yksi syy miksi Turkin presidentti Erdogan paasaa Suomea terroristien tukijana. Tälläinen vihernatsismi on pesiytynyt YLE:n päästrategiaan. Vaikka tykkään tosi paljon YLE.n Areenasta mutta jos YLE on tälläinen vihernatsismia edistävä kanava, mielestäni se sotii omaa sosiaalis-yhteiskunnallista biodiversiteetiltaan monimuotoista ideologiaani vastaan.

Äänestä
  • Anonyymi
    19.06.2022 17:02
    "Aina asemoidutaan palestiinalais-terroristien puolelle".

    Missä mielessä Palestiinalaiset ovat terroristeja?
    Kuka sinne Palestiinaan hyökkäsi 6n päivän sodassa
    ja valloitti Palestiinalisten maat??
    Juutalaiset ovat lähtöisin Mesobotamiasta ja
    he hyökkäsivät vieraaseen maahan.
    Samoin kuin venäjä hyökkäsi Ukrainaan!
    Wikipedia "Israelin sodan aikana valloittamat alueet jäivät sen miehittämiksi sodan jälkeenkin"?

    Äänestä

Israel on rasistinen aparthaid-maa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ikävä todeta. Olen pyytänyt heitä vastaamaan väitteisiini, tuloksetta. Antisemitismikin heille tuttua. Välittävät esim. Israelista väärää tietoa. Heidän haastattelijansa ovat ilmeisesti johdettu systemaattiseen propagandaan eli valehteluun. Onko valtiovallalla sormensa pelissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu