Oli kavereita, oli harrastuksia, oli terve, ei ollut huolia (ainoa huoli oli muistaa mennä aina välillä kotiin syömään).
Ei tietoakaan maailman pahuudesta. Ei katkeruutta, ei kateutta, ei vihaa, ei stressiä, ei ahdistusta.
Oli unelmia, oli haaveita, oli uskoa, oli henkisesti suhteellisen eheä.
Ei tietoakaan maailman pahuudesta. Ei katkeruutta, ei kateutta, ei vihaa, ei stressiä, ei ahdistusta.
Oli unelmia, oli haaveita, oli uskoa, oli henkisesti suhteellisen eheä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No kiva jos sun lapsuus helppo. Toisilla vähän karumpia noi ajat.
onnellisinta aikaa elämässä on aikuisuus, ei juurikaan velvoitteita millään tavalla,
oman itsensä herra, paljon luppoaikaa, ei stressi vaivaa päätä, voi tehdä mitä vain haluaa, käydä uimassa, kuntosalissa, kävellä, nämä tietysti kun corona on ohitse,
ei tässä ole juuri pahemmin rajoituksia, aika paljon vietetään aikaa, mökillä,
juhannus tulee, ja perheenjäsenet tuovat kaikenlaisia herkkuja mökille, kalaa,
paistettuja ribbsejä, tölkkicokista, kauppakasseittain, mitä minä tuon sinne, en oikeastaan yhtään mitään, ei kukaan ole koskaan minua velvoittanut tuomaan juhannuksena sinne mitään,
he tietävät että olen vieläkin pienituloinen heihin verrattuna, joten he haluavat vain että elän säästeliäästi, kerryttäen omaisuutta,
Jotenkin tuntuu, että sulle on tärkeintä mitä tänään syödään :D
Onnee sulle! Mullapa ei ollut helppo lapsuuskaan.
Ensin äiti ja isä veteli toisiaan turpaan ja huusi saatanasti toisilleen ja sitten äitini temppoi myös meitä lapsia pitkin seiniä kun oli niin vittuuntunut mun isään ja huomasi sitten vielä että lapset itkee isänsä perään kun se hänen vihaama mies lähtee töihin. Kosto eläää. Prkeleen lapset kun itkette isiä jota mä niin vihaan!!! Ja läiskis. Minäkin sain lentää sylistä seinän nurkkaan 2 vuotiaana kun äitini suuttui moisesta.
Sitten isääni hajotti äitini ja niiden suhde ja isäni ryyppäs. Jeejee sitten niille tuli ero. No eipä väkivaltainen hermoheikko raivohullu äiti mitään huoltajuutta saanu. Isästäni tuli yksinhuoltaja. Mutta sepä tempoi sydänruruihin kaksi vuotta viinaa rankasti ja hoiti lapsia aivan tolkuttomassa kännissä. Lapset mukaan pubiin ja sitä rataa.
Noh. sit kaks vuotta podettuaan tätä eroa se melki kuoli kun viina ja perussairaus meinasi hajottaa sen sisäelimen. Se melki delas kun olin 6 v. Siitä alkoi raitis ajanjakso.
Mutta sitten sille tuli Masennus eikä hän pystynyt enää yksinhuoltajuuteen ja sitten me lapset lähdettiinkin pois isiltä.
Lapsuus mulla oikeastaan päätty johonkin 3-4 vuotiaaseen ja sen jälkeen aloin toimiin toisen vanhemman roolissa ja olemaan "äitinä" pikkusiskolle ja varmaan se niin varhainen suuri vastuu ja huolehtijan rooli on aikaan saanu sen etten ole ollut valmis ottaan samaa vastuuta aikuisena vielä eli en ole ollut halukas lasten hankintaan sen suuren vastuun takia jota itse kannoin jostain 4 vuotiaasta 16 vuotiaaksi asti omasta pikkusiskosta
olet silti hyvin pärjännyt, se on ihailtavaa, minun elämäni on ollut varsin helppoa suurimmaksi osaksi, ja ei minulta juurikaan tosiaan nykyisin vaadita paljon,
ja se on hyvä,